Korallimeren taistelu

Japani oli toukokuun alkupäivinä 1942 valloittanut etelässä lähes koko 1941 suunnittelemansa alueen. Uuden keisarikunnan ulkoraja määritettäisiin lopullisesti valloittamalla Uuden- Guinean saaren eteläosat, Malaitan ja Guadalcanalin saaret eteläisillä Salomonsaarilla sekä syrjäiset Nauru ja Ocean Island. Päätös näiden viimeisten etuvartioiden valtaamisesta tehtiin, jotta Japanin ilma- ja merivoimat voisivat katkaista USA:N ja Australian välisen huoltoliikenteen ja tehdä lopun kaikista jäljellä olevista uhista etelässä. Amiraali Yamamoto organisoi erikoisjoukot, joita johti vara-amiraali Shigeyoshi Inoue. Ne koostuivat neljästä tekijästä – yksi ryhmä valtaisi Port Moresbyn ja Uuden- Guinean eteläosat, toinen Salomonsaaret, jonne perustettaisiin lentotukikohtia. Kolmas reservijoukko ja Shokakun ja Zuikakun lentotukialusryhmä varmistaisivat ja tuhoaisivat alueelle mahdollisesti lähetettävät laivaston yksiköt. Suunnitelma oli määrä toteuttaa 3.–7. toukokuuta.

Amiraali Nimitz sai varoituksen tiedustelulta. Hän oli juuri aloittanut Tyynenmerenlaivaston komentajana ja sai tietää, että suuri japanilainen vahvuus oli matkalla etelään. Hän lähetti amerikkalaiset lentotukialukset Lexingtonin ja Yorktownin, jotka olivat vahingoittumattomia Pearl Harborin jälkeen, kohtaamaan joukot mukanaan saattue pienempiä liittoutuneiden aluksia erikoisjoukolta, joka taistelisi japanilaisia vastaan. Liittoutuneita johti kontra-amiraali Frank Fletcher, ja he saapuivat Korallimerelle Ison valliriutan reunalla juuri japanilaisten aloittaessa hyökkäyksen Tulagille. Yorktownin lentokoneet hyökkäsivät 4. toukokuuta, mutteivät pystyneet estämään japanilaisten maihinnousua. Huono sää ja näkyvyys

tekivät osapuolille vaikeaksi löytää toisiaan. Fletcher uskoi, että Port Moresbya lähestyvä vahvuus oli japanilaisten lentotukialus, ja lähetti koneensa sinne katkaisemaan sen pääsyn. Ne upottivat lentotukialus Shohon 7. toukokuuta, minkä jälkeen ilmatuen puuttumisesta levottomat erikoisjoukot palasivat. Japanilaisten kontra-amiraali Takeo Takagin johtamat lentotukialusyksiköt lähettivät koneensa ilmaan huonoista sääoloista huolimatta, mutta ne eivät löytäneet amerikkalaissaattuetta, joten ne upottivat sen sijaan tankkerin ja hävittäjän, jotka ne löysivät jätettynä oman onnensa nojaan. Joidenkin japanilaiskoneiden polttoaine oli lähes loppu, ja amerikkalaishävittäjät hyökkäsivät niiden kimppuun. Jotkut yrittivät laskeutua Yorktownille, jota ne luulivat omaksi lentotukialukseksi. Vain viidesosa koneista palasi turvallisesti omille lentotukialuksilleen.

Seuraavana päivänä laivastot löysivät toistensa lentotukialukset. Fletcherin koneet hyökkäsivät Shokakulle, ja vain kolme pommia riitti vaurioittamaan sitä vakavasti, mutta Zuikakua ei pystytty vahingoittamaan. Kokeneet japanilaislentäjät aiheuttivat vakavia vaurioita molemmille amerikkalaisille lentotukialuksille, ja Lexington tuhoutui niin pahasti, että amerikkalainen hävittäjä upotti sen myöhemmin samana iltana. Takagi päätti kuitenkin vetäytyä menetettyään niin monta lentäjää, ja taistelu päättyi ratkaisemattomana. Korallimeren taistelu oli hämmentävä kohtaaminen, jossa huono tiedustelu haittasi tehokasta taistelua molemmilla puolilla. Liittoutuneiden laivaston onnistui kuitenkin estää maihinnousun Uuteen- Guineaan, ja se pysäytti japanilaisten etenemisen eteläisille Salomonsaarille. Molemmat japanilaiset lentotukialukset joutuivat luopumaan Yamamoton strategian seuraavasta osasta katkaista Tyynenmeren laivareitit ja samalla kohdata ja tuhota USA:N tyynenmerenlaivasto. Taistelu toi ennen kaikkea tervetulleen helpotuksen liittoutuneille japanilaisten monen kuukauden hellittämättömän etenemisen jälkeen.