Voitto Italiassa
Ankaraan talvisäähän ja epätasaiseen resurssijakoon pysähtynyt Italian sotaretki käynnistyi uudelleen keväällä 1945. Liittoutuneilla oli 17 hyvinvarusteltua divisioonaa (Iso-britanniasta, Usa:sta, Puolasta, Brasiliasta, Etelä-afrikasta ja Uudesta-seelannista), ja niillä oli apunaan huomattava ilmatuki. Kenraalieversti von Vietinghoffin maaliskuussa korvanneella Kesselringillä oli 23 divisioonaa, joista suurin osa oli merkittävästi heikentyneitä. Kussakin saksalaisessa divisioonassa oli keskimäärin vain 1 700 sotilasta; ilmatuki puuttui lähes täysin; eikä niiden marsalkka Grazianin Ligurian viimeisiltä fasistijoukoilta saama tuki ollut riittävää.
Alexander suunnitteli suoran hyökkäyksen akselivaltojen kaatamiseksi. Operaatio Grapeshotin tavoite oli motittaa saksalaisten 14. ja 10. armeijat Pojoen eteläpuolella. Liittoutuneiden ilmavoimat olivat jo tuhonneet lähes kaikki alueen sillat. Amerikkalaisten 5. armeija hyökkäisi lännessä Bolognaan ja etenisi sitten länteen, ja brittien kenraaliluutnantti Mcgregoryn johtama 8. armeija murtautuisi rannikolla läpi aukosta Argentassa ja jatkaisi länteen. Pienempien valmistavien operaatioiden jälkeen operaatio käynnistyi 9. huhtikuuta. Raskaiden pommikoneiden aallot, joita seurasi 200 keskiraskasta pommikonetta
ja 500 hävittäjää, hyökkäsi Saksan puolustuslinjaa vastaan. Se oli jo psyykkisesti murtunut, ja kun saksalaisten komentaja vielä yritti salaa neuvotella aselevosta, Saksan puolustus romahti. Agneta oli vallattu 17. huhtikuuta, ja reitti länteen ja myös pohjoiseen oli auki.
Amerikkalaisten 5. armeija toteutti osansa hyökkäyksestä 14. huhtikuuta etenemällä nopeasti vuoristoalueen läpi ja oli 20. huhtikuuta saapunut Bolognan laitamille. Hitler oli kieltänyt von Vietinghofia perääntymästä, ja saksalaisia jäi kasvavassa määrin vangeiksi, kun liittoutuneiden armeijoiden piiritys Bolognassa kiristyi. Ne olivat kohdanneet 25. huhtikuuta Finale Emiliassa. Pojoen laakso osoittautui paljon mutkattomammaksi taistelukentäksi, ja amerikkalaisten 5. armeija eteni juurikaan vastarintaa kohtaamatta Veronaan jo 26. huhtikuuta. Sieltä oli vain lyhyt matka Milanoon lännessä. Kahdeksas armeija liikkui puolestaan nopeasti pohjoiseen. Se ylitti Pon vastarintaa kohtaamatta 24. huhtikuuta, vapautti Venetsian 29. huhtikuuta ja saapui Triesteen 2. toukokuuta. He tulivat hieman Titon joukkojen jälkeen. Saksalaisten delegaatio saapui Alexanderin päämajaan Casertassa 28. huhtikuuta, ja aseleposopimus neuvoteltiin – se astui voimaan 2. toukokuuta.
Garibaldi-prikaatin partisaanit olivat myös vanginneet Mussolinin ja hänen rakastajattarensa Clara Petaccin 28. huhtikuuta Comojärvellä heidän yrittäessään paeta Sveitsiin. Mussolini, Clara ja joukko muita fasistijohtajia teloitettiin, ja heidän ruumiinsa kuljetettiin Milanoon ja ripustettiin Piazzale Loretolle. Partisaaniryhmät vapauttivat myös muita kaupunkeja Pohjois-italiassa jo ennen liittoutuneiden saapumista. Milanossa paikalliset partisaanit perustivat 26. huhtikuuta oman hallituksensa juuri ennen amerikkalaisten saapumista. Seurasi melkoisen hämmennyksen vaihe, kun liittoutuneille myötämielinen Italian hallitus Roomassa yritti tehdä yhteistyötä partisaaniryhmien kanssa – monet näistä suhtautuivat epäillen kommunisteihin ja myös muihin poliittisiin ryhmittymiin Italiassa. Koalitiohallitus perustettiin vasta kesäkuussa 1945; sitä johti fasisminvasteinen demokraatti Feruccio Parri. Hän kokosi yhteen ryhmiä, jotka olivat olleet vapauttamassa Italiaa saksalaismiehityksestä.
Italian pitkä sota vaati uhrinsa. Amerikkalaisten 5. armeija menetti 188 746 miestä kaatuneina, ja 8. armeija 123 993 sotilasta. Saksalaiset menettivät puolestaan yli 435 000 miestä. Pommituksissa sai surmansa noin 60 000 italialaista, useimmat sodan viimeisenä vuonna – hyökkäykset olivat myös tuhonneet tärkeitä osia Italian kulttuuriperinnöstä, ja fasistien ja partisaanien skisma jätti italialaiseen yhteiskuntaan pitkät katkeruuden ja vihamielisyyden jäljet.