Kun­nia­pal­kin­to Liv An­nie Jo­han­se­ni­le

Ruijan Kaiku - - News -

Liv An­nie Jo­han­sen sai kvee­ni­lii­ton kun­nia­pal­ki­non sii­tä kie­li­työs­tä mi­tä hän oon teh­ny vap­paaa­ika­na ka­hek­san vuen ai­jan.

– Mie oli­sin teh­ny tä­tä hom­maa muu­ten­ki, il­man pal­ki­not­ta­ki, mut­ta se oon tie­ten­ki so­ma et­te net näk­kee­vät et­te mi­tä mie te­hen.

Hän oon jär­jes­tän­ny kie­li­mööt­tii mis­sä ih­mi­set tul­haan ko­vo­le ja praa­tit­haan kai­nun eli kvää­nin kiel­tä eli suo­mee, ku­ka mi­tä­ki.

Jo­ka tuo­res­tai-il­ta– melk­kein ko­ko vuu­en

Se oon jo­ka tuo­res­tai mut­ta ei ko oon fee­riä niin­ko jou­lu­na, pääs­sii­se­nä ja ke­sä­lä. Bib­lio­teek­ki men­nee kii­ni seit­te­män ai­ka­na ja kie­li­ka­feea alk­kaa sen jälk­hiin.

– Mie nou­van bib­lio­te­kaa­ris­ta av­vai­men ja ko ole­ma valm­hiit, mie pa­nen nä­vöt pois, lu­ku­tan bib­lio­tee­kin oven ja pa­nen kas­haan net av­vai­met.

– Mi­tä si­nu­la oon sii­nä kur­vis­sa mis­tä kaik­ki puh­huu?

– Sii­nä oon lää­re­ma­te­ri­aa­lit, kaf­fit, ka­kot, mai­ot ja tee­tä ja mi­tä vain.

– Mi­tä tet te­het­tä sie­lä?

– No kuu­le nyt, se ei ole yht­hään niin et­te se oli pak­ko käyä sie­lä mut­ta ty­hä ko hal­luu. Se oon jos­kus kol­me­tois­ta-nel­je­tois­ta henk­kee, se oon jos­kus niin mon­ta, sil­loin tul­lee pal­jon praat­tii. Kaik­ki oon Lem­mi­jo­ves­ta.

Haus­ka it­te­le­ki

– Mi­tä tä­mä mer­kit­tee si­nu­le?

– Se oon niin haus­ka ko mie it­te­ki muis­tan san­noi. Mie luu­len et­te mie en muis­ta mut­ta ko met pu­hu­ma, se sa­na tul­lee: Oo, se se oli! Met tar­vit­te­ma nä­mät sa­nat ko praa­ta­ma pien­ten las­ten kans. Mie työ­te­len nii­ten kans ja van­hii­mit­ten kans kie­li­pe­säs­sä.

– Sa­nat oon tärk­hiit mut­ta mie kans pyyän ai­na et­te saa­tat­ko te­hä sii­tä yhen set­nin­kin. Niin­ko ’stø­vel’ se oon ’saa­pas’. No set­nin­ki oon vaik­ka et­te ’Mie pa­nen saap­haan jalk­haan.’ Sit­te sen sa­nan­ki muis­taa pa­re­min.

– Ovi oon nyt au­ki

– Sie et pu­hu­nu omi­le lap­si­le om­maa kiel­tä, ko sil­lon neu­vot­hiin et­te se häyt­tyy puh­huut ty­hä rui­jaa. Mil­tä se nyt tun­tuu ko sie pu­hut om­maa kiel­tä uusi­le lap­si­le?

– Oo, se oon hy­vä! Ovi oon nyt au­ki. Ih­mi­set oon he­rä­ny, se oon niin­ko vek­kel­se, lii­ku­tuk­set. Kä­ve­le­mä Sol­vei­gin kans ky­lä­lä pää yl­hää­lä ja pu­hu­ma kvää­nii niin kov­vaa ko saa­ta­ma, Liv An­nie nau­res­kel­lee.

– Met oli­ma op­pin­heet omil­ta van­hii­mil­ta et­te se ei häy puh­huut kvää­nii lap­si­le, ja luu­li­ma et­te se pit­tää ol­la niin. Sil­loin mo­bat­hiin nii­tä jok­ka ei osan­heet nor­jaa ei­kä van­hii­met ha­lun­heet et­te heän lap­sii mo­bat­tais, Sol­veig Sa­muel­sen san­noo väl­hiin.

– Se al­koi muut­tum­haan sil­lon ko hal­li­tus ja of­fi­siel­lit an­net­hiin meän kie­le­le ak­sep­tii. Sil­loin ih­mi­set näk­kee et­te se men­nee et­heen­päin.

Kosk­haan ei ole lii­an hil­jain

Liv An­nie Jo­han­sen oon al­ka­nu pu­hum­haan ty­hä kvää­nii kans omi­le raav­hai­le po­ji­le.

– Mi­nu­la oon kol­me poi­kaa. Nuo­rin täyt­tää 50 vuot­ta. Hän sa­noo et­te äi­ti, mie saak­söök­kaan si­nun, mie olen mis­tan­ta­nu yhen kie­len. Ja nyt hän san­noo: ’Hyv­vää päi­vää, äi­ti!’ Se oon so­ma.

Liv An­nie Jo­han­sen har fått kven­for­bun­dets he­derspris. Hun har ar­ran­gert kvens­ke pra­te­kvel­der i Lak­selv bib­lio­tek i åt­te år. – Fle­re og fle­re tør å snak­ke kvensk. Det er nes­ten som en vek­kel­se, sier hun. KUVA: LIISA KOIVULEHTO

Liisa Koivulehto liisa@rui­jan-kai­ku.no

Newspapers in Kven

Newspapers from Norway

© PressReader. All rights reserved.