Kirk­ko­muusik­ko te­kee py­hä­töi­tä

Ruijan Kaiku - - Paaskiviikko 2018 -

Kant­to­rin va­paa­päi­vä on maa­nan­tai. Hä­nel­lä ei tar­vit­se ol­la us­kon­nol­lis­ta va­kau­mus­ta. Ei­kä jou­lu­na pää­se iki­nä Suo­meen.

Pun­ka­har­jul­ta ko­toi­sin ole­va pia­nis­ti ja pia­non­soi­ton opet­ta­ja An­ni­ma­ri Pel­li kou­lut­tau­tui kirk­ko­muusi­kok­si Suo­mes­sa. Hän jat­koi opin­to­ja Troms­san kon­ser­va­to­rios­sa ja nyt hän on vuo­den ver­ran työs­ken­nel­lyt vi­ran­si­jai­se­na troms­sa­lai­sen Grönnå­se­nin kir­kon kant­to­ri-ur­ku­ri­na.

Kirk­ko­musii­kis­sa Pel­liä kiin­nos­taa sen mo­ni­puo­li­suus ja se et­tä työ­tä teh­dään yh­tei­sös­sä.

– Täl­lä työl­lä on mer­ki­tys. Pit­kät klas­si­set pia­no-opin­not ovat ai­ka yk­si­näis­tä hom­maa ei­kä pia­no ole läh­tö­koh­tai­ses­ti mi­kään or­kes­te­ri­soi­tin. Jos opis­ke­lee jo­tain soo­lo­soi­tin­ta voi suun­tau­tua so­lis­tik­si tai ope­tus­työ­hön. Ope­tus­työ on hy­vin vaa­ti­vaa ja ai­kaa vie­vää ei­kä sil­loin eh­di vält­tä­mät­tä soit­taa niin pal­joa it­se. Kirk­ko­muusik­ko­na si­nul­la on pa­rem­mat työl­lis­ty­mis­mah­dol­li­suu­det, mut­ta olet kui­ten­kin muusik­ko, An­ni­ma­ri Pel­li erit­te­lee.

Mo­nen­lai­sia työ­päi­viä

Kant­to­rin työn ydin on soit­taa ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa, hau­ta­jai­sis­sa ja vih­ki­mi­sis­sä se­kä edis­tää seu­ra­kun­nan musiik­kie­lä­mää.

– Päi­vät ovat ai­ka eri­lai­sia. Osa työs­tä on toi­mi­tuk­sien val­mis­te­lua, esi­mer­kik­si musiik­ki­toi­veit­ten har­joit­te­lua. Kes­ki­viik­koi­sin on suun­nit­te­lu­ja toi­mis­to­päi­vä. Säes­tän myös usein rip­pi­kou­lus­sa. Yh­te­nä päi­vä­nä vii­kos­sa soi­tan hau­ta­jai­sis­sa. Kau­pun­gis­sa on kier­tä­vä hau­ta­jais­vuo­ro eli kant­to­rit ei­vät soi­ta pel­käs­tään omas­sa kir­kos­sa vaan jo­kai­sel­la on yk­si päi­vä vii­kos­sa hau­ta­jai­sia, joi­ta voi ol­la mis­sä ta­han­sa Troms­san alu­eel­la, Pel­li ker­too.

An­ni­ma­rin työ­hön kuu­luu myös mo­nien kuo­ro­jen säes­tys, vii­koit­tai­sen har­taus­het­ken säes­tys Mor­tens­ne­sin van­hain­ko­dis­sa se­kä musiik­ki­leik­ki­kou­lun ve­tä­mi­nen. Vii­kon­lop­pui­sin saat­taa ol­la häi­tä ja sun­nun­tai­sin ju­ma­lan­pal­ve­lus. Li­säk­si on ta­paa­mi­sia tois­ten kant­to­rien kans­sa, ur­ku­jen huol­toa ja kon­sert­te­ja.

Yk­si vii­kon­lop­pu kuu­kau­des­sa on va­paa ku­ten myös­kin maa­nan­tait, jo­ka on kant­to­rien ja pap­pien va­paa­päi­vä.

Eri­lai­set taus­tat sal­li­taan

– Pi­tää­kö kant­to­ril­la ol­la us­kon­nol­li­nen va­kau­mus?

– Ei pi­dä ei­kä kai­kil­la ole­kaan, mut­ta luu­len et­tä pi­dem­män pääl­le voi ol­la vai­ke­aa ja vä­syt­tä­vää teh­dä tä­tä työ­tä il­man mi­tään kai­ku­poh­jaa. Ei mi­nul­la ole kaik­ki us­kon­ky­sy­myk­set niin sel­vil­lä, mut­ta tu­len per­hees­tä, jos­sa uk­ki oli pap­pi ja olen kui­ten­kin kas­va­nut tä­hän kult­tuu­riin.

Nor­jan ja Suo­men us­kon­nol­li­set kult­tuu­rit ovat Pel­lin ha­vain­to­jen mu­kaan hie­man eri­lai­sia.

– Suo­mes­sa us­kon­nol­li­nen kult­tuu­ri on pal­jon yh­te­näi­sem­pi. Tääl­lä on kir­kon si­säl­lä hy­vin eri­lai­sia ja hy­vin eri taus­tois­ta tu­le­via. Ru­kous­huo­ne­pe­rin­ne on tääl­lä vah­va ja kir­kon si­säl­tä löy­tyy se­kä ma­ta­la­kir­kol­lis­ta et­tä kor­kea­kir­kol­lis­ta pe­rin­net­tä. Seu­ra­kun­nat voi­vat ol­la hy­vin­kin eri­lai­sia, Pel­li ver­taa.

Kir­kon si­säl­tä löy­tyy hy­vin eri­lai­sia nä­kö­kul­mia ja mie­li­pi­tei­tä, joi­ta hän ei pys­ty al­le­kir­joit­ta­maan.

– It­se ar­vos­tan to­si pal­jon kir­kon so­si­aa­lis­ta as­pek­tia, et­tä kirk­ko te­kee työ­tä hei­kom­pien hy­väk­si.

Kä­det täyn­nä työ­tä

Täl­lä het­kel­lä An­ni­ma­ril­la on 80 pro­sen­tin si­jai­suus Grønnå­se­nin kir­kos­sa. Jo­kai­sel­la seu­ra­kun­nal­la Troms­sas­sa on oma kant­to­ri, mut­ta vir­ko­jen ko­ko vaih­te­lee ja nii­tä on pie­nen­net­ty, mi­kä on ai­heut­ta­nut pal­jon kes­kus­te­lua Nor­jas­sa.

– Kirk­ko­han on ai­ka mer­kit­tä­vä kult­tuu­rin tar­joa­ja ja ih­mis­ten ko­koa­ja, jos aja­tel­laan kaik­kia kuo­ro­ja ja kon­sert­te­ja. On ol­lut pal­jon de­bat­te­ja sii­tä, et­tä kun kant­to­rin työ­hön liit­tyy sem­moi­sia va­ki­tui­sia teh­tä­viä ku­ten hau­ta­jai­sia, joi­ta saat­taa ol­la pal­jon­kin, ja kant­to­ril­la on vaan 40 pro­sen­tin vir­ka niin se tar­koit­taa käy­tän­nös­sä si­tä, et­tä si­nä eh­dit just ne pa­kol­li­set ei­kä sii­hen kult­tuu­ri­työ­hön ja suun­nit­te­luun jää mi­tään ai­kaa, hän ker­too.

Uusi työ ja uusi kie­li vie­vät enem­män ai­kaa. Työn mää­rää voi ol­la han­ka­laa ar­vioi­da, sil­lä on mon­ta vaih­tu­vaa te­ki­jää.

– Kant­to­rin työ­hön kuu­luu myös se, et­tä juh­la­py­hi­nä on töi­tä. Fak­ta on se, et­tei me esi­mer­kik­si voi­da iki­nä läh­teä jou­luk­si Suo­meen.

Suo­mes­sa ar­vos­te­taan klas­sis­ta musiik­kia

– Olet­ko huo­man­nut eroa musii­kin ar­vos­ta­mi­ses­sa ja kiin­nos­tuk­ses­sa Suo­mes­sa ja Nor­jas­sa?

– Ylei­ses­ti ot­taen klas­si­sen musii­kin ar­vos­tus Suo­mes­sa on kor­keam­mal­la kuin Nor­jas­sa. Suo­mes­sa aja­tel­laan, et­tä musiik­kia pi­tää opis­kel­la en­nen kuin si­tä osaa, ja se toi­saal­ta joh­taa kor­ke­aan ta­soon. Nor­ja­lai­set ovat avoi­mem­pia "yleis­muusik­kou­teen" ja ra­jo­jen yli hyp­pi­mi­seen. He ovat lau­la­vaa kan­saa ja tääl­lä on pal­jon hy­viä ama­töö­ri­lau­la­jia ja ih­mi­set us­kal­ta­vat lau­laa.

– On­ko se vä­hän niin kuin kiel­ten pu­hu­mi­nen?

– Niin, luu­len et­tä se liit­tyy ylei­seen asen­tee­seen. Suo­mes­sa­han esi­mer­kik­si kon­ser­va­to­rioon on pää­sy­ko­keet, mut­ta nor­ja­lai­ses­sa vas­taa­vas­sa "kul­turs­ko­les­sa" ei ole.

Pel­lin mu­kaan nor­ja­lai­set myös useam­min ve­tä­vät kir­kon kuo­ro­ja va­paa­eh­tois­voi­min. Suo­mes­sa ole­te­taan edel­leen, et­tä kant­to­ri au­to­maat­ti­ses­ti ot­taa hoi­taak­seen kaik­ki kir­kon musiik­ki­asiat.

– Suo­mes­sa kant­to­ril­la ja pa­pil­la ei edel­leen­kään ole työ­ai­kaa vaan työ­päi­vät. Nor­jas­sa on uusi sys­tee­mi, et­tä siul­la on työ­ai­ka ja jou­dut las­ke­maan tun­te­ja.

Bac­his­ta Pink Flo­y­diin

Pel­li on huo­man­nut ero­ja myös hau­ta­jais­käyt­täy­ty­mi­ses­sä. Nor­jas­sa on usein ren­nom­paa.

– Tääl­lä kun ih­mi­set tu­lee kirk­koon en­nen hau­ta­jai­sia, kuu­luu pu­heen so­ri­naa ja ih­mi­set ovat ren­nom­pia ja muu­ten­kin vä­hem­män auk­to­ri­teet­ti­pel­koi­sia. Suo­ma­lai­sil­la on vie­lä sem­moi­nen kun­nioi­tus kirk­ko­ti­laa koh­taan, hy­väs­sä ja pa­has­sa.

– Mil­tä hau­ta­jai­sis­sa soit­ta­mi­nen tun­tuu? On­ko se ras­kas­ta?

– En ole niin ru­ti­noi­tu­nut, et­tä se me­ni­si tuos­ta vaan, vaan usein olen tip­pa lins­sis­sä. Het­ki on niin tär­keä, ja musiik­ki on tär­keä osa se­re­mo­ni­aa, ja ha­luan et­tä se tun­tuu omai­sis­ta hy­väl­tä, An­ni­ma­ri Pel­li sa­noo.

– Kyl­lä se an­taa pers­pek­tii­viä­kin: Kun olen jo­ka viik­ko hau­ta­jai­sis­sa, niin usein mie­tin omia van­hem­pia ja si­tä, et­tä ai­ka pi­tää käyt­tää hy­vin.

– Mi­kä on eri­koi­sin kap­pa­le, jo­ta si­nua on pyy­det­ty soit­ta­maan hau­ta­jai­sis­sa?

– Se oli eh­kä yk­si Pink Flo­y­din kap­pa­le. Kap­pe­lis­sa oli vain pie­net säh­kö­urut, jo­ten sii­nä oli miet­ti­mis­tä, mi­ten saan kap­pa­leen so­vi­tet­tua niin, et­tä se kuu­los­taa hy­väl­tä. Kap­pa­le oli ol­lut tär­keä täl­le ih­mi­sel­le ja se on mun mie­les­tä hie­noa täs­sä työs­sä, et­tä voi to­teut­taa ih­mis­ten toi­vei­ta.

Musiik­ki täyt­tää elä­män - pait­si ko­to­na

Eni­ten An­ni­ma­ri pi­tää Bac­hin ur­kuklas­si­koi­den li­säk­si ita­lia­lai­ses­ta ja rans­ka­lai­ses­ta ba­rok­ki­musii­kis­ta. Hän ke­huu in­stru­ment­ti­aan Grønnå­se­nin kir­kos­sa, jon­ka li­säk­si käy­tös­sä on flyy­ge­li, jo­ka tuo mu­ka­vaa vaih­te­lua.

Omiin soo­lo­kon­sert­tei­hin hä­nel­lä ei ole ol­lut si­jai­suu­den ai­ka­na mah­dol­li­suut­ta. An­ni­ma­ri toi­voo­kin pai­kan va­ki­nais­tu­mis­ta.

– Kat­so­taan mi­tä ta­pah­tuu, mie ra­kas­tan musiik­kia, mut­ta kirk­ko­musiik­ki ei ole miun ko­ko elä­mä. Elä­mäs­sä on pal­jon asioi­ta joi­ta ha­luai­sin te­hä mut­ten eh­di.

An­ni­ma­rin per­he on nor­ja­lais­suo­ma­lai­nen. Mies Sol­mund Nys­ta­bakk on hän­kin muusik­ko, ki­ta­ris­ti ja Nor­jan etu­ri­vin luu­tun­soit­ta­ja. He ta­pa­si­vat, kun Sol­mund opis­ke­li Si­be­lius-Aka­te­mias­sa. He muut­ti­vat Nor­jaan 2014 ja heil­lä on kak­si las­ta.

– Kuun­nel­laan­ko teil­lä ko­to­na pal­jon musiik­kia?

– Ai­ka vä­hän, Pel­li nau­rah­taa. – Suu­ta­rin lap­sil­la ei ole ken­kiä.

An­ni­ma­ri Pel­li soit­taa ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa ja vih­ki­pa­rii­le ja su­re­vil­le omai­sii­le, säes­tää kuo­roi ja pit­tää musik­ki­leik­ki­kou­luu lap­si­le. Jo­ka päi­vä oon eri­lai­nen. – Kra­viai­sis­sa mie kans us­hein pa­run, hän san­noo. KU­VAT: AN­NE MÄ­KI­NEN

Troms­sa­lai­sen Grønnå­se­nin kir­kon urut ja urun­soit­taa­ja oon kirk­ko­vä­jen näk­kyy­vi­lä alt­ta­rin vie­res­sä. Kir­kos­sa oon kans flyy­ge­li. – Se oon hy­vä ko oon vai­het­tel­luu, An­ni­ma­ri Pel­li san­noo.

An­ne Mä­ki­nen

Newspapers in Kven

Newspapers from Norway

© PressReader. All rights reserved.