BRANDTIN VÄLINEET
Brandt tarvitsi projektiinsa kymmenen kameraa, joten hän valitsi taloudellisista syistä Pentax 645Z:n, joka kuuluu hinta-laadultaan parhaisiin keskikoon kameroihin. Kameroita ohjataan moottoreilla, ja salamavaloissa on liiketunnistimia. Villieläimen osuessa liiketunnistimen eteen salamavalot välähtävät voimakkaasti kolme kertaa. Kameroita käännetään aina yhden kuvan jälkeen hieman sivusuunnassa, ja siten saadaan aikaan kolmen valokuvan sarja, joista voidaan koota yhtenäinen panoraama luonnonvaraisista eläimistä.
Lukuisat OMIIN PUUHIINSA UPPOUTUNEET TYÖNTEKIJÄT tuovat Brandtin mukaan eläinkuvaan ripauksen renessanssimaista tyyliä.
Kaikki kulissit rakennettiin alusta asti, kuten liikenneympyrä GASELLEINEEN JA LEIJONINEEN. Taustan kojut tehtiin eläimen kuvaamisen jälkeen.
kykeni seuraamaan leiristään eri kuvauspaikkojen tapahtumia ja säätämään kameroitaan tarvittaessa. Pusikoissa istui piilossa paikallisia vartijoita pitämässä silmällä kameroita, sillä koko yön kuvaukset olisivat menneet pilalle, jos vaikkapa leikkivä lapsi olisi tönäissyt kameraa. Asiat eivät kuitenkaan edenneet Brandtin suunnitelmien mukaan.
”Kahden kuukauden odottelun jälkeen kahdeksalla kuvauspaikalla kymmenestä ei ollut käynyt yhtään eläintä, ja minuun iski paniikki. Odotusajan venyessä sadekausi lähestyi vääjäämättä, ja se olisi keskeyttänyt kuvaukset”, sanoo Brandt.
Hän ei voinut kuvata luonnonsuojelualueilla, joten hän valitsi kuvauspaikkoja, jotka villieläimet ohittaisivat luonnollisilla reiteillään. Paikat olivat kuitenkin vain satojen metrien päässä asutuksista tai maanteistä, joten päivisin niiden läheltä kulki vuohilaumoja, moottoripyöriä ja kuorma-autoja. Brandt päätti lopulta purkaa kuvauspaikat ja siirtää ne uusille seuduille lähemmäksi luonnonsuojelualueita, joilla eläimiä oli paljon. Sitten kestikin vain muutama tunti, kunnes ensimmäiset norsut ilmaantuivat kameroiden eteen.
”Jälkikäteen ajateltuna oli hölmöä luulla, että luonnonvaraiset eläimet pysähtyisivät keinotekoisille juomapaikoille. Ne olivat ehkä kahden kylpyammeen kokoisia, kun parin kilometrin päässä oli aitoja lampia”, hän virnistelee.
Hiekkamyrskyt piinasivat
Eläinten kuvaamisen jälkeen rakennettiin tarpeelliset kulissit, ja paikalle tuotiin paljon avustajia. Brandt pyrki siihen, että avustajissa olisi ihmisiä kaikista Kenian heimoista, sillä hän halusi kuvien näyttävän mahdollisimman vivahteikkailta.
”Saatuani avustajat kuvauspaikalle annoin heidän vain odotella jonkin aikaa niin, että ihmiset tylsistyivät ja palelivat. Esimerkiksi käy hyvin kuva savannilta, jossa on leijona ja ihmisiä. Annoin avustajien odottaa kolme tuntia, ja sekä heidän että leijonan silmistä voi aistia surua, hätää ja sekaannusta”, kuvaaja kertoo edellisen aukeaman panoraamasta.
Useimmiten villieläinten asennot sanelivat sen, miten ihmiset piti sommitella kuviin. Niin kävi myös seuraavan sivun norsukuvassa, joka kuuluu Brandtin omiin suursuosikkeihin.
”Näyttää aivan siltä, kuin norsu olisi ojentanut kaulaansa mestausiskua odottaessaan. En tiennyt, miksi eläin teki niin, mutta tiesin heti, että halusin hyödyntää asennon kuvassa”, sanoo Brandt, joka järjesti ryhmän paikallisia asukkaita seisomaan puolikaareen kohtaan, jossa norsun pää oli ollut sitä aiemmin kuvatessa.
”Rukoilevatko tai surevatko he vai mitä siinä tapahtuu? En osaa sanoa.”
Brandt vietti kuvausryhmänsä kanssa Itä-afrikassa kuusi kuukautta. Neljä kuukautta kului odotellessa ja sitten eläimiä kuvatessa, ja kaksi kuukautta kuvattiin ihmisiä erilaisissa kulisseissa.
”Tämä on rankin kuvaushanke, jossa olen koskaan ollut mukana. Raadoimme joka yö kahden kuukauden ajan, ja kuvauspaikat olivat kamalassa kunnossa. Liian laiduntamisen takia maa oli kuin aavikkoa, joten valtavia hiekkamyrskyjä piti vain sietää”, sanoo Brandt.
”Syystä tai toisesta hiekkamyrskyt osuivat aina kameroihin, ja vaikka ob
jektiiveja puhdistettiin vuorotyönä, niin niiden lasit olivat taas parin sekunnin päästä hiekkapölyssä”, hän selittää.
Sarvikuono kelpasi hätäratkaisuksi
Brandt ei löytänyt kaikkia haluamiansa eläimiä kuviinsa. Leopardit, gepardit ja puhvelit täytyi hylätä, ja sarvikuonon kuvaaminenkin oli varsin vaivalloista. Hänen valitsemillaan alueilla ei elänyt enää luonnonvaraisia sarvikuonoja, joten hän matkusti pohjoiseen Keniaan luonnonsuojelualuueelle, jonka eläimiä vartioidaan keskeytyksettä.
”Rengaskasa oli paikalla jo sarvikuonoa kuvatessani, mutta autopesula lavastettiin toisaalle.kaksi sarvikuonosta otettua kuvaa ovat ainoat, joissa minun täytyi kuvata panoraaman ihmiset eri paikassa kuin aiheena ollut eläin”, toteaa Brandt.
Panoraamoiksi käsitellyt kuvat koottiin kirjaan This Empty World, ja projektia on esitelty myös museoissa, gallerioissa ja valokuvatapahtumissa niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Keväällä kuvia piti esitellä New Yorkin Fotografiska-museossa, mutta koronaviruksen leviämisen näyttelyä lykättiin myöhemmin määritettävään ajankohtaan.
Huippuluokan kameroita, erikseen lavastettuja kulisseja ja satoja avustajia sisältänyt This Empty World -projekti kävi toki kuvaajansa kukkarolle. Brandt joutui käyttämään lopulta kaksi kertaa suunniteltua enemmän rahaa, ja kuvaushankkeen budjetti paisui peräti tavallisen viihde-elokuvan lukemiin.
”Harkitsin jo taloni myymistä. Voi olla, että joudun vielä tekemään sen”, Brandt sanoo hiukan toivottomuutta katseessaan. Hän kertoo myös työskentelevänsä jo uuden projektin parissa ja anoneensa siihen tukea säätiöltä ensimmäistä kertaa koko elämässään.
”Minun täytyy kuvata samalla myös elokuva, jolla kuvausprojektin kulut maksetaan. Siitä tulee stressaavaa. Se on aiemman projektini tapaan silti asia, joka minun vain täytyy tehdä.”
Hän ei halua paljastaa uudesta kuvaushankkeestaan muuta kuin sen, että se käsittelee ilmastonmuutosta Kaliforniassa. Kuvat julkaistaan vuonna 2022, jos hanke etenee suunnitelmien mukaan.
”Olen salaperäinen siksi, että nekin kuvat voisi ottaa halvalla ja huonosti. Järkevämpi ihminen kuvaisi vain villieläimiä ja lisäisi sitten kuviin muualta otetun taustan. Kuvista ei kuitenkaan saisi niin aitoja, eivätkä ne näyttäisi hyviltä suuren koon julisteiksi painettuina”, hän sanoo pitäen tauon ja jatkaa hetken kuluttua:
”Tällaiset kuvat eivät näytä yhtään miltään kännykässä. Tietokoneen näytöllä ne eivät ole aivan yhtä kelvottomia ja kuvakirjassa ne näyttävät jo joltakin, mutta kuvia pitäisi oikeasti katsella kaksi kertaa viiden metrin jättijulisteina. Vasta silloin ihmisten ilmeet tunteineen erottuvat”, hän sanoo ja viittaa artikkelin kuvaan kirahvista juomapaikan reunalla.
”Vedessä oleva nainen katsoo kirahvia ja kirahvi häntä, ja surun sekä lempeyden näkeminen auttaa ymmärtämään, etteivät paikalliset ole roistoja vaan uhreja. He ehkä selviävät eläinten menehtyessä, mutta olosuhteet ovat karut. Kukaan ei ei silti voi nähdä sitä...”hän sanoo, huokaisee ja jatkaa sitten kuivaan brittityyliin: ”…kelvottomasta kännykästä.”