S
osiaalinen media tulvii ihmisiä, jotka palvovat Islantia maisemakuvaajan paratiisina. On jopa vaikeaa mennä Youtuben valokuvauskanaville törmäämättä valokuviin ja videoihin kylmästä, 65 astetta pohjoista leveyttä sijaitsevasta maasta. Yksin Instagramissa on 12 miljoonaa julkaisua tunnuksella “Iceland”. Päivittäisessä työssä toimituksessa kuulemme matkalta palaavilta kuvaajilta ja lukijoilta kertomuksia Islannin monista suurenmoisista kuvauskohteista. Päätimme siis matkustaa paikan päälle mm. tutkimaan, onko Islanti todellakin niin upea paikka valokuvata kuin itsepintaiset huhut antavat ymmärtää.
Vain 365000 asukkaan Islantiin matkustaa vuosittain noin kaksi miljoonaa turistia. Useimmilla vierailijoilla on yksi tai useampia kameroita mukanaan. Meillä oli luonnollisesti mukanamme suuri varustus sekä peilittömille että peilijärjestelmäkameroille, nelikopteri, sekalaisia varusteita ja liuta objektiiveja. Jouduimme maksamaan lisämaksua painosta, mutta rahalla saimme koneen ruumaan mukaan lähes 20 kiloa valkokuvaustarvikkeita ja matkalaukut.
Laskeuduimme Keflavikiin hienossa säässä. Käytyämme pikaisesti hotellillamme Reykjavikissa otimme mukaan nelikopterin. Huomasimme pian, että myös keskustan ulkopuolella oli lentokieltoalueita, joilla kopteria ei saanut lennättää. Osittain se johtuu pääkaupungin vilkkaasta lentoliikenteestä, joka tuo lentoasemalle keskimäärin 40000 kävijää viikossa. Panimme nelikopterin syrjään ja lähdimme hiukan myöhemmin iltaretkelle, koska revontuliennuste oli lupaava.
Reykjavikista ei tarvitse mennä kauas, koska valosaastetta ei ole paljoa. Sinä il