YLIVERTAISETYLIVE SPARTALAISET
JA THERMOPYLAIN TAISTELU
Kuningas Leonidas ja hänen 300 sotilastaan pitivät usean päivän ajan pintansa Persian kuningas Kserkseen valtavia joukkoja vastaan.
Sparta ja spartalaiset ovat legendaarisinta antiikin Kreikkaa. Spartan armeijan organisaatio oli esikuva Aleksanteri Suurelle ja myöhemmin myös Rooman valtakunnalle. Yksi Spartan ylpeimmistä hetkistä oli Thermopylain solan taistelu, jossa 300 spartalaisen johtama kreikkalaisten liittouma pidätteli kuningas Kserkses I:n valtavia persialaisjoukkoja usean päivän ajan.
Spartalaisia sotilaita Lykurgoksen aikana. Kuvassa voi nähdä erilaisia heidän käyttämiään varusteita.
Sparta ei ollut polis (kaupunki) samalla tavalla kuin Ateena tai Theba. Nimi "Sparta" tuli arvonimestä, jota kantoivat vapaat miehet, joilla oli täydet kansalaisoikeudet. Sitä, mitä me sanomme nyt Spartaksi, kreikkalaiset ja spartalaiset itsekin sanoivat Lakedaimoniksi. Kaupunki sijaitsi Lakonian alueella Peloponnesoksen niemimaan keskellä Lakedaimonilla oli hyvä sijainti vuorten suojaamassa laaksossa, jossa riitti juomavettä; se oli toisin sanoen täydellinen paikka sotilasleirille. Lakedaimonin ympäristössä asui joukko erilaisia kansanryhmiä, jotka spartalaiset olivat valloittaneet ja alistaneet. Jotkut niistä, jotka asuivat lähempänä Spartaa, olivat säilyttäneet vapautensa, mutta heillä ei ollut kansalaisoikeuksia, eivätkä he olleet spartalaisia. Heitä sanottiin perioikeiksi (ympärillä asuvat). He olivat säilyttäneet itsehallinnon omilla alueillaan, mutta omaan ulkopolitiikkaansa he eivät voineet vaikuttaa. Heidän oli lähettävä Spartalle huoltoa ja tarvittaessa myös sotilaita. Roomalaiset käyttivät tätä hallintotapaa mallina, kun heidän laajentumispolitiikkansa kukoisti vahvimmillaan 200-luvulla eaa.
Spartan alistamia ihmisiä, jotka eivät olleet perioikeja, sanottiin helooteiksi Heidät oli alistettu täysin Spartan määräysvaltaan. Heillä ei ollut määräämisoikeutta sen enempää omaisuuteen kuin omaan kehoonsa. Spartan miespuolinen väestö oli yksinomaan sotilaita; spartalaisia maanviljelijöitä, ruukuntekijöitä tai paimenia ei ollut. Jotta maassa olisi mahdollista ylläpitää koko miesväestön laajuista armeijaa, tarvitaan joku hankkimaan ruokaa ja välttämättömiä tarvikkeita. Sparta ratkaisi ongelman valloittamalla kansoja ja tekemällä kaikista orjiaan. Helootit valloitettiin 800–700-luvulla eaa., ja he jäivät orjiksi lähes 400 vuodeksi. Helootit hoitivat Spartan kaikki käytännön työt, ja Spartan yhteiskunta oli täysin riippuvainen ilmaisesta työvoimastaan. Spartalaiset armeijat lähtivät harvoin kauas emokaupungista. Niiden toiminta liittyi usein puolustukseen; ne tukahduttivat perioikien tai heloottien kapinoita tai vahvimpien naapurikansojen konflikteja Peloponnesoksella. Monia historian harrastajia on ihmetyttänyt, miksi Sparta ei koskaan harjoittanut hyökkäävää laajentumispolitiikkaa, kun tuskin mikään Kreikan valtioista olisi pystynyt vastustamaan sitä. Useimmat arvelevat nyt, että vaara heloottien kapinoinnista oli pääsyy siihen, etteivät joukot koskaan lähteneet kauas.
Lykurgos
Monet Spartan perinteistä ja normeista periytyivät ajalta, jota historioitsijat kutsuvat Kreikan historian pimeiksi vuosisadoiksi (n. 1200–750 eaa.): tältä aikakaudelta ei ole lainkaan kirjallisia lähteitä, ja arkeologisia löytöjäkin on huomattavan vähän. Monien erityisesti spartalaisten perinteiden alkuunpanijana pidetään valtiomies Lykurgos Spartalaista. Emme tiedä miehestä juuri muuta kuin sen, mitä hänestä on säilynyt spartalaisissa legendoissa. Tutkijat ovat väitelleet pitkään siitä, onko Lykurgos todella kaikkien häneen liitettyjen lakien takana, tai onko hän ylipäätään koskaan elänyt. Lykurgoksen uskotaan säätäneen mm. valtiollisesta opetuksesta, gerusia-neuvostosta ja eforien valintajärjestelmästä. Eforit olivat kuninkaiden ohella Spartan valtion mahtavimpia miehiä. Heidät valittiin veteraanien keskuudesta, ja he olivat lähes järjestään ylhäisöä. Taistelukentällä kuninkaan sana oli laki, mutta poliittisissa kysymyksissä kuninkaalla oli vain yksi ääni neuvostossa. Hänellä oli pysyvä paikka gerusia-neuvostossa eforien rinnalla. Muut jäsenet valittiin vuosittain. Neuvostoa johtivat eforit, joilla oli valta päättää neuvoston kokoukset, ja samalla keskustelu, ennen kuin kaikki olivat saaneet puhua. Eforit vastasivat myös kuninkaan toimien valvonnasta, ja heillä oli valta asettaa kuninkaat oikeuden eteen, jos nämä rikkoivat hyvää spartalaista tapaa.
Yhdessä suhteessa Sparta erosi jyrkästi muista Kreikan kaupunkivaltioista: se oli kaksoismonarkia. Siellä hallitsi samanaikaisesti kaksi kuningasta. Kuningasvalta periytyi kahden suvun sisällä, jotka saattoivat vetää sukujuurensa Herakles-sankariin asti – meille hän on ehkä tutumpi latinalaisella nimellään Herkules. Kaksi kruunua oli nimetty Spartan kahden ensimmäisen kuninkaan mukaan, joita pidettiin Herakleen jälkeläisinä ja joista polveutuvia sukuja sanottiin Eurypontideiksi ja Agiadeiksi. Kun demokraattiset ajatukset ja ideat levisivät Kreikkaan viidennellä ja neljännellä vuosisadalla eaa., Sparta piti tiukasti kiinni monarkiasta. He menivät niin pitkälle, että
"EFORIT OLIVAT KUNINKAIDEN OHELLA SPARTAN VALTION MAHTAVIMPIA MIEHIÄ. HEIDÄT VALITTIIN VETERAANIEN KESKUUDESTA, JA HE OLIVAT LÄHES JÄRJESTÄÄN YLHÄISÖÄ. TAISTELUKENTÄLLÄ KUNINKAAN SANA OLI LAKI, MUTTA POLIITTISISSA KYSYMYKSISSÄ KUNINKAALLA OLI VAIN YKSI ÄÄNI NEUVOSTOSSA."
he julistivat sodan liittoutuneita valtioita vastaan, jotka ottivat käyttöön demokratian tai jonkin epämääräisemmän kansanvallan muodon.
Spartan julistaessa sodan omien rajojensa ulkopuolella eforit päättivät, kumpi kahdesta kuninkaasta johtaisi armeijaa. Komijakoinen valtarakenne pysyi suhteelliseen vakaana aina 200-luvulle eaa. asti.
Spartalainen sotilas
Spartalaiset käyttivät muiden kreikkalaisten tavoin sodankäynnissään hopliitteja ja falangeja. Hopliittisotilaalla oli pitkä keihäs, kypärä, säärisuojaimet ja suuri kilpi. Kilven sanotaan usein antaneen nimen hopliitti, joka tarkoittaa yksinkertaisesti miestä, jolla on suoja (hoplon). Sotilaat seisoivat tiheissä rivistöissä, joissa kunkin sotilaan kilpi suojasi tämän ruumista ja vierustoverin oikean puolen. Keihäitä käytettiin pistoaseina kilven reunan ohi. Keihäät olivat niin pitkiä, että toisen rivin sotilaat nostivat omat keihäänsä ensimmäisen rivin hartioiden yli. Hyvin toimivan hopliittimuodostelman rivit olivat niin tiiviit, että myös kolmas, ja ääriolosuhteissa neljäskin rivi keihäitä ylsi viholliseen asti.
Spartalaiset olivat hopliittisotilaita par excellence. He harjoittelivat joka päivä ja viettivät koko elämänsä sotaväessä. He olivat yhteenhitsautuneita tavalla, josta muut hopliittiarmeijat saattoivat vain uneksia. Niin tiiviillä muodostelmalla kuin hopliittifalangi oli, oli oikeastaan vain yksi suunta, ja se oli eteenpäin. Muodostelman oli käytännössä mahdoton perääntyä sotilaiden kompastelematta tai törmäilemättä toisiinsa ja kadottamatta siksi tasapainoaan. Spartalaiset harjoittelivat erilaisia tanssiaskeleita parantaakseen kehonhallintaa, rytmiä ja yhteistyötä. Se oli tärkeä pohja heidän vahvuudelleen taistelussa. Mikään muu armeija ei pystynyt harjoittelemaan manööverejä ja vuorovaikutusta, koska miehet olivat töissä. Spartalaiset olivat ammattisotilaita ja pystyivät siksi harjoittelemaan liikkeitään täydellisyyteen asti. Heidän muodostelmansa oli kuin liikkuva muuri, kun se toimi niin kuin piti. Lähteistä ei paljastu, mitä yksittäisiä liikkeitä spartalaiset kykenivät tekemään, joihin muut eivät pystyneet. Todennäköisintä on, että spartalaiset kykenivät kääntymään muodostelmassa, muuttamaan suuntaa ja toimimaan saarrettuna tai väijytettynä. Se tarjoaisi valtavia taktisia etuja muita, suhteellisen yksisuuntaisia hopliitteja vastaan.
Falangit olivat tehokkaampia taistelussa muita falangeja ja hopliitteja vastaan kuin muita aselajeja. Taistelussa väljempiä järjestelmiä vastaan hopliitit oli helppo kiertää ja lyödä maahan suojattomalta oikealta sivustalta tai selustasta käsin. Tiedetään kuitenkin, että oli äärimmäisen harvinaista, että kaksi falangia todella päätyi taistelussa vastakkain. Taistelut ratkesivat usein siihen, että jompikumpi osapuoli menetti rohkeutensa ja pakeni, ennen kuin armeijat tulivat iskuetäisyydelle. Milloin kohtaaminen tapahtui, tappiot olivat pienet, ja armeijat lähinnä seisoivat ja tönivät toisiaan, kunnes jompikumpi menetti rohkeutensa tai sen voimat eivät enää riittäneet painetta vastaan. Kuolleisuusluvut lähtivät nousuun vasta, kun toinen puoli lähti pakoon.
Agoge
Agoge tarkoittaa jotakin antiikin maailmassa niin harvinaista kuin valtion maksama koulutus. Kaikkien Spartan poikalasten oli käytävä läpi tämä koulutus yhtä tärkeää poikkeusta lukuun ottamatta – kruununperilliset välttyivät siltä ja saivat oman, erityisesti heille tarkoitetun koulutuksen. Heidän ei tarvinnut tietää, miten yksikön osana liikuttiin, mutta heidän oli hyvin tärkeä tietää, miten yksikön liikkeitä hallittiin. Heidän koulutuksensa oli lempeämpi, mutta silti täysin keskittynyt sotilastehtäviin, jotka he kohtaisivat myöhemmin elämässään.
Eforit tarkastivat vastasyntyneet lapset etsien heistä epämuodostumia ja heikkouksia. Jos jokin oli vinossa, lapset jätettiin susille; Spartassa ei ollut tilaa heikoille. Ne pojat, jotka läpäisivät tarkastuksen, annettiin takaisin äideilleen, joiden luokse he jäivät seitsemänteen kesäänsä asti. Siinä vaiheessa heidät tempaistiin julman ankarasti kodin turvasta ja heitettiin agogen arkeen.
Agogessa pojat oppivat sotilaiksi ja hopliiteiksi; heistä tuli vapaita spartalaisia. Pedagoginen lähestymistapa perustui ruumiilliseen kuritukseen, kiusaamiseen, nöyryyttämiseen ja kovaan fyysiseen harjoitukseen. Nuorimmat pojat liitettiin koulutuksen alkuvaiheessa vanhempien sotureiden pareiksi. Vanhemmat pojat toimivat tulokkaiden eräänlaisina kummeina. Kummit olivat vastuussa siitä, että poika käyttäytyi niin kuin piti ja sai ne rangaistukset, jotka hänelle kuului. Vanhempaa poikaa sanottiin "amoriksi" (rakastaja), ja suhteeseen liittyi seksuaalista sävyä. Se opetti nuoremman sietämään suurta nöyryytystä ja kipua ja loi tiiviimmän suhteen kummiin.
Pojille annettiin valtion kustantamaa ruokaa, mutta vain sen verran, että he pysyivät hengissä, ei riittävästi. Sen tarkoitus oli opettaa heidät toimimaan nälkäisinä, kuten pitkillä sotaretkillä saattoi joutua tekemään. Poikien haluttiin myös oppivan varastamaan ja metsästämään ruokansa. Riittämättömällä ravinnolla, kuten suurin piirtein kaikella muullakin agogessa, oli siten pedagoginen tarkoitus. Metsästystaidoista oli hyötyä sekä arjessa että sotaretkillä. Varastelun oli tarkoitus opettaa pojat oveliksi ja pysymään huomaamattomina. Rangaistus kiinnijäämisestä oli julkinen piiskaus.
Tarina pojasta, joka oli pyydystänyt jyrsijän juuri ennen tarkastusta, kertoo, miten aliravittuja ja kurinalaisia agogejen pojat olivat: Poika oli piilottanut jyrsijän vaatteisiinsa välttääkseen vaaran joutua jakamaan sen muiden kanssa tai, mikä pahempaa, menettää saaliinsa. Kauhistunut eläin alkoi jyrsiä pojan vatsaa. Se kaivautui ihon läpi sisälmyksiin. Poika ei räpäyttänyt silmäänsäkään tarkastuksen aikana, mutta kuoli myöhemmin jyrsijän aiheuttamiin vammoihin.
Pojat lähtivät agogesta täytettyään 17 vuotta. Heidät laskettiin nyt aikuisiksi, vapaiksi miehiksi, ja heillä oli täydet kansalaisoikeudet, mutta heidän koulutuksensa ei ollut päättynyt. Seuraava askel oli tulla täysivaltaiseksi syssitian, yhteisaterian, osaksi noin 20-vuotiaana. Spartan armeija oli jaettu osastoihin sen mukaan, minkä yhteisaterian osa sotilaat olivat. Kaikki spartiaatit, toisin sanoen vapaat kansalaiset, jotka olivat läpäisseet agogen, aterioivat siellä, ja kaikki osallistuivat heloottien tuottaman ruoan hankintaan. Jokaiselle spartiaatille annettiin maapalanen ja heloottiperhe viljelemään sitä. Ne, jotka söivät yhdessä, myös nukkuivat ja taistelivat yhdessä. He asuivat omissa parakeissaan noin 30-vuotiaiksi, jolloin he saivat muuttaa perheidensä luokse ja jättää paikkansa nuorelle sotilaalle. Tässä iässä miehiä alettiin pitää veteraaneina, ja he voivat keskittyä politiikkaan tai jäädä osaksi armeijaa.
Agogessa erityisesti kunnostautuneet kutsuttiin krypteiaan, eräänlaiseen salaisen poliisin virkaa toimittaneeseen siirtymäriittiin. He elivät erakkoina metsissä lähellä helootteja. Heillä oli velvollisuus surmata helootit, jotka uhkasivat Spartan turvallisuutta, eivät tehneet työtä tai olivat väärässä paikassa väärään aikaan.
Jokaisen spartalaisen miehen velvollisuus oli avioitua ja saada poikia, ts. armeijan tulokkaita, ja tyttäriä, jotka voisivat tuottaa yhä enemmän poikia. Useimmat avioituivat teinivuosien lopussa. Ongelma oli, etteivät nuoret miehet saaneet olla yhdessä puolisoidensa kanssa, vaikka heillä oli velvollisuus saada poikia. Tämäkin on näyte spartalaisesta pedagogiasta. Sulhasen odotettiin osaavan livahtaa salaa puolisonsa luo tekemään tämän raskaaksi. Kiinni jääneet saivat saman rangaistuksen kuin varkaudesta kiinnijääneet.
Thermopylain taistelu
Vaikka tämä taistelu päättyi spartalaisten veriseen tappioon, se oli yksi kaupungin suurista hetkistä. Kertomuksista kuningas Leonidaksesta ja hänen 300 spartalaisestaan on tullut sankaruuden, miehekkyyden ja uskollisuuden legendoja. Näissä miehissä ruumiillistui kaikki, mitä spartiaatin oli oltava, ja heidän tappiostaan tuli kaikkien kreikkalaisten moraalinen voitto.
Vuosi oli 480 eaa., ja Manner-Kreikkaa uhkasi persialaisten mahtavan kuninkaan, Kserkseen, hyökkäys. Useimmat kreikkalaiset tunnistivat uhan, ja vastarintaa päätettiin järjestää, jos hyökkäys tulisi. Kserkseen luonnollisin reitti mantereelle kulki Thermopylaiksi ("lämpimät portit") kutsutun vuoristosolan kautta. Solan kapeimpaan kohtaan kokoontui kaikkiaan 4 000 kreikkalaista. Sotaneuvostossa päätettiin, että ylin komentajuus kuului Leonidakselle, mutta kutakin kansaa johtaisivat heidän omat upseerinsa. Valinnan lankeaminen Leonidakselle ei ollut yllätys; hän oli kokenut sotilas ja upseeri, ja tietysti spartiaatti. Se
Persialaisia sotilaita seinäfriisissä Dareioksen palatsista; Pergamonmuseum, Berliini.
Thermopylain taistelu ja Leonidaksen tappio. Leonidas maalauksen keskellä – hieman ylävasemmalla, tummat hiukset.
yksin oikeastaan jo riitti tekemään hänestä muita johtajia ja kuninkaita pätevämmän.
Miksi Sparta lähetti niin vähän sotilaita? Tämä kysymys on noussut esiin usein Thermopylain taistelun yhteydessä. Varsinkin kun tiedetään, että Spartalla oli kreikkalaisvaltioista lukumääräisesti suurin ja parhaiten koulutettu armeija, on syytä tutkia, miksi taisteluun lähetettiin niin pieni joukko.
Esiin on nostettu useita tekijöitä.
Antiikin lähteiden mukaan se johtui Karneia-festivaalin vietosta, uskonnollisen juhlan Apollon-jumalan kunniaksi. Armeijan lähettäminen ei sopinut ajankohtaan – se olisi ollut loukkaus Apollonia kohtaan.
Useat muut kaupungit käyttivät samanlaisia verukkeita, kuten nimeämätöntä olympolaista juhlaa. Toisen usein esiin tuodun näkökohdan mukaan Kserkseen valloitusretki alkoi
Kreikan mantereen pohjoispäässä. Sparta sijaitsi tunnetusti varsin eteläisessä osassa Peloponnesosta, ja siellä haluttiin odottaa ja katsoa, miten pitkälle Kserkses oli valmis menemään, ennen kuin koko armeija lähetettäisiin taistelemaan, ja hänet haluttiin kohdata mieluummin kannaksella Pelopon- nesoksen ja mantereen välissä, jos hän valitsisi sen reitin. Toisen version mukaan eforit halusivat lähettää koko armeijan, mutta Leonidas esti sen. Hänelle oli ennustettu: "Yksi spartalainen kuningas ja kaikki hänen miehensä kuolevat persialaisten aseisiin, jotta Sparta ei tuhoutuisi."
300 miestä oli liian vähän; se oli kuninkaan henkivartiokaartin koko. Kuningas piti henkivartijansa mukanaan, minne hän menikin. Kaarti koostui 300 erityisesti valitusta miehestä. Valinta oli suuri kunnia; se tehtiin sotilaan osoittaman rohkeuden,
voiman ja aseidenkäyttötaidon perusteella. Ainoa ehdoton vaatimus oli, että he olivat tuottaneet poikia.
Kserkses
Kserkses I oli kolmas persialainen jumalkuningas valtakunnassa, jota oli viime aikoihin asti hallinnut Akhaimenidien hallitsijasuku. Kserkses noudatti isänsä, Dareios Suuren aggressiivista laajentumispolitiikkaa ja valtasi useita alueita Mustanmeren etelärannikolla. Dareioksella oli myös ollut oma konfliktinsa Ateenan kanssa, joka oli tullut joonialaisten avuksi näiden kapinassa Persiaa vastaan (tästä voi lukea lähemmin Herodotoksen Historiateoksen V kirjasta). Kserkses käytti konfliktia tekosyynä Kreikan valloitukselle.
Hänen joukkonsa olivat legendaarisen suuret. Historioitsija Diodoroksen mukaan niissä oli reilusti yli miljoona sotilasta, ja sen lisäksi tulivat kaikki merimiehet, kauppiaat ja muut suurta armeijaa seuraavat oheisjoukot. Kun ajattelee, millaisia logistisia ongelmia niin suuren armeijan johtamiseen liittyy ja millaisia mahdollisuuksia sen aikainen teknologia tarjosi, ei ole todennäköistä, että armeija olisi voinut olla niin suuri. Luku on selvästi tempaistu tekemään Thermopylain sankareista, jos mahdollista, vieläkin sankarillisempia. Modernit tutkijat ovat laskeneet joukkojen kooksi noin 180 000 miestä ja
730 sotalaivaa, mitä on sitäkin pidettävä pelottavana vahvuutena. Diodoros-sitaatti armeijan koosta on kuvaava: "Sanottiin, että [persialainen armeija] joi joet tyhjiksi ja täytti meren purjeilla."
Kserkseen armeija oli koottu useista eri kansanryhmistä. Yksi persialaisten vaatimuksista alistamilleen kansoille oli, että niiden oli varustettava kuninkaalle sotilaita aina, milloin tarvittiin. Kserkseen armeijaan kuului siksi useita erilaisia taistelutyylejä, aseita ja muodostelmia.
1. päivä
Kserkseen tunnustelijat huomasivat, että Thermopylain solassa oli leirissä vain muutama kreikkalaissotilas, ja he raportoivat siitä Kserkseelle. Persian armeijaan verrattuna mikä tahansa kreikkalaisarmeija olisi vaikuttanut pieneltä, mutta tunnustelijat näkivät vain ne, jotka vartioivat solan kapeimpaan kohtaan rakennettua muuria, mikä antoi Kserkseelle väärän kuvan kreikkalaisten vahvuudesta. Ylimielinen Kserkses lähetti lähettilään kertomaan kreikkalaisille, että he saisivat pitää henkensä, jos he antautuisivat hänelle ja luovuttaisivat kaikki aseensa. Leonidas antoi niin vihamielisen vastauksen, että Kserkses äimistyi ja suuttui toden teolla. Kukaan ei asettunut kuningasta vastaan, tai jumalaa, jollaisena hän piti itseään. Hän lähetti Joonian kapinassa kukistettujen joonialaisten pojat kokoamaan röyhkeät kreikkalaiset ja johdattamaan heidät hänen eteensä.
Leonidas oli sijoittanut hopliittinsa kapean solan sulkevan muurin eteen. Persialaiset eivät olleet odottaneet sellaista vastarintaa, ja hyvin organisoituneet spartalaiset yllättivät heidät täysin ja lähettivät heidät pitkän taistelun jälkeen häntä koipien välissä takaisin Kserkseen luo. Diodoros kertoo kissialaisten ja sassanidien toisesta aallosta. Hän selittää, että heidän varusteensa, kuten kilpensä, ja hyvin liikkuva taktiikka olivat tehokkaita avoimilla alueilla, mutta eivät pärjänneet ahtaassa solassa kreikkalaisia hopliitteja vastaan.
Persialaiset vyöryttivät aallon toisensa jälkeen, mutta kreikkalaisten vastarinta pysyi tiiviinä. Leonidas pystyi vaihtamaan sotilaita joka välissä. Tuoreet voimat ja jatkuva menestys kohottivat niidenkin kreikkalaisten motivaatiota, joilla ei ollut erityisen hyvien sotilaiden mainetta. Ahtaassa solassa
Spartan Leonidas romanttisen tyylisuunnan maalauksessa.
ylivoimaista vihollista vastaan ei siis taistellut vain spartalaisia.
Illan koittaessa Kserkses oli raivoissaan ja lähetti nyt yhden tarunomaisimmista osastoistaan, Kuolemattomat. Näitä sotilaita pelättiin kaikkialla itäisen Välimeren alueella. Heistä on valitettavasti vähän kuvauksia; heistä tiedetään oikeastaan vain, että he käyttivät taistelussa lyhyitä keihäitä. Heidätkin lyötiin takaisin. Yö laskeutui, ja kolmipäiväisen sodan ensimmäinen päivä oli ohi.
2. päivä
Kserkses oli nyt vakuuttunut, että kreikkalaisten oli oltava haavoittumisten ja edellisen päivän rasitusten heikentämiä. Hän poimi joukoistaan ne kansat, jotka eivät olleet persialaisia mutta joita hän piti silti suurina sodankävijöinä. Hän lupasi heille niin hyvän palkkion, että sitä oli melkein vaikea kuvitella, jos he löisivät kreikkalaiset.
Leonidaksen kierrätyksen ansiosta yksittäisen sotilaan fyysinen rasitus ei ollut noussut erityisen suureksi, ja muurin ja hopliittivarusteiden taktinen käyttö ahtaassa solassa oli myös jättänyt haavoittuneiden tai kaatuneiden sotilaiden määrän hyvin pieneksi. Kreikkalaiset onnistuivat jälleen lyömään takaisin kaiken, mitä Kserkses lähetti heitä vastaan.
Kun taisteluja oli kestänyt hyvän aikaa, Kserkseen luo hakeutui Efialtes-niminen mies. Kreikan myöhempi historia on liittänyt hänen nimensä maanpetokseen. Efialtes ei ollut spartalainen, kuten useissa elokuvissa ja historiallisissa romaaneissa on väitetty. Hän tuli Trakhis-nimisestä kaupunkivaltiosta, joka sijaitsi vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Thermopylaista. Efialtes kertoi Kserkseelle kapeasta polusta vuorten yli, jonka kautta kulkemalla solan saattoi kiertää. Leonidas tiesi jo polusta ja oli sijoittanut fokislaisia sotilaita vartioimaan sitä. Hän toivoi, ettei Kserkses löytäisi sitä, sillä kreikkalaiset tarvitsivat ahtaan solan edun voidakseen taistella.
Efialtes uskoi saavansa Kserkseeltä suuren palkkion tarjoamastaan tiedosta. Sen sijaan Persian kuningas, jolla ei ollut hovissaan paikkaa pettureille, torjui hänet kylmästi. Efialtes vietti lopun elämänsä paeten kreikkalaisten raivoa. Legendan mukaan hänet surmasi Athenades-niminen mies "jossakin thessalialaisessa kaupungissa". Athenadesta kunnioitettiin Spartan sankarina. Kserkses lähetti Hydarnas-nimisen upseerinsa ja loput Kuolemattomista polulle pimeyden suojissa. Persialaiset marssivat koko yön kohtaamatta ongelmia.
3. päivä
Kolmannen ja viimeisen päivän aamuna persialaiset kohtasivat fokislaiset. Vartio oli vain 100 miehen vahvuinen, eikä halunnut taistella Kuolemattomia vastaan. Useimmat fokislaiset karkasivat mieluummin kotikaupunkiinsa, joka ei ollut kaukana Thermopylaista, kuin lähettivät liittolaisilleen tiedon, että persialaiset olivat löytäneet reitin vuorten ohi. Ne harvat, jotka eivät pettäneet kreikkalaisten asiaa, asettuivat asemiin pienelle kukkulalle ja valmistautuivat kohtaamaan kuolemansa. Hydarnasin huomattua, etteivät hänen vastustajansa olleet spartalaisia vaan fokislaisia, hän lakkasi yksinkertaisesti välittämästä heistä ja jatkoi marssia eteenpäin.
Leonidas ja hänen miehensä valmistautuivat päivän väistämättömään taisteluun, kun ennustaja kertoi hänelle, että persialaiset iskisivät tänään
hänen selustaansa. Leonidas pelkäsi pahinta, mutta sijoitti miehensä samoin kuin kahtena edellisenä päivänä. Pian sen jälkeen tuli karkureita Kserkseen armeijasta, jotka kertoivat hänelle Efialtesista. Kun fokislaisten sanantuoja toi tiedon, että persialaiset olivat ohittaneet heidät, Leonidas kutsui koolle kriisineuvonpidon. Kreikkalaiset ymmärsivät, että taistelu oli tosiasiassa menetetty. Leonidas antoi muiden kansojen johtajien päättää, halusivatko he jäädä ja kohdata kohtalonsa kunnialla, vai palata kotikaupunkeihinsa kohtaamaan perheensä ja taistelemaan omilla muureillaan. Leonidasin puheella ei ollut suurta vaikutusta; paikoilleen jäivät vain lakonialaiset (Leonidasin itsensä komentamat spartalaiset ja thebalaiset) ja pienen Thespiain joukot. Thespiai ja Theba olivat perinteisesti verivihollisia, mutta tässä tilanteessa ne seisoivat yhdessä vihollisen hyökkäystä vastassa.
Kaksi suurinta lähdettä, Herodotoksen Historiateos ja Diodoros Sisilialaisen
Maailmanhistoria, kertovat tapahtumista tästä hetkestä taistelun loppuun eri tavalla. Herodotoksen kuvausta pidetään totuudenmukaisempana.
Herodotos
Kserkses halusi antaa Hydarnasille aikaa päästä asemiin ja odotti siksi pitkälle päivään, ennen kuin lähetti omat joukkonsa taisteluun. Kreikkalaisille oli puolestaan nyt selvää, etteivät he näkisi enää uutta päivänkoittoa, ja he vetäytyivät tavallista syvemmälle solaan. Houkutus kasvoi liian suureksi Kserkseelle, joka viittasi nyt kintaalla Hydarnasille ja lähetti ensimmäisen aallon matkaan. Spartalaiset taistelivat kiivaasti, kuten kahtena edellisenäkin päivänä, mutta tällä kertaa he kärsivät itse suuria tappioita. Huomattuaan, että Hydarnas ja Kuolemattomat olivat tulleet alas polulta, kreikkalaiset vetäytyivät solan kapeaan osaan ja taistelivat viimeiseen mieheen.
Diodoros Sisilialainen
Kun neuvonpito oli päättynyt, kaikki paitsi spartalaiset ja thespiailaiset lähtivät pois. Leonidas kehotti jäljellä olevia sotilaita syömään hyvän aamiaisen, sillä "tänä iltana me syömme Haadeksessa". Varhain aamulla, kun oli yhä pimeä, kreikkalaiset hiipivät kohti persialaisten leiriä. He olivat saaneet Leonidakselta käskyn iskeä Kserkseen kimppuun. Heidät havaittiin heidän päästyään kuninkaan teltan ulkopuolelle, ja koko persialaisleiri joutui kaaokseen. Kserkses itse pakeni ja pelasti siten henkensä. Sekasorto oli niin suuri, että moni persialainen kuoli maanmiestensä aseista, eikä kreikkalaisten. Kun päivä vihdoin valkeni, spartalaiset piiritettiin nopeasti, ja he päättivät päivänsä persialaisten nuolien lävistämänä.
Thermopylain jälkikirjoitus
Thermopylaista tuli legendaarinen taistelu, ja sen urheisiin sotilaisiin liitetään monia sitaatteja. Yhden tunnetuimmista sanotaan tulleen, ennen kuin ensimmäisen päivän taistelut alkoivat. Yksi traakialaisista sotilaista oli kuullut, että kun Kserkseen armeija lähetti nuolensa matkaan, niitä oli niin paljon, että ne pimensivät auringon. Dikeneen, spartalaisen sotilaan, kerrotaan kääntyneen joukkojen puoleen ja sanoneen:
"Ystävämme Traakiasta toivat meille hyviä uutisia, sillä jos persialaiset peittävät auringon, me saamme taistella varjossa ja vältymme paahteelta."
Thermopylaista tuli Spartalle todiste sen sotilaiden rohkeudesta ja valmiuksista. Leonidasin kotikaupunki muistaa hänet sankarina, ja hänen kotimaansa legendana. Hänen ruumiinsa tuotiin 440 eaa. Thermopylaista kotiin Spartaan. Hänen jäännöksensä haudattiin Spartan sydämeen, ja paikalle pystytettiin pylväät, jossa on kaikkien 300 sotilaan nimet, jotka olivat näinä kolmena päivänä taistelleet Kserksestä vastaan.
Kserkses jatkoi marssiaan Kreikkaan ja valtasi Ateenan ja sai kostonsa. Hän ei lopettanut siihen, vaan jatkoi Kreikan valloitusretkeään aina Salamiin kohtalokkaaseen meritaisteluun asti. Kärsittyään siellä tappion hän vetäytyi Kreikasta ja käänsi huomionsa Babylonian kapinaan.