D-DAY – PÄIVÄ HELVETISSÄ

PÄIVÄ HELVETISSÄ!

Jalkavaki Hyokkaa - - Sisältö - Va­lo­ku­va: NARA

Vuon­na 1944 useim­mil­le oli sel­vää, et­tä Sak­sa hä­viäi­si so­dan, ja kaik­ki odot­ti­vat nyt liit­tou­tu­nei­den mai­hin­nousua mie­hi­te mie­hi­tet­tyyn Län­si-Eu­roop­paan.

Mi­ten täs­sä oli käy­nyt näin kar­meas­ti? Ha­rold Baum­gar­ten, ame­rik­ka­lai­sen 116. jal­ka­väen­ryk­men­tin so­ta­mies kat­soi in­fer­noa ym­pä­ril­lään. Kuu­lat vin­kui­vat yli, ja kra­naat­te­ja sa­toi niin lä­hel­le, et­tä hiek­kaa ja ki­viä rois­kui hä­nen pääl­leen sin­ne, mis­sä hän ma­ka­si. Sir­pa­le oli murs­kan­nut hä­nen ylä­leu­kan­sa. Va­sen pos­ki oli au­ki, ja ylä­huu­li oli viil­let­ty ki­rur­gi­sel­la tark­kuu­del­la kah­teen osaan. Suu oli täynnä ver­ta ja ham­pai­den kap­pa­lei­ta. Hä­neen oli osu­nut kak­si luo­tia­kin, mut­ta ky­pä­rä ja am­mus­vyö oli­vat pe­las­ta­neet hä­nen hen­ken­sä.

Kun hän kään­tyi ja kat­soi taak­seen ka­peal­le ran­ta­kais­ta­leel­le, jo­ta hän oli eden­nyt, puo­lik­si ryö­mi­nyt, hän nä­ki ve­si­ra­jas­sa, tu­hou­tu­nei­na, kak­si pans­sa­ri­vau­nuis­ta, joi­den oli mää­rä tu­kea hän­tä ja ran­nan mui­ta jal­ka­väen­so­ti­lai­ta. Hä­nen ym­pä­ril­lään ma­ka­si kuol­lei­ta ja haa­voit­tu­nei­ta mie­hiä, mo­net vail­la pois am­mut­tu­ja kä­si­var­sia tai jal­ko­ja. Yk­si hä­nen to­ve­reis­taan oli saa­nut osuman rin­taan ja te­ki kuo­le­maan se­läl­lään, huu­taen äi­tiä kuin ek­sy­nyt lap­si.

Ne, jot­ka oli­vat yhä elos­sa, ma­ka­si­vat ve­des­sä tai oli­vat suojautuneet pie­nik­si ryh­mik­si ran­nan mai­hin­nousues­tei­den taak­se. Me­rel­tä lä­hes­tyi uusia mai­hin­nousua­luk­sia ve­si­rois­kei­den ja kra­naa­ti­no­su­mien kes­kel­lä. Baum­gar­ten ki­ro­si mie­les­sään kaik­ki sak­sa­lais­puo­lus­ta­jat, ja hän ki­ro­si liit­tou­tu­nei­den suun­nit­te­li­jat, jot­ka oli­vat las­ke­neet, et­tä sak­sa­lai­set oli­si neut­ra­li­soi­tu, kun so­ti­laan nousi­si­vat ran­nal­le. Tä­mä oli sek­to­ri Dog Green, Oma­ha Beach, 6. ke­sä­kuu­ta 1944. Ope­raa­tio Over­lord – liit­tou­tu­nei­den mai­hin­nousu Län­si-Eu­roop­paan – oli juu­ri al­ka­nut.

So­dan en­sim­mäi­se­nä vuon­na oli näyt­tä­nyt sil­tä, et­tei sak­sa­lai­sia py­säyt­täi­si mikään. Puo­lan jäl­keen he mie­hit­ti­vät Nor­jan ja Tans­kan, ja nii­den jäl­keen Alan­ko­maat, Bel­gian ja Rans­kan. Sak­san ar­mei­ja mars­si eteen­päin Kaak­kois-Eu­roo­pan hal­ki – Ju­gos­la­via ja Kreik­ka mie­hi­tet­tiin no­peas­ti ke­säl­lä 1941. Tais­te­lut siir­tyi­vät pian Vä­li­me­rel­le ja Poh­jois-Af­rik­kaan. Neu­vos­to­liit­toon hyö­kät­tiin 1941, ja Sak­san me­nes­tys jat­kui. Pans­sa­ri­jou­kot leik­ka­si­vat neu­vos­to­puo­lus­tus­ta kuin kuu­ma veit­si voi­ta. Vä­hän ai­kaa näyt­ti sil­tä, et­tä voit­to oli Hit­le­rin ulot­tu­vil­la. Sit­ten asiat al­koi­vat men­nä pie­leen. En­sin syys­sa­teet ja mu­ta py­säyt­ti­vät sak­sa­lai­set, sit­ten hyy­tä­vä kyl­myys. Lo­pul­ta hei­dät py­säyt­ti pu­na-ar­mei­ja, jo­ka kas­voi häm­mäs­tyt­tä­vän no­peas­ti häm­mäs­tyt­tä­vän suu­rek­si ja vah­vak­si. USA liit­tyi so­taan vuo­den 1941 lo­pus­sa. Sak­sa­lai­set ete­ni­vät jäl­leen vuon­na 1942, mut­ta suu­ri osa

Hit­le­rin ar­mei­jan en­ti­ses­tä voi­mas­ta oli pois­sa. Ko­ko­nai­nen sak­sa­lais­ten ar­mei­ja me­ne­tet­tiin Sta­lin­gra­dis­sa Vol­gan ran­nal­la. Poh­jois-Af­ri­kan jou­kot jou­dut­tiin eva­kuoi­maan kat­ke­ran tap­pion jäl­keen. Sak­saa pai­net­tiin hi­taas­ti ta­kai­sin kai­kil­la rin­ta­mil­la kat­ke­ris­sa, ve­ri­sis­sä tais­te­luis­sa. 1944 useim­mil­le oli sel­vää, et­tä Sak­sa hä­viäi­si so­dan, ja kaik­ki odot­ti­vat nyt liit­tou­tu­nei­den mai­hin­nousua mie­hi­tet­tyyn Län­si-Eu­roop­paan.

Län­si-Eu­roo­pan valloitus oli­si kui­ten­kin jät­ti­mäi­nen teh­tä­vä. Sak­sa­lai­set oli­vat to­teut­ta­neet so­dan al­ku­vai­heis­sa usei­ta in­va­asioi­ta me­rit­se ja il­mas­ta, mut­ta he oli­vat sil­loin hyö­kän­neet yl­lä­tet­tyä tai sak­sa­lais­ten no­pean ete­ne­mi­sen ha­jot­ta­maa puo­lus­tus­ta vas­taan. Nyt ti­lan­ne oli täy­sin toi­nen. Sak­sa ei ol­lut pie­ni kan­sa­kun­ta, jon­ka rau­ha­na­jan ar­mei­ja oli­si äk­kiä jou­tu­nut rintamalle, ja

Lä­hes sa­man­lai­nen va­lo­ku­va kuin maa­laus edel­li­sel­lä si­vul­la. Ame­rik­ka­lais­so­ti­laat val­mis­tau­tu­vat nouse­maan mai­hin.

li­säk­si sak­sa­lai­sil­la oli ol­lut mon­ta vuot­ta ai­kaa val­mis­tau­tua puo­lus­ta­maan At­lan­tin ran­nik­koa.

Liit­tou­tu­nei­den oli varmistaakseen it­sel­leen jalansija rannikolla lähetettävä en­sim­mäi­ses­sä hyök­käyk­ses­sä mai­hin val­ta­van suu­ri vah­vuus, ja ne joutuisivat myös vahvistamaan maihinnousuvahvuutta voi­mak­kaas­ti he­ti hyök­käyk­sen jäl­keen. Jot­ta tä­mä oli­si mah­dol­lis­ta, tar­vit­tiin val­ta­vat tar­vi­ke­kul­je­tuk­set me­rit­se Englan­nis­ta tai Ame­ri­kas­ta.

Yk­si en­sim­mäi­sis­tä ky­sy­myk­sis­tä oli tie­tys­ti se, mis­sä mai­hin­nousu yli­pää­tään teh­täi­siin. Luon­nol­li­sin koh­ta näyt­ti ole­van Pas-de-Ca­lais. Se tie­täi­si ly­hin­tä me­ri­kul­je­tus­mat­kaa, ja se oli liit­tou­tu­nei­den hä­vit­tä­jä­ko­nei­den kan­ta­man si­säl­lä. Mut­ta mai­hin­nousu pää­tet­tiin teh­dä Nor­man­dias­sa. Se jou­tui osit­tain sii­tä, et­tä sen ran­nik­ko so­pi hy­vin mai­hin­nousuo­pe­raa­tioon, ja osit­tain sii­tä, et­tei­vät sak­sa­lai­set to­den­nä­köi­ses­ti odot­ta­neet mai­hin­nousua sin­ne. Yl­lä­tys­te­ki­jän säi­lyt­tä­mi­sek­si teh­tiin har­hau­tuso­pe­raa­tioi­ta. Yk­si näis­tä oli ope­raa­tio For­ti­tu­de South, ku­vit­teel­li­nen ken­raa­li Pat­to­nin joh­ta­ma ar­mei­ja, jo­ka si­joi­tet­tiin Itä-Sus­sexiin ja Ken­tiin. Oi­kei­ta mai­hin­nousu­jouk­ko­ja koot­tiin sa­maan ai­kaan Lou­nais-Englan­tiin. Pian nii­den vah­vuus oli usei­ta mil­joo­nia mie­hiä, kun Rans­kaa oli puo­lus­ta­mas­sa noin 500 000 sak­sa­lais­ta.

Tä­tä vah­vuut­ta ko­men­si so­ta­mar­salk­ka Gerd von Runds­tedt. Hän us­koi, et­tei liit­tou­tu­nei­ta vas­taan voi­tai­si tais­tel­la mai­hin­nousu­pai­kois­sa, vaan hei­dät oli mie­luum­min hei­tet­tä­vä ta­kai­sin me­reen suu­rel­la vas­ta­hyök­käyk­sel­lä. Hä­nes­tä jou­kot oli si­joi­tet­ta­va si­sä­maa­han suo­jaan il­ma­hyök­käyk­sil­tä. So­ta­mar­salk­ka Erwin Rom­mel, jo­ka vas­ta­si ran­ni­kon puo­lus­tuk­ses­ta, oli tois­ta miel­tä. "Vi­hol­li­nen on voi­tet­ta­va ran­noil­la. Jos em­me tee si­tä siel­lä, muu­al­la se on myö­häis­tä." Lop­pu­tu­lok­sek­si tu­li kom­pro­mis­si. Jou­kot oli­vat lä­hel­lä ran­to­ja, mut­ta re­ser­vit oli­vat kah­den päi­vä­mars­sin pääs­sä si­sä­maas­sa. "Mi­ten mai­hin­nousu­päi­vä­nä käy­kin, sii­tä tu­lee pi­sin päivä kai­kil­le sii­nä mu­ka­na ole­vil­le."

Rom­me­lin ra­ken­taes­sa puo­lus­tus­lin­noi­tus­ten ket­ju­aan Alan­ko­mai­den, Bel­gian ja Rans­kan ran­noil­le – be­to­ni­bunk­ke­rei­ta, am­pu­ma­suo­jia ja ran­ta- ja ve­de­na­lai­sia es­tei­tä – liit­tou­tu­neet jat­koi­vat mai­hin­nousun suun­nit­te­lua. Yk­si tär­keim­mis­tä teh­tä­vis­tä oli yrit­tää ra­joit­taa sak­sa­lais­ten mah­dol­li­suuk­sia vas­ta­hyök­käyk­seen. Liit­tou­tu­neet te­ki­vät sik­si vii­mei­si­nä kuu­kausi­na en­nen mai­hin­nousua päi­vit­täi­siä il­ma­hyök­käyk­siä Rans­kaan ja tu­ho­si­vat rau­ta­tei­tä, sil­to­ja ja tie­ver­kos­ton sol­mu­koh­tia. Tä­mä pait­si ra­joit­ti Sak­san ar­mei­jan liik­ku­mis­mah­dol­li­suuk­sia, pa­kot­ti myös alu­een sak­sa­lai­set il­ma­voi­mien yk­si­köt jat­ku­viin il­ma­tais­te­lui­hin. Nii­den ko­ko pie­ne­ni si­ten hi­taas­ti mut­ta var­mas­ti, kun­nes nii­den mer­ki­tys oli hu­ven­nut ole­mat­to­miin.

Oli myös tär­ke­ää mur­tau­tua ran­nik­ko­puo­lus­tuk­sen lä­pi no­peas­ti. Tä­tä var­ten ke­hi­tet­tiin erilaisia eri­kois­va­rus­tei­ta – kel­lu­via pans­sa­ri­vau­nu­ja, jot­ka voi­tiin las­kea ve­teen ran­ni­kon lä­hel­lä aja­maan koh­ti ran­taa kuin pie­net ve­neet. Myös lai­vas­ton ty­kis­töl­le ja pom­mi­ko­neil­le teh­tiin pom­mi­tus­suun­ni­tel­mat sak­sa­lais­ten ran­nik­ko­puo­lus­tuk­sen peh­mit­tä­mi­sek­si mah­dol­li­sim­man te­hok­kaas­ti, en­nen kuin jou­kot tu­li­si­vat ran­nal­le.

Tou­ko­kuun lo­pus­sa 1944 kaik­ki oli val­mis­ta mai­hin­nousua var­ten, ja kaik­ki odot­ti­vat vain läh­tö­käs­kyä. Ko­ko ope­raa­tion koo­di­ni­mi oli Over­lord, mut­ta var­si­nai­set mai­hin­nousuo­pe­raa­tiot kul­ki­vat koo­di­ni­mel­lä Nep­tu­nus. Eri ran­noil­le an­net­tiin myös omat koo­di­ni­met. Itäi­set ran­nat ni­met­tiin: Sword, Ju­no ja Gold. Englan­ti­lai­set ja ka­na­da­lai­set nousi­si­vat mai­hin näil­lä ran­noil­la. Hei­dän ta­voit­teen­sa oli var­mis­taa va­sen si­vus­ta ja toi­vot­ta­vas­ti val­la­ta Cae­nin kau­pun­ki liit­tou­tu­neil­le en­sim­mäi­sen mai­hin­nousu­päi­vän ai­ka­na. Ame­rik­ka­lai­set nousi­si­vat mai­hin kauempana län­nes­sä, Oma­ha- ja

"LIIT­TOU­TU­NEI­DEN OLI VARMISTAAKSEEN IT­SEL­LEEN JALANSIJA RANNIKOLLA LÄHETETTÄVÄ

EN­SIM­MÄI­SES­SÄ HYÖK­KÄYK­SES­SÄ MAI­HIN VAL­TA­VAN SUU­RI VAH­VUUS, JA NE JOUTUISIVAT MYÖS VAHVISTAMAAN MAIHINNOUSUVAHVUUTTA

VOI­MAK­KAAS­TI HE­TI HYÖK­KÄYK­SEN JÄL­KEEN."

Utah-ran­noil­la. Utah-ran­noil­la Vii­mek­si­mai­nit­tu oli Co­ten­ti­nin nie­mi­maal­la; sa­mal­la jol­la si­jait­si Cher­bour­gin sa­ta­ma. Liit­tou­tu­neet ha­lusi­vat val­la­ta nä­mä kau­pun­git mah­dol­li­sim­man no­peas­ti, mut­ta tie­si­vät, et­tä Cae­nin val­taa­mi­nen kes­täi­si kau­em­min. Ame­rik­ka­lais­jou­kot nousi­si­vat sik­si mai­hin näil­lä sek­to­reil­la si­ten, et­tä kun Cher­bourg oli­si val­lat­tu, lai­vat USA:sta voi­si­vat men­nä suo­raan sa­ta­man sy­vä­ve­si­lai­tu­riin, ei­kä nii­den rah­tia tar­vit­si­si las­ta­ta uu­del­leen pie­nem­piin aluk­siin Englan­nis­sa.

Englantilaisista sa­ta­mis­ta läh­ti liik­keel­le val­ta­van­ko­koi­nen lai­vas­to: lä­hes 7 000 kai­ken­ko­kois­ta alus­ta. Ran­noil­le maihinnousevien ja il­mas­ta sy­vem­mäl­le si­sä­maa­han pudotettavien jouk­ko­jen miesluku oli vaikuttava: yli 150 000 englantilaista, kanadalaista ja ame­rik­ka­lais­ta. Hei­dän jou­kos­saan oli myös osas­to­ja Rans­kas­ta ja muis­ta Sak­san val­taa­mis­ta mais­ta. Ken­raa­li Dwight Ei­sen­hower, ko­ko ko­los­saa­li­sen vah­vuu­den ko­men­ta­ja, an­toi vih­doin aloi­tus­käs­kyn 5. ke­sä­kuu­ta. "Ok, we'll go!"

"ENGLANTILAISISTA SA­TA­MIS­TA LÄH­TI LIIK­KEEL­LE

VALTAVA LAI­VAS­TO: LÄ­HES 7 000 KAI­KEN­KO­KOIS­TA ALUS­TA. RAN­NOIL­LE MAIHINNOUSEVIEN JA IL­MAS­TA SY­VEM­MÄL­LE SI­SÄ­MAA­HAN PUDOTETTAVIEN JOUK­KO­JEN MIESLUKU OLI VAIKUTTAVA: YLI 150 000 ENGLANTILAISTA, KANADALAISTA JA AME­RIK­KA­LAIS­TA."

En­sim­mäi­set liit­tou­tu­nei­den so­ti­laat so­ti­laat, jot­ka las­ki­vat jal­kan­sa Nor­man­di­aan, oli­vat tun­nus­te­li­joi­ta, jot­ka pu­do­tet­tiin las­ku­var­jol­la pi­mey­teen si­joit­ta­maan merk­ki­lois­tot seu­raa­vak­si tu­le­vil­le las­ku­var­jo­jou­koil­le. Ke­sä­kuun 6. päi­vän vas­tai­se­na yö­nä ran­ni­kon yli len­si siis suu­ria kul­je­tus­ko­ne­lai­vuei­ta. Las­ku­var­jo­jouk­ko­jen teh­tä­vä oli var­mis­taa mai­hin­nousua­lu­een si­vus­tat ja tu­ho­ta ty­kis­tö­pat­te­rei­ta ja mui­ta koh­tei­ta.

Hyökkäys oli yh­tä häm­men­nys­tä ja kaa­os­ta. Jois­sa­kin ta­pauk­sis­sa so­ti­lai­den on­nis­tui suo­rit­taa teh­tä­vän­sä, mut­ta useim­mat las­keu­tui­vat vää­rään paik­kaan, ei­vät löy­tä­neet koh­det­taan tai sai­vat huo­ma­ta nii­den ole­van ole­mas­sa vain liit­tou­tu­nei­den suun­nit­te­li­joi­den mie­li­ku­vi­tuk­ses­sa. Huo­noim­min kä­vi ame­rik­ka­lais­so­ti­lail­le, jot­ka hyp­pä­si­vät Co­ten­ti­nin nie­mi­maal­le. Kul­je­tus­ko­nei­den len­tä­jät oli­vat ko­ke­mat­to­mia, ja il­ma­tor­jun­ta sai mo­net pa­ni­koi­maan. Tu­lok­se­na oli, et­tä mo­net so­ti­laat hyp­pä­si­vät lii­an ma­ta­lal­ta ja kuo­li­vat, en­nen

kuin las­ku­var­jo eh­ti avau­tua. avau­tua Toi­set pää­tyi­vät alueil­le, jot­ka sak­sa­lai­set oli­vat saa­neet tul­vi­maan. Mo­net huk­kui­vat, jos­kus vain met­rin sy­vyi­seen ve­teen.

Ope­raa­tio täyt­ti täs­tä huo­li­mat­ta teh­tä­vän­sä, kos­ka sak­sa­lais­ten omat ris­ti­rii­tai­set ra­por­tit ai­heut­ti­vat häm­men­nys­tä ja vai­keut­ti­vat jär­jes­ty­neen puo­lus­tuk­sen muo­dos­ta­mis­ta.

Yön vaih­tues­sa aa­muk­si Nor­man­dian yl­lä ran­ni­kon yli vyö­ryi­vät en­sim­mäi­set pom­mi­ko­neet. 114 RAF:n Lancas­ter-pom­mi­ko­net­ta hyök­kä­si sak­sa­lais­pat­te­rei­hin Oui­stre­ha­min lä­hel­lä brit­tien sek­to­ril­la. "Vallitsi raskas hil­jai­suus, ja jän­ni­tys ko­ho­si", kir­joit­ti Franz Goc­kel, yk­si Oma­ha-ran­nan sak­sa­lais­puo­lus­ta­jis­ta, jo­ka odot­ti mi­tä tu­le­man pi­ti. "Pian kuu­lim­me pom­mi­ko­nei­den ää­nen voi­mis­tu­van – ja ka­toa­van jäl­leen kau­kai­suu­teen... Vä­hän ai­kaa oli hil­jais­ta, mut­ta aa­mun sa­ras­taes­sa pom­mi­ko­nei­ta tu­li li­sää. Näim­me pian ho­ri­son­tis­sa tum­mia

hah­mo­ja, joi­ta luu­lim­me en­sin sak­sa­lai­sik­si par­tio­ve­neik­si – mut­ta pian var­jot kas­voi­vat niin suu­rik­si ja nii­tä oli niin pal­jon, et­tä kaik­ki toi­vom­me ka­to­si. Lai­vo­jen sa­vu­pat­sai­ta tu­li yhä enem­män."

Pian pom­mit al­koi­vat rä­jäh­del­lä rannikolla. Aa­mun­sa­ras­tuk­ses­sa liit­tou­tu­nei­den lai­vo­jen muo­dos­tel­mat li­sään­tyi­vät, ja lai­vois­sa ran­nik­koa lä­hes­ty­vis­tä miehistä vai­kut­ti mah­dot­to­mal­ta, et­tä mikään puo­lus­tus voi­si sel­viy­tyä sel­lai­ses­ta hyök­käyk­ses­tä.

Ran­ni­kon pak­sut pil­vet yl­lät­ti­vät kui­ten­kin mo­net len­tä­jät, ja pe­lä­tes­sään osu­van­sa omiin aluk­siin he pu­dot­ti­vat usein pom­min­sa lii­an kau­as si­sä­maa­han.

Het­keä myö­hem­min Nor­man­dian ran­ni­kon kaoot­ti­nen ka­ko­fo­nia vain yl­tyi, kun liit­tou­tu­nei­den lai­vas­to ava­si tu­len koh­ti sak­sa­lais­puo­lus­tus­ta. Ame­rik­ka­lais­ten tais­te­lu­lai­vat Ne­va­da, Texas ja Ar­kan­sas an­toi­vat kaik­ki­aan 32 12- ja 14-tuu­mai­sen tyk­kin­sä pu­hua. Tä­tä seu­ra­si vä­lit­tö­mäs­ti ris­tei­li­jöi­den ja hä­vit­tä­jien tu­li­tus. Koh­tee­na oli­vat mel­kein kaik­ki sak­sa­lais­ten lin­noi­tuk­set Barfleu­ris­ta Port-en-Bes­si­niin. "Lai­vas­ton isot aluk­set ta­ka­nam­me ampuivat kra­naat­te­ja päi­dem­me yli, ja ne is­ki­vät sit­ten pit­kin ran­nik­koa", muis­te­lee Mel­vin Fa­rell, jo­ka oli yh­des­sä mai­hin­nousua­luk­sis­ta. "Tun­tui mah­dot­to­mal­ta, et­tä ku­kaan voi­si sel­viy­tyä sel­lai­ses­ta tu­li­tuk­ses­ta."

Idäs­sä brit­tien tais­te­lu­lai­vat Ra­mil­lies, Nel­son ja Wars­pi­te pa­ni­vat pys­tyyn sa­man­lai­sen näy­tök­sen. Kul­la­kin lai­val­la oli lä­hes 1000 ton­nin kra­naat­ti­las­ti, ja kah­dek­saa­kym­men­tä ki­lo­met­riä Nor­man­dian ran­nik­koa pom­mi­tet­tiin ras­kaas­ti. Sa­maan ai­kaan me­reen las­ket­tiin mai­hin­nousua­luk­sia. Ame­rik­ka­lai­set te­ki­vät sen sak­sa­lais­ten tyk­kien kan­to­mat­kan ul­ko­puo­lel­la kaik­kein suu­ri­ka­lii­pe­ri­sim­pia lu­kuun ot­ta­mat­ta, mut­ta englan­ti­lai­set me­ni­vät lä­hem­mäs ran­taa ja oli­vat si­ten myös kes­ki­ras­kaan ty­kis­tön kan­to­mat­kan si­sä­puo­lel­la.

Brit­tien me­ne­tel­mä osoit­tau­tui pian pa­rem­mak­si. Mo­ni ame­rik­ka­lai­sa­lus haak­si­rik­kou­tui ras­kaas­sa me­ren­käyn­nis­sä kauempana ul­ko­na Sei­nen­lah­del­la, ja mon­ta am­fi­bio­alus­ta, joi­den oli mää­rä kul­kea ran­nal­le omil­la ko­neil­la, me­ne­tet­tiin. Jo­pa siir­ty­mi­nen alas mai­hin­nousua­luk­siin oli vaa­ral­lis­ta. Me­ren­käyn­ti oli niin ko­vaa, et­tä ve­neet nousi­vat ja las­ki­vat aal­loil­la. Ras­kai­ta va­rus­tei­ta kan­ta­vat mie­het jou­tui­vat hyp­pää­mään alas ve­nei­siin, jot­ka yh­te­nä het­ke­nä oli­vat vain muu­ta­man sent­ti­met­rin pääs­sä hei­dän ja­lois­taan ja vii­si­kin met­riä

hei­dän ala­puo­lel­laan he­ti seu­raa­va­na. Mo­nil­ta het­ken­sä vää­rin ar­vioi­neil­ta so­ti­lail­ta kat­ke­si jal­ka hei­dän las­keu­tues­saan ko­val­le me­tal­li­kan­nel­le. Toi­set pu­to­si­vat suo­raan kuo­le­maan tai pu­ris­tui­vat alus­ten vä­liin. Mai­hin­nousut brit­tien ja ka­na­da­lais­ten ran­noil­la ta­pah­tui­vat suh­teel­li­sen yk­sin­ker­tai­ses­ti. Brit­ti­so­ti­laat nousi­vat mai­hin Sword-ran­nal­la. He nu­jer­si­vat no­peas­ti puo­lus­tuk­sen omal­la sek­to­ril­laan ja ete­ni­vät saa­dak­seen kos­ke­tuk­sen Or­ne­joen ja Cae­nin ka­naa­lin ylit­tä­vät sil­lat val­lan­nei­siin las­ku­var­jo­jää­kä­rei­hin. Ka­na­da­lai­sil­la oli on­gel­mia Ju­no-ran­nal­la. Hei­dän hyök­käyk­sen­sä vii­väs­tyi, ja ai­ka­tau­lu pet­ti. Rantaesteet, jot­ka pioneerien oli pi­tä­nyt räjäyttää, jäi­vät nousuveden tullessa ve­den al­le. Lä­hes kolmasosa mai­hin­nousua­luk­sis­ta hylättiin, en­nen kuin ne pää­si­vät ran­noil­le – mo­net esteiden vuok­si, jot­ka oli­si pi­tä­nyt räjäyttää. Ka­na­da­lais­so­ti­laat on­nis­tui­vat kui­ten­kin nu­jer­ta­maan sak­sa­lais­ten puo­lus­tuk­sen ja pää­si­vät pian ete­ne­mään si­sä­maa­han.

Gold-ran­nal­le nouse­vien brit­tien al­ku oli vai­kea. Mo­ni osas­to juut­tui ran­taan, ja mon­ta up­see­ria kaa­tui. Pans­sa­ri­vau­nu­jen yh­teis­työ ha­jo­si, ja mo­net vau­nut am­mut­tiin ha­jal­le. Ost­ba­tal­jo­nin (neu­vos­to­so­ti­lai­ta, jot­ka oli pa­ko­tet­tu pal­ve­le­maan Sak­san ar­mei­jas­sa) mie­his­tö kui­ten­kin kar­ka­si ja jätti osan ran­nas­ta lä­hes ko­ko­naan il­man puo­lus­tus­ta. Se toi puo­lus­tuk­seen auk­ko­ja, ja pian liit­tou­tu­nei­den so­ti­laat oli­vat kier­tä­neet vah­vim­pien lin­noi­tus­ten ohi. Il­ta­päi­väl­lä aloi­tet­tiin va­ro­vai­nen ete­ne­mi­nen si­sä­maa­han.

Ame­rik­ka­lais­ten sek­to­ril­la Utah-ran­nan mai­hin­nousu ete­ni hy­vin, pal­jol­ti sen an­sios­ta, et­tä hyökkäys koh­dis­tui vir­heen vuok­si vää­rään ran­tao­suu­teen, jon­ka puo­lus­tus osoit­tau­tui hei­kok­si. Ran­nan up­see­ri päät­ti, et­tä ete­ne­mi­nen si­sä­maa­han käyn­nis­tet­täi­siin sil­tä ran­nal­ta, jon­ka he oli­vat val­lan­neet. "Aloi­te­taan sota tääl­tä", hän sa­noi, ja pian ame­rik­ka­lais­so­ti­laat oli­vat mat­kal­la kor­vaa­maan las­ku­var­jo­jouk­ko­ja, jot­ka oli­vat val­lan­neet tien­ris­teyk­sen Sain­te-Mè­re-Égli­ses­sä.

Oma­ha-ran­nal­la mikään ei men­nyt suun­ni­tel­mien mu­kaan. Sen si­jaan, et­tä ran­nal­la oli­si ol­lut heik­ko puo­lus­tus, siel­lä oli­kin ko­ko­nai­nen di­vi­sioo­na, jo­ta liit­tou­tu­nei­den tie­dus­te­lu ei ol­lut on­nis­tu­nut huo­maa­maan – so­ti­lai­ta oli kym­men­ker­tai­ses­ti odo­tet­tu mää­rä. Ame­rik­ka­lais­so­ti­laat jou­tui­vat täl­lä osuu­del­la ohit­ta­maan rantaesteet ja sit­ten ylit­tä­mään avoi­men noin sa­ta­met­ri­sen ran­ta­kais­ta­leen en­nen vaih­te­le­van kor­kuis­ta muu­ria. Sen ta­ka­na oli ran­ta­tie, sit­ten soi­nen osuus, jon­ka jäl­keen oli ka­vut­ta­va kal­lio­jyr­kän­ne, jon­ka pääl­lä sak­sa­lais­ten puo­lus­tus oli.

Kun en­sim­mäis­ten mai­hin­nousua­lus­ten ram­pit las­keu­tui­vat, mo­net ame­rik­ka­lais­so­ti­laat am­mut­tiin jo en­nen kuin he eh­ti­vät ulos ve­neis­tä. Verinen teu­ras­tus al­koi. "En­sim­mäi­set yh­teen pak­kau­tu­neet so­ti­laat läh­ti­vät ve­neis­tä, jot­kut pol­via myö­ten ve­des­sä", Franz Goc­kel ker­toi. "Am­muin ly­hyi­tä sar­jo­ja ko­ne­ki­vää­ril­lä­ni, ja en­sim­mäi­set hyök­kää­jä­ryh­mät kaa­tui­vat edet­ty­ään vain muu­ta­man kym­me­nen met­riä."

Avoi­mes­sa maas­tos­sa suo­jat­to­mat ame­rik­ka­lais­so­ti­laat yrittivät löy­tää suo­jaa ve­des­tä tai mo­nien ran­taes­tei­den ta­kaa, mut­ta he oli­vat help­po­ja maa­le­ja Sak­san puo­lus­tuk­sel­le. Ray Nance läh­ti yh­des­tä en­sim­mäi­sis­tä aluk­sis­ta. Hän kah­la­si ve­des­sä ja juok­si pa­ri­kym­men­tä met­riä suo­jaan. "Kään­nyin ja kat­soin mis­sä muut oli­vat, mut­ta siel­lä ei ol­lut enää ke­tään. Ei ke­tään nä­ky­vis­sä, ei ke­tään mi­nun ta­ka­na­ni. Sit­ten näin ruu­miit. Ne kei­nui­vat aal­lo­kos­sa, tu­ki­vat toi­si­aan, niin lä­hel­lä toi­si­aan ne oli­vat."

"Täs­sä mi­nä olin Oma­ha-ran­nal­la", Ro­bert

Wal­ker muis­te­lee. "En kuin ra­ju, hy­vin kou­lu­tet­tu ja tais­te­lu­val­mis jal­ka­väen so­ti­las, vaan kuin asee­ton, uu­pu­nut haak­si­ri­kos­ta pe­las­tu­nut." Oma­ha-ran­nal­la ih­mi­se­lä­män kes­to las­ket­tiin se­kun­neis­sa, ei­kä sen ve­ri­löy­lyä, kau­hu­ja ja jul­muuk­sia voi ku­va­ta sa­noin. Teu­ras­tus­ta jat­kui mon­ta tun­tia, joi­den ai­ka­na ame­rik­ka­lais­so­ti­lai­den oli vain otet­ta­va vas­taan vail­la mi­tään mah­dol­li­suuk­sia an­taa ta­kai­sin." So­ta­mies John Hoo­per 115. ryk­men­tis­tä ku­vaa hän­kin in­fer­noa:

"Haa­voit­tu­nei­ta ja kuol­lei­ta ma­ka­si si­kin so­kin kaik­kial­la. Hy­vä luo­ja, ajat­te­lin ja ta­jusin ryö­mi­vä­ni ne­lin­kon­tin yli ki­vien, jot­ka oli­vat ve­ren pei­tos­sa. Oi­keal­la puo­lel­la­ni oli kah­tia rä­jäh­tä­nyt mies, jon­ka ruu­mii­no­sia vaat­teet pi­ti­vät yh­des­sä. Re­vin pois ki­vää­rin muo­vi­suo­jan ja hei­tin pois pe­las­tus­lii­vi­ni pääs­täk­se­ni vie­lä lä­hem­mäs maan­pin­taa. Näin ty­ki­nam­mus­ten tu­le­van yhä lä­hem­mäs oi­keal­ta noin vii­den se­kun­nin vä­lein. Pää­tin kyy­ris­tel­les­sä­ni, et­tä mi­nun oli vaih­det­ta­va paik­kaa, ja olin pääs­syt noin vii­den tai kuu­den met­rin pää­hän, kun kra­naat­ti rä­jäh­ti ta­ka­na­ni. Kään­tyes­sä­ni näin, et­tä se oli osu­nut sen aluk­sen ramp­piin, jol­ta olin juu­ri läh­te­nyt. Täy­del­li­nen kaaos ta­ka­na­ni vain li­sä­si kau­hua, ja pe­lot­ta­va tun­ne, et­ten pää­si­si ran­nal­ta pois elä­vä­nä pa­hen­si omaa häm­men­nys­tä­ni.

Ha­rold Baum­gar­ten oli ryö­mi­nyt alas ran­taan haa­voi­tut­tu­aan. Siel­lä hän huuh­toi me­ri­ve­del­lä ve­ret kas­voil­taan. Hän sai it­sen­sä ko­koon ja al­koi ui­da ulos­päin. Hä­nen on­nis­tui va­pau­tua va­rus­teis­taan niin, et­tä hän ky­ke­ni liik­ku­maan va­paam­min. Hä­nen aseen­sa am­mut­tiin hä­nen kä­sis­tään, ja se ha­jo­si. Hän ma­ka­si ran­taes­teen taak­se suo­jau­tu­nee­na, mut­ta nousu­ve­si ko­ho­si no­peas­ti hä­nen ym­pä­ril­lään. Ne­lin­kon­tin ryö­mien hän al­koi siir­tyä esteiden vä­lis­sä koh­ti vii­si met­riä kor­ke­aa ran­ta­muu­ria, jo­ka oli noin 200 met­rin pääs­sä. Hän pää­si jon­kin ajan ku­lut­tua kiin­teäm­mäl­le maa­pe­räl­le, ja ko­ne­ki­vää­rin­kuu­lat te­ki­vät pie­niä hiek­ka­suih­ku­läh­tei­tä hä­nen ym­pä­ril­leen hä­nen ryö­mies­sään vii­mei­sen osuu­den muu­ril­le. Siel­lä hän oli vih­doin suo­jas­sa suo­ral­ta tu­li­tuk­sel­ta, ja hän liit­tyi mies­ryh­mään, jo­ka oli pai­nau­tu­nut yh­teen muu­rin vie­res­sä.

Ame­rik­ka­lais­ten on­nis­tui saa­da mai­hin kah­dek­san pans­sa­ri­vau­nua suo­raan mai­hin­nousua­luk­sis­ta, ja ne an­toi­vat ran­taan juut­tu­neel­le jal­ka­väel­le jon­kin ver­ran tu­kea. Ete­ne­mi­nen oli kui­ten­kin py­säh­ty­nyt pa­rin­sa­dan met­rin pää­hän ve­si­ra­jas­ta, ja en­sim­mäi­sen hyök­käy­saal­lon py­säh­ty­mi­ses­tä koi­tui va­ka­via seu­rauk­sia. Suun­ni­tel­mien mu­kaan pioneerien oli­si pi­tä­nyt räjäyttää mo­nia ran­taes­teis­tä, joi­hin nousu­ve­si ei vie­lä yl­tä­nyt. Tä­mä oli teh­tä­vä, jot­ta toi­sen aal­lon mai­hin­nousua­luk­set, joil­la oli nousuveden vuok­si pi­tem­pi mat­ka ran­taan, pää­si­si­vät pe­ril­le. Kaaos vai­keut­ti pioneerien ja me­ri­jal­ka­väen tu­hoa­mis­ryh­mien työ­tä. Kau­hun la­maan­nut­ta­mien so­ti­lai­den ryh­miä ke­rään­tyi nii­den esteiden taak­se, jot­ka pi­ti räjäyttää, ja aje­leh­ti­vat vau­rioi­tu­neet mai­hin­nousua­luk­set uh­ka­si­vat tör­mä­tä nii­hin mie­hiin, jot­ka yrittivät vel­vol- li­suu­den­tun­toi­ses­ti täyt­tää teh­tä­vi­ään. Vain mur­to-osa es­teis­tä, jot­ka oli­si pi­tä­nyt tu­ho­ta en­nen nousuveden tu­loa, rä­jäy­tet­tiin. Kun ve­si nousi es­teil­le, se oli myö­häis­tä.

Tais­te­lun ke­hi­tys al­koi kui­ten­kin kääntyä vä­hi­tel­len liit­tou­tu­nei­den eduk­si. Uusien alus­ten pääs­tes­sä mai­hin mies­ryh­mien on­nis­tui vält­tää tu­li­tus ja juos­ta ran­nan yli. Jot­kut py­säh­tyi­vät ja suo­jau­tui­vat muu­rien taak­se mui­den jat­kaes­sa eteen­päin. Sak­sa­lais­ten puo­lus­tus jou­tui va­lit­se­maan, am­pua­ko mai­hin­nousua­luk­sia ja ran­taa vai vi­hol­lis­ta, jo­ka lä­hes­tyi nii­den jyr­kän­tei­den juu­rel­la, jos­sa se oli. Tu­li­tus al­koi näin ha­jaan­tua usei­siin koh­tei­siin.

Uusia hyök­käy­saal­to­ja pää­si ran­taan, ja esteiden vä­liin rä­jäy­tet­tiin kul­ku­reit­te­jä. Lah­del­la kul­ki hä­vit­tä­jiä vain ki­lo­met­rin pääs­sä ran­nas­ta ja tu­lit­ti puo­lus­tus­a­se­mia suo­ra-am­mun­nal­la. Ame­rik­ka­lais­ten on­nis­tui put­ki­rai­vai­mil­la (yh­teen pit­kik­si put­kik­si lii­tet­tä­vil­lä rä­jäh­teil­lä) räjäyttää rik­ki piik­ki­lan­kaes­teet sak­sa­lais­ten tu­ki­pis­tei­den ym­pä­ril­lä. Pian pie­nem­mät ame­rik­ka­lais­ryh­mät on­nis­tui­vat lä­päi­se­mään sak­sa­lais­a­se­mat ja aloit­ti­vat hi­taan nousun jyr­kän­teen lael­le. Ase­ma toi­sen­sa jäl­keen kaa­tui, ja pian ko­ko Oma­ha-ran­nan sak­sa­lais­puo­lus­tus al­koi na­tis­ta lii­tok­sis­saan. Puo­len päi­vän ai­kaan saa­tiin ra­port­te­ja, et­tä jou­kot al­koi­vat pääs­tä kor­keam­mal­le maas­tos­sa ja sak­sa­lais­ten tyk­ki­tu­li al­koi hei­ke­tä. Oma­ha-ran­nan taistelu oli voi­tet­tu, mut­ta hin­ta oli kä­sit­tä­mät­tö­män kor­kea. Yli kak­si­tu­hat­ta ame­rik­ka­lais­so­ti­las­ta ma­ka­si kuol­lee­na tai haa­voit­tu­nee­na ve­si­ra­jan ja kal­lioi­den vä­lis­sä.

Liit­tou­tu­nei­den jou­kot ei­vät tien­neet saa­neen­sa apua sak­sa­lais­ten so­dan­joh­dos­sa val­lit­se­vas­ta häm­men­nyk­ses­tä. Sak­sa­lai­sil­la oli kol­me pans­sa­rio­sas­toa ym­pä­ri Nor­man­di­aa, ja yk­si niis­tä vain muu­ta­man tun­nin mars­sin pääs­sä ran­noil­ta. Niil­le oli an­net­tu käs­ky py­säh­tyä. Vain Hit­ler pystyi käs­ke­mään ne liik­keel­le ja tais­te­luun. Nyt vain oli niin, et­tä Hit­ler nuk­kui, ei­kä ku­kaan us­kal­ta­nut he­rät­tää hän­tä.

Kun hän vih­doin he­rä­si ja sai tie­don ta­pah­tu­nees­ta, hän me­ni ym­mäl­leen.

Oli­ko tä­mä to­del­li­nen mai­hin­nousu? Vai oli­ko ky­se har­hau­tuk­ses­ta? Teh­täi­siin­kö oi­kea mai­hin­nousu Pas-de-Ca­lais'ssa? Von Runds­tedt pi­ti hyök­käys­tä var­si­nai­se­na

mai­hin­nousu­na. Hit­ler ja Rom­mel us­koi­vat toi­sin.

Nor­man­dias­sa lä­he­tet­tiin 6. ke­sä­kuu­ta tais­te­luun vain yk­si pans­sa­ri­di­vi­sioo­na. Sil­loin oli jo ai­van lii­an myö­häis­tä. Il­lan las­keu­tues­sa oli sel­vää, et­tä liit­tou­tu­neet oli­vat saa­neet ja­lan­si­jan man­te­reel­la. Ta­voi­tet­ta val­la­ta

Caen en­sim­mäi­se­nä mai­hin­nousu­päi­vä­nä ei kui­ten­kaan saa­vu­tet­tu. Kes­täi­si ko­ko­nai­sen kuu­kau­den, en­nen kuin kau­pun­gin val­taus on­nis­tui­si.

Nor­man­dian mai­hin­nousus­ta on nyt ku­lu­nut yli 70 vuot­ta. Ny­ky­ään saa­te­taan sa­noa, et­tä ta­pah­tu­ma on si­joi­tet­tu oi­ke­aan pers­pek­tii­viin, ei­kä sii­tä enää val­lit­se his­to­rial­li­sia vää­rin­kä­si­tyk­siä. On­ko to­del­la näin? Osit­tain – kyl­lä! Hie­no­syi­sem­pi tul­kin­ta al­kaa nous­ta nä­ky­viin, mut­ta so­ta­mie­hen nä­kö­kul­mas­ta kat­soen sii­tä val­lit­see yhä jouk­ko vir­heel­li­siä kä­si­tyk­siä. Mo­net meis­tä, jot­ka oli­vat nuo­ria 50- ja 60-lu­vuil­la, ra­ken­si­vat so­ti­laal­li­sia pie­nois­mal­le­ja muo­vis­ta, lu­ki­vat sar­ja­ku­via ja nä­ki­vät elo­ku­via so­das­ta. Liit­tou­tu­nei­den so­ti­laat oli­vat ai­na san­ka­rei­ta. Heil­lä oli mo­raa­li­nen oi­keu­tus puo­lel­laan, ja he oli­vat par­hai­ta tais­te­li­joi­ta. Ku­vaa yli­ver­tai­sis­ta liit­tou­tu­nei­den so­ti­las­ta on sit­tem­min tar­kis­tet­tu. Sak­saa oli ran­gais­ta­va ri­kok­sis­taan, ja har­vaa his­to­rioit­si­jaa kiin­nos­ti an­taa sak­sa­lai­sil­le myön­teis­tä huo­mio­ta so­ti­laal­li­sis­ta pon­nis­tuk­sis­ta.

Olem­me kan­ta­neet sa­maa ku­vaa – ali­ta­jui­ses­ti – mu­ka­nam­me ai­kui­se­lä­mäs­sä. Mie­li­ku­va vah­vis­tuu kat­sel­les­sam­me sel­lai­sia elo­ku­via kuin Pe­las­ta­kaa so­ta­mies Ry­an ja te­le­vi­sio­sar­jaa Tais­te­lu­to­ve­rit. Vaik­ka ne ovat erit­täin hy­vin teh­ty­jä ja rea­lis­ti­sia, mai­hin­nousun ja las­ku­var­jo­jouk­ko­jen joi­ta­kin osia ne ei­vät näy­tä.

Liit­tou­tu­neet voit­ti­vat 6. ke­sä­kuu­ta

1944 – sii­tä ei val­lit­se epäi­lys­tä. Mut­ta kun aja­tel­laan, et­tä liit­tou­tu­neet oli­vat lu­ku­mää­räi­ses­ti täy­sin yli­voi­mai­sia ja va­lit­si­vat it­se, mis­sä mai­hin­nousu teh­täi­siin – mo­nen vuo­den suun­nit­te­lun jäl­keen – sak­sa­lais­ten jou­tues­sa toi­mi­maan no­peas­ti ja te­ke­mään pää­tök­siä ta­pah­tu­mien ede­tes­sä, puut­tui­si vain, et­tei sel­lai­nen mai­hin­nousu on­nis­tui­si.

Ta­kais­kut al­koi­vat liit­tou­tu­nei­den pääs­tyä mai­hin. Kä­vi il­mi, et­tä sak­sa­lais­ten ja liit­tou­tu­nei­den jouk­ko­jen erot oli­vat suu­ret. Ete­ne­mi­nen py­säh­tyi, ja bri­tit, ka­na­da­lai­set ja ame­rik­ka­lai­set pys­tyi­vät yli­voi­mas­taan huo­li­mat­ta ete­ne­mään vain vai­heit­tain Sak­san kii­vaan puo­lus­tuk­sen vuok­si.

Mik­si näin ta­pah­tui on py­rit­ty se­lit­tä­mään mo­nen­lai­sil­la syil­lä. Yk­si niis­tä oli, et­tä Nor­man­dian jouk­ko­jen voi­ma­suh­teet oli­vat it­se asias­sa var­sin ta­sai­set. Tä­mä vää­rin­kä­si­tys joh­tuu en­nen kaik­kea sii­tä, et­tä vah­vuuk­sia las­ke­taan di­vi­sioo­nit­tain. Täl­tä poh­jal­ta on tul­tu tu­lok­seen, et­tä sak­sa­lais­ten ja liit­tou­tu­nei­den jouk­ko­jen voi­ma­suh­teet oli­si­vat ol­leet ta­sai­set lain­kaan ot­ta­mat­ta huo­mioon, et­tä liit­tou­tu­nei­den di­vi­sioo­nis­sa oli pal­jon suu­rem­pi mää­rä osas­to­ja, ei­vät­kä sak­sa­lais­ten di­vi­sioo­nat ol­leet täy­des­sä mie­hi­tyk­ses­sä. Esi­merk­ki­nä voi­daan mai­ni­ta, et­tä sak­sa­lai­sil­la oli Nor­man­dias­sa hei­nä­kuun alus­sa tus­kin 300 000 mies­tä 900 000 liit­tou­tu­nut­ta vas­taan. Liit­tou­tu­neet hal­lit­si­vat li­säk­si il­ma­ti­laa täy­sin noin 13 000 ko­neel­laan.

Toi­nen vää­rin­kä­si­tys kos­kee Nor­man­dian maas­to-olo­suh­tei­ta, ns. le Boca­gea.

Näi­tä kor­kei­ta ti­heik­kö­jä – jot­ka oli is­tu­tet­tu vä­hen­tä­mään At­lan­til­ta toi­si­naan pu­hal­ta­vien ko­vien tuu­lien vai­ku­tus­ta – on usein pi­det­ty suu­re­na etu­na puo­lus­ta­vil­le sak­sa­lai­sil­le. Näin väit­tä­vät unoh­ta­vat, et­tä sak­sa­lai­set ky­ke­ni­vät har­vois­sa te­ke­mis­sään vas­ta­hyök­käyk­sis­sä myös val­taa­maan suu­ria aluei­ta sii­tä huo­li­mat­ta, et­tä he oli­vat lu­ku­mää­räi­ses­ti ali­voi­mai­sia. To­tuus on, et­tä liit­tou­tu­nei­den so­ti­lai­den tak­ti­set val­miu­det oli­vat hei­kom­mat kuin sak­sa­lais­ten, ja liit­tou­tu­nei­den so­dan­käyn­tiop­pi tu­li kau­ka­na sak­sa­lais­ten so­dan­käyn­ti­fi­lo­so­fian pe­räs­sä.

Jo­pa sel­lai­sia kä­si­tyk­siä on, et­tä Nor­man­dian mai­hin­nousu oli suu­rel­ta osal­ta voi­ton Sak­sas­ta ta­ka­na. Tä­mä­kin on muun­nel­tua to­tuut­ta. Kol­me nel­jä­so­saa niis­tä sak­sa­lais­so­ti­lais­ta, jot­ka kaa­tui­vat tai haa­voit­tui­vat toi­sen maa­il­man­so­dan ai­ka­na, oli jo kaa­tu­nut, kun liit­tou­tu­neet nousi­vat mai­hin Rans­kan rannikolla. Suu­rin osa sak­sa­lais­ten tap­piois­ta oli tul­lut itä­rin­ta­mal­la. Sak­sa­lai­sis­ta kaa­tu­neis­ta vain jo­ka nel­jäs me­net­ti hen­ken­sä län­si­liit­tou­tu­nei­den aseis­ta.

Sak­san koh­ta­lo oli ke­sä­kuus­sa 1944 jo si­ne­töi­ty. In­vaa­sio vain no­peut­ti lop­pua. To­tuus on, et­tä liit­tou­tu­nei­den so­ti­laat oli­vat tak­ti­sil­ta ky­vyil­tään hei­kom­pia kuin sak­sa­lai­set, ja liit­tou­tu­nei­den so­taop­pi oli pal­jon sak­sa­lais­ten tais­te­lu­kent­tä­fi­lo­so­fi­aa jäl­jes­sä. Mut­ta jos in­vaa­sio­ta ei oli­si teh­ty 1944, mo­nien mai­den, jot­ka ovat ol­leet va­pai­ta toi­ses­ta maa­il­man­so­das­ta läh­tien, historia oli­si kul­ke­nut toi­sin.

Mai­hin­nousu­ran­ta muut­tui ke­sä­kuun ai­ka­na val­ta­vak­si sa­ta­mak­si. Pa­rem­pia ja tur­val­li­sem­pia sa­ta­mia ra­ken­net­tiin ajan ku­lues­sa kau­em­mas poh­joi­seen.

MIC­HAEL TAMEL ANDER

Maa­laus: Howard Ger­rard

Ame­rik­ka­lai­set toi­si­aan vas­ten pai­nau­tu­neet so­ti­laat LCVP:ssä ovat me­nos­sa koh­ti Oma­ha-ran­taa var­hain ke­sä­kuun 6. päi­vän aa­mu­na 1944. Taus­tal­la nä­kyy ran­nal­la jo käy­tä­vää tais­te­lua ja ylös ve­des­tä pyr­ki­viä ame­rik­ka­lais­so­ti­lai­ta.

YL­LÄ: Ame­rik­ka­lais­so­ti­laat ovat vih­doin pääs­seet mai­hin­nousua­luk­sis­ta ja ovat mat­kal­la ylös ran­nal­le. Ti­lan­ne voi näyt­tää rau­hal­li­sel­ta, mut­ta he ovat sak­sa­lais­a­se­mien jat­ku­van tu­li­tuk­sen al­la. Va­lo­ku­va: NARAVA­SEM­MAL­LA: Oma­ha-ran­ta ja alue si­sä­maa­han päin. Kar­tal­la myös en­sim­mäi­sen päi­vän suun­ni­tel­ma. Vih­reät nuo­let näyt­tä­vät, mi­ten ame­rik­ka­lais­jou­kot hyök­käi­si­vät si­sä­maa­han ja mie­hit­täi­si­vät mah­dol­li­sim­man pal­jon alu­ees­ta ran­nan si­sä­puo­lel­la. Näi­den ta­voit­tei­den saa­vut­ta­mi­nen kes­ti mon­ta päi­vää.Kart­ta: Osprey Pub­lis­hing

Va­lo­ku­va:Va­lo­ku­va a: NAR NARA Va­lo­ku­va: NARA Va­lo­ku­va: NARA

OI­KEAL­LA:Kak­si ran­nan kaa­ok­sen ja kau­hu­jen ka­uu­hu­je kes­kel­lä kii­vaan sak­sa­lais­tu­li­tuks­sen sak­sa­lais­tu­li­tuk­sen al­la otet­tua ku­vaa. ku­vaaa. OI­KEAL­LA:Yk­si ope­raa­tio Over­lor­din tun­ne­tuim­mis­ta ku­vis­ta. Ken­raa­li Dwight Ei­sen­hower pu­huu las­ku­var­jo­jää­kä­ri­ryh­män kans­sa juu­ri en­nen kuin se läh­tee pu­do­tet­ta­vak­si Rans­kaan. ALH. OI­KEAL­LA:Pa­him­mat tais­te­lut ovat laan­tu­neet, ja lää­kin­tä­jou­kot huo­leh­ti­vat haa­voit­tu­neis­ta.

"RANTAESTEET, JOT­KA PIONEERIEN OLI PI­TÄ­NYT RÄJÄYTTÄÄ, JÄI­VÄT NOUSUVEDEN TULLESSA VE­DEN AL­LE. LÄ­HES KOLMASOSA MAI­HIN­NOUSUA­LUK­SIS­TA HYLÄTTIIN, EN­NEN KUIN NE PÄÄ­SI­VÄT RAN­NOIL­LE– MO­NET ESTEIDEN VUOK­SI, JOT­KA OLI­SI PI­TÄ­NYT RÄJÄYTTÄÄ."

Va­lo­ku­va: NARA Va­lo­ku­va: NARA

VA­SEM­MAL­LA: Kau­heu­det pal­jas­tui­vat las­ku­ve­den ai­kaan. Täs­sä kaa­tu­nut so­ti­las ran­taes­teen luo­na. OI­KEAL­LA: Myö­häi­sem­pään mai­hin­nousu­aal­toon kuu­lu­va ame­rik­ka­lais­so­ti­las kah­laa mai­hin.

Va­lo­ku­va: NARA

Oma­ha-ran­nan kautta vir­ta­si mai­hin­nousun jäl­kei­si­nä päi­vi­nä val­ta­vat mää­rät so­ta­ma­te­ri­aa­lia.

ARTIKKELIN KIRJOITTAJAMic­hael Ta­me­lan­der asuu Upp­sa­las­sa, Ruot­sis­sa. Hä­nen päi­vä­työn­sä on myy­jä, mut­ta hän on vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä kir­joit­ta­nut jou­kon kir­jo­ja, enim­mäk­seen toi­ses­ta maa­il­man­so­das­ta. Suo­mek­si hä­nel­tä on il­mes­ty­nyt Pa­don­mur­ta­jat (2011) brit­tien hyök­käyk­ses­tä Ruh­rin pa­dol­le. Mui­ta hä­nen kir­jo­jaan ovat mm: Den nion­de april, Bis­marck, Tir­pitz ja An­dra världs­kri­get år för år.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.