BENGALIN VALLOITUS
Useat eurooppalaiset suurvallat kilpailivat ennen vuotta 1757 vallasta ja vaikutusvallasta Intiassa. Yksi taisteluista tapahtui Plasseyssa.
Vallasta ja vaikutusvallasta Intiassa kilpaili vuonna 1757 useita eurooppalaisia suurvaltoja. Brittien pienen Itä-Intian kauppakomppanian onnistui Plasseyssa lyödä Bengalin nawab ja hänen ranskalaiset tukijansa. Voitto avasi tien brittien ylivallalle, jota jatkui vuoteen 1948.
Robert Clive ja Mir Jafar Plasseyn taistelun jälkeen 1757.
Uudet laivatyypit ja navigointimenetelmät avasivat 1500-luvulla suorat meritiet Euroopan ja Aasian väliselle kaupankäynnille. Eurooppalaiset suurvallat perustivat tukikohtia kaupalleen, ensin Espanja ja Portugali, sitten alankomaalaiset, britit ja ranskalaiset 1600-luvulla. Brittien, ranskalaisten ja alankomaalaisten intressejä ei edustanut varsinainen valtiovalta, vaan yksityiset monopolit (komppaniat), joilla oli yksinoikeus kaupankäyntiin tietyillä alueilla. Niillä oli omat aseistetut joukkonsa, tuomioistuimensa ja vankilansa, ja ne olivat pian mukana valtataisteluissa keskenään ja paikallisten hallitsijoiden kanssa.
Eurooppalaiset kauppakomppaniat rekrytoivat omien eurooppalaisten ydinjoukkojensa lisäksi myös paikallisesti. Ensimmäisenä sellaisen kohtuullisen varteenotettavan joukon sai jalkeille ranskalainen Joseph Dupleix. Englannin Itä-Intian kauppakomppania (perustettu 1608) seurasi pian esimerkkiä kuuluisilla sepoyillään, kiitos Robert Cliven, joka osoittautui paitsi lahjakkaaksi armeijankomentajaksi, myös taitavaksi diplomaatiksi. Clive oli alun perin konttoristi, mutta hänet oli siirretty komppanian asejoukkoihin hänen yritettyään ampua itsensä velkaantumisen vuoksi.
Hän yleni nopeasti ja sai kapteenin arvon 1751. Clive niitti mainetta samana vuonna suunniteltuaan ensin Arcotin kaupungin valtauksen ja puolustettuaan sitä sitten vain 200 miehellä 10 000 hyökkääjää vastaan.
Itä-Intian kauppakomppania rakensi 1756 Kalkuttaan Fort Williamin linnoituksen, koska se pelkäsi ranskalaisten hyökkäystä. Bengalin nawab, Siraj ud-Daulah, uskoi, että britit aikoivat todellisuudessa vallata hänen valtakuntansa. Nawab käski siksi tuhota linnoituksen. Se rikkoi komppanian ja Sirajn edeltäjän sopimuksia vastaan ja oli viimeisin pitkässä sarjassa erimielisyyksiä Sirajn ja kauppakomppanian välillä. Hänellä tiedettiin lisäksi olevan salaisia yhteyksiä ranskalaisiin. Brittikuvernööri kieltäytyi toteuttamasta vaatimusta, ja 20. kesäkuuta 1756 Kalkuttaan hyökättiin ja pieni linnoitus vallattiin. Henkiinjääneet teljettiin kuuluisaan Black Hole of Calcuttaan, tyrmään, jonka olosuhteissa vain 23 vangin 146:sta
selviytyneen hengissä.
Tieto Kalkutan tappiosta tavoitti Itä-Intian kauppakomppanian päätukikohdan Madrasissa Intian länsirannikolla elokuussa. Everstiluutnantti Robert Cliven johtaman
900 englantilaissotilaan ja 1 500 sepoyn vahvuuden kuljetti meritse Intian ympäri amiraali Charles Watsonin komentama laivaston yksikkö. Joukkojen onnistui 2. tammikuuta 1757 vallata kaupunki, jota
3 000 nawabin miestä puolusti. Nawab joutui maksamaan korvauksia ja palauttamaan komppanian kauppaoikeudet Bengalissa. Nawab yritti vallata Kalkutan uudelleen 5. helmikuuta, mutta brittien vastahyökkäys yllätti ja nujersi hänen joukkonsa. Tuloksena solmittiin Alinagarin sopimus, mutta se ei estänyt Bengalin hallitsijaa yrittämästä uudelleen.
Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa oli
tähän aikaan syttynyt seitsenvuotinen sota (1756-1763), josta seurasi yhteenottoja ranskalaisten ja brittijoukkojen välillä myös Intiassa. Ranskan vaikutusvalta ja kauppa kasvoivat Bengalissa kauppakomppanian ja nawabin välisistä sopimuksista huolimatta. Ranskan Intian kenraalikuvernööri, Joseph François Dupleix, oli jopa usein nähty vieras hovissa. Clive hyökkäsi Chandannagarin 300 miehen vahvuiseen ranskalaistukikohtaan ja valtasi sen. Sen luonnollinen seuraus oli ranskalaisten ja nawabin yhteinen yritys karkottaa britit Bengalista kokonaan.
Britit päättivät puolestaan suistaa Sirajn vallasta. Hän oli itsevaltainen tyranni, eikä paikallisista kilpailijoista ollut puutetta, joilla oli yhteiset tavoitteet brittien kanssa ja jotka pyysivät nyt apua hänestä eroon pääsemiseksi. Hän oli lisäksi juuri kärsinyt tappion afganistanilaiselle sotaherra Ahmad Shah Durranille, joka oli tehnyt ryöstöretken Delhiin edellisenä vuonna. Salaisen opposition johdossa oli suosittu bakshi Mir Jafar Ali Khan; Bengalin joukkojen ylikomentaja. Kruunu luvattiin hänelle, mikäli brittien operaatio onnistuisi. Vastapalvelukseksi hänen oli pidettävä ranskalaiset poissa Bengalista, maksettava Itä-Intian kauppakomppanialle 500 000 puntaa ja vielä 250 000 puntaa Kalkutan eurooppalaisille korvaukseksi Sirajn aikana kärsityistä vahingoista.
500 sepoyllä lisävahvistettu Cliven armeija lähti 13. maaliskuuta Chandannagarista kohti nawabin valtaistuinpaikkaa Murshidabadia. Se saapui Cutwan linnoitukseen viisi päivää myöhemmin, ja maaliskuun 22. päivän iltana se pääsi Bhagirathijoelle 150 km Kalkutasta pohjoiseen. Yhdeltä yöllä joki oli ylitetty, ja joukot jäivät leiriin mangopuiden alle Palashin
kylässä. Cliven raporteissa Palashista tuli Palassey, joka antoi jälkipolville nimen seuraavana aamuna käydylle taistelulle.
Plasseyn taistelu
Brittien herätessä päivänkoitossa Siraj lähestyi leiriä pikamarssilla pohjoisesta noin 15 000 ratsuväensotilaan,
35 000 jalkaväensotilaan ja 40 tykin vahvuudella. Lisäapuna oli ranskalaisten monsieur Sinfrayn pienempi, noin 40 miehen vahvuus ja neljä kenttätykkiä. Ne ryhmittyivät puoliympyräksi mangolehdon asemien ympärille. Tykistö levitettiin pitkin linjaa, jotta brittien vastatulituksella olisi pienemmät mahdollisuuden tuhota ne kaikki. Poikkeuksena olivat ranskalaistykit, jotka sijoitettiin etulinjan vallisarveen. Clive tiesi entuudestaan, että komentajan usko nawabiin oli heikonlainen. Mir Muddin oli ainoa, joka pysyisi varmasti lojaalina, ja yrittämällä poistaa hänen joukkonsa pelistä britit saattoivat laskea sen varaan, että muu osa linjasta romahtaisi.
Taistelu alkoi noin kello kuudelta ranskalaistykkien avattua tulen. Britit tuhosivat ne kuitenkin nopeasti, sillä heidän tykeillään oli pitempi kantomatka. Sitten nawab aloitti pommituksen omalla raskaalla tykistöllään. Britit suojautuivat mangolehtoa ympäröivien maavallien taakse, ja vaikka keskitystä jatkui monta tuntia, joukot eivät vahingoittuneet. Brittitykistö pystyi asemistaan vallien takana moukaroimaan bengalien avoimeen maastoon sijoitettuja tykkejä. Brittien tilanne oli yhä kriittinen, mutta sitten tapahtui ihme. Lähes pilvetön sinitaivas vaihtui äkisti kaatosateeksi. Britit levittivät purjekangaspressuja varusteidensa ylle, mutta bengalien ruuti kastui läpimäräksi, ja heidän tykistönsä vaikeni. Bengalit uskoivat, että brittien tykistöllä oli sama ongelma. Mir Mudden päätti siksi hyökätä brittien asemiin, mutta kurinalainen musketti- ja kranaattituli teurasti hänen miehensä. Mudden itse haavoittui kuolettavasti tykinkuulasta, ja henkiinjääneet lähtivät pian pakoon.
Mir Jafar jätti puolestaan toteuttamatta nawabin käskyn hyökätä myös brittiasemia vastaan. Yksittäiset historioitsijat ovat lisäksi väittäneet, että bengalisotilaat myös lahjottiin antautumaan ja jopa suuntaamaan aseensa omiaan vastaan.
Bengalit vetäytyivät leiriinsä noin puolen päivän aikaan. Siraj oli tässä vaiheessa täysin menettänyt tilannekäsityksensä ja kääntyi petollisen Mir Jafarin puoleen kysyäkseen neuvoa. Jafar, joka komensi noin puolta nawabin ratsuväestä
Plasseyssä, ei antanut tilaisuuden mennä ohi, vaan kertoi hallitsijalle, että britit oli lyöty ja nawabin pitäisi vetäytyä takaisin Murshidabadiin Jafarin suorittaessa jälkisiivousoperaatiot. Huomatessaan Sirajn olevan matkalla pois Clive komensi osan joukoista eteenpäin. Hyökkääjät, joilla oli kaksi kenttätykkiä, ottivat asemat mäeltä
vihollisleirin lähellä noin 300 metrin päässä lähtöasemista, joissa ranskalaisten tykit olivat olleet aamulla. Bengalien vastarinta jäi haluttomaksi. Cliven miehet jatkoivat etenemistä ja valtasivat vielä kaksi kukkulaa, mikä toi heidät nawabin leirin korkeudelle. Bengalit yrittivät nyt saada tykkejä asemiin pysäyttääkseen viholliset, mutta brittien tykistö tuhosi ne. Bengalit lähettivät myös ratsuväen brittien uusia asemia kohti, mutta nekin lyötiin takaisin ja hevoset kuolivat. Clive huomasi, että joukkojen moraali luhistui, kun neljä tai viisi näkyvintä upseeria oli kaatunut. Hänen miehensä hyökkäsivät bengalien leiriin, ja noin viideltä iltapäivällä taistelu muuttui paoksi ja takaa-ajoksi.
Nykyaikana on helppo selittää pienen eurooppalaisvahvuuden voitto ei-eurooppalaisista teknologisella ylivertaisuudella. Mutta esimerkiksi Intian ja Kiinan armeijoilla oli 1700-luvun loppuun asti usein yhtä edistynyt aseistus kuin länsimaisilla armeijoilla. Itä-Intian kauppakomppanian voiton Plasseyssa arvioitiin johtuvan enemmän paremmasta koulutuksesta, organisaatiosta, kurinalaisuudesta ja taktiikasta. Bengalijoukot olivat lahjottavissa, ja ne pakenivat nopeasti vastoinkäymisiä kohdatessaan. Siraj menetti myös tilannekäsityksensä ja joukkojensa hallinnan, kun britit omalla puolellaan päättivät taistella huonoista alkuasetelmista huolimatta, eikä mikään viittaa siihen, etteikö Clive olisi hallinnut joukkojaan täydellisesti alusta loppuun asti.
Musketteja käyttävä jalkaväki myös tarvitsi tiukan kurin ollakseen tehokas taistelussa. Aseiden osumatarkkuus oli niin huono, että ne oli laukaistava kootusti ja riveittäin, jotta niillä saavutettaisiin tappava tehokkuus taistelukentän tietyssä osassa. Myös latausharjoittelu oli ratkaisevan tärkeää sille, millainen tulivoima kullakin yksiköllä oli. Hyvin koulutettu ja koordinoitu osasto saattoi siksi olla tehokkaampi kuin kymmenen kouluttamatonta.
Taistelun jälkeen
Sirajn joukoilta kaapattiin yli 40 tykkiä ja suuri huoltokolonna, ja ne menettivät kaatuneina noin 500 miestä. Cliven omien raporttien mukaan Itä-Intian kauppakomppania menetti vain 22 kaatunutta ja 50 haavoittunutta, useimmat sepoyja. Britit saapuivat Murshidabadiin 29. kesäkuuta, ja Clive nimitti Jafarin Bengalin uudeksi nawabiksi kauppakomppanian antamien lupausten mukaisesti. Jafarin poika vangitsi entisen nawabin 2. heinäkuuta, ja hänet teloitettiin.
Jafar ei kuitenkaan ajan mittaan suvainnut brittien valta-asemaa. Hän pyysi apua Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppanialta, joka lähetti 7 laivaa ja 700 miestä. Brittien joukot
voittivat heidät kuitenkin Chinsurahissa 25. marraskuuta 1759. Jafar erotettiin, ja hänet korvasi hänen vävynsä Mir Kasim Ali Khan. Mutta myös hän yritti kapinoida Itä-Intian kauppakomppaniaa vastaan, ja hänet lyötiin Buxarin taistelussa 1764. Jafar nostettiin takaisin nawabiksi, mutta Bengalin koko poliittinen valta oli ehdottomasti komppanian käsissä.
Itä-Intian kauppakomppania kokosi Bengalista suuret rikkaudet, kaikkiaan noin 2,5 miljoonaa puntaa. Se mahdollisti komppanian omien joukkojen merkittävän kasvun, ja alueesta tuli tärkeä tukikohta laajentumiselle koko Aasiaan. Suuri osa varoista sijoitettiin orastavaan teollistumiseen, joka tekisi Iso-Britanniasta myöhemmin maailmanmahdin. Clive itse takavarikoi nawabin aarrekammioista
234 000 punnan omaisuuden. Lisäksi Fort Williamia ympäröivät maat luovutettiin Cliven hallintaan tämän eliniäksi, minkä lisäksi kauppakomppania maksoi 63 000 punnan vuosittaisen vuokran. Pääministeri William Pitt vanhempi kuvasi Cliveä "jumalalliseksi kenraaliksi". Hänet nimitettiin myös Plasseyn paroniksi 1762, ja Bengalin kuvernööriksi 1765. Robert Clivestä tuli myöhemmin oopiumriippuvainen, ja hän teki itsemurhan 1774. Englannin kruunu otti itselleen Itä-Intian kauppakomppanian poliittisen ja sotilaallisen aseman sepoykapinan puhkeamisen jälkeen 1857, kun tilannetta rauhoittamaan oli kutsuttava kuninkaan omia joukkoja.
Black Hole of Calcuttaa käytettiin myöhemmin perusteena brittihallinnon vahvistamiselle Bengalissa. Eloonjääneiden kertomukset kirjallisuudessa ja todistukset parlamentaarisen komitean edessä herättivät aikalaisissa suurta kiihtymystä ja tarjosivat myöhemmin motiivin brittien vastatoimille ja Plasseyn taistelulle. Vankien epäinhimillinen kohtelu tuli kuitenkin tunnetuksi vasta jälkeenpäin.