TAISTELU LORRAINESTA
1914
Katkerat ranskalaiset halusivat valloittaa takaisin Lorrainen, joka menetettiin saksalaisille sodassa 1870-1871. Näin ensimmäisen maailmansodan länsirintaman ensimmäinen suuri taistelu eteni.
Lorrainen luovuttaminen saksalaisille sodan 1870–71 jälkeen oli ollut Ranskalle kirvelevä nöyryytys. Koillinen rajaprovinssi oli ollut ranskalainen aurinkokuningas Ludvig XIV:n päivistä lähtien. Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa Lorrainen takaisinvaltaus oli siksi yksi Ranskan tärkeimmistä sotatavoitteista. Kaksi armeijaa lähti marssimaan kohti Lorrainea heti, kun Ranskan joukot oli pantu liikekannalle. Kaksi saksalaisarmeijaa odotti valmiina kohtaamaan ne. Tuloksena oli ensimmäinen länsirintaman taistelu ensimmäisessä maailmansodassa.
Lämpiminä myöhäiskesän päivinä elokuun 1914 alussa alkoi yksi suurimmista sodista, jonka silloinen Eurooppa oli kokenut. Ensimmäinen maailmansota oli puhjennut. Saksa ja Itävalta-Unkari olivat sodassa Venäjää, Ranskaa, Iso-Britanniaa, Belgiaa ja Serbiaa vastaan. Tuhansia junia tupaten täynnä sotilaita jyristeli kohti rajoja jättimäisessä kilvassa siitä, kuka ehtisi hyökätä ensin.
Koskaan aiemmin eurooppalaiset yhteisöt eivät olleet olleet niin kokonaisvaltaisesti organisoituja sotaa varten. Rautatiet ja tieverkosto oli suunniteltu ja rakennettu helpottamaan sotilaiden, tykkien ja muun sotamateriaalin kuljetuksia rintamalle. Perus- teellisesti työstetyt liikekannallepanosuunnitelmat määrittivät pienintä yksityiskohtaa myöten, miten miljoonia miehiä kutsuttaisiin, varustettaisiin ja lähetettäisiin taisteluun mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Esikuntaupseerit olivat työskennelleet vuosikausia sotaretkisuunnitelmien parissa ollakseen valmistautuneita erilaisiin sotaskenaarioihin. Sekä Saksan että Ranskan tärkeimpiä prioriteetteja oli ollut laatia suunnitelmat uudesta sodasta maiden välillä. Molemmat laskivat, että eurooppalainen suursota ratkaistaisiin ennen kaikkea Saksan-Ranskan rintamalla.
Saksan pääesikunta oli jo 1800-luvun lopussa alkanut salaa suunnitella kaikkien aikojen suurinta sivustahyökkäystä. Saksalaiset halusivat korvata rintamahyökkäyksen Ranskan vahvoihin linnoituksiin li it ksiin maiden välisellä rajalla massiivisella hyökkäyksellä Belgiaan ja Luxemburgiin päästäkseen Ranskan pohjoisen sivustan ohi valtaamaan Ranskaa Belgian rajan yli, missä linnoitettuja asemia oli vähän. Sen jälkeen Saksan armeijat kääntyisivät etelään kohti Pariisia valtaamaan Ranskan pääkaupunkia ja painostamaan Ranskan armeijoita kaakkoon, kunnes ne olisivat selkä Saksan rajaa ja Alppeja vasten ja joutuisivat antautumaan. Suunnitelma oli saksalaisen pääesikunnan komentajan Alfred von Schlieffenin työtä, jonka vuoksi sitä sanottiin Schlieffenin suunnitelmaksi.
Sitä, että provosoimaton hyökkäys puolueettoman Belgian läpi saisi todennäköisesti Iso-Britannian liittymään Saksan
vihollisiin, Schlieffen piti suunnitelmansa ikävänä mutta väistämättömänä sivuvaikutuksena. Schlieffenin mukaan hyökkäys Belgian kautta oli Saksan ainoa mahdollisuus saavuttaa nopea voitto länsirintamalla, ennen kuin Venäjän vahvat joukot ehtisivät hyökätä idästä. Schlieffen katsoi, että tämä näkökohta nousi tärkeämmäksi kuin Belgian puolueettomuuden loukkauksen ja Iso-Britannian provosoinnin seuraukset. Schlieffen kuoli 1913, mutta Saksan sotasuunnitelman 1914 pääpiirteet perustuivat yhä hänen arviointeihinsa.
Vaikka Joseph Césaire Joffre, Ranskan armeijan komentaja, näki runsaasti merkkejä siitä, että saksalaiset suunnittelivat hyökkäystä Belgian läpi, hän päätti laatia suunnitelmansa siltä pohjalta, että saksalaisten päähyökkäys tulisi hieman Luxemburgin eteläpuolelta Metzin linnoituskaupungin lähiseudulla. Joffre aikoi kohdata hyökkäyksen kahdella suurella vastahyökkäyksellä, ensimmäinen Lorrainessa ja toinen Luxemburgin suuntaan Ardennien vuoristometsien läpi. Vastahyökkäykset uhkaisivat Saksan hyökkäyksen sivustoja ja tyrehdyttäisivät Saksan etenemisen. Joffre halusi näin voittaa aikaa, kunnes venäläiset hyökkäisivät Saksaan idästä. Ankaran paineen alla niin idästä kuin lännestä Saksa olisi toivottavasti pakotettu pyytämään rauhaa.
Ranskalaisten suunnitelmien keskeinen elementti oli usko ranskalaissotilaiden hyökkäysvoimaan. Ranskan sotilasopin mukaan ranskalaisten päättäväiset hyökkäykset pakottaisivat vihollisen puolustuskannalle. Huolimatta siitä, että aseteknologian kehitys oli antanut tuliaseille monta kertaa aikaisempia sotia suuremman tulivoiman, Ranskan armeijan johto halusi yhä panostaa vihollisen kukistamiseen pistinhyökkäyksillä. Sellaisen taktiikan väitettiin sopivan parhaiten ranskalaisen sotilaan mentaliteettiin ja vahvistavan taistelumoraalia niin, että ranskalaiset saisivat taistelukentällä psykologisen yliotteen.
Huomion painottuminen taktiseen hyökkäykseen heijastui Ranskan armeijan varusteisiin. Ranskalaisdivisioonille jaettiin suuret määrät kevyitä 75 mm kenttätykkejä. Ne olivat erinomaisia tykkejä, joilla oli suuri tulinopeus ja osumatarkkuus, ja ne sopivat liikkuvien operaatioiden suoraksi tueksi, mutta niiden matala lentorata sopi huonosti
linnoitettujen asemien pommitukseen. Ranskalaiset eivät nähneet syytä varustaa osastojaan suuremmalla määrällä raskasta tykistöä, koska raskaiden tykkien liikuteltavuus ei riittänyt pitämään niitä ranskalaiskenraalien suunnittelemien nopeiden ja aggressiivisten manööverien vauhdissa.
Armeija liikekannalla
Lähes puolitoista miljoonaa saksalaissotilasta alkoi elokuun 1914 alkupuoliskolla marssia länteen kohti Belgiaa ja Ranskaa. Raskaan tykistön jauhettua tomuksi linnoitukset belgialaisen Liègen kaupungin ympärillä Saksan päähyökkäysvoimat jatkoivat etenemistä länteen. Näihin joukkoihin kuuluivat Alexander von Kluckin 320 000 miehen vahvuinen ensimmäinen armeija ja Karl von Bülowin 260 000 miehen toinen armeija. Etelämpänä viisi pienempää saksalaisarmeijaa valmistautui taisteluun 300 km pitkällä rintamalla pohjoisen Ardenneilta Sveitsin rajalle. Nämä armeijat pitäisivät Ranskan armeijat paikoillaan sillä aikaa, kun Kluck ja Bülow koukkaisivat niiden pohjoissivustan ohi.
Joffre sai varhaisessa vaiheessa ilmoituksia, että saksalaisjoukkoja marssi Belgian läpi, mutta hän lähti edelleen oletuksesta, että saksalaisten pääoffensiivi tulisi suoraan Luxemburgin eteläpuolelta Metzin alueelta. Hän aloitti suunnitellun vastahyökkäyksen valmistelut 11. elokuuta. Neljä armeijakuntaa, ehkä yhteensä 160 000 kenraali Auguste Dubailin ensimmäisen armeijan miestä hyökkäisi Sarrebourgista (Saarburg) ja Les Vosgesin vuoriketjun pohjoispäästä samaan aikaan, kun kenraali Édouard de Castelnaun toisen armeijan noin 120 000 miestä hyökkäisi Morhangen (Mörchingenin) suuntaan. Joffre perusti hyökkäyssuunnitelmansa ajatukselle, että saksalaisilla oli
alueella heikommat joukot, koska hän oletti heidän joukkojensa pääkeskittymän olevan kauempana pohjoisessa ja lännessä, Metzin lähellä. Joffren laskelmien mukaan saksalaisilla oli korkeintaan kuusi armeijakuntaa sillä rintamanosalla, jonne hänen seitsemän armeijakuntaansa hyökkäisivät. Ranskalaiset saisivat näin paikallisen miesylivoiman.
Valitettavasti Joffre laski väärin. Todellisuudessa saksalaisilla oli Lorrainen rintamalla a asemissa kahdeksan armeijakuntaa ja näin l lukumääräinen ylivoima. Saksalaisjoukot kuuluivat pääasiassa Baijerin kruununprinssi Rupprechtin baijerilaiseen 6. armeijaan ja Josias Von Heeringenin komentamaan 7. armeijaan. 45-vuotias kruununprinssi oli oman armeijansa johtamisen ohella saanut valtuudet antaa käskyjä Heeringenille armeijoiden operaatioiden koordinoimiseksi.
Rupprechtille ja hänen baijerilaisjoukoilleen oli annettu suhteellisen passiivinen rooli Saksan suuressa sotasuunnitelmassa. Baijerilaisten oli tarkoitus vetäytyä, kun ranskalaiset aloittaisivat odotetun hyökkäyksensä Lorrainessa. Rupprecht houkuttelisi siten ranskalaisia mukanaan koilliseen kohti Reiniä, jotta pääjoukot saisivat aikaa edetä Belgian läpi Pohjois-Ranskaan.
Rupprecht ja hänen tarmokas esikuntapäällikkönsä, Krafft von Dellmensingen, eivät olleet tyytyväisiä heille annettuun passiiviseen rooliin. Se tarkoitti vetäytymistä ja ranskalaisten päästämistä miehittämään Saksan aluetta, millä olisi kielteinen vaikutus baijerilaisten taistelumoraaliin. He väittivät lisäksi, että he voisivat sitoa enemmän ranskalaisia osastoja hyökkäämällä kuin passiivisesti puolustamalla. Mutta Saksan sodanjohto torjui Rupprechtin pyynnön saada toteuttaa suuri hyökkäys.
Lorraineen
Joffren hyökkäys Lorrainessa alkoi aamulla 14. elokuuta. Ranskan joukot lähtivät asemistaan Meurthejoen varressa Nancyn ja Saint-Dién välillä ja marssivat koilliseen kohti rajaa. Se oli raskas marssi paahtavassa myöhäiskesän helteessä sotilaille, jotka kantoivat painavia vaaleansinisiä univormutakkeja, 25 kilon pakkausta ja olalla neljä kiloa painavaa Lebel-kivääriä. Innostus oli kuitenkin suurta ensimmäisten joukkojen ylittäessä rajan ja repiessä pois raidalliset rajapylväät sen merkiksi, että Lorrainesta tulisi jälleen ranskalainen. Jotkut osastot lauloivat kansallislaulu Marseljeesia ylittäessään rajan, ennen kuin ne jatkoivat pohjoiseen pitkin leveää loputtomien korkeiden puurivistöjen reunustamaa maantietä aaltoilevien sinimailasviljelysten tai kullankeltaisten vehnäpeltojen tai pitkien heinäsuovien ohi. Ranskan jalkaväen punaiset housut ja siniset képit ja punaiset lakit tekivät heistä värikkään näyn. Ylhäällä sinitaivaalla lensi pieni potkurikone tiedustelulennolla. Ilmasota oli vasta lapsenkengissään.
Usea kaupunki iski ranskalaisia vastaan jo ennen kuin raja oli ylitetty. 75 mm tykkien repivät laukaukset jyrähtelivät loivien mäkien
Ranskalainen 75 mm
tykki asemissa.
välissä terävien kiväärin- ja konekiväärinlaukausten säestämänä. Saksalaiset vastasivat 77 mm kenttätykeillä ja raskaammilla 105 mm ja 150 mm tykeillä hyvin suojatuista asemista.
Castelnaun 2. armeijan kenraali Ferdinand Fochin johtama XX armeijakunta toimi Ranskan hyökkäyksen vasempana sivustana ja eteni kauimpana lännessä Lunévillestä Château-Salinin suuntaan. Fochin joukot joutuivat voimakkaaseen saksalaisten tykkituleen, mutta onnistuivat kuitenkin valtaamaan saksalaisten etummaiset asemat rajalla Arracourtin lähellä. Ranskalaiset alkoivat jo huomata, millaisia vakavia seurauksia armeijan johdon heikosta uskosta raskaaseen tykistöön koitui. Kun saksalaisten raskaiden tykkien kranaatteja alkoi tulla, minkään ranskalaisten tykin kantomatka ei riittänyt tulittamaan saksalaisten tykkien asemia. Monet Fochin osastoista kärsivät huomattavia tappioita. Esimerkiksi 26. rykmentin 1. pataljoona menetti 150 miestä, näistä 14 kaatuneina.
Fochin oikealla puolella Louis Espinassen XV armeijakunta kohtasi kiivasta vastarintaa, erityisesti pienessä Moncourtin rajakaupungissa. Saksan raskaan tykistön kranaatit ja jalkaväen kiivas kivääri- ja konekivääritulitus juoksuhaudoista aiheutti ranskalaisille hyökkääjille raskaita tappioita ja viivytti heidän etenemistään.
Ranskan etulinjan seuraava armeijakunta oli Louis Tavernan XVI armeijakunta, jonka piti edetä kohti suurten järvien aluetta Sarrebourgin länsipuolella ja säilyttää kosketus Dubailin 1. armeijaan. Tavernan miehet ylittivät rajan vastarintaa kohtaamatta.
Dubailin 1. armeija marssi myös pohjoiseen aamun aikana. Kauimpana vasemmalla kenraali Joseph de Castellin
VIII armeijakunnan onnistui vallata kukkulat Domèvressa baijerilaisten suojajoukkojen ajoittain kiivaasta vastarinnasta huolimatta.
César Alix'n XIII armeijakunta hyökkäsi samaan aikaan hieman kauempana idässä. Armeijakunnan oikea sivusta eteni nopeasti kohti Cireytä Vezousejoen varrella. Kolme ranskalaista pataljoonaa lähti myöhään iltapäivällä valtaamaan saksalaisten asemia Cireyn edustalla.
Komentaja Dubail suhtautui myöhemmin hyvin kriittisesti alaistensa toimintaan. "Hyökkäys aloitettiin nopeasti yli 2 000 metrin päässä vihollisesta... Merkinantotrumpetit soivat (kuka teki aloitteen tästä on mahdoton tietää), ja joukot lähetettiin hyökkäykseen typerällä tavalla. Kun taitettavana oli sellainen matka, vihollisen tulitus teki rumaa jälkeä. Tappiot olivat hyvin raskaat. Hyökkäys menetti voimansa ennen kohtaamista, ja divisioona lyötiin takaisin ankarasti painostettuna ja jonkin verran epäjärjestyksessä laskeutuvan pimeyden vuoksi." Kuolleita ja haavoittuneita ranskalaisia makasi pitkin poikin hämärtyvässä maisemassa.
Dubail nuhteli Alixia armotta. Cireytä ei ollut käsketty vallata sinä päivänä. "Sitä paitsi", Dubail kirjoitti myöhemmin, "sellaista hyökkäystä ei käynnistetä päivän lopussa niin tärkeässä asemassa, jota ei ole tunnusteltu kunnolla."
Dubailin oikealla sivustalla kenraali Legrand-Girarden XXI armeijakunnan miehet olivat vallanneet Mont Dononin, Les Vosgesin pohjoisimman huipun, ja kävivät kiivasta taistelua vuoristosolista kauempana Saint-Blaisesta etelään. Tämä taistelu päättyi ranskalaisten selkeään voittoon; he ottivat yli 500 vankia ja 12 tykkiä ja 8 konekivääriä, ja parasta kaikesta: saksalaisen pataljoonan lipun.
Les Vogesissa kauempana etelässä
XVI armeijakunta valtasi toisen tärkeän solan varmistaakseen Dubailin sivustan ja selustan.
Läpi sateen ja mudan
Lauantaina 15. elokuuta, Ranskan hyökkäyksen toisena päivänä, alkoi sataa, ja Lorrainen savinen maa muuttui mutavelliksi. Fochin armeija jäi edellisenä päivänä saavuttamiinsa asemiin, jottei se olisi joutunut liian kauas Castelnaun muun armeijan edelle. Espinassen armeijakunta lähti liikkeelle vasta iltapäivällä ja eteni vain muutaman kilometrin. Tavernan joukot jäivät myös vaille erityisempää menestystä.
Dubailin päivä alkoi huonosti. Hän sai ilmoituksen, että Castelnaun armeija ei tulisi juurikaan tukemaan hänen vasenta sivustaansa. Dubail teki kuitenkin sen minkä pystyi jatkaakseen etenemistä omassa hyökkäyksessään. Hän kävi alaistensa päämajassa pitämässä itsensä ajan tasalla heidän menestyksestään ja antoi käskyjä paikan päällä. Yhdessä vaiheessa hän otti XIII armeijakunnan komennon, koska kenraali Alix ei ollut päämajassa. Dubail pani tyytyväisenä merkille, että Cireyn saksalaiset asemat, jotka olivat edellisenä päivänä maksaneet ranskalaisille niin paljon verta, putosivat kuin "kypsä päärynä" hänen toteuttamiensa manööverien jälkeen. Sekä XIII armeijakunta että Castellin VIII armeijakunta onnistuivat sinä päivänä siirtämään rintamaansa muutaman kilometrin verran pohjoiseen.
Saksan puolella kruununprinssi Rupprecht tyytyi antamaan armeijalleen käskyn vetäytyä. Ylikomentaja oli antanut hänelle tiedon, että ranskalaiset hyökkäsivät Lorrainessa miesylivoimalla ja hänen oli siksi tyydyttävä vetäytymään ajan voittamiseksi. Mutta Ranskan hyökkäyksen jähmeä alku sai Rupprechtin epäilemään, oliko suurempi vetäytyminen välttämätön. Hänen rintamalta saamiensa ilmoitusten mukaan Ranskan hyökkäävä armeija oli paljon pienempi kuin ylikomentaja oletti. Sitä paitsi moni asia viittasi siihen, että kaksi baijerilaista johtajaa pitivät vakavana arvovaltatappiona, jos he
"MERKKI SOITETTIIN, JAJOUKOT LÄHETETTIIN HYÖKKÄYKSEEN TYPERÄLLÄTAVALLA. KUNTAITETTAVANA OLISELLAINEN MATKA,VIHOLLISEN TULITUSTEKIRUMAA JÄLKEÄ. TAPPIOT OLIVATHYVIN RASKAAT."
antaisivat saksalaisten miehittää Saksan maaperää tarjoamatta kunnollista vastarintaa. Mutta ylikomentaja väitti edelleen, että ranskalaisilla oli miesylivoima ja Baijerin kruununprinssin oli siksi vetäydyttävä. Paineen alla Rupprecht taipui. Hän lähetti iltapäivällä 15. elokuuta vastahakoisesti käskyn vetäytymisestä Sarrejoelle (Saar).
Ranskalaisten armeijoiden eteneminen jatkui seuraavina päivinä kohti Morhangea ja Sarrebourgia saksalaisten vetäytyessä järjestyneesti. Ranskalaisten etu- ja saksalaisten suojajoukkojen välille syttyi hajanaisia yhteenottoja, mutta mitään suurempaa taistelua ei syntynyt. Fochin joukot valtasivat Château-Salinsin 17. elokuuta. Dubailin joukot marssivat seuraavana päivänä Sarrebourgiin. Ranskalaisten soittokunta soitti Marseljeesia puna- ja siniasuisten sotilaiden marssiessa voitokkaina kaduilla. Lorrainen takaisinvaltaus oli käynnissä.
Ranskalaiset ongelmissa
Mutta kaikki ei mennyt ranskalaisten suunnitelmien mukaisesti. Elokuun 18. päivästä tuli vaikea Tavernan joukoille, jotka etenivät Morhangen ja Sarrebourgin välillä. Tavernan miehet lähestyivät Mittersheimia n. 15 km Sarrebourgista luoteeseen, kun he törmäsivät saksalaisten voimakkaaseen vastahyökkäykseen ja heidät ajettiin useita kilometrejä takaisinpäin suurten tappioiden jälkeen.
Saksalaisten vastarinta alkoi voimistua myös useissa muissa rintaman kohdissa. Saksalaiset saivat nyt täyden hyödyn rakentamistaan vahvoista puolustusasemista ja niiden juoksuhaudoista, betonibunkkereista ja piikkilankaesteistä Morhangen ja Sarrebourgin välillä.
Muiden rintamaosuuksien tapahtumat olivat alkaneet vaikuttaa Ranskan hyökkäykseen. Yhä enemmän huolestuttavia ilmoituksia saksalaisten mittavasta etenemisestä Belgian läpi Pohjois-Ranskaan alkoi saapua, ja Joffre päätti lähettää pohjoiseen suurimman osan kahdesta armeijakunnasta, joiden alkuperäinen tarkoitus oli toimia reservinä Castelnaun armeijalle. Se merkitsi, että Castelnaun mahdollisuudet saada vahvistuksia rintamajoukoilleen heikkenivät merkittävästi.
Ranskalaiset kenraalit pysyivät kuitenkin tiukasti päätöksessään jatkaa hyökkäystä Lorrainessa. Dubail toivoi läpimurtoa Sarrebourgin pohjoispuolella ja piti ratsuväkeä valmiina aloittamaan takaa-ajon, kun saksalaisten rintama olisi murrettu. Castelnau kirjoitti alaiselleen 18. elokuuta, että vihollisen rintama taipui ja takaa-ajoon oli ryhdyttävä "suurella nopeudella ja päättäväisyydellä".
"Iskekää lujasti, ja Jumala olkoon kanssanne!"
Rupprecht ja Krafft katsoivat vetäytyneensä tarpeeksi ja kärttivät kiivaasti
Saksan sodanjohdolta lupaa lähteä vastahyökkäykseen. Sodanjohdon upseerit välttelivät ja antoivat epäselviä vastauksia. He eivät halunneet antaa suoraa käskyä kuninkaalliselle armeijankomentajalle, vaan antoivat ymmärtää näkevänsä Rupprechtin pysyvän mieluummin passiivisena Saksan päävahvuuden raivatessa tietään Belgian läpi Pohjois-Ranskaan.
Sitten, 17. elokuuta, Rupprecht ja Krafft saivat ilmoituksen, että tiedustelukone oli havainnut suuria ranskalaisjoukkoja marssimassa pois rintamalta. He tulkitsivat sen selkeäksi merkiksi, että ranskalaiset lähettivät joukkoja Lorrainesta pohjoiseen kohtaamaan Saksan pääjoukot. Heidän näkemyksensä mukaan oli siksi välttämätöntä hyökätä niin pian kuin mahdollista, jotta suuremman ranskalaisvahvuuden siirrosta pohjoiseen mahdollisesti kaatamaan Saksan koko sotasuunnitelma tulisi mahdotonta.
Sodanjohto vältteli jälleen eikä antanut Rupprechtille selkeää käskyä. Krafftin kärsivällisyys loppui elokuun 18. päivän iltapäivällä, ja hän soitti sodanjohtoon ja vaati vastausta siihen, voisiko kruununprinssi hyökätä Lorrainessa vai ei. Hänen saamansa vastaus kuului, ettei sodanjohto halunnut suoraan kieltää vastahyökkäystä, vaan Krafftin ja kruununprinssin "oli otettava täysi vastuu ja tehtävä oikeilta vaikuttavat päätökset".
Krafftin vastaus: "Päätös on tehty. Me hyökkäämme."
"Iskekää lujasti, ja Jumala olkoon kanssanne!" sodanjohdon upseeri vastasi.
Kruununprinssi ja Krafft olivat alun perin ajatelleet toteuttaa vastahyökkäyksen jo seuraavana päivänä, mutta he halusivat mukaan von Heeringenin 7. armeijan, ja von Heeringenin kolmelta armeijakunnalta kesti vielä yhden päivän päästä lähtöasemiinsa. Hyökkäystä lykättiin siksi elokuun 20. päivään.
Kohti Morhangea
Fochin etulinja oli elokuun 19. päivän aamuna hieman Château-Salinsin pohjoispuolella. Sää oli selkiintynyt, ja edessä näytti olevan uusi helteinen loppukesän päivä. Taistelualueen yllä lensi sekä ranskalaisia että saksalaisia tiedustelukoneita. Foch oli antanut Castelnaun ohjeiden mukaisesti divisioonilleen käskyn hyökätä pohjoiseen kohti Morhangea, pientä varuskuntakaupunkia länteen kohti Oronia kulkevan harjanteen eteläpuolella. Saksalaisilla oli harjanteella joukko vahvoja linnoituksia ja tykistöasemia.
Fochin etujoukot saivat niskaansa voimakkaan pommituksen lähestyessään kukkuloita Morhangen länsipuolella. Ranskan tykistö vastasi niin hyvin kuin kykeni, mutta Fochin tykkimiehillä oli kevyiden 75 mm tykkien lisäksi vain 12 lyhyttä Rimailhon 155 mm haupitsia. Tämä ei riittänyt alkuunkaan saksalaisten monille 105 ja 150 mm tykeille.
Saksalaistykkien kranaatit aiheuttivat
ranskalaisosastoille raskaita tappioita, mutta Fochin miehet jatkoivat etenemistä ja ajoivat baijerilaisjoukkoja taaksepäin kohti harjanteen huippua. Rinteiden viinitarhoissa käytiin katkeria taisteluja.
Illalla Fochin etujoukot olivat alle kilometrin päässä Morhangesta ja olivat useissa kohdissa päässeet kylän länsipuolen harjanteen laelle. Foch oli päättänyt jatkaa hyökkäystä seuraavana aamuna.
Samaan aikaan, kun Foch hyökkäsi Morhangeen, ranskalaisten 68. reservin divisioona oli valloittanut Delmen 18 km Morhangesta lounaaseen suojatakseen Fochin vasemman sivustan Metzin linnoituskaupungin vahvoja saksalaisjoukkoja vastaan.
Morhangen itäpuolella Castelnaun muut joukot olivat vaikeuksissa. Tavernan joukkojen kärsittyä edellisenä päivänä tappion Mittersheimissa Castelnau halusi, että Espinassen XV armeijakunta hyökkäisi Bénestroffin suuntaan helpottamaan Tavernan miesten painetta, mutta tehtävästä ei tulisi helppo.
Espinassen etujoukot ylittivät ennen aamunkoittoa Seillejoen ja valtasivat
Dieuzen, ennen kuin kääntyivät koilliseen kohti Vergavillen ja Bénestroffin kyliä.
Täällä maasto levittäytyi hyvin avoimeksi tasangoksi, jolla Saksan tykistö oli pitänyt ampumaharjoituksia ennen sotaa. Etäisyydet ja maamerkit olivat tarkasti tiedossa, joten kun aamu valkeni ja saksalaiset tykistöhavainnoijat näkivät etenevät ranskalaiset, siitä tuli saksalaisten tykkimiesten toiveuni. Saksalaiset antoivat tulta usealta suunnalta niin kenttätykeillä kuin raskailla haupitseillakin. Jälki oli murskaavaa. Ranskalainen 29. divisioonan alppijääkäriluutnantti kertoi:
"Yritimme ryhmiin jaksotettuina edetä lyhyitä matkoja kerrallaan. Heittäydyimme maahan, kun kranaatit tulivat... kasvot maata vasten. 800 tai 1000 metrin jälkeen emme enää päässeet eteenpäin. Pommitus jatkui ilman taukoja. Joka taholle iskevät kranaatit kyntivät maata; oikealla, vasemmalla, edessä ja takana... Joskus kranaatti osui meidän osastoomme, ja maata ja luoteja ryöppysi päällemme... Ryömin iltapäivän aikana heinäsuovan luo, jonka luota löysin kapteenini. Hän polttaa savuketta... En ollut koskaan nähnyt häntä niin rauhallisena... Asetuin makaamaan hänen viereensä neuvonpitoon. Mitä meidän pitäisi tehdä? 'Odottaa, että tulee yö', kapteeni vastasi. 'Tällä hetkellä jokainen liike sitä ennen tietää varmaa kuolemaa.'
Silloin vääpeli sai jotkut osastonsa miehistä nousemaan hakemaan ja suojaa heinäsuovien takaa. Me huusimme: 'Älkää liikkuko!'
Liian myöhään. Kun savu hälveni, kokonainen yksikkö oli räjähtänyt kappaleiksi. Muutama haavoittunut mies kykeni yhä nousemaan. Uusi kranaattikeskitys teki heistä lopun."
Se oli modernia sodankäyntiä julmimmillaan. Satoja Espinassen miehiä kuoli tai haavoittui suurella tasangolla näkemättä vilaustakaan saksalaisista. Hyökkäys pysähtyi. Espinassen harvalukuinen raskas tykistö, pari patteria pitkiä 120-millisiä, yritti tulittaa takaisin kohti saksalaisten pattereita, mutta teho jäi vähäiseksi. Saksalaiset tiedustelukoneet havaitsivat ranskalaistykistön asemat, ja ne joutuivat jatkuvasti siirtymään, jotta Saksan tykistö ei olisi ampunut niitä silpuksi.
Tykkien jylinää Sarrella
Dubailin armeija jatkoi Sarrebourgin luona saksalaisten painostamista taaksepäin, mutta vastarinta koveni jatkuvasti. Dubail oli saanut huolestuttavia ilmoituksia, että suuria saksalaisjoukkoja oli havaittu Sarrebourgin itäpuolella Arzvillerin ympärillä, mikä muodosti vakavan uhan hänen oikealle sivustalleen. Dubail päätti siksi lähettää vasemman sivustansa hyökkäämään Sarrebourgin pohjois- ja koillispuolelle toivoen ehtivänsä saksalaisten hyökkäyksen edelle ja pakottavansa saksalaiset ryhmittämään joukkonsa uudelleen.
Aamulla 19. elokuuta ranskalaiset etenivät pitkinä ampujaketjuina Sarrebourgista pohjoiseen ja itään. Lukumäärältään alivoimaiset saksalaiset etuvartiot ajettiin takaisin Sarrejoen yli, mutta ne pitivät sillanpääaseman Gosselmingissä. Ranskan tykistö yritti seurata ja pommittaa saksalaisten asemia Sarren itärannalla, mutta kiivas vastatulitus Saksan ylivoimaiselta tykistöltä pakotti ranskalaiset tykkimiehet ripeään vetäytymiseen. Dubailin jalkaväen eteneminen pysähtyi myös kiivaassa tykkitulessa. Saksalaiset lentokoneet ja korkean paikan
havainnoijat joen itäpuolella antoivat tykistölle erittäin tarkkoja ilmoituksia kohteista. Tulitus oli niin tarkkaa, että ranskalaiset uskoivat saksalaisilla olevan mahdollisesti vakoojiakin mukana pelissä. Jopa kenraali Castellin ranskalaisen armeijakunnan päämaja sai osuman saksalaiskranaatista, mutta kenraali selviytyi siitä vammoitta.
Dubail jatkoi saksalaistykistön ylivoimaisuudesta huolimatta hyökkäyksen suunnittelua. Hän ymmärsi kaiken viittaavan siihen, että saksalaiset kävisivät pian suureen vastahyökkäykseen, mutta passiivinen puolustautuminen oli ranskalaisen armeijakomentajan hyökkäävän filosofian vastaista. Hyökkäystä jatkamalla Dubail toivoi säilyttävänsä aloitteen ja vaikeuttavansa saksalaisten omien hyökkäyssuunnitelmien toteutusta.
"Hetkemme on koittanut!"
Saksalaiset valmistautuivat torstaina, elokuun 20. päivän vastaisena yönä hyökkäämään koko rintamalla Metzin itäpuolelta Les Vosgesin pohjoispäähän asti. Neljä baijerilaista ja kaksi muuta saksalaista armeijakuntaa, lähes 300 000 miestä, oli valmiina käymään ranskalaisten kimppuun. Kruununprinssi Rupprecht lähetti liikkeelle sytyttävän päiväkäskyn: "Kuudennen armeijan sotilaat! Yleiset näkökohdat ovat pakottaneet minut hillitsemään taisteluintoanne ja vaikeuttamaan elämäänne odottamisella ja vetäytymisellä. Sen aika on nyt ohi. Meidän hetkemme on koittanut! Meidän pitää voittaa, ja me voitamme!"
Sadat saksalaiset tykit olivat ottaneet ranskalaisten asemat tähtäimiinsä, ja hyökkäyskäsky lähetettiin. Saksalaiset jalkaväensotilaat odottivat piiloissaan metsissä ja mäenharjanteiden takana.
Ranskalaisilla oli etulinjassa vain kuusi armeijakuntaa siellä, minne saksalaiset hyökkäisivät, sillä Dubailin XIV armeijakunta oli pitämässä solia Les Vosgesin pohjoisosassa.
Ranskalaiset olivat hyökkäävän ihanteensa mukaisesti valmistautuneet vain vähän Saksan vastahyökkäykseen. Heidän suunnitelmansa oli jatkaa omaa etenemistä. Edellisenä päivänä Morhangen itäpuolella koettujen takaiskujen jälkeen Castelnau halusi kuitenkin olla varovainen. Foch sai käskyn pitää joukkonsa paikoillaan Morhangen edustalla, jotta ne eivät joutuisi liian kauas Castelnaun armeijan eteen ja saarroksiin. Castelnaun kaksi muuta armeijakuntaa jatkaisivat hyökkäystään Bénestroffin ja Mittersheimin suuntaan.
Achainin harjanne
Torstain, elokuun 20. päivän aamu oli kostea ja sumuinen. Huono näkyvyys esti lentotiedustelun, mikä sai varovaisen Castelnaun lykkäämään Espinassen ja Tavernan joukkojen suunniteltua hyökkäystä. Mutta Fochin joukot olivat jo liikkeellä eteenpäin Castelnaun paikallapysymiskäskystä huolimatta.
Fochin tottelemattomuuden taustoja ei tunneta. Hän väitti myöhemmin, ettei hän
koskaan saanut käskyä pysyä paikoillaan.
Kun Castelnau sai aikaisin aamulla tietää, että Foch oli antanut joukoilleen hyökkäyskäskyn, hän lähetti välittömästi päällystöupseerin vaatimaan, että Foch pitäisi asemansa. Castelnau lähetti hieman myöhemmin käskynsä vielä puhelimitse, mutta liian myöhään: hyökkäys oli jo käynnistynyt.
Fochin joukot alkoivat harmaassa sarastuksessa ryhmittyä ampumalinjoiksi lähteäkseen rynnäkköön sumun läpi. Kenraali Balfourierin 11. divisioona, "Rautadivisioona" hyökkäisi koilliseen Bénestroffin suuntaan tukemaan Espinassen XV armeijakuntaa, ja 39. divisioona, "Teräsdivisioona", ottaisi suunnan kohti Morhangea ja harjannetta sen länsipuolella.
Fochin hyökkäyksestä tuli yksi sotahistorian lyhyimmistä; hänen miehensä olivat tuskin jättäneet lähtöasemansa, kun he jo kohtasivat tulen ja metallin hirmumyrskyn. Saksalaistykkien suuliekit välähtelivät koko rintaman leveydellä. Maa tärisi lukemattomien kranaatinosumien voimasta. Saksan vastahyökkäys oli käynnistynyt.
Aurinko oli alkanut hälventää sumua. Saksan linjojen takana Rupprecht ja Krafft ajattelivat Austerlitzin kuuluisaa auringonpaistetta, joka oli tunkeutunut sumun läpi Napoleonin saavuttaessa suurimman voittonsa.
Pitkät, tiiviit ampujalinjat tulivat näkyviin metsistä ja harjanteilta Morhangen luoteispuolella. Ne olivat kenraali Breitkopfin 3. baijerilaisdivisioonan joukkoja. Saksalaisten konekiväärit avasivat tulen pitkältä matkalta suojatakseen etenemistä, ja tykistökeskitys jatkui. Ranskalaisten tykkimiehet yrittivät vastata saksalaisten kiivaaseen tulitukseen kevyillä 75 mm tykeillään, mutta niiden vaikutus jäi vähäiseksi. Jotkut ranskalaispatterit joutuivat niin kovaan tulitukseen, että tykkimiehet jättivät tykkinsä.
Breitkopfin baijerilaisten ampujarivistöt kulkivat soisen laakson poikki ja jatkoivat ylös rinnettä kohti ranskalaisten asemia harjanteella Achainin pohjoispuolella. Ranskalaiset olivat valmistautuneet hyökkäykseen huonosti, mutta heidän kivääritulensa oli kuitenkin tehokasta. Baijerin sota-arkiston historiateokset kertovat, että "yli-innokkaat" baijerilaisupseerit antoivat joukkojen edetä niin tiheässä, että ranskalaisten luotien oli pakko osua, ja baijerilaiset kärsivät "kirveleviä tappioita". Eteneminen jatkui tästä huolimatta, ja ranskalaiset ajettiin harjanteen
"PIENENMAAVALLIMME TAKANAMAKAAVATMIEHET
AMPUIVATTARKASTI, KONEKIVÄÄRITNIITTIVÄT
SAKSALAISIA"
vetäytymään, kun kiivas tykistökeskitys alkoi.
Yksi jääkäreistä kertoi: "Kaivoimme itsellemme muutamassa minuutissa matalat vallihaudat ylänköpellolle. Kaksi 75 mm patteria tulitti takanamme ja hiljensi baijerilaisen divisioonan edessämme. Mutta vihollisen tykistö ampui meidän tykkimme pian säpäleiksi, ja rykmenttimme oli yksin vihollisen jalkaväkeä ja tykistöä vastaan. Pienen maavallimme takana makaavat miehet ampuivat tarkasti, konekiväärit niittivät [saksalaiset], ja onnistuimme pitämään 'les Boches' (saksalaisten haukkumanimi) runsaan 1000 metrin päässä."
Fochin vasemmalla sivustalla Balfourierin Rautadivisioona oli ajettu Conthilista ja Lidrezingistä aamulla, mutta ranskalaisten puolustus tiivistyi sen jälkeen Haut-de-Koekingissa. Balfourierin sotilaiden onnistui vastahyökkäyksissä kärsityistä suurista tappioista huolimatta pitää pintansa aamupäivän paahteessa.
Fochin joukkojen tilanne oli kuitenkin kriittinen, koska vasen sivusta Achainista Delmeen oli lähellä romahdusta. Idästä tuli lisäksi huolestuttavia ilmoituksia; saksalaisten kiivas hyökkäys oli tuhonnut kaksi muuta Castelnaun armeijakuntaa.
Kaunista mutta pelottavaa
Espinassen XV armeijakunta oli aloittanut suunnitellun hyökkäyksen pohjoiseen varhain aamulla, mutta Fochin miesten tavoin saksalaisten kiivas tykistökeskitys pysäytti XV armeijakunnankin. Espinassen sotilaat saivat vihollisen pian näkyviinsä. Vergavillen 29. divisioonan alppijääkäriluutnantti näki heidän tulevan: "Kun aurinko alkoi nousta, saimme nähdä jotakin, jota on vaikea kuvata sanoin. Noin 800 metrin päässä edessämme oli matala mäenharja. Sen yli tulivat näkyviin vihollisosastot... harmahtavat [saksalaiset] jalkaväensotilaat levittäytyivät juoksumarssiin oikealla ja vasemmalla... ja lähestyivät suoraan kohti. Heidän säännölliset ryhmittymänsä olivat tavallaan samalla kertaa sekä kauniita että pelottavia... Siinä kaikessa oli jotakin traagista ja käsittämätöntä. Mieheni, suojassa muurin takana, ampuivat tauotta kohti tätä todellista miesten tulvaa." Mutta vetäytymiskäsky tuli noin tunnin kuluttua. Saksalaiset tunkeutuivat jo Vergavillen talojen lomaan.
Fritz von Belowin XXI armeijakunnan saksalaiset olivat edenneet Koekingin ja Monackin metsien läpi, missä Fochin ja Espinassen joukkojen välissä oli ollut aukko, ja ne uhkasivat nyt Espinassen vasenta sivustaa ja selustaa. Ei kestänyt kauan, ennen kuin Espinassen divisioonien oli vetäydyttävä. Mutta ranskalaiset iskivät voimalla vetäytyessään. Saksan virallinen historiateos Der Weltkrieg kertoo, että ranskalaiset vetäytyivät "askel kerrallaan" ja aiheuttivat Saksan 31. divisioonan hyökkääville joukoille "suuria tappioita". Saksalaiset pääsivät Dieuzeeen vasta iltapäivällä.
Kaoottinen taistelu metsässä
Kauempana idässä ranskalaisten tilanne oli vaikeampi. Tavernan XVI armeijakunta oli alkanut hyökätä aamunkoitteessa, kun tuli valoisaa, mutta saksalaisten tykkituli pysäytti sen karusti. Sumun hälvetessä ranskalaisten etuvartiot saattoivat nähdä Saksan baijerilaisen reservin ampujarivistöjen tulevan heitä vastaan.
Loudrefingistä etelään ja länteen ranskalaiset puolustajat pysäyttivät baijerilaiset joksikin aikaa Fénétrangen metsän pohjoispäässä (saks. Albesdorf) ja kukkula 255:llä Cuttingin eteläpuolella. Mutta baijerilaiset alkoivat ennen pitkää tunkeutua metsään, ja puiden väleissä käytiin rajuja ja kaoottisia taisteluja. Saksan tykistö tulitti epäselvässä tilanteessa sekä omia että vihollisten joukkoja. Lisäksi Baijerin 13. ja 10. reservinrykmentin miehet luulivat toisiaan viholliseksi ja avasivat tulen. 13. rykmentti joutui vetäytymään järjestyäkseen uudelleen, ennen kuin hyökkäys saattoi jatkua.
Mutta baijerilaiset eivät pysähtyneet. Kymmeneltä aamupäivällä Baijerin 10. reservirykmentti teki rynnäkön kukkulalle
255. Ranskalaiset vetäytyivät viime hetkellä aiheutettuaan hyökkääjille "ei vähäisiä tappioita". Erityisesti upseeritappiot olivat suuret.
Hieman idempänä myös Baijerin 7. reservirykmentti tunkeutui nyt metsään.
Eräs rykmentin luutnantti kuvasi hyökkäystä Saksan puolelta: "Hyökkäyksemme eteni nopeasti pitkin harppauksin... oli ilo nähdä ampujiemme vääjäämätön eteneminen kohti metsänreunaa... Kun [miehemme] lähestyivät puurajaa, vihollisen tuli alkoi heiketä. Saimme vaikutelman, että ranskalaiset olivat jo vetäytyneet." Mutta sitten myös tämä rykmentti joutui oman tykistönsä rajuun keskitykseen. Baijerin reservirykmentti yritti epätoivoisesti viestiä heiluttamalla piikkikypäriään, viestityslippuja ja nenäliinoja, jopa pataljoonan lippua, mutta saksalaiset srapnellit jatkoivat kuolemankuuliensa sylkemistä 7. rykmentin sekaan. "Se [pommitus] aiheutti meille suuremmat tappiot kuin vihollisen jalkaväen tulitus", luutnantti kertoi. Väärin suunnattu tulitus loppui vasta, kun tykkiasemiin ratsasti upseeri kirjallinen käsky mukanaan.
Mutta 7. rykmentin huolet eivät olleet ohi. Jatkaessaan syvemmälle metsään baijerilaiset kohtasivat ranskalaisten kiivasta kivääri- ja konekivääritulitusta. "Ranskalaiset olivat metsäpuolustuksen mestareita. He ymmärsivät tätä salakavalaa taistelutyyppiä paremmin kuin me", luutnantti kirjoitti. Baijerilaiset alkoivat paikoitellen taipua. Luutnantti kertoi, että rykmentin esikunnan, johon hänkin kuului, oli tultava etulinjaan johtamaan ja rohkaisemaan sotilaita itse. Pienet ranskalaiset asemat kaadettujen puunrunkojen suojassa tuottivat hyökkääjille suuria ongelmia. Baijerilaiset saivat kuitenkin vähitellen yliotteen ja valtasivat ranskalaisaseman toisensa jälkeen.
Sitten onnettomuus iski jälleen. Tiheässä metsässä syttyi kiivasta laukaustenvaihtoa baijerilaisten osastojen välille, jotka
"TIHEÄSSÄMETSÄSSÄ SYTTYIKIIVASTA LAUKAUSTENVAIHTOA BAIJERILAISTEN OSASTOJENVÄLILLE, JOTKAEREHTYIVÄT LUULEMAANTOISIAAN VIHOLLISIKSI."
erehtyivät luulemaan toisiaan vihollisiksi. Lopulta heidän oli vetäydyttävä hieman saadakseen käsityksen tilanteesta ja rivinsä järjestykseen.
Iltapäivän alussa baijerilaiset lähtivät uudelleen hyökkäämään. Myös ranskalaiset olivat joutuneet epäjärjestykseen metsätaisteluissa. 7. rykmentin baijerilaiset etenivät kolme kilometriä metsän läpi kohtaamatta vakavampaa vastarintaa. Vasta kolmelta iltapäivällä saapuessaan metsän reunaan Angweilerin pohjoispuolella he joutuivat jälleen pysähtymään.
Ranskalaiset odottivat heitä vahvoissa juoksuhaudoissa, joista avautui hyvä, avoin ampumasektori kylän molemmille puolille. 7. rykmentin upseerit näkivät siksi parhaaksi odottaa tykistötukea ja muita saksalaisrykmenttejä uhkaamaan vihollisen sivustaa. Se kesti. Saksalaistykit alkoivat pommittaa Angweileria vasta puoli kuudelta illalla. Kylä syttyi pian palamaan.
Kuudelta illalla 7. rykmentti lähti metsänreunasta ja teki rynnäkön kohti kylää pohjoisesta ja koillisesta. Toinen rykmentti hyökkäsi samaan aikaan lännestä. Ranskalaiset ymmärsivät, etteivät he pystyisi pitämään puoliaan sellaista ylivoimaa vastaan ja vetäytyivät nopeasti, mutta kaikki eivät ehtineet pois ajoissa. 7. rykmentin luutnantti kertoi, että "suuri joukko punahousuja otettiin vangiksi".
Toinen armeija vetäytyy
Tavernan armeijakuntaa painettiin taaksepäin koko rintamalla. Pahin tilanne oli kauimpana idässä, missä saksalaisten eteneminen vesi- ja metsäalueiden välistä Mittersheimin eteläpuolella löi syvän kiilan Tavernan ja Dubailin armeijoiden väliin Sarrebourgissa. Ranskalaisarmeijat olivat vaarassa jäädä täysin erilleen toisistaan eivätkä siten pystyisi tukemaan toisiaan.
Castelnau näki toisen armeijansa tilanteen synkkänä jo varhain aamupäivällä. Kaikki etulinjan kolme armeijakuntaa olivat suuressa vaarassa. Fochin vasen sivusta Dalmessa ja Achainissa oli vaarassa luhistua. Myös Fochin oikea sivusta oli uhattuna, koska Espinassen miehet oli työnnetty taaksepäin kohti Dieuzea. Ja Tavernan osastoilta idän metsissä tuli huolestuttavia ilmoituksia.
Castelnau ajatteli, ettei hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa vetäytymiskäsky. Ensimmäisessä vaiheessa armeija vetäytyisi 8–12 km muodostaakseen uuden rintaman rajalle. Se olisi järjestelmällinen, vähitellen tehtävä vetäytyminen, jossa vahvat suojajoukot pitäisivät vihollisen välimatkan päässä.
Ranskan suojajoukot olivat merkittävä vahvuus, ja ne pitivät asemiaan tuntikausia paahtavassa elokuun helteessä, mutta ranskalaisten vetäytyminen ei silti tapahtunut niin sujuvasti kuin kenraalit toivoivat. Useissa osastoissa esiintyi hämmennystä ja paniikkiakin, ja paljon aseita ja kalustoa jätettiin.
Dramatiikkaa Sarren varrella
Dubailin hyökkäys Sarrebourgista pohjoiseen oli alkanut kello neljältä aamulla. 15. divisioona eteni koilliseen vallatakseen Oberstinzelin, Gosselmingin ja Saint-Jean-deBasselin kylät Sarrejoen varressa. Ranskalaisten alku meni hyvin. Gosselming vallattiin aamunsarastuksessa pistinhyökkäyksellä.
Mutta sitten alkoivat 15. divisioonan ongelmat. Etenemisen pohjoiseen kohti Saint-Jean-de-Basselia pysäyttivät sumun hälvetessä vihollisen kiväärit, konekiväärit ja tykit. Muut 15. divisioonan osastot ohittivat Dolvingin ja jatkoivat kohti Sarren laaksoa Oberstinzelin ja Sarraltroffin (Saaraltdorf) välistä, mutta päästyään metsän reunaan korkealla laakson sivulla ne kohtasivat kiivasta konekivääri- ja tykkitulta laakson itärinteillä. Sen pitemmälle ranskalaisten hyökkäys ei edennyt. Saksalaisten voimakas tykkituli sytytti Gosselmingin palamaan, ja baijerilaisten vastahyökkäys yhdeksältä aamulla ajoi ranskalaiset pois. Ranskalaisia tulitettiin kiivaasti kranaateilla ja konekivääreillä heidän vetäytyessään suopainanteiden ja avointen mäkien yli kylän lounaispuolella, ja baijerilaisrykmentti hyökkäsi samaan aikaan etelään Saint-Jean-de-Basselista ja uhkasi heidän sivustaansa. Ranskalaiset kärsivät suuria tappioita, ennen kuin he pääsivät Bergwaldin metsään Dolvingin länsipuolella.
Jalkaväen taistelut vaimenivat aamupäivän aikana. Saksan 7. armeijan komentaja, Josias von Heeringen oli tällä rintamalla lykännyt
suurta vastahyökkäystä kello yhteentoista antaakseen joukoilleen enemmän aikaa päästä lähtöasemiinsa. Sitä ennen käytiin joukko epätasaisia tykistökaksintaisteluita erinäisten patterien välillä: lyhyet ranskalaiset 155 mm Rimailho-haupitsit joen yhdellä puolella ja joukko saksalaisia raskaan tykistön pattereita sen vastakkaisella puolella. Saksalaiset havaitsivat ranskalaistykkien sijainnin kerran toisensa jälkeen ja tulittivat niitä, jolloin ranskalaisten oli jatkuvasti vaihdettava paikkaa, jotta niitä ei olisi ammuttu palasiksi. Ranskalaisten tulituksen teho jäi siksi heikoksi.
Kello yhdeltätoista koko Sarrejoen rintama repesi jylinään. Sadat saksalaistykit ja haupitsit ampuivat täydellä voimalla kohti ranskalaisten asemia. Sitten pitkät piikkikypärällisten "kenttäharmaiden" sotilaiden rivistöt alkoivat liikkua eteenpäin.
Oberstinzelissä seitsemän kilometriä Sarrebourgista pohjoiseen saksalaisten kranaatit ja konekiväärien kuulasuihkut nujersivat ranskalaisten etummaisen linjan metsänreunassa lähellä jokea. Baijerilaisen sota-arkiston historiateos kertoo, että kun baijerilaiset joukot ylittivät vahingoittumattoman sillan Oberstinzelin eteläpuolella ja etenivät metsään, ne löysivät joukoittain kuolleita ja haavoittuneita ranskalaissotilaita. Ja ne kohtasivat vain heikkoa vastarintaa jatkaessaan puiden välistä ylös kukkulalle 304. Pian sen jälkeen ne valtasivat Dolvingin.
Koko ranskalaisten rintama Sarrebourgin pohjoispuolella oli jo hajoamassa. Saksalaiset havainnoijat ylhäällä joen itäpuolella näkivät ranskalaissotilaiden vetäytyvän epäjärjestyksessä yli avointen mäkien Sarrewaldin metsän länsipuolella. Ja baijerilaiset kävivät päälle hyödyntääkseen yliotteensa. He ylittivät Sarren varhain iltapäivällä Sarraltroffin (Saaraltdorf) kohdalla.
Sitten he jatkoivat ylös rinteitä ja ajoivat viimeiset ranskalaiset metsistä ylimpänä laakson reunalla.
Kauempana pohjoisessa baijerilaiset etenivät Dolvingista kohti Haut-Clocheria. Luutnantti Feuchtinger (todennäköisesti
"SAKSALAISETMAASTOUTUIVAT300 METRINPÄÄSSÄ.LAUKAUKSIATULI LÄHIETÄISYYDELTÄ.MEIDÄNJOUKKOMME PIENENIVÄTMINUUTTIMINUUTILTA,MUTTA VIHOLLISENLUKUMÄÄRÄKASVOIKOKOAJAN."
Baijerin JR15) kertoi:
"Tehtävämme oli nyt edetä tietä pitkin kohti Zittersdorfia [Haut-Clocher], vallata se ja varmistaa eteläpuolen harjanteet.
Heti kylästä lähdettyämme jouduimme tykkitulitukseen, joka painuvista päistä päätellen aiheuttaa jonkin verran huolta, muttei onneksi aiheuta tappioita. Pian meitä ampui myös jalkaväki, joka makasi harjanteella Zittersdorfista Saarburgiin vievän tien varressa. Meidän työmme alkoi siitä. Minä olin jälleen etulinjassa joukkojeni kanssa ja etenin tietä pitkin [Dolvingista]. Maastossa ei näe eteensä, se on pusikkoista ja oratuomiaidat haittaavat näkyvyyttä... kuulia tulla vinkuu toiselta puolelta, kuolema viilettää useita kertoja läheltä ohitseni. Riennän mieheltä miehelle, aidalta aidalle, osoitan kohteita, hallitsen, rohkaisen... Mieheni ampuvat, tämä on heidän ensimmäinen tulitaistelunsa, ja he ovat vähän hermostuneita. Saan huutaa koko ajan, tai pikemminkin kirkua, että heidän on ammuttava hitaasti ja tähdättävä hyvin. Ranskalaiset ampuivat enimmäkseen liian korkealle. Pienestä joukostani haavoittui vain muutama. Jotkut ryhmämme olivat tien vasemmalla puolella, jossa oli avoimia niittyjä, ja he olivat siksi paljon parempi maali viholliselle kuin me aitojen takana, ja kärsivät suuremmat tappiot. Otin kiväärin haavoittuneelta sotilaalta, kuivasin hien otsalta ja silmistä ja ammuin minäkin. Tykistömme ampui jälleen hyvin tehokkaasti. Noin tunnin jälkeen vastustajamme alkoivat jättää asemiaan [Sarrebourgin] tien varressa. Se on ilo! Hurraa, punahousut vetäytyvät!
Nyt, mieheni! Ylös! Ylös! Pakenevan vihollisen perään!"
Kun etenevät saksalaisosastot uhkasivat molempia sivustoja, ranskalaisten oli pian vetäydyttävä Haut-Clocher/Zittersdorfista ja jatkettava vetäytymistä lounaaseen.
Samaan aikaan Sarrebourgin itäpuolella raivosi kiivaita taisteluja. Baijerilaiset osastot olivat edenneet alas harjanteilta vallatakseen kylän, mutta kohtasivat ranskalaisten kiivasta vastarintaa. Ranskan tykistön onnistui täällä tuottaa baijerilaisille merkittäviä tappioita. Kenraali Rauchenberger oli haavoittuneiden joukossa. Baijerilaisten onnistui vallata kaksi kylää, Pieni ja Suuri Eich, mutta kun he jatkoivat kasarmirakennusten ohi kylien itäpuolella, heidät pysäytti ranskalaisten kiivas kivääri- ja konekiväärituli.
Sarrebourgia puolusti 16. divisioonan
95. rykmentti. Divisioonankomentaja,
Louis Ernest de Maud'huy, oli itse kotoisin Lorrainesta, ja hän oli päättänyt lujasti, että hänen miehensä pitäisivät pintansa niin pitkään kuin mahdollista. Yksi Maud'huyn sotilaista, Jacques Péricard, kuvasi taisteluja
myöhemmin: "Saksalaiset maastoutuivat 300 metrin päässä. Laukauksia tuli lähietäisyydeltä. Meidän joukkomme pienenivät minuutti minuutilta, mutta vihollisen lukumäärä kasvoi koko ajan... Vihollisen tykkituli yltyi. Monet talot syttyivät palamaan. Konekiväärien tulitus oli... raivokasta... Saksalaiset soluttautuivat kylän reunoille useissa kohdissa, puolustajia ammuttiin paitsi edestä, myös oikealta ja vasemmalta. He kärsivät valtavia tappioita. (1067 miestä rykmentistä jäi makaamaan Sarrebourgiin)."
Baijerilaiset joukot Sarrebourgin luona kuuluivat kenraali Oskar von Xylanderin Baijerin I armeijakuntaan. Xylander tarkkaili taisteluja kukkulalta Sarraltroffin itäpuolella. Baijerin sota-arkiston historiateos kuvaa näkymää: "Meidän omia ja vihollisen joukkoja oli lähes mahdoton nähdä niiden maatessa painanteissa ja muissa suojapaikoissa, mutta tykkien jyrähdykset, kiväärinlaukaukset ja konekiväärien meteli repivät ilmaa. Srapnelleja ja kranaatteja [räjähteli] kaikkialla. Saarwaldin ja Unterwaldin [metsien] yllä leijui paksulti savua. Taloja paloi ilmiliekeissä.
Myös Sarrebourgissa paloi yhä enemmän. Muonamakasiinista kohosi paksu savupilvi."
Varttia vaille kolmelta iltapäivällä, kun hyökkäys näytti selvästi onnistuvan, Xylander lähetti kahdelle divisioonalleen käskyn, että menestystä seuraisi uusi hyökkäys lounaassa.
Dubailin armeijaa painostettiin taaksepäin. Kun ranskalaiset oli ajettu kaupungin pohjoispuolisilta kukkuloilta, Sarrebourgin puolustuksen oli vetäydyttävä, jotta se ei jäisi mottiin. Ranskalaissotilaille oli katkeraa joutua lähtemään kaupungista, jonka he olivat vallanneet, mutta kenraali Maud'huy osoitti talttumatonta taisteluhenkeään komentamalla soittokuntansa soittamaan "Marche Lorrainen" melodiaa hänen
joukkojensa marssiessa ulos. Hän itse seisoi piippu suupielessä ja tervehti miehiään näiden kulkiessa ohi. Maud'huyn sanotaan olleen yksi viimeisistä kaupungin jättäneistä ranskalaisista. Kestäisi yli neljä pitkää vuotta, ennen kuin ranskalaisjoukot jälleen kulkisivat Sarrebourgin kaduilla.
Helpottaakseen muihin osastoihinsa kohdistuvaa painetta Dubail käski XIII armeijakuntaa tekemään vastahyökkäyksen Sarrebourgiin illalla. Baijerilaisten kiväärit, konekiväärit ja tykit pysäyttivät hyökkäyksen tylysti, mutta Dubail sanoi sitä silti "täydelliseksi menestykseksi", koska se oli hänen käsityksensä mukaan helpottanut Maud'huyn 16. divisioonan vetäytymistä.
Vaikka baijerilaisosastot olivat myöhään illalla ottaneet asemat lähes kymmenen kilometriä Sarrebourgista lounaaseen, Dubail kieltäytyi myöntämästä, että hänen armeijansa oli lyöty. Hänen oikealla sivustallaan Mont Dononin lähellä saksalaisten menestys oli ollut vaisua, ja Dubail suunnitteli jatkavansa taistelua seuraavana päivänä, mutta sitten hän sai ilmoituksen, että Castelnaun armeija perääntyi kokonaisuudessaan. Ensimmäinen suuri taistelu Lorrainesta oli hävitty.
Ranskalaiset vetäytyvät
Castelnaulla oli huono päivä. Useat hänen osastonsa olivat luhistumisen partaalla Morhangesta vetäytymisen jälkeen ja kaiken keskellä hän sai ilmoituksen, että hänen oma
poikansa, 14. jääkärirykmentin luutnantti, oli kaatunut taisteluissa Morhangen lähellä. Hän päätti illalla jatkaa vetäytymistä läpi yön palatakseen linnoitettuihin asemiin Nancyn lähellä, joista ranskalaiset olivat aloittaneet hyökkäyksensä. Castelnau harkitsi myös vetäytymistä edelleen aina Mosellejoelle asti, mutta hän sai Joffrelta selkeän päätöksen, ettei se ollut ajankohtaista. Nancyn ympäristön asemat pidettäisiin.
Dubail kirjoitti myöhemmin, että hän noudatti yhtä Joffrelta saamaansa vetäytymiskäskyä jyrkästi vastustaen. Dubailin näkökulmasta tämä vetäytyminen oli välttämätöntä vain, koska Castelnaun armeija oli vetäytynyt ja siten paljastanut Dubain vasemman sivustan. Mutta Dubail ei suostunut myöntämään, että hänen omien divisiooniensa tappio Sarrebourgin pohjoispuolella oli myös johtanut siihen, että ranskalaisten kaksi armeijaa olivat menettäneet kontaktin toisiinsa. Kumpikin ranskalaisarmeija oli kokenut tappion 20. elokuuta.
Morhangen ja Sarrebourgin tappioluvut ovat epävarmoja, mutta ilmeisen suuria. Yhdistämällä Fochin joukkojen rykmenttien tappioluvut saadaan, että yli 8 000 miestä kaatui, haavoittui tai joutui vangiksi.
Myös Castelnaun armeijan kaksi muuta armeijakuntaa kärsi suuret tappiot. Modernin ranskalaisen historioitsijan mukaan tämän armeijan kaatuneiden ja vangittujen kokonaismäärä oli 12 000. Haavoittuneita ei mainita. Dubailin tappiot olivat todennäköisesti samansuuruisia. On siten ilmeistä, että ranskalaisten tappiot kohosivat paljon suuremmiksi kuin ne 5 000, jotka he itse hyväksyivät ja jotka myöhemmät historioitsijat arvioivat yli 10 000:ksi. Ranskalaisten tappiot olivat todennäköisesti yli 20 000 miestä.
Saksalaisten tappiot vaikuttavat hieman alhaisemmilta, mutta olivat myös vakavia. Jotkut osastot kokivat erityisen kovia. Baijerin 18. rykmentin, joka taisteli Morhangessa, arvioidaan menettäneen 45 % miesvahvuudestaan. Myös monet muut saksalaisrykmentit ilmoittivat kauhistuttavista tappioista.
Trouée de Charmes
Ranskalaisten onneksi saksalaisten takaa-ajo oli hidasta ja varovaista. Lyödyt ranskalaisarmeijat saivat siten aikaa järjestyä uudelleen ja valmistautua uusiin taisteluihin Lorrainessa. Kun saksalaiset vihdoin 25. elokuuta lähestyivät ranskalaisten lujasti linnoitettuja asemia Nancyn ympäristössä, ne kohtasivat ranskalaisten kiivaan vastahyökkäyksen ja lyötiin takaisin verisissä taisteluissa. Taistelussa, jota alettiin kutsua Trouée de Charmesin taisteluksi, ranskalaiset saivat rajoitetun voiton. Rintama alkoi seuraavana päivänä vakiintua. Kruununprinssi Rupprechtin voitonmarssi oli pysäytetty.
Sodan keskipiste oli tällä välin siirtynyt länteen, missä Kluckin ja Bülowin raskaat armeijat raivasivat tietään Belgian läpi Pohjois-Ranskaan ja edelleen etelään Pariisin ja Marnejoen suuntaan.
Lorrainen taistelu oli paljastanut selkeästi ranskalaisten hyökkäysopin heikkoudet, mutta myös saksalaisten heikkoudet paljastuivat, mm. vaikeudet seurata onnistunutta hyökkäystä ja välttää omien tulitus pitkäkantoisilla tykeillä.
Mutta ennen kaikkea taistelu paljasti nykyaikaisen sodankäynnin armottoman todellisuuden. Kruununprinssi Rupprecht ratsasti päivää myöhemmin taistelukentällä uuden päämajansa luona Dieuzessa. Hän näki kaikkialla miesten ja hevosten joukkohautoja, palaneita tai kranaattien tuhoamia rakennuksia ja lehmiä, jotka seisoivat utareet täpötäysinä ja mylvivät kivusta, koska kukaan ei ollut lypsänyt niitä moneen päivään. Monia ruumiita ei ollut vielä haudattukaan. Kruununprinssi näki kaikkialla kuolleita ranskalaisia silmiinpistävissä punaisissa housuissaan. "He makasivat vieretysten. Jotkut puristivat
"RANSKALAISTENTAPPIOTOLIVAT TODENNÄKÖISESTIYLI20 000MIESTÄ. SAKSALAISTENTAPPIOTVAIKUTTAVAT HIEMANALHAISEMMILTA,MUTTAOLIVATSILTI VAKAVIA.JOTKINOSASTOTKOKIVATERITYISEN KOVIA.BAIJERIN18.RYKMENTINARVIOIDAAN MENETTÄNEEN45%MIESVAHVUUDESTAAN."