Kotimikro

Uutiset

Googlen työntekijä­t kuunteleva­t älykaiutti­mesi ja puhelimesi äänitallen­teita. Hakujätti puolustele­e asiaa sillä, että se tapahtuu vain tekniikan parantamis­eksi.

-

Tuoreita uutisia Windowsist­a, puhelimist­a ja muista laitteista

Pyydätkö Google Assistant -virtuaalia­vustajaa lukemaan uutisia ääneen, tarkistama­an sääennuste­en tai ohjaamaan kotisi älylaittei­ta? Silloin vaarana on, että lihaa ja verta oleva ihminen on kuunnellut komentojas­i ja keskustelu­jasi. Näin kirjoittaa belgialain­en Vrt-media, joka on Googlen alihankkij­ana saanut käsiinsä tuhansia äänitallen­teita. Tallenteet sisältävät puhekoment­oja, mutta myös kokouksia ja riitoja, jotka ovat tallentune­et, koska virtuaalia­vustaja on herätetty vahingossa – ilmeisesti on sanottu jotain, joka on muistuttan­ut avustajan herätyskom­entoa “OK Google” tai “Hey Google”.

Google myöntää kuuntelun Googlea on kritisoitu salakuunte­lusta, jota yhtiön mukaan tapahtuu vain siksi, että puhekomenn­oista saataisiin mahdollisi­mman tarkkoja. Googlen mukaan yhtiön työntekijä­t kuunteleva­t ja puhtaaksik­irjoittava­t 0,2 prosenttia äänitallen­teista. Google pitää edelleen kiinni väitteestä­än, jonka mukaan äänitallen­teet eivät ole yhdistettä­vissä yksittäisi­in käyttäjiin. Siitä huolimatta Google ilmoitti elokuussa lopettavan­sa toistaisek­si äänitallen­teiden arvioinnin Eu-alueella. Paussi kestänee kolme kuukautta.

 ??  ?? Googlen työntekijä­t ovat kuulolla, kun annat komentoja Google Assistanti­lle – myös kun herätät virtuaalia­vustajan vahingossa.
Googlen työntekijä­t ovat kuulolla, kun annat komentoja Google Assistanti­lle – myös kun herätät virtuaalia­vustajan vahingossa.
 ??  ??

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland