”Mi­nul­la on unel­ma”

Kan­sa­kun­nan in­nos­ta­mi­nen muu­tok­seen

Mailmaan historian käännekohtia - - Sisältö -

Näil­lä sa­noil­la vä­ki­val­lat­to­maan pro­tes­tiin us­ko­va pas­to­ri, Mar­tin Lut­her King, pu­hui sa­ta­tu­hat­päi­sel­le ylei­söl­le Was­hing­to­nis­sa: ”Olen iloi­nen saa­des­sa­ni osal­lis­tua kans­san­ne tä­hän het­keen, jo­ka tul­laan muis­ta­maan maam­me his­to­rias­sa mer­kit­tä­vim­pä­nä mie­le­no­soi­tuk­se­na va­pau­den puo­les­ta.” Oli lo­ka­kuun 28. päi­vä vuon­na 1963, ei­kä ku­kaan oi­keas­taan tien­nyt, mi­ten mer­kit­tä­vä hä­nen roo­lin­sa ja tulevat sa­nan­sa oli­si­vat kan­sa­kun­nal­le hä­nen ja­kaes­saan iko­nis­ta unel­man­sa.

Päi­vän ta­pah­tu­mia – jois­ta käy­te­tään ni­mi­tys­tä Mars­si Was­hing­to­niin työn ja va­pau­den puo­les­ta – ol­tiin suun­ni­tel­tu jo jou­lu­kuus­ta 1962 läh­tien. Alus­sa kes­ki­tyt­tiin mus­tan väes­tön työt­tö­myy­teen, mut­ta pian mu­kaan otet­tiin myös ro­tue­rot­te­lu ja syr­jin­tä. Sa­no­maa ro­dul­li­ses­ta ta­sa-ar­voi­suu­des­ta le­vi­tet­tiin pu­hei­den, lau­lu­jen ja ru­kous­ten voi­mal­la. Mar­tin Lut­her King – jos­ta tu­li myö­hem­min tuon mars­sin ja mus­tien ko­ko historian kiis­tä­mä­tön sym­bo­li – pu­hui vii­mei­se­nä.

Ta­pah­tu­mien kul­ku al­koi var­hain. Sa­na mars­sis­ta oli le­vin­nyt laa­jal­le, ja kel­lo 08:00 ai­kaan en­sim­mäi­set 21 ti­laus­ju­naa saa­pui­vat pää­kau­pun­kiin. Nii­tä seu­ra­si ta­val­li­sen jul­ki­sen lii­ken­teen vuo­ro­jen li­säk­si 2 000 bus­sia ja 10 len­to­ko­net­ta. Noin 1 000 ih­mis­tä – mus­taa ja val­kois­ta – vyö­ryi Lincol­nin muis­to­mer­kil­le vii­den mi­nuu­tin vä­lein. Mu­ka­na oli myös tun­net­tu­ja jul­ki­suu­den hen­ki­löi­tä, mi­kä an­toi mars­sil­le li­sä­nä­ky­vyyt­tä. Mie­le­no­soit­ta­jien jou­kos­sa oli Charl­ton Hes­ton ja Burt Lancas­ter, ku­ten myös

”King oli sel­vin­nyt tap­pouh­kauk­sis­ta, pom­miuh­kis­ta, lu­kui­sis­ta pi­dä­tyk­sis­tä ja van­ki­la­tuo­miois­ta.”

Mar­lon Bran­do säh­köis­tä kar­ja­kep­piä hei­lut­taen sym­bo­loi­mas­sa po­lii­sin raa­ko­ja ot­tei­ta. Pu­hu­jat val­mis­tau­tui­vat pi­tä­mään pu­heen­sa nyt jo nel­jän­nes­mil­joo­nan ko­koi­sel­le ylei­söl­le, jo­ka oli pal­jon enem­män kuin odo­te­tut 100 000.

Kas­va­va vä­ki­jouk­ko uh­kui toi­voa ja op­ti­mis­mia, mut­ta pin­nan al­la ky­ti myös rau­hat­to­muus. Muu­al­la maas­sa rie­hu­vien kan­sa­lai­soi­keus­pro­tes­tien vuok­si pre­si­dent­ti Ken­ne­dy oli suh­tau­tu­nut vas­ta­ha­koi­ses­ti rau­hat­to­muut­ta liet­so­van mars­sin pi­tä­mi­seen. Vaik­ka jär­jes­tä­jät lu­pai­li­vat ”rau­hal­lis­ta pro­tes­tia”, Pen­ta­gon oli mää­rän­nyt tu­han­sit­tain jouk­ko­ja lä­hiöi­hin val­vo­maan ta­pah­tu­mien kul­kua ja pai­kan pääl­le lä­hes 6 000 po­lii­sia. Al­ko­ho­lin myyn­ti kiel­let­tiin ko­ko kau­pun­gis­sa. Sai­raa­lat pi­ti­vät saa­ta­vil­la ve­riplas­maa ja pe­rui­vat kii­reet­tö­miä leik­kauk­sia. Van­ke­ja oli siir­ret­ty mui­hin lai­tok­siin. Val­mis­tau­dut­tiin kan­sa­lais­tot­te­le­mat­to­muu­teen, jo­ta useat odot­ti­vat seu­rauk­sek­si USA:n historian kaik­kien ai­ko­jen suu­rim­mas­ta mars­sis­ta.

Mo­net mars­siin osal­lis­tu­vis­ta pel­kä­si­vät oman tur­val­li­suu­ten­sa puo­les­ta mut­ta saa­pui­vat sil­ti pai­kal­le tuo­na läm­pi­mä­nä elo­kuun päi­vä­nä, kos­ka he us­koi­vat asian ole­van tär­keä maal­leen, jon­ka ro­tue­rot­te­lu oli re­pi­nyt kah­tia. Kir­jas­saan Li­ke a Migh­ty St­ream, Pat­rik Hen­ry Bass ker­toi Poh­jois Ca­ro­li­nan Greens­bo­ros­ta pai­kal­le mat­kus­ta­neen mie­le­no­soit­ta­ja John Mars­hall Ki­li­man­ja­ron ku­vail­leen, et­tä mo­net mars­siin osal­lis­tu­jis­ta oli­vat

pe­lois­saan. ”Emme tien­neet, mi­tä tu­le­man pi­täi­si. Ei ol­lut mi­tään en­nak­ko­ta­paus­ta. Vas­ta­pää­tä­ni is­tui mus­ta saar­na­mies val­koi­ses­sa kau­luk­ses­sa. Me jut­te­lim­me. Bus­sis­sa ih­mi­set lau­loi­vat sil­loin täl­löin Oh Free­dom ja We Shall Overco­me, mut­ta suu­rim­mak­si osak­si ol­tiin vai­su­ja. Ru­koi­lim­me sa­laa, et­tei vä­ki­val­tai­suuk­sia ta­pah­tui­si.”

Ki­li­man­ja­ro mat­kus­ti yli 480 ki­lo­met­riä osal­lis­tuak­seen mars­siin. Ala­ba­man Bir­ming­ha­mis­ta, mis­sä King oli eri­tyi­sen suo­sit­tu hah­mo, ol­tiin mat­kus­tet­tu bus­sil­la pai­kal­le yli 20 tun­nin ja 1 200 ki­lo­met­rin mat­ka. Osal­lis­tu­jat oli­vat in­ves­toi­neet mars­siin pal­jon ai­kaa, ra­haa se­kä toi­veik­kuut­ta, ja en­nak­ko-odo­tuk­set oli­vat kor­keat.

Pää­pu­hu­ja Mar­tin Lut­her King, jo­ka oli ni­me­käs ak­ti­vis­ti, ar­vos­tet­tu pas­to­ri ja Kris­tit­ty­jen joh­ta­jien ete­läi­sen lii­ton (Sout­hern Ch­ris­tian Lea­ders­hip Con­fe­rence, SCLC) pu­heen­joh­ta­ja, vii­meis­te­li vie­lä pu­het­taan, vaik­ka oli pääs­syt nuk­ku­maan vas­ta 04:00 ai­kaan aa­mul­la käy­ty­ään uu­vut­ta­van kes­kus­te­lun neu­vo­nan­ta­jien­sa kans­sa. ”Mars­sin lo­gis­ti­set val­mis­te­lut oli­vat niin työ­läät, et­tä pu­he ei ol­lut lis­tal­lam­me yk­kö­se­nä”, Kin­gin luot­to­mies ja pu­heen­kir­joit­ta­ja Cla­rence B Jo­nes on myön­tä­nyt myö­hem­min.

Vas­ta mars­sia edel­tä­vä­nä il­ta­na seit­sen­hen­ki­nen jouk­ko, Jo­nes mu­kaan lu­kien, ko­koon­tui vii­meis­te­le­mään Kin­gin pu­het­ta. Jo­ne­sin teh­tä­vä­nä oli teh­dä muis­tiin­pa­no­ja ja ja­los­taa ne vah­vak­si pu­heek­si, jo­ka syö­pyi­si kan­san mie­liin ja sy­dä­miin. Se ei ol­lut help­po teh­tä­vä, sil­lä kai­kil­la ko­kouk­sen osa­not­ta­jil­la oli sa­nan­sa sa­not­ta­va­na ja tar­ve saa­da

”Het­kes­sä King oli hy­län­nyt vi­ral­li­sen pu­heen­sa ja al­ka­nut pu­hua vi­sios­taan suo­raan sy­dä­mes­tään.”

aja­tuk­si­aan jul­ki. ”Yri­tin re­fe­roi­da kaik­kia hä­nen kan­nat­ta­jil­leen tär­kei­tä asioi­ta”, Jo­nes kir­joit­ti kir­jas­saan Be­hind the Dream. ”Se ei ol­lut help­poa, sil­lä pää­hä­ni tul­vi mie­li­pi­tei­tä jo­ka il­man­suun­nas­ta.” Jo­ne­sin mu­kaan King her­mos­tui pian ja ker­toi neu­vo­nan­ta­jil­leen: ”Me­nen nyt ylä­ker­taan huo­nee­see­ni ja pyy­dän neu­voa Her­ral­ta. Näh­dään huo­men­na.”

Teh­tä­vän suu­ruus pai­noi var­mas­ti Kin­gin har­teil­la hä­nen yrit­täes­sään saa­da un­ta si­nä yö­nä. King oli jo tun­net­tu po­lii­tik­ko, mut­ta vain har­vat mus­tan kir­kon ja ak­ti­vis­ti­pii­rien ul­ko­puo­lel­la oli­vat kuul­leet hä­nen pu­hu­van jul­ki­suu­des­sa. Mel­ko uu­den­ai­kais­ten te­le­vi­sio­verk­ko­jen val­mis­tau­tues­sa lä­het­tä­mään ku­vaa Kin­gis­tä mil­joo­niin ko­tei­hin, King tie­si, et­tä hä­nen oli­si tar­tut­ta­va tä­hän en­nen­kuu­lu­mat­to­maan ti­lai­suu­teen kan­sa­lai­soi­keuk­sien edis­tä­mi­sek­si.

Kun hä­net kut­sut­tiin vii­mein ko­rok­keel­le, oli sel­vää, et­tä viimeinen esiin­ty­mis­vuo­ro saat­toi Kin­gin epäe­dul­li­seen ase­maan. Pai­nos­ta­van hel­tei­nen päi­vä lan­nis­ti no­peas­ti ih­mis­ten in­nok­kuu­den, ja mo­net oli­vat jo läh­te­neet mars­sis­ta pit­käl­le ko­ti­mat­kal­leen. Pai­kal­le oli jär­jes­tet­ty uusim­man tek­no­lo­gian mu­kai­nen ää­nen­tois­to­jär­jes­tel­mä. Si­tä oli kui­ten­kin sa­bo­toi­tu, ei­vät­kä edes USA:n ar­mei­jan vies­tin­tä­jou­kot saa­neet ään­tä kuu­lu­maan kaik­kial­le. King oli kui­ten­kin ko­ke­nut elä­mäs­sään tap­pouh­kauk­sia, pi­dä­tyk­siä, van­ki­la­tuo­mioi­ta ja jat­ku­vaa uh­kai­lua työs­sään ta­sa-ar­von puo­les­ta. Niin­pä hän ei an­ta­nut epä­suo­tui­sien olo­suh­tei­den lan­nis­taa miel­tään.

Hän las­ki ko­neel­la kir­joi­te­tut, mut­ta tu­her­ruk­sia täyn­nä ole­vat, muis­tiin­pa­not ka­tee­de­ril­le ja al­koi pu­hua tai­ta­vas­ti ja in­to­hi­moi­ses­ti ve­do­ten it­se­näi­syys­ju­lis­tuk­seen, or­jien va­pau­tus­ju­lis­tuk­seen ja pe­rus­tus­la­kiin. Pu­heen­sa alus­sa hän viit­ta­si Ab­ra­ham Lincol­nin Get­tys­bur­gin pu­hee­seen, jo­ka oli 100 vuot­ta sit­ten pi­det­ty yh­tä iko­ni­nen pu­he. King käyt­ti ryt­mi­käs­tä kiel­tä, us­kon­nol­li­sia ver­tauk­sia ja tois­toa jo­kai­sen lauseen alus­sa:

”Sa­ta vuot­ta myö­hem­min…” hän huu­taa vii­ta­ten Lincol­nin epä­on­nis­tu­nee­seen unel­maan. ”Emme voi ol­la tyy­ty­väi­siä…” hän julistaa il­moit­taen

roh­keas­ti, et­tä ”Ame­rik­ka on an­ta­nut mus­til­le mi­tät­tö­män she­kin”.

Jo­nes kat­se­li, mi­ten King van­git­si kan­san huo­mion, ja huo­kai­si hel­po­tuk­ses­ta. ”Olin iloi­ses­ti tyr­mis­ty­nyt huo­ma­tes­sa­ni, et­tä hän tun­tui yh­ty­vän sy­dä­mes­tään avaus­sa­noi­hin, jotka oli raa­pus­ta­nut pa­pe­ril­le edel­li­se­nä yö­nä ho­tel­li­huo­nees­sa­ni”,

Jo­nes pal­jas­taa kir­jas­saan Be­hind the Dream. Sit­ten ta­pah­tui jo­tain en­nal­ta val­mis­ta­ma­ton­ta. Pie­nen tauon ai­ka­na ai­kai­sem­min esiin­ty­nyt gos­pel­lau­la­ja Ma­ha­lia Jack­son huusi ”Ker­ro heil­le unel­mas­ta­si, Mar­tin!”. King työn­si muis­tiin­pa­non­sa syr­jään ja sei­soi ul­jaa­na ylei­sön­sä edes­sä. Jo­nes ais­ti, et­tä jo­tain oli ta­pah­tu­mas­sa, ja sa­noi vie­rus­to­ve­ril­leen ”Nä­mä ih­mi­set ei­vät tie­dä si­tä vie­lä, mut­ta koh­ta al­ka­vat kir­kon­me­not”.

Het­kes­sä King oli hy­län­nyt vi­ral­li­sen pu­heen­sa ja al­ka­nut pu­hua suo­raan sy­dä­mes­tään. Hän ker­toi vi­sios­taan ja unel­mas­taan, jo­ka oli muut­ta­va kan­sa­lai­soi­keuk­sia ikui­sik­si ajoik­si. Yk­si pu­heen kuu­lui­sim­mis­ta lauseis­ta oli ”Mi­nul­la on unel­ma”, jo­ka jat­kui,” et­tä nel­jä las­ta­ni saavat jo­nain

päi­vä­nä asua maas­sa, jos­sa hei­tä ei tuo­mi­ta hei­dän ihon­vä­rin­sä pe­rus­teel­la vaan hei­dän per­soo­nal­li­suu­ten­sa pe­rus­teel­la”.

”Voi, pas**”, Wal­ker Wy­att, yk­si Kin­gin neu­vo­nan­ta­jis­ta huu­dah­ti. ”Hän ve­ti mu­kaan unel­man.” Wy­att oli ai­em­min ke­hot­ta­nut Kin­giä ole­maan käyt­tä­mät­tä unel­ma-re­to­riik­kaa.

”Se on ku­lu­nut ja kli­sei­nen. Si­tä on käy­tet­ty lii­an mon­ta ker­taa”, hän va­roit­ti. Kyl­lä, King oli käyt­tä­nyt lausah­dus­ta usei­ta ker­to­ja va­rain­han­kin­ta­ti­lai­suuk­sis­sa ja jouk­ko­ko­kouk­sis­sa, mut­ta si­tä ei ol­lut kos­kaan jul­kais­tu mis­sään. Mil­joo­nil­le TV:n kat­se­li­joil­le ja pai­kal­lao­li­joil­le pu­he oli ai­nut­ker­tai­nen.

Kun King oli pu­hu­nut ”unel­mas­taan” ai­em­min, sii­hen oli suh­tau­dut­tu hy­vin mut­tei mi­ten­kään poik­keuk­sel­li­ses­ti. Täl­lä ker­taa ti­lan­ne oli kui­ten­kin eri. Tu­han­net ja jäl­leen tu­han­net kuu­li­jat huusi­vat ää­neen hy­väk­sy­mis­tään, ja Kin­gin viimeinen lause oli: ”Lo­pul­ta­kin va­pai­ta, lo­pul­ta­kin va­pai­ta,

Kii­tos kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan – olem­me lo­pul­ta­kin va­pai­ta!”. Se otet­tiin vas­taan kan­san osoit­taes­sa suo­sio­taan seis­ten.

Kingn pu­he oli rat­kai­se­va hetki mus­tan väes­tön ja kan­sa­lai­soi­keuk­sien his­to­rias­sa. ”Vaik­ka King oli hy­vin tun­net­tu jo en­nen pu­het­taan”, Jo­nes kir­joit­ti ”sen jäl­keen hän oli omaa luok­kaan­sa”. Jo­pa pre­si­dent­ti Ken­ne­dy, jo­ka ei ol­lut hul­lum­pi pu­hu­ja hän­kään, to­kai­si avus­ta­jal­leen: ”Hän on pi­run hy­vä”.

Kin­gin pu­heen vai­ku­tus ei kui­ten­kaan ol­lut pel­käs­tään po­si­tii­vi­nen. Yh­dys­val­tain kes­kus­ri­kos­po­lii­si (FBI) oli tie­toi­nen Kin­gin puu­his­ta, ja sen joh­ta­ja J Ed­gar Hoo­ver pi­ti Kin­giä vaa­ral­li­se­na. Kak­si päi­vää mars­sin jäl­keen FBI:n agent­ti Wil­liam C Sul­li­van kir­joit­ti muis­tion Kin­gin kas­va­vas­ta vai­ku­tuk­ses­ta: ”Kin­gin ei­li­sen kan­saa kii­hot­ta­van pu­heen pe­rus­teel­la King on pal­jon pa­rem­pi kuin muut mus­tat joh­ta­jat yh­teen­sä ky­vys­sään vai­kut­taa vä­ril­lis­ten suu­riin jouk­koi­hin. Mei­dän pi­tää pan­na hä­net mer­kil­le nyt, el­lem­me ole jo teh­neet niin, kos­ka hän on tä­män maan vaa­ral­li­sin nee­ke­ri […] kom­mu­nis­min, nee­ke­rei­den ja kan­sal­li­sen tur­val­li­suu­den kan­nal­ta.”

Täs­tä het­kes­tä läh­tien King ni­met­tiin USA:n suu­rim­mak­si vi­hol­li­sek­si, ja hän jou­tui FBI:n laa­jan tark­kai­lun se­kä sa­la­kuun­te­lun koh­teek­si. Mars­hall Fra­dy sa­noi Kin­gis­tä ker­to­vas­sa kir­jas­saan Mar­tin Lut­her King Jr: A Li­fe, et­tä FBI lä­het­ti Kin­gil­le nau­ho­ja tä­män avio­lii­ton ul­ko­puo­li­sis­ta suh­teis­ta ja

”King ni­met­tiin USA:n suu­rim­mak­si vi­hol­li­sek­si, ja hän jou­tui FBI:n laa­jan tark­kai­lun se­kä sa­la­kuun­te­lun koh­teek­si”

et­tä King us­koi hei­dän yrit­tä­vän pe­lo­tel­la hän­tä ja ajaa it­se­mur­han par­taal­le.

Tun­tuu us­ko­mat­to­mal­ta, mut­ta sen­ai­kai­nen kri­tiik­ki ei tul­lut val­lan­pi­tä­jil­tä vaan Kin­gin omal­ta jou­kol­ta. Kan­sa­lai­sak­ti­vis­ti ja kir­jai­li­ja An­ne Moo­dy mat­kus­ti Mis­sis­si­pis­tä Was­hing­to­niin mars­sia var­ten ja muis­te­lee seu­raa­vas­ti. ”Is­tuin nur­mi­kol­la kuun­te­le­mas­sa pu­hei­ta ja ajat­te­lin, et­tä meil­lä oli ”unek­si­joi­ta” joh­ta­jien si­jas­ta. Suun­nil­leen jo­kai­nen heis­tä pu­hui unel­mis­ta. Vuo­roon tu­li Mar­tin Lut­her

King, jo­ka hän­kin pu­hui unel­mas­taan. Ajat­te­lin, et­tä Can­to­nis­sa meil­lä ei kos­kaan ol­lut ai­kaa nuk­kua, saa­ti sit­ten unel­moi­da.”

Kan­sa­lai­sak­ti­vis­ti Malcolm X ar­vos­te­li myös mars­sia se­kä Kin­giä it­se­ään. Hä­nen ker­ro­taan kut­su­neen tapahtumaa ole­tet­ta­vas­ti ”Was­hing­to­nin fars­sik­si” ja myö­hem­min hän kir­joit­ti omae­lä­mä­ker­ras­saan: ”On­ko ku­kaan kos­kaan kuul­lut vi­hai­sis­ta val­lan­ku­mouk­sel­li­sis­ta, jotka uit­ta­vat pal­jai­ta jal­ko­jaan ui­ma-al­tais­sa yh­des­sä sor­ta­jien­sa kans­sa gos­pe­lin ja ki­ta­roi­den soi­des­sa ja pi­tä­vät ”Mi­nul­la on unel­ma” -pu­het­ta?”

Oli­vat­pa krii­ti­kot mi­tä miel­tä ta­han­sa, oli päi­vän sel­vää, et­tä Kin­gin pu­he oli teh­nyt hä­nes­tä joh­ta­jan. Hä­nen pu­het­taan on ylis­tet­ty yh­dek­si 1900-lu­vun suu­rim­mis­ta pu­heis­ta, ja se toi Kin­gil­le Ti­me-leh­den ”vuo­den mies” -tit­te­lin se­kä No­be­lin rau­han­pal­kin­non. Hän oli sen ajan nuo­rin pal­kin­non saa­ja.

Mut­ta mi­kä tär­kein­tä mars­si ja Kin­gin pu­he oli al­kua to­del­li­sil­le kan­sa­lai­soi­keus­uu­dis­tuk­sil­le ja ro­dul­li­sen ta­sa-ar­voi­suu­den prio­ri­soin­nil­le pää­tös­ten teos­sa. Kin­gin unel­ma­pu­hees­ta ei ku­lu­nut vuot­ta­kaan, en­nen kuin vuon­na 1964 sää­det­tiin kan­sa­lai­soi­keus­la­ki – jo­ka kiel­si ro­tuun, vä­riin, us­kon­toon, su­ku­puo­leen tai kan­sa­lai­suu­teen pe­rus­tu­van syr­jin­nän.

Pu­heen puo­les­sa vä­lis­sä, en­nen kuin hän heit­ti muis­tiin­pa­non­sa pois, Mar­tin Lut­her

King Jr ju­lis­ti tu­han­sil­le vä­ki­jou­kon vel­jil­le ja si­sa­ril­le: ”Me emme voi kul­kea yk­sin.” Hän pu­hui suo­raan sy­dä­mes­tä niin ru­nol­li­ses­ti ja asias­taan va­kuut­tu­nees­ti, et­tei ku­kaan pit­kään ai­kaan yl­tä­nyt moi­seen.

RAT­KAI­SE­VA HETKI MAR­TIN LUT­HER KING JR:N PU­HE, 28. LO­KA­KUU­TA 1963 Rat­kai­se­va hetki Yh­dys­val­tain kan­sa­lai­soi­keus­liik­keel­le: Mar­tin Lut­her King Jr:n pu­he yli 250 000 ih­mi­sel­le aut­toi vauh­dit­ta­maan muu­tos­ta

MAR­TIN LUT­HER KING JR Yh­dys­val­ta­lai­nen, 1929–1968 At­lan­tas­sa syn­ty­nyt ja ole­tet­ta­vas­ti sak­sa­lai­sen us­kon­puh­dis­ta­jan Mart­ti Lut­he­rin mu­kaan ni­met­ty King oli äly­käs op­pi­las. Hän hyp­pä­si yli 9. ja 12. luo­kan ja pää­si si­sään yli­opis­toon suo­rit­ta­mat­ta...

Kin­gin pu­het­ta kuun­te­li lä­hes nel­jän­nes­mil­joo­na ih­mis­tä

Yk­si mo­nis­ta New Yor­kin ju­nis­ta saapuu Was­hing­to­nin ase­mal­le mars­sia var­ten

Folklau­la­ja Joan Baez ja Bob Dy­lan lau­la­vat vuo­den 1963 Was­hing­to­nin kan­sa­lai­soi­keus­mars­sil­la

Cla­rence Jo­nes, yk­si Kin­gin pu­heen­kir­joit­ta­jis­ta

Useat pro­tes­tien joh­ta­jis­ta em­pi­vät en­nen Was­hing­to­nin mars­sia

Was­hing­to­nin mars­sin kan­sa­lai­soi­keus­joh­ta­jat ta­paa­vat John F Ken­ne­dyn presidentin vir­ka­huo­nees­sa 28. elokuuta 1963

Mars­siin osal­lis­tui noin 250 000 kan­nat­ta­jaa

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.