ITÄ­ME­REL­TÄ MUSTALLE MERELLE

Mailmaan historian käännekohtia - - Naisten Oikeuksista -

Ylei­ses­tä har­ha­luu­los­ta poi­ke­ten ei ol­lut ole­mas­sa mi­tään sak­sa­lai­sen ar­mei­jan ke­hit­tä­mää sa­la­ma­so­ta­käy­tän­töä. Sen me­nes­tys pe­rus­tui I maa­il­man­so­dan jäl­keen vuo­si­na 1939–1940 ke­hi­tet­tyyn liik­ku­vaan so­dan­käyn­tiin se­kä vank­kaan am­mat­ti­tai­toon ja il­may­li­voi­maan. Jou­lu­kuu­hun 1940 men­nes­sä Hit­ler oli kui­ten­kin oman pro­pa­gan­dan­sa pau­lois­sa. Var­ma­na sii­tä, et­tä Neu­vos­to­liit­to kaa­tui­si tyr­mäyk­ses­sä, hän laa­ti Füh­rer Di­rec­ti­ve 21 -di­rek­tii­vin, jo­ka loi pe­rus­tan ope­raa­tio Bar­ba­ros­sal­le. Ni­men hän lai­na­si py­hän sak­sa­lais­roo­ma­lai­sen kei­sa­ri­kun­nan hal­lit­si­jal­ta, jo­ka joh­ti kol­mat­ta ris­ti­ret­keä.

134 täy­sis­sä täy­sin va­rus­tel­tua di­vi­sioo­naa lä­he­tet­tiin uu­del­le rin­ta­mal­le so­ta­mar­salk­ka Walt­her von Brauschitschin joh­dol­la. Ne le­vit­täy­tyi­vät ko­ko man­te­reen le­vey­del­le poh­joi­sen Klaipė­das­ta ete­län Odes­saan. Vuo­den 1939 hyök­kää­mät­tö­myys­so­pi­muk­ses­sa Sak­sa ja Neu­vos­to­liit­to oli­vat ja­ka­neet Itä-Eu­roo­pan kah­tia. Nyt so­pi­mus pu­ret­tiin, ja Hit­ler en­nus­ti, et­tä in­vaa­sio kes­täi­si vai­vai­set kym­me­nen viik­koa.

Itä­rin­ta­man tak­ti­nen en­nak­kois­ku teh­tiin poh­joi­sen, ete­läi­sen ja kes­ki­sen ar­mei­ja­ryh­män rin­ta­mal­la. Sen tar­koi­tuk­se­na oli va­paut­taa neu­vos­to­jouk­ko­ja Ar­kan­gel-Astra­han (A-A) -lin­jal­ta ja si­tä myö­tä val­loit­taa Le­nin­grad, Mos­ko­va ja Kio­va. Kes­kis­tä ar­mei­ja­ryh­mää joh­ta­va I maa­il­man­so­dan ve­te­raa­ni so­ta­mar­salk­ka Fe­dor von Bock va­lit­si sa­man rei­tin kuin Napoleon oli va­lin­nut huo­no-on­ni­ses­sa Ve­nä­jän in­vaa­sios­sa 129 vuot­ta ai­kai­sem­min. Sääs­tääk­seen Sak­san sa­mal­ta koh­ta­lol­ta ken­raa­li Friedrich Pau­lus oli teh­nyt stra­te­gi­sen sel­vi­tyk­sen hyök­käys­vyö­hyk­kees­tä. Pau­lus eh­dot­ti saar­to­tak­tiik­kaa vält­tääk­seen pu­na-ar­mei­jan pe­rään­ty­mi­sen ja Sak­san huol­to­yh­teyk­sien ve­ny­mi­sen lii­an pit­kik­si.

Hän ha­lusi pa­kot­taa pu­na-ar­mei­jan sis­si­so­taan Neu­vos­to­lii­ton alu­eel­la.

Bar­ba­ros­sa vii­väs­tyi yli kuu­kau­del­la, sil­lä Sak­san jou­koil­la oli vas­tas­saan odo­tet­tua ko­vem­pi vas­tus Bal­ka­nin vuo­ris­tos­sa. Var­sin­kin ju­gos­la­via­lais­ten vas­ta­rin­ta oli rai­voi­sa, ja Hit­ler jou­tui ot­ta­maan ni­miin­sä ita­lia­lais­ten Krei­kan val­loi­tuk­sen. Vii­väs­tys oli­si voi­nut an­taa Krem­lil­le ai­kaa puo­lus­tuk­sen­sa vah­vis­ta­mi­seen, mut­ta Sta­lin oli var­ma, et­tei Hit­ler hyök­käi­si Neu­vos­to­liit­toon en­nen kuin, Sak­sa oli­si mie­hit­tä­nyt Bri­tan­nian. Sta­li­nia va­roi­tet­tiin uhas­ta jo jou­lu­kuus­sa 1940, ja Wins­ton Churc­hill muis­tut­ti asias­ta huh­ti­kuus­sa 1941. Sta­li­nil­le an­net­tiin viimeinen mah­dol­li­suus jouk­ko­jen lii­ke­kan­nal­le pa­noon 21. kesäkuuta

1941 ope­raa­tio Bar­ba­ros­san aat­to­na. Wehr­mach­tin ker­sant­ti­ma­ju­ri Al­fred Lis­hof, jo­ka oli ka­ran­nut yk­si­kös­tään ja jää­nyt neu­vos­to­so­ti­lai­den kyn­siin, väit­ti, et­tä Sak­san hyök­käys oli­si väis­tä­mä­tön. Sta­lin tor­jui hä­nen va­roi­tuk­sen­sa ja ko­ki ka­run he­rä­tyk­sen seu­raa­van päi­vä­nä kuul­les­saan, et­tä so­ta oli al­ka­nut idäs­sä.

”MEI­DÄN TARVITSEE VAIN POTKAISTA OVI SI­SÄÄN, JA KO­KO MÄDÄNTYNYT RAKENNE ROMAHTAA ALAS.”

HIT­LE­RIN ENNUSTUS KESÄKUULLE 1941

Walt­her von Brauc­hitsch ja Adolf Hit­ler val­vo­vat Wehr­mach­tin voit­to­mars­sia Puo­las­sa 1939

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.