TŠERNOBYL

Mailmaan historian käännekohtia - - Tšernobyl -

Näen­näi­ses­ti ru­tii­nin­omai­nen tur­val­li­suus­tar­kis­tus ai­heut­ti 1900-lu­vun suu­rim­man ydin­on­net­to­muu­den ja no­peut­ti Neu­vos­to­lii­ton ha­joa­mis­ta.

Tšernobylin ydin­voi­ma­lai­tos on suuri ja mah­ta­va ra­ken­nus, jo­ka ko­ho­aa kor­keal­le yli met­sän­ra­jan. Mo­nil­le tä­mä val­tai­sa, sa­vua ja säh­köä syök­se­vä teol­li­suus­hir­viö oli Neu­vos­to­lii­ton ta­voit­tei­den sym­bo­li. Uk­rai­nas­sa (osa Neu­vos­to­liit­toa vuo­teen 1989 as­ti), noin 16 ki­lo­met­riä Tšernobylin kau­pun­gis­ta luo­tee­seen alet­tiin 1970-lu­vul­la ra­ken­taa en­sim­mäis­tä ydin­reak­to­ria. Se otet­tiin käyt­töön 1977. Vuo­teen 1984 men­nes­sä voi­ma­lan 4 reak­to­ria oli­vat toi­min­nas­sa. Jo­kai­nen voi­ma­lan reak­to­reis­ta pys­tyi tuot­ta­maan gi­gawa­tin säh­köä, ja voi­ma­la tuot­ti noin 10 pro­sent­tia Uk­rai­nan säh­kös­tä. Se ei kui­ten­kaan riit­tä­nyt Neu­vos­to­lii­tol­le. Vuo­teen 1986 men­nes­sä ra­ken­net­tiin vie­lä kak­si reak­to­ria, ja ta­voit­tee­na oli teh­dä Tšer­no­by­lis­tä yk­si maailman suu­rim­mis­ta ydin­voi­ma­lois­ta.

Voi­ma­la tar­jo­si pai­kal­li­sil­le ih­mi­sil­le elin­kei­non, ja alu­eel­le muut­ti työn pe­räs­sä myös pal­jon ih­mi­siä muu­al­ta. Pri­py­atin kau­pun­ki ra­ken­net­tiin 1970 voi­ma­lan noin 50 000 työn­te­ki­jää ja hei­dän per­hei­tään var­ten va­jaan vii­den ki­lo­met­rin pää­hän alu­eel­le le­vit­täy­ty­väs­tä voi­ma­las­ta. Lai­tos näyt­ti ru­mal­ta teol­li­suus­ra­ken­nuk­sel­ta, mut­ta se tu­ki alu­een ta­lout­ta ja vies­tit­ti län­ti­sel­le maa­il­mal­le myös neu­vos­to­liit­to­lai­sen tek­nii­kan ke­hi­tys­tä.

Yk­si voi­ma­las­sa työs­ken­te­le­vis­tä oli Alek­sandr Aki­mov, yö­vuo­ron val­vo­ja. 26. huh­ti­kuu­ta

1986 hän vas­ta­si ne­los­reak­to­rin pe­ri­aat­tees­sa ru­tii­nin­omai­ses­ta tur­val­li­suus­tes­tis­tä. Va­jaan kah­den vii­kon ku­lut­tua hän oli jo kuol­lut 1900lu­vun suu­rim­man ydin­voi­ma­laon­net­to­muu­den seu­rauk­se­na saa­tu­aan sä­tei­lys­tä va­ka­via myr­ky­ty­soi­rei­ta.

Voi­ma­la tuot­ti taa­tus­ti te­hok­kaas­ti säh­köä, mut­ta tur­val­li­suus­asiat ei­vät ol­leet kun­nos­sa. Nel­jä reak­to­ria oli­vat neu­vos­to­liit­to­lais­ten omaa RBMK tyyp­piä, jotka tuot­ti­vat se­kä plu­to­niu­mia et­tä säh­köä. Reak­to­rit ei­vät siis vas­tan­neet ta­van­omai­sia kau­pal­li­sil­la mark­ki­noil­la ole­via reak­to­ri­mal­le­ja, vaan niis­sä oli käy­tös­sä eri­kois­laa­tui­nen yh­dis­tel­mä: hi­das­tee­na gra­fiit­tia ja jääh­dyt­ti­me­nä vet­tä. Tur­val­li­suu­teen liit­ty­vien huo­lien li­säk­si reak­to­rit oli­vat epä­va­kai­ta pie­nil­lä ener­gia­ta­soil­la, mi­kä puo­les­taan joh­tui sää­tö­sau­vo­jen suun­nit­te­lus­ta.

Vuon­na 1986 Neu­vos­to­liit­to oli

”mie­len­kiin­toi­nen” paik­ka. Vii­si vuot­ta myö­hem­min kom­mu­nis­ti­nen yh­teis­kun­ta­ra­ken­ne oli mu­ren­tu­nut vä­hi­tel­len. Neu­vos­to­liit­to ha­jo­si ja maa ko­ki su­ku­pol­ven­sa suu­rim­man muu­tok­sen. Tšernobylin on­net­to­muu­den ai­kaan hal­li­tuk­sen van­hat me­kaa­ni­kot oli­vat kui­ten­kin yhä tiu­kas­ti kiin­ni omis­sa töis­sään ja van­ha sa­non­ta, et­tä ”tie­to on val­taa”, oli au­to­ri­tää­ri­sen hal­li­tus­po­li­tii­kan sy­vin­tä ydin­tä. Osa heis­tä oli huo­lis­saan – ol­koon­kin, et­tä tark­kaa lu­ku­mää­rää ei tie­de­tä, kos­ka Neu­vos­to­lii­tos­sa sa­las­sa­pi­toon suh­tau­dut­tiin suu­rel­la va­ka­vuu­del­la – sii­tä, et­tä Tšer­no­by­lis­sä ei ol­lut pak­sua suo­ja­ra­ken­net­ta, ku­ten useim­mis­sa maailman ydin­voi­ma­lois­sa. Se tar­koit­ti si­tä, et­tä on­net­to­muu­den ta­pah­tues­sa ra­dio­ak­tii­vi­nen ai­ne ei oli­si riit­tä­vän hy­vin suo­jat­tu vaan kul­keu­tui­si ym­pä­ris­töön ja ai­heut­tai­si en­na­koi­ma­ton­ta tu­hoa ym­pä­ris­tön ih­mi­sil­le ja luon­nol­le.

Sa­lai­lu ei tar­koit­ta­nut vain tie­toa, jo­ta an­net­tiin muil­le mail­le vaan se oli myös maan si­säis­tä. Alek­sandr Aki­mo­vin esi­mies Tšer­no­by­lis­sä oli Ana­to­ly Dy­at­lov, va­ra­ko­ne­pääl­lik­kö. Kun Neu­vos­to­lii­ton vi­ran­omai­set myö­hem­min haas­toi­vat Dy­at­lo­vin oi­keu­teen et­sies­sään epä­toi­voi­ses­ti syy­päi­tä, hän il­moit­ti, et­tei ol­lut tie­toi­nen ai­em­mis­ta on­net­to­muuk­sis­ta, joi­ta sa­man­tyyp­pi­sil­le reak­to­reil­le oli ta­pah­tu­nut, vaik­ka nii­tä oli ol­lut usei­ta. Vi­ran­omai­set ei­vät ha­lun­neet in­si­nöö­rien saa­van käyt­töön­sä kaik­kea mah­dol­lis­ta tie­toa lait­teis­ta, joi­den pa­ris­sa he työs­ken­te­li­vät. Se tun­tuu ou­dol­ta, mut­ta se oli maan ta­pa.

On­net­to­muuso­lo­suh­teis­ta an­ne­taan ra­por­teis­sa ris­ti­rii­tai­sia tie­to­ja. Joi­den­kin mu­kaan Aki­mov ja muut in­si­nöö­rit ei­vät ha­lun­neet suo­rit­taa tes­te­jä, kun taas Dy­at­lov pai­nos­ti hei­tä te­ke­mään ne. Va­ra­ko­ne­pääl­lik­kö kiis­ti tä­män myö­hem­min ja sa­noi il­ma­pii­riin voi­ma­lal­la ol­leen nor­maa­li. Hä­nen mu­kaan­sa ku­kaan ei vas­tus­ta­nut tes­tin suo­rit­ta­mis­ta. Tes­til­lä ha­lut­tiin sel­vit­tää, pys­tyy­kö reak­to­ri toi­mi­maan sen omil­la tur­bii­neil­la tuo­te­tul­la säh­köl­lä se­kä säh­kön va­ra­läh­tee­nä, jon­ka ener­gial­la reak­to­ri voi­si toi­mia mah­dol­li­sen ylei­sen säh­kö­kat­kon ai­ka­na. Tes­tin ajak­si oli tar­koi­tuk­sel­la kyt­ket­ty pois toi­min­nas­ta usei­ta tur­val­li­suuso­mi­nai­suuk­sia.

Tes­tin alet­tua kä­vi pian sel­väk­si, et­tä jo­kin oli vial­la, ja sil­loin pai­net­tiin eri­tyis­tä hä­tä­py­säy­tys­pai­ni­ket­ta. Mi­tään ei ta­pah­tu­nut.

Myö­hem­mäs­sä haas­tat­te­lus­sa Dy­at­lov ker­too ti­lan­tees­ta: ”Tun­tui kuin sil­mä­ni oli­si­vat pul­lah­ta­neet ulos pääs­tä. En pys­ty­nyt mi­ten­kään se­lit­tä­mään nä­ke­mää­ni. Oli sel­vää, et­tä ky­se ei ol­lut ta­val­li­ses­ta on­net­to­muu­des­ta vaan jos­tain pal­jon pa­hem­mas­ta. Ky­se oli ka­ta­stro­fis­ta.”

Vain mi­nuut­ti sen jäl­keen ne­los­reak­to­rin kat­to len­si tai­vaan tuu­liin ja siel­tä al­koi le­vi­tä sä­tei­lyä. Val­vo­mon kym­men­kun­ta ih­mis­tä – mui­den muas­sa Aki­mov ja Dy­at­lov – al­tis­tui­vat jär­kyt­tä­vil­le sä­tei­ly­mää­ril­le ja vii­si heis­tä me­neh­tyi myö­hem­min sä­tei­lyn ai­heut­ta­miin pa­lo­vam­moi­hin. Reak­to­ri­ra­ken­nuk­sen pa­him­min saas­tu­neil­la alueilla sä­tei­ly­ta­so­jen ar­vel­laan ol­leen 5,6 rönt­ge­niä se­kun­nis­sa (R/s). Tap­pa­va an­nos on noin 500 rönt­ge­niä vii­des­sä tun­nis­sa, mi­kä tar­koit­taa si­tä, et­tä osa työ­te­ki­jöis­tä sai kuo­let­ta­van an­nok­sen al­le mi­nuu­tis­sa. Alu­eel­la työs­ken­nel­lei­den kan­nal­ta va­li­tet­ta­vaa oli se, et­tä sä­tei­ly­mit­ta­ri (jol­la mi­ta­taan ih­mi­sen tai esi­neen sä­tei­lye­ner­gia-al­tis­tus­ta), jol­la oli­si voi­tu mi­ta­ta sä­tei­lyä ai­na 1 000 R/s as­ti, jäi ra­ken­nuk­sen ro­mah­ta­neen osan al­le, ja yk­si käy­tös­sä ole­va mit­ta­ri oli epä­kun­nos­sa. Kaik­kien mui­den sä­tei­ly­mit­ta­rien as­teik­ko yl­si vain 0,001 R/s:iin ja ne il­moit­ti­vat mit­taus­tu­lok­sek­si yk­sin­ker­tai­ses­ti: ”as­tei­kon ul­ko­puo­lel­la”. Sik­si reak­to­rin työn­te­ki­jät sai­vat vah­vis­tuk­sen vain sil­le, et­tä sä­tei­ly­ar­vot oli­vat suu­rem­mat kuin 0,001

R/s mut­ta ei­vät saa­neet vah­vis­tus­ta to­del­li­ses­ta ti­lan­tees­ta eli et­tä sä­tei­ly oli hen­gen­vaa­ral­li­sen voi­ma­kas­ta.

Epä­tark­ko­jen ja pien­ten mit­tausar­vo­jen vuok­si Aki­mov olet­ti reak­to­rin ole­van eh­jä. Teh­däk­seen

”Osia ne­los­reak­to­rin ra­ken­nuk­sen rä­jäh­tä­nees­tä ka­tos­ta len­si yhä käyn­nis­sä ole­van kol­mos­reak­to­rin pääl­le, ja uusia tu­li­pe­säk­kei­tä syt­tyi sin­ne tän­ne sen ka­tol­le”

tä­män pää­tel­män hä­nen täy­tyi jät­tää huo­miot­ta ra­ken­nuk­ses­sa ole­va gra­fiit­ti ja reak­to­rin polt­toai­ne se­kä toi­sen, ”vial­li­se­na” pi­de­tyn mit­taus­lait­teen an­ta­mat kor­keat lu­ke­mat. Sa­lai­suu­dek­si jää, ajat­te­li­ko Aki­mov oi­keas­ti reak­to­rin ole­van kun­nos­sa vai ym­mär­si­kö hän li­sä­tu­hon es­tä­mi­sen mer­ki­tyk­sen. Hän jäi työ­ryh­mi­neen jo­ka ta­pauk­ses­sa reak­to­ri­ra­ken­nuk­seen ai­na aa­muun saak­ka ja lä­het­ti ryh­män­sä jä­se­niä pump­paa­maan vet­tä reak­to­riin, ei­kä heis­tä ke­nel­lä­kään ol­lut min­kään­lai­sia suo­ja­vaat­tei­ta.

Sä­tei­ly­vuo­to ei myös­kään ol­lut ai­noa vaa­ra­nai­heut­ta­ja. Sen li­säk­si, et­tä tur­val­li­suus­mää­räyk­siä oli ri­kot­tu räi­keäs­ti, reak­to­ri­ra­ken­nuk­sen ja tur­bii­ni­hal­lin ka­ton ra­ken­ta­mi­seen oli käy­tet­ty bi­tu­mia, jo­ka on her­käs­ti syt­ty­vä ma­te­ri­aa­li. Osia ne­los­reak­to­rin ra­ken­nuk­sen rä­jäh­tä­nees­tä ka­tos­ta len­si yhä käyn­nis­sä ole­van kol­mos­reak­to­rin pääl­le, ja sen ka­tol­le syt­tyi sin­ne tän­ne uusia tu­li­pe­säk­kei­tä. En­sim­mäi­se­nä pai­kal­le saa­pui Tšernobylin ydin­voi­ma­lan oma pa­lo­kun­ta, jo­ka yrit­ti sam­mut­taa liek­ke­jä. En­si­si­jai­se­na ta­voit­tee­na oli sam­mut­taa kol­man­nen ja nel­jän­nen reak­to­rin ym­pä­ril­lä rie­hu­van pa­lon liek­ke­jä ja var­mis­taa si­ten, et­tä kol­mos­reak­to­rin jääh­dy­tys­jär­jes­tel­mä ei va­hin­goit­tui­si, kos­ka se ai­heut­tai­si li­sä­tu­hoa.

Yk­si pa­lo­mie­his­tä oli luut­nant­ti Leo­nid Te­ly­at­ni­kov. Hän muis­te­li myö­hem­min People ma­gazi­ne -leh­den haas­tat­te­lus­sa: ”Oli täh­ti­kir­kas

yö. Mi­nul­la ei ol­lut aa­vis­tus­ta­kaan, mi­tä oli ta­pah­tu­nut, mut­ta kun lä­hes­tyin voi­ma­laa, näin kaik­kial­la pa­la­vaa jä­tet­tä. Ai­van kuin ki­pi­nöi­tä. Sit­ten huo­ma­sin si­ner­tä­vän lois­teen ne­los­reak­to­rin rau­nioil­la ja siel­lä tääl­lä ym­pä­röi­vis­sä ra­ken­nuk­sis­sa tu­li­pe­säk­kei­tä. Oli ai­van hil­jais­ta ja kolk­koa.” Pa­lo­kun­ta sai pa­lon hal­lin­taan­sa, mut­ta kel­lään heis­tä ei ol­lut ydin­sä­tei­lyl­tä suo­jaa­via suo­ja­pu­ku­ja yl­lään, jo­ten oli sel­vää, et­tä odo­tet­ta­vis­sa oli kuo­le­man­ta­pauk­sia. Var­sin­kin kat­to­pa­loa sam­mut­ta­vat oli­vat suu­res­sa vaa­ras­sa. Kuusi pa­lo­mies­tä kuo­li sä­tei­ly­al­tis­tuk­sen jäl­keen ja mo­ni muu sai pit­kä­ai­kai­sia vau­rioi­ta. On sil­ti vai­ke­aa ar­vioi­da hei­dän toi­min­tan­sa vai­ku­tuk­sia. Kol­mos­reak­to­rin mah­dol­li­nen rä­jäh­dys oli­si saat­ta­nut tu­ho­ta kaik­ki nel­jä reak­to­ria ja on­net­to­muu­des­ta oli­si voi­nut tul­la vie­lä huo­mat­ta­vas­ti va­ka­vam­pi.

Voi­ma­lan in­si­nöö­rien ja pa­lo­mies­ten roh­keu­den an­sios­ta sääs­tyt­tiin ka­ta­stro­fin laa­je­ne­mi­sel­ta, mut­ta voi­ma­las­ta vuo­ti ko­ko ajan sä­tei­lyä enem­män kuin kos­kaan ny­ky­his­to­rias­sa. Neu­vos­to­lii­ton ha­lut­to­muus ja­kaa tie­toa ti­lan­tees­ta li­sä­si kuo­lo­nuh­rien mää­rä. Sil­ti oli sel­vää, et­tä oman maan kan­sa­lai­set oli­vat vaa­ras­sa. Lä­hel­lä si­jait­se­vaa Pri­py­atin kau­pun­kia ei eva­kuoi­tu he­ti on­net­to­muu­den jäl­keen ei­kä kau­pun­gin asuk­kail­le ker­rot­tu lä­his­töl­lä me­neil­lään ole­vas­ta ti­lan­tees­ta. Mo­net heis­tä sai­ras­tui­vat ja va­lit­ti­vat me­tal­lis­ta ma­kua suus­saan juu­ri en­nen kuin al­koi­vat ys­kiä ja ok­sen­nel­la hal­lit­se­mat­to­mas­ti. Neu­vos­to­vi­ran­omai­set al­koi­vat eva­kuoi­da ih­mi­siä Tšernobylin ym­pä­ris­tös­tä 36 tun­nin ku­lues­sa on­net­to­muu­des­ta. He ker­toi­vat ko­deis­taan läh­te­mään pa­ko­te­tuil­le ih­mi­sil­le, et­tä ky­sees­sä oli vain vä­liai­kai­nen toi­men­pi­de ja et­tä he voi­vat tur­val­li­sin mie­lin jät­tää ko­tiin hen­ki­lö­koh­tai­set ja ar­vok­kaat ta­va­ran­sa. Kuu­kaut­ta myö­hem­min 30 ki­lo­met­rin sä­teel­lä ydin­voi­ma­las­ta asu­vat noin 100 000 ih­mis­tä oli siir­ret­ty asu­maan muu­al­le.

Pai­kal­lis­ten neu­vos­to­vi­ran­omais­ten eva­kuoin­ti­toi­men­pi­teet ete­ni­vät hi­taas­ti mut­ta alu­eel­li­ses­ti ol­tiin oma-aloit­tei­sem­pia kuin kan­sal­li­sel­la ta­sol­la. Tie­to on­net­to­muu­des­ta ker­rot­tiin ko­ko maan kan­sa­lai­sil­le vas­ta usei­ta päi­viä sen jäl­keen ja sil­loin­kin vain il­moi­tuk­sen­kal­tai­se­na 20 se­kun­nin mai­nin­ta­na te­le­vi­sio­uu­ti­sis­sa: ”Tšernobylin ydin­voi­ma­las­sa on ta­pah­tu­nut on­net­to­muus ja yk­si sen reak­to­reis­ta on va­hin­goit­tu­nut. On­net­to­muu­den seu­rauk­sien es­tä­mi­sek­si on ryh­dyt­ty toi­men­pi­tei­siin.” Ai­noa syy tä­män lausun­non an­ta­mi­seen oli Ruot­sis­ta uu­ti­soi­dut ta­pah­tu­mat.

Maa­nan­tai­na 28. huh­ti­kuu­ta 55 tun­tia reak­to­rin rä­jäh­dyk­sen jäl­keen Ruot­sis­sa Fors­mar­kin ydin­voi­ma­lal­la an­net­tiin hä­ly­tys. Siel­lä to­det­tiin kor­kei­ta sä­tei­ly­ar­vo­ja ja työn­te­ki­jät eva­kuoi­tiin. Sa­maan ai­kaan ruot­sa­lai­sen ydin­voi­ma­lan hä­ly­tyk­sen kans­sa Poh­jois­mai­den muis­sa­kin ydin­voi­ma­lois­sa ha­vait­tiin kor­kei­ta sä­tei­ly­ta­so­ja, jo­ka oli pe­rä­sin Neu­vos­to­lii­tos­ta läh­töi­sin ole­vas­ta ra­dio­ak­tii­vi­ses­ta pil­ves­tä. Kun sii­hen pyy­det­tiin se­li­tys­tä, Neu­vos­to­lii­ton vas­taus oli odo­tus­ten mu­kai­nen. He kiel­si­vät kai­ken ta­pah­tu­neen. Vas­ta kun Poh­jois­maat oli­vat il­moit­ta­neet val­ta­van sä­tei­lyn läh­teen, Mos­ko­vas­ta an­net­tiin lausun­to, jos­sa myön­net­tiin, et­tä siel­lä oli ta­pah­tu­nut jo­tain.

Voi­ma­lan ym­pä­ris­tös­sä oli jo ryh­dyt­ty toi­meen,

”Tun­tui kuin sil­mä­ni oli­si­vat pul­lah­ta­neet ulos pääs­tä. En pys­ty­nyt mi­ten­kään se­lit­tä­mään nä­ke­mää­ni. Oli sel­vää, et­tä ky­se ei ol­lut ta­val­li­ses­ta on­net­to­muu­des­ta vaan jos­tain pal­jon pa­hem­mas­ta.”

vaik­ka sii­tä ei ker­rot­tu mi­tään. On­net­to­muut­ta seu­raa­va­na päi­vä­nä hal­li­tus pe­rus­ti asias­ta vas­taa­van neu­vos­ton, ja yk­kös- ja kak­kos­reak­to­rit sul­jet­tiin. Neu­vos­toar­mei­jan edus­ta­ja ken­raa­li Pi­ka­lov läh­ti mat­kaan kuor­ma-au­tol­la, jos­sa oli sä­tei­lyä mit­taa­va lai­te ja ajoi voi­ma­lan port­tien si­sä­puo­lel­le mit­ta­maan sä­tei­ly­mää­riä. Hän to­te­si reak­to­ris­sa ole­van gra­fii­tin pa­la­van ja va­paut­ta­van val­ta­via mää­riä sä­tei­lyä ja läm­pöä.

Pian sen jäl­keen hal­li­tus­ta Mos­ko­vas­sa va­roi­tet­tiin ja Pri­py­atin kau­pun­gin asuk­kaat eva­kuoi­tiin, mut­ta sit­ten teh­tiin jäl­leen li­sää vir­hei­tä.

En­sin reak­to­ria yri­tet­tiin sam­mut­taa ve­del­lä, jol­loin kuu­muus ha­jot­ti ve­den ve­dyk­si ja ha­pek­si, mi­kä ai­heut­ti rä­jäh­dyk­sen. Se puo­les­taan kuu­men­si reak­to­ria li­sää. Tu­li ei siis sam­mu­nut vaan yl­tyi en­ti­ses­tään. Kol­men epä­on­nis­tu­neen yri­tyk­sen jäl­keen, tul­ta ei enää yri­tet­ty sam­mut­taa ve­del­lä, ja vi­ran­omai­set päät­ti­vät käyt­tää sam­mut­ta­mi­seen he­li­kop­te­ris­ta suo­raan reak­to­rin pääl­le pu­do­tet­ta­vaa hiek­kaa, lyi­jyä ja boo­ri­kar­bi­dia. Sil­lä ta­voin reak­to­rin läm­pö­ti­laa saa­tiin lo­pul­ta­kin las­ket­tua, mut­ta kaik­ki he­li­kop­te­reis­sa ol­leet me­neh­tyi­vät pian toi­men­pi­teen jäl­keen – Mos­ko­vas­ta an­net­tu­jen tie­to­jen mu­kaan eri­lai­sis­ta, toi­sis­taan poik­kea­vis­ta syis­tä. Ku­lui kym­me­nen päi­vää en­nen kuin reak­to­rin ydin saa­tu ko­ko­naan sam­mu­maan.

Kun tu­li oli saa­tu sam­mu­tet­tua, päät­tä­vis­sä eli­mis­sä ryh­dyt­tiin et­si­mään syyl­li­siä. Ala-ar­voi­sen lait­teis­ton osoit­ta­mi­nen sor­mel­la oli­si tar­koit­ta­nut sen myön­tä­mis­tä, et­tä suu­res­sa ja mah­ta­vas­sa Neu­vos­to­lii­tos­sa ol­laan tek­ni­sis­sä ja tur­val­li­suu­teen liit­ty­vis­sä asiois­sa kil­pai­li­joi­hin näh­den pa­has­ti jäl­jes­sä. Oli vii­saam­paa il­moit­taa syyk­si in­hi­mil­li­nen vir­he. Yli 25 kom­mu­nis­ti­sen puo­lu­een jä­sen­tä ero­tet­tiin on­net­to­muu­teen liit­ty­väs­tä teh­tä­väs­tään ja kuut­ta Tšernobylin työn­te­ki­jää syy­tet­tiin tur­va­mää­räys­ten rik­ko­mi­ses­ta ne­los­reak­to­rin tes­tin ai­ka­na. Dy­at­lo­via syy­tet­tiin alais­ten­sa lä­het­tä­mi­ses­tä pa­la­vaan reak­to­riin il­man, et­tä hän oli ker­to­nut heil­le sä­tei­ly­vaa­ras­ta. He sai­vat kaik­ki syyt­teen ja tuo­mion, joi­den pi­tuus vaih­te­li kah­des­ta vuo­des­ta työ­lei­ril­lä 10 vuo­teen van­ki­las­sa.

Hal­li­tus löy­si siis syn­ti­puk­kin­sa mut­ta on­net­to­muu­den po­liit­ti­sia seu­rauk­sia ei kyet­ty es­tä­mään yh­tään sen pa­rem­min kuin ne­los­reak­to­rin vuo­toa. Yk­si Tšernobylin on­net­to­muu­den seu­rauk­sis­ta oli Neu­vos­to­lii­ton ha­joa­mi­nen. On­net­to­muu­den sat­tues­sa Mi­hail Gor­batšov oli ol­lut Neu­vos­to­lii­ton pre­si­dent­ti vain run­saan vuo­den. Hän oli saat­ta­nut alul­le lu­kui­sia uu­dis­tuk­sia. Niis­tä yk­si oli vä­hen­tää val­tion joi­den­kin vi­ras­to­jen ta­paa sa­la­ta tie­to­ja kan­sa­lai­sil­ta. Tšernobyl tar­jo­si hä­nel­le mah­dol­li­suu­den ve­tää ra­jan vies­tin­nän van­han ja uuden ai­ka­kau­den vä­lil­le ja toi suo­raan ko­ti­por­taal­le sen, mil­lais­ta tu­hoa ydin­a­seil­la voi­tai­siin saa­da ai­kaan. Myö­hem­min hän kir­joit­ti on­net­to­muu­den vai­kut­ta­neen yh­te­nä te­ki­jä­nä pää­tök­seen käyn­nis­tää Yh­dys­val­to­jen kans­sa vuo­ro­pu­he­lu kum­man­kin val­tion ydin­a­sei­den kar­si­mi­ses­ta.

Tšernobylin on­net­to­muus ai­heut­ti pal­jon kär­si­mys­tä, mut­ta sa­mal­la sii­tä tu­li kään­ne­koh­ta Neu­vos­to­lii­ton his­to­rias­sa ja viimeinen sy­säys koh­ti jär­jes­tel­män ha­joa­mis­ta. Se osoit­ti, et­tä 1900-lu­vun lo­pus­sa län­si­mais­ten val­tioi­den hal­li­tus, jo­ka vä­lit­ti omien kan­sa­lais­ten­sa tur­val­li­suu­des­ta niin vä­hän, ei voi toi­mia kes­tä­väl­lä poh­jal­la. Neu­vos­to­lii­ton vii­mei­se­nä pre­si­dent­ti­nä Mi­hail Gor­batšov kir­joit­ti it­se näin: ”Tšernobylin on­net­to­muus tar­jo­si mah­dol­li­suu­den suu­rem­mal­le sa­nan­va­pau­del­le kuin mi­kään muu asia. Jär­jes­tel­mäl­le it­sel­leen tu­li sel­väk­si, et­tei se voi­nut enää jat­kua.”

Lää­kä­rei­tä eri­tyi­set suo­ja­pu­vut yl­lään mit­taa­mas­sa sä­tei­lyä Tšernobylin on­net­to­muusa­lu­eel­la.

Kaa­su­naa­ma­rei­ta, jotka jäi­vät kou­lun ti­loi­hin, kun Pry­pia­tin ala­kou­lu eva­kuoi­tiin

Hy­lät­ty luok­ka­huo­ne Pri­py­atis­sa. Kaik­ki jä­tet­tiin niil­le si­joil­leen, kos­ka ky­sees­sä pi­ti ol­la vä­liai­kai­nen eva­kuoin­ti.

Täs­sä Pri­py­atin ho­tel­lis­sa ei ole näh­ty yhtä ai­no­aa asia­kas­ta vuon­na 1986 ta­pah­tu­neen on­net­to­muu­den jäl­keen.

Luon­to al­kaa val­la­ta joi­tain osia hy­lä­tys­tä Pri­py­atin kau­pun­gis­ta.

Tšernobylin reak­to­rin suo­ja­ra­ken­nel­man ra­ken­nus­työt saa­daan val­miik­si ai­kai­sin­taan vuon­na 2017.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.