Intian valtameren tsunami

Luonnontuho iski Kaakkois-Aasiaan

Merenpohja repesi ja synnytti mereen hirviömäisen hyökyaallon, joka vyöryi rannoille Tapaninpäivänä.

Aurinko paistoi korkealla sinisellä taivaalla. Ajatus siitä, että heleänsininen meri hävittäisi pian kaiken, mikä osui sen tielle, oli käsittämätön. Tämä on kertomus Intian valtameren tsunamin aiheuttamista tuhoista ja siitä, miten monien ihmisten päättäväisyyden ansiosta pelastui ihmishenkiä ja ryhdyttiin varmistamaan, ettei vastaavan mittaluokan tuhoa voisi tapahtua enää koskaan.

Sumatra on loma-aluetta. Sinne voi matkustaa keskellä kesää tai jouluna ja aina on vastassa silmänkantamattomiin valkoisia hiekkarantoja, perinteisiä kalastajaveneitä ja rennosti tuulessa huojuvia palmuja. Ystävälliset paikalliset juttelevat iloisina lomalaisten ja muista maista vakituisesti maahan muuttaneiden kanssa. Kaikki nauttivat paratiisin suomista terveellisistä antimista.

He eivät tienneet näkymättömästä jättiläisestä, joka lähestyi heitä tasaista vauhtia. Sumatran Sunda Trenchin rannasta 155 merimailin päässä kuohui käsittämättömän valtava voima. Se liikutti järkälemäistä ruhoaan uneliaasti aaltojen alla, mutta nyt sen rauhaa oli häiritty. Kyse oli maapallon ytimen päällä olevasta maankuoren laatasta. Se taisteli tilastaan meren synkässä syvyydessä kylki vasten naapurin kylkeä, jota se painoi alaspäin. Prosessia kutsutaan myös alityönnöksi eli subduktioksi. Lopulta toinen laattaparin laatoista antoi periksi ja nousi ylöspäin. Se sai aikaa massiivisen energianpurkauksen kohti Sri Lankaa: maa järisi. Kaliforniassa seismologien laitteet rekisteröivät maanjäristyksen, mutta sen tulokset ehdittiin analysoida vasta monen tunnin päästä. Sillä aikaa pitkin merta lähti vyörymään hyökyaalto, jonka etureuna oli korkea ja runko voimakas.

Hirviöaalto aloitti vähitellen etenevän matkan kohti rantoja. Sumatralla elettiin varhaista aamua, mutta kadut vilisivät turisteja ja paikallista väkeä. Kaukana jossain olivat uimarannat. Siellä ihmiset olivat jo ottamassa aurinkoa, kun ensimmäinen aalto saavutti rannan. Tsunameihin liittyy sellainen kavala ilmiö, että juuri ennen kuin ne iskevät rantaan, vesi itse asiassa pakenee ensin rannasta. Tälläkin kertaa rannalla olevat ihmiset olivat kävelleet rantahiekalla pidemmälle lähemmäs vesirajaa kuin tavallisesti. Siellä he seisoivat uimapuvuissaan ja bikineissään ja pitivät kenties käsivarsiaan ylhäällä tunteakseen merituulen ihollaan ja heiluttivat varpaitaan kosteassa hiekassa, joka väistyihitaasti heidän painonsa alta. He näkivät lähestyvän aallon ja saattoivat

RATKAISEVA HETKI

INTIAN VALTAMEREN TSUNAMI,

26. JOULUKUUTA 2004

Intian valtameressä tapahtuneen valtaisan maanjäristyksen jälkeen tuhovoimainen tsunami vyöryi Itä-Aasian haavoittuviin maihin ja tappoi satojatuhansia

ihmisiä.

jopa iloisina työntää kasvojaan vähän eteenpäin valmiina kohtaamaan veden kasvoillaan. Aallon kevyt kuiskaus voimistui vähitellen matalaksi kohinaksi, tuhansien toisistaan kimpoilevien pisaroiden ääneksi. Samaan aikaan ihmiset rannalla jännittivät käsivarsiensa lihakset, suipistivat huuliaan viileän suolaisen veden leikkiä varten ja painoivat kantapäänsä syvemmälle hiekkaan odottaessaan…

Silminnäkijöiden harvalukuisten videotallenteiden joukossa on yksi pitkä otos uimarannalta. Siinä seisoo mies tyynen rauhallisena, kun aalto lähestyy. Aalto hyökyy hänen päälleen, ja hän katoaa kokonaan. Videolla ääni muistuttaa, että katsoja on juuri nähnyt filmillä toisen ihmisen kuoleman.

Videolla näkyvä mies ei varmaankaan tajunnut, mitä tapahtui, ennen kuin oli jo myöhäistä.

Hän saattoi havaita aallon olevan tavanomaista voimakkaampi ja osasi ehkä varautua siihen, että aalto kaataisi hänet, mutta oletti varmaankin voivansa nousta sen jälkeen taas jaloilleen ja ravistella sitten hiekan ja irtoroskat shortseistaan ja hiuksistaan. Sen sijaan aalto poimi hänet mukaansa kaiken muun rannalla olevan irtotavaran ohessa ja jatkoi matkaansa rantaan päin.

Rannalle vyöryvän aallon voima oli tuhoisa. Asiantuntijat arvioivat veden painaneen suurin piirtein yhtä paljon kuin auto. Aallon mukana kulki kaikki se, mitä aalto oli poiminut mukaansa edetessään eli kaikkea mahdollista sateenvarjoista autoihin ja rakennusmateriaaleihin. Aalto osui Banda Aceh Cement Works -sementtitehtaan seinään, joka oli kolme kertaa miehenkorkuinen ja useita metrejä leveä. Seinä hajosi kahtia ja kaatui maahan. Aalto nappasi mukaansa ihmisiä, jotka jäivät vedessä eteenpäin syöksyvien jätteiden ja irtotavaroiden alle saarroksiin ja saivat ennen hukkumistaan hirvittäviä vammoja pelkästä veden voimasta ja sen syövereissä pyörivien esineiden terävistä kulmista.

Hirviöaalto tunnetaan ilmiönä yhä kovin heikosti. Seismologia ja tsunamiennustusten tekeminen ovat vieläkin melko uutta. Sen vuoksi tsunami tappoi niin paljon ihmisiä. Asiantuntijat eivät yksinkertaisesti osanneet sanoa miten ja minne aalto liikkuisi vyöryessään valtameressä jylisten eteenpäin. Kun he alkoivat ymmärtää todellisen tilanteen, heillä ei ollut keinoja, joilla he olisivat saaneet tiedon riittävän nopeasti kaikille. Niinpä 15 minuuttia ensimmäisen maanjäristyksen jälkeen hyökyaalto osui Sumatran rannikolle, missä se tappoi kolme neljännestä koko uhrimäärästään. Andaman- ja Nicobar-saaret jäivät veden alle vain 15 minuuttia myöhemmin, Thaimaa 45 minuuttia niiden jälkeen, Sri Lanka kaksi tuntia myöhemmin ja lopulta Malediivit neljä tuntia myöhemmin. Onneksi Afrikassa vältyttiin kuolemantapauksilta lähes kokonaan, koska valtavan aallon voima oli jo ehditty havaita ja seismologit ehtivät antaa mantereelle laajan varoituksen ja evakuoida vaarassa olevat alueet.

Jälkikäteen ajateltuna vaikeinta onkin hyväksyä se, että tulo oli ennustettavissa. Kohtalo oli kiinni sijainnista rannikolla. Kamala beach -ranta murskautui säpäleiksi. Sen loivasti nouseva rantaviiva ohjasi aallon pehmeästi suoraan rannalle, eikä se joutunut taistelemaan tietään

”Vesi painoi suurin piirtein yhtä paljon kuin auto”

halki vedenalaisten kallioiden, jotka olisivat hajottaneet sen voimaa. Toiset paikat eivät sen sijaan vahingoittuneet juuri lainkaan, vaan hyökyaalto ohitti ne kokonaan.

On hyvä muistaa, että kun näkee valokuvia tsunamin runtelemista alueista, jotka näyttävät lähes puusäleiden koristelemilta autiosaarilta eli lomaympäristöiltä, modernin elämän tunnistettavien jäänteiden (talojen) alla on hiekan seassa satoja ihmisruumiita.

Kun aallot olivat tehneet tehtävänsä, ne vetäytyivät jälleen merelle. Tsunamien erityispiirre on se, että aallot eivät vain vetäydy yksinkertaisesti takaisin merelle vaan ne imevät kaiken irtaimen roskan ja tavaran mukanaan merenpohjaan, jolloin osa niiden uhreistakin katoaa saman tien ikiajoiksi meren syvyyksiin. Ne kuolonuhrit, joita hyökyaalto ei kyennyt enää sulattamaan, löytyivät myöhemmin rannalle ajautuneina, turvonneina ja kalojen syöminä raatoina, joiden olemus oli aamusarastuksessa ja kaukaa katsottuna oudon tyyni.

Pelastusyritykset epäonnistuivat alusta lähtien, mutta ihmiset olivat päättäneet yhdistää voimansa. Sairaaloita oli tuhoutunut ja tsunami oli vaurioittanut infrastruktuuria ja saastuttanut paikka paikoin myös juomavesijärjestelmän. Se johti puolestaan huoleen sairauksien leviämisestä. Monissa paikoissa vesi oli katkaissut teitä ja rikkonut sähköpylväitä. Joillain alueilla ihmiset odottivat turhaan apua, jonka saapuminen viipyi ja viipyi. Monet paratiisinomaiset alueet olivat erityksiin jääneitä saarekkeita, erillään saaren muusta elämästä.

Pienen pääkaupungin Port Blairin kaltaisiin paikkoihin perustettiin pakolaisleirejä, joihin sukulaiset pääsivät etsimään omaisiaan ja joihin pystytettiin säännöllisesti päivitettävä ilmoitustaulu. Sieltä pystyi saamaan tietoa mahdollisesti pelastuneista sukulaisista. Ensimmäisten pelastustoimien järjestäminen oli ennen kaikkea maiden oman väestön varassa. Myöhemmin Maailman terveysjärjestön ja muiden järjestöjen työtekijät saapuivat myös auttamaan.

Meitä opetetaan usein suhtautumaan luonnonkatastrofeihin uskonnollisesta näkökulmasta.

Tsunameista kertovissa dokumenteissa henkiin jääneet kuvailevat hyökyaaltoa usein ”raamatulliseksi”. Jos uskoo älykkääseen suunnitteluun – eli että maailmakaikkeus on niin monimutkainen kokonaisuus, että vain jumalankaltainen olio on voinut luoda sen – saattaa ajatella, että kuolema on hyväksyttävä luojan tahtona. Toiset, kuten tsunamista selvinnyt Amanda, surevat sitä, että muiden pelastamiseen osallistuneet menehtyivät joskus itse. Tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta ajatella, että kauniilla rannalla auringosta nauttivat ihmiset ansaitsisivat rangaistuksen.

Hyökyaaltoa pidetään hirviömäisenä, koska haluamme nähdä sen henkilönä. Suhtaudumme siihen kuin se käyttäytyisi jonkin tiedostavat olion tavoin ja vertaamme itseämme siihen. Pyrimme sillä tavoin kenties ymmärtämään sitä ja voittamaan sen. Se muistuttaa meitä myös asemastamme maapallolla. Pidämme sitä kostonhimoisena hirviönä aivan kuin Tappajahaielokuvan haita, tai nukkuvana hirmuoliona, joka ei

”Joillain alueilla ihmiset odottivat apua, jota ei koskaan kuulunutkaan”

edes ymmärrä, millaista tuhoa se saakaan aikaan. Se muistuttaa meitä omasta pienuudestamme ja merkityksettömyydestämme maapallolla.

Vaikka eihän se aivan niinkään ole. Tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä kuoli tuona Tapaninpäivänä, ja silti se tuntui kaukaiselta, koska se tapahtui niin kaukana ja niin upeassa paikassa. Samassa paikassa, jossa oli kuvattu Leonardo DICAPRION tähdittämä elokuva The Beach. Elokuvan tapahtumapaikka on taianomainen ranta, jonne matkailijat pakenevat arkisen elämänsä murheita. Sen vuoksi on helppo unohtaa, että sellainenkin paikka voi olla vaarassa.

Tuhoisasta tapahtumasta on suhteellisen vähän videomateriaalia aivan ymmärrettävistä syistä: ihmiset pakenivat henkensä edestä.

Heillä ei ollut aavistustakaan kohtalostaan. Suuressa osassa maailmaa eletään ilman asianmukaista ennaltaehkäisyjärjestelmää. Tutkimustyö on itsesään lapsen kengissä, joten vaikka tutkimuslaitteet varsinaisen fyysisen tapahtuman mittaamiseen ovat jo olemassa,

tutkijat eivät niistä huolimatta vielä ole varmoja, miten mittaustuloksia kuuluisi tulkita oikein. Joissain tapauksissa mittauslaitteiden näytöissä näkyy vain käsittämätöntä neonväristä viivaverkostoa, josta tutkijat eivät ymmärrä sen enempää kuin kukaan mukaan.

Vaikka tutkijat lopulta alkoivatkin ymmärtää, minkä mittaluokan tuhoa tsunami voi aiheuttaa, he eivät kyenneet varoittamaan kaikkia, koska ei ollut olemassa mitään tiettyä paikkaa, minne tiedon olisi voinut ilmoittaa, jotta pahaa-arvaamattomat auringonpalvojat saataisiin nopeasti pois aallon tieltä. Myrskyn ehdottomuus muistutti meitä siitä, että meidän on huolehdittava muista samalla planeetalla elävistä, vaikka he olisivat kaukanakin. Meidän on varmistettava, ettei samanlaista ihmishenkiä ryöstävää tuhoa pääse tapahtumaan uudelleen.

Tutkijat olivat jo vuodesta 2003 lähtien peräänkuuluttaneet varhaisen varoittamisen järjestelmiä, joilla mitataan tietoa Intian valtameren maaperästä, mutta suunnitelmia ei ollut toteutettu. Pian katastrofin tapahduttua Intian valtameren varoitusjärjestelmä otettiin virallisesti käyttöön vuoden 2005 alussa.

Kun maantieteelliset tiedot yhdistetään suoraan diplomaattikanaviin, tulevina vuosina voidaan pelastaa henkiä sekä suojella maailmaa ja ihmisiä tapahtumilta, jotka aiheuttavat traumoja vuosikausiksi eteenpäin.

Voimme yrittää ymmärtää tuhoa tarkastelemalla sitä myyttisenä hahmona, hirviönä tai sattumankauppana, jolta yksittäiset ihmiset eivät voi maailmaa varjella, koska olemme vain voimattomia olentoja. Voimme ja meidän pitää silti pysyä valppaina ja puolustaa perhettämme myrskyiltä, nälältä ja sodalta kansakuntaan katsomatta.

Kuten tuon karmivan Tapaninpäivän 2004 myötä ilmenneestä urheudesta kävi ilmi, ihmiskunta kykenee yhä suuriin suorituksiin, kun vastassa on tarpeettoman tuhon hurjapäinen hirviö.