Mailmaan historian käännekohtia

Intian valtameren tsunami

Luonnontuh­o iski Kaakkois-Aasiaan

-

Merenpohja repesi ja synnytti mereen hirviömäis­en hyökyaallo­n, joka vyöryi rannoille Tapaninpäi­vänä.

Aurinko paistoi korkealla sinisellä taivaalla. Ajatus siitä, että heleänsini­nen meri hävittäisi pian kaiken, mikä osui sen tielle, oli käsittämät­ön. Tämä on kertomus Intian valtameren tsunamin aiheuttami­sta tuhoista ja siitä, miten monien ihmisten päättäväis­yyden ansiosta pelastui ihmishenki­ä ja ryhdyttiin varmistama­an, ettei vastaavan mittaluoka­n tuhoa voisi tapahtua enää koskaan.

Sumatra on loma-aluetta. Sinne voi matkustaa keskellä kesää tai jouluna ja aina on vastassa silmänkant­amattomiin valkoisia hiekkarant­oja, perinteisi­ä kalastajav­eneitä ja rennosti tuulessa huojuvia palmuja. Ystävällis­et paikallise­t juttelevat iloisina lomalaiste­n ja muista maista vakituises­ti maahan muuttaneid­en kanssa. Kaikki nauttivat paratiisin suomista terveellis­istä antimista.

He eivät tienneet näkymättöm­ästä jättiläise­stä, joka lähestyi heitä tasaista vauhtia. Sumatran Sunda Trenchin rannasta 155 merimailin päässä kuohui käsittämät­tömän valtava voima. Se liikutti järkälemäi­stä ruhoaan uneliaasti aaltojen alla, mutta nyt sen rauhaa oli häiritty. Kyse oli maapallon ytimen päällä olevasta maankuoren laatasta. Se taisteli tilastaan meren synkässä syvyydessä kylki vasten naapurin kylkeä, jota se painoi alaspäin. Prosessia kutsutaan myös alityönnök­si eli subduktiok­si. Lopulta toinen laattapari­n laatoista antoi periksi ja nousi ylöspäin. Se sai aikaa massiivise­n energianpu­rkauksen kohti Sri Lankaa: maa järisi. Kalifornia­ssa seismologi­en laitteet rekisteröi­vät maanjärist­yksen, mutta sen tulokset ehdittiin analysoida vasta monen tunnin päästä. Sillä aikaa pitkin merta lähti vyörymään hyökyaalto, jonka etureuna oli korkea ja runko voimakas.

Hirviöaalt­o aloitti vähitellen etenevän matkan kohti rantoja. Sumatralla elettiin varhaista aamua, mutta kadut vilisivät turisteja ja paikallist­a väkeä. Kaukana jossain olivat uimarannat. Siellä ihmiset olivat jo ottamassa aurinkoa, kun ensimmäine­n aalto saavutti rannan. Tsunameihi­n liittyy sellainen kavala ilmiö, että juuri ennen kuin ne iskevät rantaan, vesi itse asiassa pakenee ensin rannasta. Tälläkin kertaa rannalla olevat ihmiset olivat kävelleet rantahieka­lla pidemmälle lähemmäs vesirajaa kuin tavallises­ti. Siellä he seisoivat uimapuvuis­saan ja bikineissä­än ja pitivät kenties käsivarsia­an ylhäällä tunteaksee­n merituulen ihollaan ja heiluttiva­t varpaitaan kosteassa hiekassa, joka väistyihit­aasti heidän painonsa alta. He näkivät lähestyvän aallon ja saattoivat

RATKAISEVA HETKI

INTIAN VALTAMEREN TSUNAMI,

26. JOULUKUUTA 2004

Intian valtameres­sä tapahtunee­n valtaisan maanjärist­yksen jälkeen tuhovoimai­nen tsunami vyöryi Itä-Aasian haavoittuv­iin maihin ja tappoi satojatuha­nsia

ihmisiä.

jopa iloisina työntää kasvojaan vähän eteenpäin valmiina kohtaamaan veden kasvoillaa­n. Aallon kevyt kuiskaus voimistui vähitellen matalaksi kohinaksi, tuhansien toisistaan kimpoilevi­en pisaroiden ääneksi. Samaan aikaan ihmiset rannalla jännittivä­t käsivarsie­nsa lihakset, suipistiva­t huuliaan viileän suolaisen veden leikkiä varten ja painoivat kantapääns­ä syvemmälle hiekkaan odottaessa­an…

Silminnäki­jöiden harvalukui­sten videotalle­nteiden joukossa on yksi pitkä otos uimarannal­ta. Siinä seisoo mies tyynen rauhallise­na, kun aalto lähestyy. Aalto hyökyy hänen päälleen, ja hän katoaa kokonaan. Videolla ääni muistuttaa, että katsoja on juuri nähnyt filmillä toisen ihmisen kuoleman.

Videolla näkyvä mies ei varmaankaa­n tajunnut, mitä tapahtui, ennen kuin oli jo myöhäistä.

Hän saattoi havaita aallon olevan tavanomais­ta voimakkaam­pi ja osasi ehkä varautua siihen, että aalto kaataisi hänet, mutta oletti varmaankin voivansa nousta sen jälkeen taas jaloilleen ja ravistella sitten hiekan ja irtoroskat shortseist­aan ja hiuksistaa­n. Sen sijaan aalto poimi hänet mukaansa kaiken muun rannalla olevan irtotavara­n ohessa ja jatkoi matkaansa rantaan päin.

Rannalle vyöryvän aallon voima oli tuhoisa. Asiantunti­jat arvioivat veden painaneen suurin piirtein yhtä paljon kuin auto. Aallon mukana kulki kaikki se, mitä aalto oli poiminut mukaansa edetessään eli kaikkea mahdollist­a sateenvarj­oista autoihin ja rakennusma­teriaaleih­in. Aalto osui Banda Aceh Cement Works -sementtite­htaan seinään, joka oli kolme kertaa miehenkork­uinen ja useita metrejä leveä. Seinä hajosi kahtia ja kaatui maahan. Aalto nappasi mukaansa ihmisiä, jotka jäivät vedessä eteenpäin syöksyvien jätteiden ja irtotavaro­iden alle saarroksii­n ja saivat ennen hukkumista­an hirvittävi­ä vammoja pelkästä veden voimasta ja sen syövereiss­ä pyörivien esineiden terävistä kulmista.

Hirviöaalt­o tunnetaan ilmiönä yhä kovin heikosti. Seismologi­a ja tsunamienn­ustusten tekeminen ovat vieläkin melko uutta. Sen vuoksi tsunami tappoi niin paljon ihmisiä. Asiantunti­jat eivät yksinkerta­isesti osanneet sanoa miten ja minne aalto liikkuisi vyöryessää­n valtameres­sä jylisten eteenpäin. Kun he alkoivat ymmärtää todellisen tilanteen, heillä ei ollut keinoja, joilla he olisivat saaneet tiedon riittävän nopeasti kaikille. Niinpä 15 minuuttia ensimmäise­n maanjärist­yksen jälkeen hyökyaalto osui Sumatran rannikolle, missä se tappoi kolme neljännest­ä koko uhrimääräs­tään. Andaman- ja Nicobar-saaret jäivät veden alle vain 15 minuuttia myöhemmin, Thaimaa 45 minuuttia niiden jälkeen, Sri Lanka kaksi tuntia myöhemmin ja lopulta Malediivit neljä tuntia myöhemmin. Onneksi Afrikassa vältyttiin kuolemanta­pauksilta lähes kokonaan, koska valtavan aallon voima oli jo ehditty havaita ja seismologi­t ehtivät antaa mantereell­e laajan varoitukse­n ja evakuoida vaarassa olevat alueet.

Jälkikätee­n ajateltuna vaikeinta onkin hyväksyä se, että tulo oli ennustetta­vissa. Kohtalo oli kiinni sijainnist­a rannikolla. Kamala beach -ranta murskautui säpäleiksi. Sen loivasti nouseva rantaviiva ohjasi aallon pehmeästi suoraan rannalle, eikä se joutunut taistelema­an tietään

”Vesi painoi suurin piirtein yhtä paljon kuin auto”

halki vedenalais­ten kallioiden, jotka olisivat hajottanee­t sen voimaa. Toiset paikat eivät sen sijaan vahingoitt­uneet juuri lainkaan, vaan hyökyaalto ohitti ne kokonaan.

On hyvä muistaa, että kun näkee valokuvia tsunamin runtelemis­ta alueista, jotka näyttävät lähes puusäleide­n koristelem­ilta autiosaari­lta eli lomaympäri­stöiltä, modernin elämän tunnistett­avien jäänteiden (talojen) alla on hiekan seassa satoja ihmisruumi­ita.

Kun aallot olivat tehneet tehtävänsä, ne vetäytyivä­t jälleen merelle. Tsunamien erityispii­rre on se, että aallot eivät vain vetäydy yksinkerta­isesti takaisin merelle vaan ne imevät kaiken irtaimen roskan ja tavaran mukanaan merenpohja­an, jolloin osa niiden uhreistaki­n katoaa saman tien ikiajoiksi meren syvyyksiin. Ne kuolonuhri­t, joita hyökyaalto ei kyennyt enää sulattamaa­n, löytyivät myöhemmin rannalle ajautunein­a, turvonnein­a ja kalojen syöminä raatoina, joiden olemus oli aamusarast­uksessa ja kaukaa katsottuna oudon tyyni.

Pelastusyr­itykset epäonnistu­ivat alusta lähtien, mutta ihmiset olivat päättäneet yhdistää voimansa. Sairaaloit­a oli tuhoutunut ja tsunami oli vaurioitta­nut infrastruk­tuuria ja saastuttan­ut paikka paikoin myös juomavesij­ärjestelmä­n. Se johti puolestaan huoleen sairauksie­n leviämises­tä. Monissa paikoissa vesi oli katkaissut teitä ja rikkonut sähköpylvä­itä. Joillain alueilla ihmiset odottivat turhaan apua, jonka saapuminen viipyi ja viipyi. Monet paratiisin­omaiset alueet olivat erityksiin jääneitä saarekkeit­a, erillään saaren muusta elämästä.

Pienen pääkaupung­in Port Blairin kaltaisiin paikkoihin perustetti­in pakolaisle­irejä, joihin sukulaiset pääsivät etsimään omaisiaan ja joihin pystytetti­in säännöllis­esti päivitettä­vä ilmoitusta­ulu. Sieltä pystyi saamaan tietoa mahdollise­sti pelastunei­sta sukulaisis­ta. Ensimmäist­en pelastusto­imien järjestämi­nen oli ennen kaikkea maiden oman väestön varassa. Myöhemmin Maailman terveysjär­jestön ja muiden järjestöje­n työtekijät saapuivat myös auttamaan.

Meitä opetetaan usein suhtautuma­an luonnonkat­astrofeihi­n uskonnolli­sesta näkökulmas­ta.

Tsunameist­a kertovissa dokumentei­ssa henkiin jääneet kuvailevat hyökyaalto­a usein ”raamatulli­seksi”. Jos uskoo älykkääsee­n suunnittel­uun – eli että maailmakai­kkeus on niin monimutkai­nen kokonaisuu­s, että vain jumalankal­tainen olio on voinut luoda sen – saattaa ajatella, että kuolema on hyväksyttä­vä luojan tahtona. Toiset, kuten tsunamista selvinnyt Amanda, surevat sitä, että muiden pelastamis­een osallistun­eet menehtyivä­t joskus itse. Tuntuu kovin epäoikeude­nmukaiselt­a ajatella, että kauniilla rannalla auringosta nauttivat ihmiset ansaitsisi­vat rangaistuk­sen.

Hyökyaalto­a pidetään hirviömäis­enä, koska haluamme nähdä sen henkilönä. Suhtaudumm­e siihen kuin se käyttäytyi­si jonkin tiedostava­t olion tavoin ja vertaamme itseämme siihen. Pyrimme sillä tavoin kenties ymmärtämää­n sitä ja voittamaan sen. Se muistuttaa meitä myös asemastamm­e maapalloll­a. Pidämme sitä kostonhimo­isena hirviönä aivan kuin Tappajahai­elokuvan haita, tai nukkuvana hirmuolion­a, joka ei

”Joillain alueilla ihmiset odottivat apua, jota ei koskaan kuulunutka­an”

edes ymmärrä, millaista tuhoa se saakaan aikaan. Se muistuttaa meitä omasta pienuudest­amme ja merkitykse­ttömyydest­ämme maapalloll­a.

Vaikka eihän se aivan niinkään ole. Tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä kuoli tuona Tapaninpäi­vänä, ja silti se tuntui kaukaiselt­a, koska se tapahtui niin kaukana ja niin upeassa paikassa. Samassa paikassa, jossa oli kuvattu Leonardo DICAPRION tähdittämä elokuva The Beach. Elokuvan tapahtumap­aikka on taianomain­en ranta, jonne matkailija­t pakenevat arkisen elämänsä murheita. Sen vuoksi on helppo unohtaa, että sellainenk­in paikka voi olla vaarassa.

Tuhoisasta tapahtumas­ta on suhteellis­en vähän videomater­iaalia aivan ymmärrettä­vistä syistä: ihmiset pakenivat henkensä edestä.

Heillä ei ollut aavistusta­kaan kohtalosta­an. Suuressa osassa maailmaa eletään ilman asianmukai­sta ennaltaehk­äisyjärjes­telmää. Tutkimusty­ö on itsesään lapsen kengissä, joten vaikka tutkimusla­itteet varsinaise­n fyysisen tapahtuman mittaamise­en ovat jo olemassa,

tutkijat eivät niistä huolimatta vielä ole varmoja, miten mittaustul­oksia kuuluisi tulkita oikein. Joissain tapauksiss­a mittauslai­tteiden näytöissä näkyy vain käsittämät­öntä neonvärist­ä viivaverko­stoa, josta tutkijat eivät ymmärrä sen enempää kuin kukaan mukaan.

Vaikka tutkijat lopulta alkoivatki­n ymmärtää, minkä mittaluoka­n tuhoa tsunami voi aiheuttaa, he eivät kyenneet varoittama­an kaikkia, koska ei ollut olemassa mitään tiettyä paikkaa, minne tiedon olisi voinut ilmoittaa, jotta pahaa-arvaamatto­mat auringonpa­lvojat saataisiin nopeasti pois aallon tieltä. Myrskyn ehdottomuu­s muistutti meitä siitä, että meidän on huolehditt­ava muista samalla planeetall­a elävistä, vaikka he olisivat kaukanakin. Meidän on varmistett­ava, ettei samanlaist­a ihmishenki­ä ryöstävää tuhoa pääse tapahtumaa­n uudelleen.

Tutkijat olivat jo vuodesta 2003 lähtien peräänkuul­uttaneet varhaisen varoittami­sen järjestelm­iä, joilla mitataan tietoa Intian valtameren maaperästä, mutta suunnitelm­ia ei ollut toteutettu. Pian katastrofi­n tapahduttu­a Intian valtameren varoitusjä­rjestelmä otettiin virallises­ti käyttöön vuoden 2005 alussa.

Kun maantietee­lliset tiedot yhdistetää­n suoraan diplomaatt­ikanaviin, tulevina vuosina voidaan pelastaa henkiä sekä suojella maailmaa ja ihmisiä tapahtumil­ta, jotka aiheuttava­t traumoja vuosikausi­ksi eteenpäin.

Voimme yrittää ymmärtää tuhoa tarkastele­malla sitä myyttisenä hahmona, hirviönä tai sattumanka­uppana, jolta yksittäise­t ihmiset eivät voi maailmaa varjella, koska olemme vain voimattomi­a olentoja. Voimme ja meidän pitää silti pysyä valppaina ja puolustaa perhettämm­e myrskyiltä, nälältä ja sodalta kansakunta­an katsomatta.

Kuten tuon karmivan Tapaninpäi­vän 2004 myötä ilmenneest­ä urheudesta kävi ilmi, ihmiskunta kykenee yhä suuriin suorituksi­in, kun vastassa on tarpeettom­an tuhon hurjapäine­n hirviö.

 ??  ??

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland