Ranska sanoo ”oui”nationalismille

Nationalismin aallonharjalla ja heinäkuun 1911

Agadirin kriisin seurauksena valittu kovansarjan, saksalaisvastainen pääministeri Raymond Poincaré johti Ranskaa oikealle. Seuraavana vuonna presidentiksi valittu Poincaré otti ulkopolitiikan ja korkeimman sotaneuvoston johtoonsa sekä lähetti kokeneen valtiomiehen Théophile Delcassén – jota Wilhelm II kuvaili Saksan kannalta vaarallisimmaksi ranskalaiseksi – suurlähettilääksi Venäjälle koordinoimaan Ranska Venäjän sotastrategiaa.

Poincarén hallituksen valmistautuessa sotaan hän vahvisti näkemystään ilmoittamalla Venäjän suurlähettiläälle, Alexander Izvolskylle, että jos Itävalta Unkarin kanssa tulisi ensimmäisestä Balkanin sodasta johtuvia konflikteja, Venäjä saisi Ranskan tuen.

Ranskan hallituksen sotakiihkoilijat laskelmoivat, ettei Balkanin sota olisi pelkästään paras tapa saada Venäjää lähettämään kaikki joukkonsa kentälle vaan myös Itävalta-Unkarin hyökkäys Serbiaan hajottaisi Itävalta-Unkarin ja antaisi sen liittolaisille mahdollisuuden käydä

Saksan kimppuun.