”MADAME MAO” KUMARTAA YLEISÖLLE

Vuoteen 1960 mennessä Maon entiset CCP:n liittolaiset, kuten Deng Xiaoping, halusivat läheisemmät suhteet Venäjään – ja Maon pois vallasta. Vallankumouksen keulahahmon sivuuttaminen olisi ollut mahdotonta, joten he yrittivät pistää hänet syrjään tekemällä hänestä pelkän koristeen ilman todellista valtaa.

Mutta ovela ja poliittisesti laskelmoiva Mao ei aikonut luopua imperiumistaan. Vallankumous oli tuonut hänet valta-asemaan, joten vallankumous voisi pitää hänet siellä jatkossakin – tällä kertaa tosin kulttuurivallankumous. Päästääkseen tähän Mao kääntyi (neljännen) vaimonsa puoleen, joka tunnetaan myös nimellä Madame Mao.

Julkisuudessa tämä entinen filmitähti nähtiin johtajan loistokkaana ja omistautuneena vaimona. Yksityiselämässä liitto oli rakkaudetonta teeskentelyä, ja vaimo itse oli pahansisuinen juonittelija. Siitä huolimatta Mao luotti häneen, ja koska kulttuuri oli hänen vahvuutensa, hänestä tulisi ihanteellinen näyttämömestari kulttuurivallankumoukselle. Toukokuussa

1966 Mao julisti taiteen poliittiseksi teoksi ja nimitti Madame Maon armeijan taiteelliseksi neuvonantajaksi. Madame Mao ryhtyi välittömästi hyökkäämään taiteilijoiden kimppuun ja julistamaan pannaan ”kapitalisteiksi” miellettyjen taiteilijoiden töitä.

Kiina joutui kärsimään Madame Maon sensuuri- ja propagandakampanjasta seuraavan kymmenen vuoden ajan. Kaikki muista maista tuleva taide kiellettiin, ja miljardin ihmisen oli tyydyttävä katsomaan hänen suosittelemiaan elokuvia ja näytelmiä. Kaikissa niissä kerrottiin samaa tarinaa: vallankumouksen puolesta uhrautuminen olisi kunniallinen teko. Se iskostui vahvana kokonaisen kiinalaislasten sukupolven mieliin, ja heidät ohjelmoitiin tappamaan ja kuolemaan johtaja Maon palvonnan nimissä.