Sara Maria Aldrete

Voodoo-kummitäti

IHO OLI HELEÄ, PIIRTEET VAHVAT JA KATSE KOHDISTUI SUORAAN ETEEN, KUN RITUAALISAVU NOUSI HEIDÄN YMPÄRILLÄÄN. KATSOJAT ( JOTKA TAVOITTELIVAT SUURINTA TOIVETTAAN) OLIVAT KAUHUISSAAN. SE OLI YHTÄ PÄIHDYTTÄVÄÄ KUIN HUUMEIDEN AIKAANSAAMA TUNNE, JONKA HAHMON ” TAIKA” SAISI AIKAAN.

Sara Aldrete on ristiriitainen nainen. Amatsonivartaloinen seksikäs vaaleaverikkö on yli 180 cm pitkä ja oli tähtiopiskelija yliopistossaan. Tuntien päätyttyä hän kuitenkin ajoi rajan yli Meksikoon, jossa hänestä tuli La

Madrina – Narcosatanica- huumekartellikultin ylipapitar. Yhdessä entisen rakastajansa Adolfo de Jesus Constanzon kanssa hän johti rituaaleja, joissa ihmisuhreja kidutettiin ja sitten uhrattiin organisaation kätyrien suojelemiseksi, kun nämä kuljettivat heidän marihuanaansa laajalle alueelle. Vuonna 1990 tuomittu Sara väittää, että häntä pidettiin vankina ja hänet pakotettiin osallistumaan Constanzon johtaessa seremonioita, mutta hänen entiset ystävänsä järkyttyivät, kun he muistivat Saran olleen kiinnostunut okkultismista jo kauan sitten.

HEI HULINAA!

Sara varttui Matamorosissa, Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalla olevassa kaupungissa. Hän asui vanhempiensa luona mutta kulki joka päivä rajan yli opiskellakseen Texas Southmost Collegessa. Sara ei ollut tavallinen, vaan keskitason yläpuolella – hän sai keskiarvoa korkeampia arvosanoja, oli voittanut koulun liikuntapalkinnon ja opetti aerobicia, ja silti hänellä oli vielä aikaa työskennellä yliopiston hallinnollisisssa tehtävissä saadakseen lisää rahaa opintokuluihinsa. Hänen opiskelutoverinsa ja opettajansa ( mukaan lukien antropologian opettaja, joka opetti uskonnollisista rituaaleista) pitivät häntä ahkerana, tunnollisena tyttönä. Ihme, ettei hän kasvattanut vielä suloisia koiranpentuja, niin turmeltumaton hänen kuvansa tuolloin oli.

Mutta kuten entinen apulaisseriffi George Gavito totesi, ei ollut tavatonta, että raja- alueen opiskelijoiden elämä oli aivan erilaista rajan eri puolilla: ” Sara ylitti Meksikon rajan ja muuttui joksikin aivan toiseksi”, hän sanoi. Hänellä oli lupa oleskella kummassakin maassa. Vasta myöhemmin huomattiin, että avustuksilla elävä Sara lähti aina kampukselta uudella autolla, jossa oli ” kännykkä”, kuten sanomalehdet kirjoittivat, ja se oli käytännöllisesti katsoen ennenkuulumatonta vuonna 1989. Vaikutti siltä, että Sara sai rahaa ja ehkä muutakin joltain muulta tai jostain muualta.

Meksiko on yhteydessä Yhdysvaltoihin, mutta kaikkialla ei ole vaurasta. Pääkaupunkia hallitsee katolinen Marian ylösnousemuksen kirkko, joka on Latinalaisen Amerikan vanhin ja suurin. Sen kultakoristeet ja neitsyt Marian, Jeesus- lapsen ja pyhimysten patsaat loistavat auringossa. Vilkkaassa keskustassa kaupat ovat pullollaan kalliita uskonnollisia esineitä Neitsyt Marian patsaista kirkonkelloihin, jotta matkaajat voivat kokea pyhän rakennuksen tunnelman vielä kotonakin. Kun lähtee pääkaduilta sivummalle, tunnelma kuitenkin muuttuu. Vauraus vaihtuu nopeasti ränsistyneiksi kujiksi, jotka ovat kuitenkin täynnä kauniita pyhättöjä. Turistioppaissa matkaajia neuvotaan pysymään pääväylillä välttääkseen korruptoituneet poliisit ja villit taksifirmat, jotka sieppaavat turisteja pienten lunnaiden toivossa. Paikoissa, joissa köyhyys häälyy ovella, ihmiset etsivät helpotusta, joko Jumalalta tai huumeista, joiden avulla yritetään karkottaa epätoivo – Meksikossa nuo kaksi voivat kulkea käsi kädessä.

SEKOILEVA TYTTÖ

Sara halusi ehkä paeta ankeaa elämäänsä – pakkoavioliittoa, jonka hän oli solminut lähes lapsena. Selviytyäkseen tunnemyrskystään hän kulki keltaista hiekkatietä vaaraa ja Adolfo Constanzon piilopaikkaa kohti. Ammattirikollinen oli huomannut, että Sara tapaili yhtä hänen kilpailijaansa ja että Saralla oli yhteyksiä pahamaineiseen Hernandezin kartelliin, joten hän esitti tapaamiskutsun. Ehkä jos hän saisi suostuteltua Saran palvomaan hänen alttariaan, hän saisi tämän vakuuttumaan kyvystään hallita miehiä.

Adolfon voimakas karisma veti heti nuorta tyttöä puoleensa. Hän oli ehkä perinyt itseluottamuksensa esi- isiltään, sillä hänen perheensä oli harjoittanut vuosia santeriaa – erästä okkultismin tai noituuden muotoa. Santeria väittää olevansa todellista taikuutta eikä mitään lavataikuuden kaltaista illuusiota. Okkultismi voi teoriassa olla valkoista tai mustaa, hyvää tai huonoa, tai jotain siltä väliltä. Se riippuu siitä, kuinka sitä käytetään, ja tietenkin on erilaisia miepipiteitä siitä, toimiiko se. Ainakin se voi saada harjoittajansa vaikuttamaan mystiseltä ja saada hänet – tai taikuuden, johon hän väittää pystyvänsä – vaikuttamaan vastustamattomalta niiden silmissä, jotka etsivät jotain omasta elämästään puuttuvaa. Sillä, onko okkultisteilla yliluonnollisia voimia, ei ole merkitystä, koska he voivat muuttaa ihmisen käyttäytymistä, jos ihminen uskoo, että hänen käyttäytymistään voidaan muuttaa. Kun tähän ” kykyyn” lisätään se, että Adolfo oli myös komea, ei ole vaikea ymmärtää, että Sara lankesi häneen, ja Adolfon kerrotaan opettaneen Saralle, kuinka hallita itse kuolemaa.

Seurapiirinoita

Noituuden tenho kasvoi, koska kultti oli tekemisissä erittäin vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa. Erilaiset okkultismin muodot ovat suosittuja Etelä- Amerikassa, ja aivan kuten uskonnoissa, kannattajat tulevat eri yhteiskuntaluokista. Meksikon seurapiirien kerma poliiseista poliitikkoihin ja kuuluisuuksiin kävi

” El Padrinon” luona – kummisetä Adolfon ja hänen noitansa Saran. He kirjoittivat nimensä kirjaan, joka sisälsi kaikissa rituaaleissa käytettäviä arvoituksellisia symboleja. Kun muodollisuudet oli hoidettu, onnen tavoittelijat kertoivat sisimmät haaveensa – ” sisin” oli olennainen sana, sillä Adolfo erikoistui ihmisuhreihin. Hän oli ” jalostanut” esi- isiensä hänelle opettamaa santeriaa yhdistämällä siihen kongolaisen palo mayomben tyylisiä uhrikäytäntöjä. Kansantaikuudessa on maailmanlaajuisesti tavallista panna astiaan esimerkiksi jalometalleja ja eläinten osia edustamaan loitsun päämäärää, ennen kuin suoritetaan rituaali, joka antaa loitsulle voiman. Onnea tuovat jäniksenkäpälät ovat tämän käytännön jäänne, mutta Adolfo vaihtoi eläimen ihmiseen. Jos hän halusi valmistaa vahvan taikajuoman asiakkaalle, hän lisäsi pataansa eli ngangaan ihmisen lihaa. Uutta elinvoimaa etsimässä? Se vaati pienen lapsen tai ehkä jopa vastasyntyneen vauvan uhraamista. Narcosatanican rituaalipaikalle haudattuna löytyi ruumiita, joilta puuttui sydän, aivot ja selkänikamia.

Kauppa oli vilkasta, mutta suurien summien tienaaminen Meksikon alamaailmassa tarkoitti huumeita. Kultin seuraava tehtävä oli selvittää, miten pitää huumekuriirit poissa poliisin näköpiiristä, ja siihen he tarvitsivat aivoja. Useita uskollisia lähetettiin kadulle, jota kevätlomalla olevat opiskelijat suosivat halpojen juomien ja vilkkaan yöelämän vuoksi. Siellä he tapasivat sattumalta Mark Kilroyn, lahjakkaan lääketieteen opiskelijan ja kaikin puolin kunnon amerikkalaisen.

ON HELPPO YMMÄRTÄÄ, MIKSI SARA LANKESI ADOLFOON, JA TÄMÄN KERROTAAN OPETTANEEN SARALLE, KUINKA HALLITA ITSE KUOLEMAA.

Hänet siepattiin sivukadulla, vietiin rituaalimajaan ja murhattiin.

Tähän viimeiseen murhaan liittynyt julkisuus johti poliisin etsimään majaa.

Jengi ei ollut jäänyt kiinni suurelta osin siksi, että entisen apulaisseriffi Gaviton mukaan monet meksikolaiset poliisit uskovat magiaan yhtä lailla kuin siviilihenkilöt. Näistä poliiseista tuntui varmasti, kuin he olisivat matkanneet Oziin, kun he uskaltautuivat etsimään suurta ja kammottavaa kultin johtajaa ja palasivat mukanaan noidan pää palkkiona uhmakkuudestaan.

Gavito, suuri, eloisa mies, jolla oli vuosien kokemus poliisityöstä, oli itse mukana retkikunnassa. Hän tiesi, että ihmiset suojelivat kultin jäseniä, koska pelkäsivät, että kultin kannattajat kävisivät luultavasti itse helvetin liekkien siivittäminä kaikkien niiden kimppuun, jotka yrittäisivät pysäyttää heidät. Gavito tiesi, että siivet on katkaistava. Hän tarttui omaan luotettavaan muoviseen taikasauvaansa ja valitsi median maagisen numeron paljastaakseen huumeiden parissa puuhastelevat huijarit.

Sinä iltapäivänä poliisin ryhmä veti verhon sivuun Narcosatanican salamyhkäisen maailman edestä. He, kuten Sara, kulkivat keltaista hiekkatietä pienen hökkelin luo, jossa oli vihreä katto ja jota ympäröi romahtanut puuaita. Toisin kuin Sara, he etenivät loogisesti ja sytyttivät tuleen yhden rituaalipadoista, jotka oli jätetty ulos. Leimuavat liekit ahmaisivat rakennuksen. Demonia tai tämän kätyriä ei ilmaantunut, ja valhe parin kukistamattomuudesta tallennettiin filmille ja esitettiin televisiossa kautta maan. Olipa magia mahdollista tai ei, Adolfon magia ei ainakaan ollut riittävän vahva kukistamaan Meksikon lainvalvojia, joten hän lähti pakoon Sara mukanaan.

Poliisi sai myöhemmin kiinni Saran, Adolfon ja muut keskeiset kultin jäsenet. Adolfo valitsi kuoleman ennemmin kuin vankeuden, ja yksi hänen seuraajistaan ampui hänet. Sara pidätettiin.

Kotia ei voita mikään

” Haluan nähdä isäni”, Sara sanoi, kun hänelle luettiin syyte. Hän väitti, että Constanzo oli pakottanut hänet lähtemään piiloon kanssaan ja että hän oli tiennyt murhista vain televisiouutisten kautta. Lisäksi hän pyysi, että hänen anteeksipyyntönsä

POLIISI LÖYSI VERISET SEINÄT, PALOJÄLJET LATTIASSA, ALTTARIN JA KYNTTILÄT, KUN HE TUTKIVAT SARAN PIENEN MAKUUHUONEEN HÄNEN VANHEMPIENSA TALOSSA.

SARA ON AINA VÄITTÄNYT OLLEENSA SYYTÖN MURHIIN. HÄN ON EDELLEEN VANKILASSA, JOSSA HÄN HARJOITTAA

YHÄ SANTERIAA.

välitettäisiin Mark Kilroyn perheelle, ja toinen kultin jäsen, Alvaro de Leon Valdez, vahvisti hänen väitteensä, ettei hän ollut sekaantunut murhiin. Todennäköisesti hän kuitenkin halusi palata Matamorosiin, ainakin ennen kuin poliisi ehti sinne...

Poliisi löysi veriset seinät, palojäljet lattiassa, alttarin ja kynttilät, kun he tutkivat Saran makuuhuoneen hänen vanhempiensa talossa. Muita tarinoita alkoi nousta esiin. Aiemmin ne olivat tuntuneet vain älykkään mutta levottoman sielun viattomalta omalaatuisuudelta, mutta nyt ne olivat pahaenteisiä: koulutoverit muistivat korut, joihin Sara oli kieltänyt koskemasta, jottei heille koituisi harmia, ja ihmiset muistivat hänen katselleen toistuvasti elokuvaa Pahan riivaamat, joka kertoo magiaa rahan vuoksi harjoittavasta kultista. Hänen ystävänsä miettivät vasta jälkikäteen hetkeä, jolloin Sara nousi ylös elokuvan jälkeen ja puhui oudolla okkultismin äänellä. Hän oli kiinnostunut magiasta, johon liittyi uhraaminen, ja oli kultin jäsenten seurassa, kun hänet löydettiin. Jos hän oli koskaan ennen pidätystään nähnyt ” kulissien takana” olevan todellisen Constanzon, hän oli sulkenut heti silmänsä. Koti oli siellä, missä hänen synkät kuvitelmansa olivat, ja hän oli jumissa siellä – oli ollut oikeastaan aina.

Sara todettiin syyttömäksi Constanzon murhaan, mutta hänet tuomittiin aluksi kuudeksi vuodeksi vankilaan rikollisjärjestöön kuulumisesta. Hänet tuomittiin myöhemmin 62 vuodeksi vankilaan osallisuudestaan lukuisiin kultin tekemiin murhiin. 11 vuotta myöhemmin hän julkaisi Me Dicen La Narcosatanica - kirjan, joka kertoo yksityiskohtaisesti hänen puolensa tarinasta. Hän on aina väittänyt olleensa syytön murhiin. Hän on edelleen vankilassa, jossa hän harjoittaa yhä santeriaa.

Keskeinen osa uskoa on, että uskova osallistuu ” oikeista syistä”, onpa se syy sitten itsensä kehittäminen, yhteiskunnan parantaminen tai se, että uskoo jossain olevan korkeamman voiman, joka pakottaa tekemään niin. Monissa uutisjutuissa on jätetty kertomatta, että poltettu Narcosatanican rituaalimaja siunattiin myöhemmin puhdistusriitissä, johon kuului sarja käsimerkkejä, ristinmerkki ja valkoisen jauheen viskominen.

Sen tarkoituksena oli häätää pahat henget, jotka olivat asuneet majassa, ja korvata ne toisella näkymättömällä voimalla – kristittyjen Jumalalla. Muilla alueilla poliisi eristi rikospaikat rikospaikkanauhalla. Meillä kaikilla on voimia, joihin haluamme uskoa. Jotkut, kuten laki, vain toimivat paremmin kuin toiset.