TÄPÄRÄSTI TURVAAN
Näitä viittä eläintä odotti aikoinaan sukupuutto, mutta nyt niiden kannat ovat vahvistumassa ahkeran suojelutyön ansiosta.
USEAMPI KUIN JOKA NELJÄS LAJI, jonka tilan kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on arvioinut, on uhanalainen. Moni on siirtynyt uhanalaisuusluokituksen portaalta toiselle – elinvoimaisesta vaarantuneeksi, erittäin uhanalaiseksi, äärimmäisen uhanalaiseksi ja lopulta hävinneeksi. Aina joskus jokin laji kuitenkin kääntyy tuhon partaalta takaisin ja onnistuu ujuttautumaan vähemmän uhanalaiseen luokkaan. Joskus se onnistuu ihmisen avulla. Vuosien mittaan toteutetut suojelutoimet auttoivat parantamaan 13 lajin statusta vuonna 2018 (lajeista viisi tällä aukeamalla). Luokituksen koheneminen on aina juhlan aihe, mutta jotkut tutkijat pelkäävät sen siirtävän huomiota pois lajin tulevaisuuden turvaamisesta. Vuonna 2019 tehdyt luokitusmuutokset ovat kaikki seurausta tilanteen heikkenemisestä.