SELVIYTYJÄT
Merikilpikonnat ovat kulkeneet maailman merillä hirmuliskojen ajoista lähtien, yli 100 miljoonan vuoden ajan. Nyt kaikki seitsemän lajia ovat uhattuina ihmisen toiminnan vuoksi: niitä jää sivusaaliina kalanpyydyksiin, munia kerätään liikaa ja laajalle levinnyt muovijätekin haittaa elämää.
COSTA RICAN YÖSSÄ alkaa sataa juuri kun kuljen tohtorikoulutettava Helen Pheaseyn kanssa hiekkarannan poikki punaisen taskulampun kanssa. Pheasey tutkii pimeää matelijakauppaa ja tekee yhteistyötä yhdysvaltalaisen Paso Pacífico -suojelujärjestön kanssa. Hänellä on taskussaan kilpikonnan valemuna, johon on asennettu GPS-lähetin, ja me etsimme sille potentiaalista äitiä. Hän viittilöi kohti etelänbastardikilpikonnaa, joka potkii yksikseen hiekkaa pimeydessä. Kun kilpikonna munii, Pheasey ryömii sen hännän tuntumaan, kurottaa kohti pingispallon kokoisten munien kasaa ja asettaa valemunan sen keskelle. Hän toivoo, että hätäiset munarosvot nappaavat valemunan muiden mukana.
Kilpikonnanmunat ovat kuumaa tavaraa Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Niistä tehdään keittoa ja munakkaita ja niitä pudotetaan raakana ryyppylasiin sitruunan, tomaattimehun ja pippurin seuraksi.
Kilpikonnanmunien myyminen on ollut useimmissa maissa laitonta jo vuosien ajan. Siitä huolimatta poliisi pysäytti vuonna 2018 Meksikon Oaxacassa lava-auton, johon lastatuissa jätesäkeissä oli 22 000 kilpikonnanmunaa. Malesian viranomaiset taas pysäyttivät kaksi vuotta aiemmin neljä filippiiniläistä, joilla oli puuveneissään 19 000 munaa. Niistä luvassa olleet lähes 7000 euroa olisivat vastanneet heillä päin lähes kolmen vuoden keskipalkkaa. Munavarkaudet liittyvät Pheaseyn mukaan usein köyhyyteen tai huume- tai alkoholiongelmaan, mutta valemunat voisivat auttaa pysäyttämään järjestäytynyttä salakauppaa.
Eräänä lauantaina jokin aika sitten varkaat tyhjensivät Costa Rican Guanacasten lähellä 28 pesää – ja veivät mukanaan myös yhden Pheaseyn valemunista.
Maanantaiaamuna seitsemän aikaan Pheasey seurasi kännykkäsovelluksesta, kuinka muna matkasi niemimaalta mantereelle. Pienen pysähdyksen jälkeen se jatkoi matkaansa San Ramóniin 137 kilometrin päähän rannasta. Pheasey seurasi reittiä autollaan. Muna oli pysähtynyt erään supermarketin lastauslaiturille. Siellä se luultavasti vaihtoi omistajaa ennen kuin se kuljetettiin jonkun kotiin.
Pheasey ja Paso Pacífico hiovat edelleen taktiikkaansa, mutta vaikka valemunat vaikuttavatkin lupaavalta tavalta ehkäistä salakuljetusta, se on vain yksi monista kilpikonnien kohtaamista ongelmista. Me nakerramme pesimärantoja pystyttämällä meren äärelle pilvenpiirtäjiä, hotelleja ja muita rakennuksia. Olemme valaisseet rantaviivoja hämäävillä katuvaloilla. Kilpikonnia jää auton alle. Saasteita öljyjätteestä muoveihin valuu rannikkovesiin. Mehupillejä ja muovihaarukoita tunkeutuu kilpikonnien kuonoihin. Nälkäiset merinahkakilpikonnat erehtyvät pitämään muovipusseja meduusoina.
Uudessa tutkimuksessa arvioidaan, että 150 viime vuoden aikana on tapettu yhdeksän miljoonaa karettikilpikonnaa lähinnä niiden punakultaisten kuorien vuoksi. Niistä on valmistettu hiuspinnejä, silmälaseja, korurasioita ja huonekaluja.
Luonnonvaraisten kasvien ja eläinten kauppaa säätelevä kansainvälinen CITES-sopimus alkoi kieltää kilpikonnatavaroiden myyntiä 1970-luvulla, mutta kielto ei ole aina tehonnut. Vuonna 2012 tutkijat löysivät Japanin ja Kiinan markkinoilta tuhansia karettikilpikonnaesineitä. Varmoja lukuja ei ole, mutta tutkijat arvioivat maailmassa olevan enää 60 000–80 000 pesivää karettikilpikonnanaarasta.
Jotkin valtiot sallivat edelleen kilpikonnanpyynnin kotitarpeiksi, mutta kiellotkin ovat merkityksettömiä ilman valvontaa, paikallisten asukkaiden tukea ja vaihtoehtoisia ravinnontai tulonlähteitä. Esimerkiksi Mosambikissa ja Madagaskarilla metsästetään laittomasti kymmeniä tai kenties satoja tuhansia nuoria ja täysikasvuisia liemikilpikonnia vuosittain.
JONKINLAISTA EDISTYSTÄ on saavutettu siellä, missä asukkaat ovat ottaneet ajatuksen kilpikonnansuojelusta omakseen. Istun eräänä aamuna Costa Ricassa jakeluautossa meren välkehtiessä kuubankuningaspalmujen lomasta. Kyydissämme meillä on 80 isoa kassia ja niissä 96 000 kilpikonnanmunaa. Pian ne pakataan uudelleen ja myydään ravintoloihin ja baareihin aina San Joséen asti. Täällä se on täysin laillista – ja saattaa jopa auttaa kilpikonnia.
Tällä Tyynenmeren hiekkarannalla Ostionalissa, Costa Rican pohjoisosan niemimaalla, tapahtuu joka kuukausi yksi maailman suurimmista joukkomuninnoista. Nimellä arribada tunnettu ilmiö käynnistyy yleensä pimeän aikaan, kuten tänäkin aamuna. Rannan edustalle kerääntyy tuhansia etelänbastardikilpikonnanaaraita, joiden siluetit erottuvat tähtitaivasta vasten. Jonkin salaperäisen merkin saatuaan ne alkavat ryskyä rantaan. Niitä tulee aaltoina tönien ja tunkien toistensa ohi, eivätkä ne välitä vähääkään vaaroista: munia vaanivista
korppikotkista, kulkukoirista, nälkäisistä pesukarhuista. Sitten ne alkavat kaivaa esiin toisten munia ja rikkovat niitä, täyttävät kuopat uusilla munilla ja löntystävät takaisin mereen.
Ihmiset saapuvat aamunkoitteessa. Paljasjalkaiset miehet esittävät omituista steppausta ja keinuvat kantapäiltä varpaiden varaan tunnustellen maasta pehmeämpiä kohtia. Kun sellaisia löytyy, he alkavat kaivaa, kunnes löytävät munat. Sitten teinit ja naiset alkavat tunkea niitä kasseihinsa.
Costa Rica yritti kieltää munienkeruuta jo 1970-luvulla, mutta valvonta oli leväperäistä. Lopulta tutkijat esittivät järjestelyä, jossa kauppaa voisi käydä säännellysti ja laillisesti kotimaassa. Arribadaan tuli niin paljon kilpikonnia, että rantaan kaivettiin pesiä enemmän kuin sinne mahtui. Puolet munista tuhoutui jo keräämättäkin, ja suurimman tuhon tekivät toiset kilpikonnat. Costa Rican hallitus salli Ostionalin muutaman sadan asukkaan kerätä osan munista laillisesti.
Moni pitää Ostionalin munienkeruuta nykyisin menestystarinana. Asukkaat ottavat pienen osan munista, ja jotkut biologit ovat sitä mieltä, että ylimääräisten munien poistaminen estää mikrobeja tuhoamasta niitä vielä suurempia määriä. Myyntituloilla rahoitetaan partioita ja lainvalvontaa, jotta laittomat kerääjät pysyisivät poissa. Jokaisesta kaupasta tehdään paperit, joten ostajat tietävät munat laillisiksi. Asialle omistautuneet paikalliset ajavat petoeläimet pois auttaakseen poikasia mereen. ”Me teemme hyvää työtä”, sanoo Ruiz Avilés.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että mallia pitäisi viedä muuallekin. Munien kysyntä Costa Ricassa on vain murto-osa esimerkiksi Meksikon kysynnästä, ja arribadat ovat niin tolkuttoman runsaita, että munien harventaminen voi auttaa useamman kilpikonnanpoikasen selviytymistä. ”Minusta Ostionalia ei pitäisi koskaan käyttää luonnonsuojelun malliesimerkkinä missään muualla – ei ikipäivänä”, sanoo Southeastern Louisiana Universityn costaricalainen professori Roldán Valverde. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan laillinen keruu estää vielä suuremman määrän viemisen laittomasti; toiset taas pelkäävät kaikenlaisen kaupankäynnin laillistamisen läikkyvän pimeille markkinoille. Valitettavasti päätöksiä täytyy aina tehdä vajavaisin tiedoin.
ITSE ASIASSA eri merikilpikonnalajien kantojen vahvuudesta ei ole varmaa tietoa – eikä siitäkään, kuinka paljon kilpikonnia tarvitaan lajin elinvoiman turvaamiseksi. Uusien tutkimusten mukaan pesimärantoihin perustuvat kantalaskelmat voivat tuottaa liian korkeita tuloksia, mutta toisaalta pesämäärien perusteella voi päätyä liian alhaisiinkin arvioihin. ”Meidän on saatava paljon enemmän tietoa siitä, mitä tapahtuu vedessä, missä merikilpikonnat viettävät 99 prosenttia elämästään”, sanoo kilpikonnabiologi Nicolas Pilcher, joka tekee kenttätyötä sekä hallitusten että kansalaisjärjestöjen toimeksiannosta.
Pilcher ohjailee venettä matalan meriheinäkasvuston poikki noin 80 kilometriä Abu Dhabista länteen. Käynnissä on kilpikonnarodeo, jossa hän seuraa liemikilpikonnaa sen seikkaillessa juuri pinnan alla. Keulapartaan vierellä kyykkii Emirates Nature-World Wildlife Fundin Marina Antonopoulou. Kun Pilcher huutaa merkin, Antonopoulou hyppää kuoren päälle ja yrittää vääntää kilpikonnan pintaan ja veneeseen. Eläin kuitenkin kiemurtelee itsensä vapaaksi.
Antonopoulou ja tutkijaryhmä, josta osa on Abu Dhabin hallinnon edustajia, risteilee Arabiemiraattien Marawahin merellisellä biosfäärinsuojelualueella etsimässä näiden pikauimareiden määränpäätä. Pilcherin jalkojen tuntumassa loikoilee puolentusinaa liemikilpikonnaa. Pikainen kirurginen toimenpide kertoo, ovatko eläimet koiraita vai naaraita ja valmiita pariutumaan ja pesimään. Ryhmä kiinnittää seurantalaitteet joihinkin niistä ja vapauttaa kaikki eläimet. ”Yritämme yhdistää näiden eläinten elinpaikan, eli tämän paikan, niiden munintapaikkaan”, Pilcher sanoo. Se on kilpikonnien pelastamisen avainasia.
Kilpikonnat kuitenkin ruokailevat usein yhden valtion alueella ja pesivät toiselle kuuluvilla rannoilla. Näin on etenkin Lähi-idässä, missä emiraattilaiset kilpikonnat voivat munia Omaniin, Saudi-Arabiaan, Kuwaitiin, Iraniin tai
’OLEN NÄHNYT KAIKENLAISIA VAMMOJA, MUTTA KILPIKONNAT VAIN PORSKUTTAVAT. MISSÄ ON MERIKILPIKONNIEN DODO TAI MUUTTOKYYHKY?’
—BRYAN WALLACE, IUCN
jopa Pakistaniin asti. Luonnonsuojelijat ja Abu Dhabin hallinto eivät voi neuvotella naapurimaiden kanssa lisäsuojelusta tietämättä, mitkä kilpikonnat menevät minnekin. Asialla on tietenkin merkitystä, koska Lähi-idän rakennustahti on kiivas ja ”kilpikonnien pesimäelinympäristöt kutistuvat jatkuvasti”, sanoo Pilcher.
MERIKILPIKONNANSUOJELU on edennyt viime vuosikymmeninä suurin harppauksin eri puolilla maailmaa. Floridan ja Havaijin rantamatkailukohteet ja hotellit vähentävät rantojensa keinovalaistusta. Laitteet, jotka estävät kilpikonnia joutumasta kalaverkkoihin, auttoivat pelastamaan bastardikilpikonnia Meksikossa ja valekarettikilpikonnia Atlantilla, ja nyt niitä kokeillaan muillakin alueilla. Kalastuskieltoja on asetettu ja kaupallisessa kalastuksessa käytettyjä koukkuja muutettu, jotta niihin ei tarttuisi kilpikonnia vahingossa. Muutamassa kalastuslaivastossa on tarkkailijoita, jotka dokumentoivat kilpikonnakohtaamisia.
Edistysaskelista huolimatta edessä on uusia, monimutkaisia haasteita. Kilpikonnan sukupuoli määräytyy munimispaikan hiekan lämpötilan perusteella. Lämpimämpi hiekka tuottaa enemmän naaraita, joten trooppisen alueen hiekkalämpötilojen kohoaminen ilmastonmuutoksen vuoksi saa yhä useamman kilpikonnan syntymään naaraana.
Seuraan eräänä lämpimänä iltana lahdella Kalifornian San Diegossa tutkijaryhmää, joka pitelee kiinni täysikasvuista liemikilpikonnaa, josta Camryn Allen ottaa putkilollisen verta. Yhdysvaltain valtameren- ja ilmakehäntutkimuslaitoksessa (NOAA) työskentelevä Allen on vuosien ajan selvittänyt merikilpikonnien sukupuolta testosteronin ja muiden hormonien avulla. Tällä seudulla naaraiden osuus on kohonnut jonkin verran, mutta hänen hiljattainen tutkimuksensa Australiassa sai hänet huolestumaan toden teolla.
Raine Island, Ison valliriutan reunalla sijaitseva 21 hehtaarin kokoinen, hiekkainen kuunsirppi, on maailman suurin liemikilpikonnien pesimäsaari. Yli 90 prosenttia Ison valliriutan pohjoisosan liemikilpikonnista munii tänne ja läheiselle Moulter Caylle. Allen kollegoineen kuitenkin totesi lämpötilojen nousun johtaneen siihen, että Raine Islandilla syntyy yhtä liemikilpikonnakoirasta kohden 116 naarasta.
”Nuo tulokset saivat minut kauhusta kankeaksi”, Allen sanoo.
Se ei ole ainoa ilmastonmuutoksen nostama uhka. Kun hurrikaanit voimistuvat, ne tuhoavat enemmän kilpikonnanpesiä. Merenpinnan nousukin peittää pesimäpaikkoja ja hukuttaa munia.
Kaikesta huolimatta toivon merkkejäkin on näkyvissä. Kilpikonnat eivät selviytyneet 100 miljoonasta vuodesta kehittämättä strategioita pahojen paikkojen varalle. Ne voivat hidastaa aineenvaihduntaansa ja pärjätä kuukausikaupalla syömättä. Jotkin naaraat ovat jättäneet pesinnän väliin vuosikausiksi mutta tupsahtaneet paikalle vuosikymmentä myöhemmin. Uusi tutkimus viittaa siihen, että koiraat saattavat paritella useamman naaraan kanssa populaation ollessa heikkona, ja merikilpikonnat voivat vaihtaa pesimärantaa vaikeina aikoina.
Allenin pahimmat pelot ovat hellittäneet, kun hän on nähnyt kilpikonnien monipuolisuuden. ”Jotkin pienemmät populaatiot saattavat hävitä, mutta merikilpikonnat eivät koskaan katoa kokonaan”, hän sanoo. ”Minusta kilpikonnilla voi olla kaikkiin muihin lajeihin verrattuna sangen hyvätkin mahdollisuudet.” Ne vain tarvitsevat vähän apua. ▢
Vakiokirjoittaja Craig Welch raportoi sulavasta ikiroudasta numerossa 9/2019. Valokuvaaja Thomas P. Peschakille tämä on kymmenes National Geographic -artikkeli.