Imperiumi nujertaa pandemian

Eurooppalaiset toivat Amerikkaan mukanaan Vanhan maailman tauteja, jotka tuhosivat alkuperäiskansoja. Lähes 300 vuotta myöhemmin Espanjan kuningas määräsi käynnistettäväksi kunnianhimoisen hankkeen isorokon nitistämiseksi.

KUN EDWARD JENNER OSOITTI vuonna 1796, että vähemmän virulentin lehmänrokkoviruksen injektoiminen voi suojata ihmisiä tappavalta isorokolta, hänestä tuli pian omien sanojensa mukaan ”koko maailman rokotevirkailija”. Muut englantilaislääkärit seurasivat pian mallia, mutta Espanjan kuningas Kaarle IV edisti asiaa vielä paljon voimallisemmin määräämällä uskaliaan meriretkikunnan kuljettamaan rokotetta kaikkialle Espanjan imperiumiin.

Kuninkaallinen rokoteretkikunta oli ensimmäinen globaali kansanterveyshanke. Sen tavoitteena oli luoda joka puolelle valtakuntaa lautakuntia, jotka pitäisivät yllä rokotesaatavuutta ja valvoisivat rokotteen käyttöä, kouluttaisivat rokottajia ja tarjoaisivat ilmaisia rokotteita. Hanketta oli suunnittelemassa rokotuksia vuosia antanut guatemalalainen lääkäri. Hän suositteli paikalliskielten käyttöä, yhteistyötä kyläpäälliköiden kanssa ja potilaiden humaania kohtelua.

Retkikunta purjehti matkaan komentaja Francisco Xavier de Balmisin johdolla María Pitalla marraskuussa 1803. Elävän lehmänrokkoviruksen saaminen Atlantin yli varmistettiin ottamalla laivalle mukaan 22 nuorta poikaa orpokodeista. 1 Hoitotiimi rokotti ensin kaksi poikaa ja otti sitten heidän rakkuloistaan ainesta, jolla he rokottivat seuraavat kaksi ja niin edelleen 10 viikon matkan ajan, ja näin elävää rokotetta oli saatavissa laivan saapuessa Puerto Ricoon. 2

Perillä ilmeni, että Puerto Ricoon oli jo saatu rokotetta. Venezuelassa sitä ei kuitenkaan vielä ollut, ja riemu oli lastin saapuessa niin suuri, että sitä tervehdittiin ilotulitteilla ja kiitosmessulla. 3 Pääjoukko jatkoi purjehdusta ja kuljetti rokotetta Kuubaan, Meksikoon ja KeskiAmerikkaan. Meksikolaisperheet adoptoivat espanjalaislapset, ja 26 meksikolaispoikaa astui laivaan Tyynenmeren ylityksen ajaksi. 4

Retkikunnan lääkäri José Salvany matkasi etelään ja edisti humanitaarisen retkikunnan isorokonvastaista työtä vuosia kurjissa ja

vaarallisissa oloissa. Hänen joukko-osastonsa kuljetti rokotetta maitse 4000 kilometrin matkan rannikkoa pitkin nykyisen Kolumbian tienoilta nykyisten Ecuadorin, Perun ja Bolivian alueille. 5 Salvany ryhmineen rokotti Etelä-Amerikassa yli 200 000 ihmistä. Hän kuoli Boliviassa 36-vuotiaana vuonna 1810 ilmeisesti sydänsairauteen. 6

Retkikunnan pääryhmä jatkoi Filippiineille. Balmis matkasi edelleen Kiinaan. 7 Maailmanympärimatka päättyi vuonna 1806, kun Balmis palasi Espanjaan. Hän omistautui viruksentorjuntatyölle paluun jälkeenkin ja edisti rokotteen levittämistä maailmalle vuoteen 1813 saakka.

Nykyajan oppineet luonnehtivat tällaisia hankkeita joskus siirtomaavaltojen opportunistisiksi pyrkimyksiksi, joiden päämääränä oli vain hallita alkuperäiskansoja. Kaikki tuon ajan ihmiset kuningasperheestä lähtien kuitenkin ymmärsivät, että isorokkotartunnan väistämättömyys herätti laajaa kauhua koko valtakunnassa. Rokotuksille elämänsä omistanut hoitohenkilöstö halusi varmasti aidosti kukistaa tuon pelottavan taudin.