Todenmukaisempi dinosaurus
Innovatiiviset tutkimustekniikat ja uusien fossiililöytöjen virta auttavat paleontologeja päivittämään tietämystä muinaisista eläimistä. Ne paljastavat sekä eläinten väritystä että niiden varttumisen, elämän ja evoluution saloja.
Dinosauruksista saadaan koko ajan uutta tietoa. Uudet tutkimusmenetelmät ja runsaat fossiililöydöt auttavat paleontologeja mullistamaan käsityksiä esihistoriallisista eläimistä.
ONkylmä tammikuinen iltapäivä, ja Susannah Maidment seisoo lontoolaisen järven rannalla tuijottamassa dinosauruslaumaa.
Britannian luonnonhistoriallisen museon kuraattori Maidment on lähtenyt kanssani kierrokselle Crystal Palace Parkiin, missä avattiin vuonna 1854 maailman ensimmäinen hirmuliskonäyttely. Veistokset olivat alusta lähtien jymymenestys ja ne saivat aikaan vielä nykyäänkin jatkuvan dinomanian. Crystal Palacen dinosaurukset vetivät jo yli vuosisata ennen Jurassic Parkia luokseen kaksi miljoonaa kävijää vuodessa kolmenkymmenen vuoden ajan, ja Charles Dickens mainitsi yhden niistä romaanissaan Kolea talo.
Friends of Crystal Palace Dinosaurs -järjestön Ellinor Michel ja Sarah Jayne Slaughter vievät meidät katsomaan näitä 166-vuotiaita monumentteja lähemmin ja johdattavat meidät metalliportista järvenrannalle, missä vedämme kahluusaappaat jalkaan. Arvioin ensimmäisen askeleeni väärin ja kaadun veteen, joten raahaudun saaren rantaan litimärkänä mudalta lemuten. ”Tervetuloa hirmuliskosaarelle!” Slaughter hihkaisee leveästi hymyillen.
Saniaisten ja sammalten keskelle piilotetut kalvakanvihreät veistokset ovat vaikuttava, jopa jylhä näky. Puiston kaksi Iguanodonia, liitukautista kasvinsyöjää, muistuttavat jättimäisiä leguaaneja, joilla on kuonossaan nysty – jonka ymmärretäänkin nyt olevan peukalopiikki. Tämä kokoelma olisi helppo lytätä aikansa eläneeksi, mutta Maidment näkee Crystal Palacen dinosaurukset sellaisina kuin ne todella ovat: syntyaikansa tieteen terävimpänä kärkenä, joka perustuu tutkijoiden käsiin päätyneiden harvojen fossiilien ja elävien eläinten vertailuun.
Samalla tekniikalla – täyttämällä ajan hampaan nakertamien fossiilien pehmeät kohdat – rekonstruoidaan edelleen näitä mahtavia otuksia. Luissa ei säily todisteita muinaisista poskista, sanoo Maidment, kun pysähdymme
tauolle kahden patsaan väliin, ”mutta pistämme ne paikoilleen, koska niin se menee: onhan nykyisilläkin eläimillä posket”. Puiston kuvaveistäjät käyttivät hänen mukaansa samaa menetelmää. ”Oli täysin järkevää rekonstruoida ne tällaisiksi siltä pohjalta, mitä he tiesivät.”
Sitä seuranneiden lähes kahden vuosisadan aikana hirmuliskoista on saatu paljon enemmän tietoa kuin Crystal Palace Parkin rakentajat olisivat koskaan voineet edes unelmoida saavansa. Nyt tietämys on kokemassa seuraavaa vallankumousta, joka saa vauhtia runsaista fossiililöydöistä ja innovatiivisista tutkimustekniikoista ja pakottaa meidät puntaroimaan yleisiä näkemyksiä näistä muinaisista eläimistä uudemman kerran.
Tutkijat ovat usean vuoden ajan paljastaneet keskimäärin viitisenkymmentä uutta dinosauruslajia vuodessa, ja moista tahtia ei olisi takavuosikymmeninä voinut ajatellakaan. Päivitettyyn valikoimaan kuuluu niin pikkuruisia, lepakonsiipisiä lentäjiä kuin pitkäkaulaisia kasvinsyöjiäkin, jotka olivat kaikkien aikojen suurimpia maaeläimiä. Lääketieteelliset
kuvantamislaitteet, hiukkaskiihdyttimet ja kemialliset analyysit päästävät tutkijat käytännössä erottamaan kiven luusta ja näkemään fossiilien pienimmätkin salatut piirteet.
Näiden työkalujen avulla nykyiset tutkijat pystyvät päivittämään mielikuvia dinosauruksista ja tavallaan jopa herättämään nuo huomattavat eläimet henkiin. Hirmuliskolöytöjen suhteen ”uskon ihan oikeasti, että niiden kultakausi on käsillä juuri nyt”, sanoo Edinburghin yliopiston paleontologi Steve Brusatte.
ON SANGEN OSUVAA, että hirmuliskot pitävät meitä niin tiukasti otteessaan. Ne hallitsivat maailmaa 150 miljoonan vuoden ajan ja elivät kaikilla nykyisistä seitsemästä mantereesta. Ne olivat oman aikakautensa suuria menestyjiä, jotka mukautuivat lukemattomiin muotoihin ja kokoihin. Brusatte ja muut arvioivat tutkijoiden luetteloineen yli 1100 hirmuliskolajia, mikä on vain pieni osuus koko lajipaljoudesta, koska fossiloitumista tapahtui vain tietyissä ympäristöissä. Niiden tarina jatkuu tähän päivään saakka. Kun asteroidi pamahti nykyisen Meksikon alueelle Jukatanin niemimaahan 66 miljoonaa vuotta sitten ja tuhosi kolme neljäsosaa maapallon elämästä, yksi dinosaurusryhmä säilyi hengissä: höyhenpeitteiset olennot, joita kutsutaan nykyään linnuiksi.
Länsimainen tiedeväki on tutkinut hirmuliskoja kunnolla vasta 1820-luvulta lähtien, mutta niistä saatu tieto paljastaa paljon maaeläinten vaikutuksesta alati muuttuvaan planeettaamme.
Kun mantereet ajautuivat erilleen ja takaisin yhteen – ja lämpötilat ja merenpinnat nousivat ja laskivat – hirmuliskot pitivät pintansa. Mitä voimme oppia niiden reaktioista ja sitkeydestä? Eeppisen tarinan kertomiseen tarvitaan maailmanlaajuista luidenetsintää, ja paleontologit löytävät niitä nyt ennennäkemättömään tahtiin.
Yksi eniten uusia fossiililöytöjä tuottavista alueista on Pohjois-Afrikka. Jos kärvistelee 40 asteen helteessä Marokon Saharassa, voi olla vaikea kuvitella sen olleen aikoinaan vehreää seutua, jonka vesissä mahtui elämään auton kokoisia kaloja. National Geographicin nimikkotutkija Nizar Ibrahim ja hänen paleontologiryhmänsä ovat kuitenkin käyneet siellä vuosikausia etsimässä yhtä kaikkien aikojen omituisimmista dinosauruksista: jokihirviötä nimeltä Spinosaurus aegyptiacus.