Hel­le­lo­mat Hitlerin ta­paan

Ro­ger Moor­house ker­too, mi­ten nat­sit ko­sis­ke­li­vat työ­väen­luo kan suo­sio­ta hal­voil­la lo­ma­mat­koil­la.

Natsi-Saksa - Elämä kolmannessa valtakunnassa - - Sisältö -

Jos nat­sien ris­tei­ly­alus Wil­helm Gust­lof­fin ni­mi kuu­los­taa lu­ki­jois­ta tu­tul­ta, se joh­tuu to­den­nä­köi­ses­ti ka­ruis­ta olo­suh­teis­ta, jois­sa alus tu­hou­tui toi­sen maa­il­man­so­dan ai­ka­na. Neu­vos­to­lii­ton su­kel­lus­ve­neen tor­pe­doi­ma lai­va up­po­si tun­nis­sa itäi­sen Itä­me­ren hyi­siin ve­siin 30 tam­mi­kuu­ta 1945. Noin 10 000 lai­val­le ah­de­tus­ta sak­sa­lai­ses­ta pa­ko­lai­ses­ta ja haa­voit­tu­nees­ta vain 1 200 sel­viy­tyi yös­tä hen­gis­sä.

Wil­helm Gust­lof­fin ta­ri­na muis­te­taan – jos si­tä yli­pää­tään tun­ne­taan – täs­tä tra­ge­dias­ta: se oli mo­der­nin his­to­rian tu­hoi­sin me­ri­ka­ta­stro­fi. Sen upo­tuk­ses­ta on muu­ta­man his­to­rian­kir­jan li­säk­si teh­ty elo­ku­va ja muu­ta­ma sak­sa­lai­nen te­le­vi­sio­draa­ma. Se on myös nä­ky­väs­ti mu­ka­na yh­des­sä Gün­ter Gras­sin vii­mei­sis­tä ro­maa­neis­ta, Ra­vun­käyn­tiä, (2002). Wil­helm Gust­lof­fin ta­ri­nas­sa on kui­ten­kin pal­jon muu­ta­kin kiin­nos­ta­vaa, ku­ten sen al­ku­tai­val kol­man­nen val­ta­kun­nan kuu­lui­sim­pa­na ris­tei­ly­aluk­se­na.

Ve­sil­le tou­ko­kuus­sa 1937 Blohm+vos­sin te­la­kal­la Ham­pu­ris­sa las­ket­tu Wil­helm Gust­loff (ni­met­ty Sveit­sin nat­si­puo­lu­een 1936 mur­ha­tun pe­rus­ta­jan mu­kaan) oli ris­tei­ly­alus­ten vii­meis­tä huu­toa. Yli 25 000 ton­nin pai­noi­se­na ja keu­las­ta pe­rään yli 200 met­riä pit­kä­nä se oli suu­rem­pi ja pal­jon pai­na­vam­pi kuin Hitlerin ns. tas­ku­tais­te­lu­lai­vat Deutsch­land, Ad­mi­ral Sc­heer ja Ad­mi­ral Graf Spee.

Gust­lof­fia ku­vat­tiin hal­lin­non kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­sen ee­tok­sen mu­kai­ses­ti ” luo­kat­to­mak­si” aluk­sek­si. Sen 616 hyt­tiä – yli 1 400 mat­kus­ta­jal­le nel­jäl­lä kan­nel­la – oli kaik­ki ra­ken­net­tu kah­den pe­rus­poh­jan mu­kai­ses­ti: kak­si tai nel­jä punk­kaa, jo­kai­ses­sa me­ri­nä­kö­ala ja yh­tei­set wc-ti­lat. Mat­kus­ta­jien käy­tös­sä oli li­säk­si seit­se­män baa­ria, kak­si tans­si­sa­lia, kon­sert­ti­sa­li, kir­jas­to, kam­paa­ja ja ui­ma-al­las. Ku­ten nat­sien mi­nis­te­ri Ro­bert Ley kers­kui ve­sil­le­las­ku­ti­lai­suu­des­sa: ”Me sak­sa­lai­set em­me tar­joa työ­mie­hil­lem­me ja -nai­sil­lem­me mi­tään van­ho­ja pak­ki­laa­ti­koi­ta. Vain pa­ras on kyl­lin hy­vää.” Mik­si nat­si-sak­sa siis oi­kein ra­ken­si ris­tei­ly­aluk­sia työ­mie­hil­leen ja –nai­sil­leen? Ta­van­omai­nen ole­tus on, et­tä kol­mas val­ta­kun­ta pe­rus­tui pää­asias­sa

pe­lol­le: Ges­ta­pon pe­lol­le, kes­ki­tys­lei­ril­le jou­tu­mi­sen pe­lol­le, jou­kos­ta erot­tu­mi­sen pe­lol­le. Se ei ole ko­ko­naan vää­rä kä­si­tys, mut­ta se kät­kee al­leen sen to­si­asian, et­tä nat­si-sak­saa ra­ken­net­tiin se­kä hou­ku­tuk­sen et­tä uh­kien va­raan.

Olen­nai­sen osan hou­ku­tuk­ses­ta tar­jo­si Wil­helm Gust­lof­fin ti­lauk­ses­ta vas­tan­nut nat­sien va­paa-ajan jär­jes­tö – Kraft durch Freu­de, tai Voi­maa ilos­ta, KDF. Vuon­na 1933 Sak­san työ­väen­jär­jes­tön alao­sas­tok­si pe­rus­te­tul­la Kdf:llä oli yk­sin­ker­tai­nen läh­tö­koh­ta: val­tiol­li­ses­ti oh­jat­tu vir­kis­tys­toi­min­ta. Ku­ten nat­sis­mi hou­kut­te­li sak­sa­lais­ta ri­vi­työ­läis­tä pois so­sia­lis­mis­ta koh­ti ”kan­sal­lis­so­sia­lis­mia”, myös KDF lu­pa­si lo­mia, kult­tuu­ri­vi­rik­kei­tä ja ur­hei­lu­ti­lai­suuk­sia ve­to­voi­man osa­na. Poh­jim­mil­taan se tar­jo­si ris­tei­ly­jä ja kon­sert­te­ja kol­lek­tii­vi­sen kau­pan­teon ja luok­ka­tais­te­lun ti­lal­le.

Työ­väen­luok­kaa ko­sis­ke­le­mas­sa

Pyr­ki­mys ei ol­lut täy­sin kyy­ni­nen. Se juon­si juu­ren­sa nat­sien ee­tok­seen puo­lu­een pe­rus­ta­mi­ses­ta as­ti kuu­lu­neis­ta so­sia­lis­ti­sis­ta vai­kut­teis­ta, jot­ka ei­vät kos­kaan ol­leet ko­ko­naan ka­don­neet, vaik­ka oli­vat­kin vuo­sien var­rel­la haa­lis­tu­neet. Se il­mais­tiin Volks­ge­meinschaf­tin kä­sit­teen kaut­ta, aja­tuk­sen et­tä kaik­ki sak­sa­lai­set kuu­lui­vat luok­ka- ja alue­jaot ylit­tä­vään ”kan­san­ko­ko­nai­suu­teen”. Ku­ten Kdf:n vir­kai­li­jat ju­lis­ti­vat 1933, jär­jes­tön teh­tä­vä oli toi­mia ”kult­tuu­rin tu­to­ri­na”, opet­taa kaik­kia sak­sa­lai­sia – oli­vat­pa nä­mä bai­je­ri­lai­sia, itäpreus­si­lai­sia tai würt­tem­ber­gi­läi­siä – tu­le­maan osak­si kan­sa­kun­taa, ”tun­te­maan oman ve­ren­sä syk­keen”.

KDF ja Volks­ge­meinschaft ei­vät ol­leet si­vu­lausei­ta tai su­mu­ver­ho herk­kä­us­kois­ten har­haut­ta­mi­sek­si; ne oli­vat olen­nai­nen osa nat­si-sak­san vi­sio­ta uu­des­ta yh­teis­kun­nas­taan. Jo­kais­ta sak­sa­lais­ta työ­läis­tä roh­kais­tiin liit­ty­mään jä­se­nek­si, ja vuon­na 1939 hei­tä oli jo 25 mil­joo­naa. Ku­kin mak­soi 50 pfen­nin­gin kuu­kausi­mak­sun, jo­ka oi­keut­ti hei­dät saa­maan lip­pu­ja val­tion tu­ke­miin ur­hei­lu- ja kult­tuu­ri­ta­pah­tu­miin, ku­ten teat­te­rie­si­tyk­siin, kon­sert­tei­hin, šak­ki­tur­nauk­siin, vii­kon­lop­pu­vael­luk­sil­le tai ui­ma­kou­luun. Se ei ol­lut mi­kään si­vu­juo­ni. Vuon­na 1937, jol­loin Wil­helm Gust­loff las­ket­tiin ve­sil­le, KDF jär­jes­ti yli 600 000 kult­tuu­ri- ja ur­hei­lu­ta­pah­tu­maa eri puo­lil­la Sak­saa, ja nii­hin osal­lis­tui yli 50 mil­joo­naa kä­vi­jää. Nä­mä lu­vut lä­hes kak­sin­ker­tais­tui­vat vuo­teen 1939 men­nes­sä; vii­mei­seen vuo­teen, jol­loin jär­jes­tö toi­mi täy­del­lä te­hol­la.

Vii­kon­lop­pu- ja il­ta-ak­ti­vi­tee­teis­ta KDF laa­jen­si sak­sa­lai­sil­le työ­läi­sil­le tar­koi­tet­tui­hin lo­miin. Yk­si sen tär­keim­mis­tä si­tou­muk­sis­ta oli ol­lut tar­jo­ta vuo­si­lo­ma jo­kai­sel­le sak­sa­lai­sel­le työ­läi­sel­le, ja lu­paus oli an­net­tu to­si­tar­koi­tuk­sel­la: lo­mien ra­hoi­tus nie­li pian vii­den­nek­sen jär­jes­tön kai­kis­ta me­nois­ta. Yh­del­lä en­sim­mäi­sis­tä täl­lai­sis­ta mat­kois­ta 1 000 ber­lii­ni­läis­tä työ­läis­tä lä­he­tet­tiin ti­laus­ju­nal­la Bai­je­riin hel­mi­kuus­sa 1934.

Vii­den vuo­den ai­ka­na vuo­teen 1939 as­ti KDF jär­jes­ti yli 7 mil­joo­naa lo­maa; las­ken­nal­li­ses­ti kym­me­ne­so­sal­le Sak­san väes­tös­tä. Täl­lai­set mat­kat, pää­asias­sa Sak­sas­sa, oli­vat en­sim­mäis­tä ker­taa koh­tuu­hin­tai­sia ta­val­li­sil­le työ­väen­luo­kan sak­sa­lai­sil­le, jois­ta mo­net ei­vät ol­leet kos­kaan ai­kai­sem­min ol­leet ”lo­mal­la”. Ne voi­tiin mak­saa osa­mak­su­na os­ta­mal­la sääs­tö­kir­jaan lei­ma­merk­ke­jä, ja ne sai­vat tun­tu­vaa val­tion­tu­kea.

Täs­sä hen­ges­sä pe­rus­tet­tiin Pro­ran val­ta­va lo­ma­kes­kus Rü­ge­nin saa­rel­le Itä­me­res­sä – pai­kak­si, jos­sa kaik­ki sak­sa­lai­set lo­mai­li­si­vat yh­des­sä ja naut­ti­si­vat raik­kaas­ta me­ri-il­mas­ta – ja kaik­ki edul­li­seen 18 Reichs­mar­kin viik­ko­hin­taan (RM oli Sak­san va­luut­ta 1924–48).

Vaik­ka so­dan puh­kea­mi­nen mer­kit­si, et­tei sin­ne kos­kaan saa­pui­si yh­tään lo­man­viet­tä­jää, Pro­ran val­ta­va 4,5 km pit­kä ra­ken­nus teh­tiin ma­joit­ta­maan 20 000 ih­mis­tä ker­ral­laan, ja se pal­ve­li ”uu­den Sak­san” näy­teik­ku­na­na. Täl­lai­sia lo­ma­kes­kuk­sia oli suun­ni­tel­tu ra­ken­net­ta­vak­si kaik­ki­aan nel­jä.

Sa­maa lo­giik­kaa so­vel­let­tiin myös ra­ken­net­taes­sa Kdf:n lai­vas­toa, jo­hon Wil­helm Gust­loff kuu­lui: tar­koi­tus oli tar­jo­ta ta­val­li­sel­le sak­sa­lai­sel­le työ­läi­sel­le ti­lai­suus naut­tia me­ri­ris­tei­lys­tä, jol­lai­set oli­vat aiem­min ol­leet mah­dol­li­sia vain hy­vin va­rak­kail­le. Vuon­na 1937, sa­ma­na, jol­loin Gust­lof­fil­la vie­lä teh­tiin asen­nuk­sia ei­kä si­tä ol­lut vie­lä otet­tu käyt­töön, Kdf:n yh­dek­sän aluk­sen lai­vas­to te­ki 146 ris­tei­lyä ja kul­jet­ti yli 130 000 mat­kus­ta­jaa eri koh­tei­siin Itä­me­rel­tä Ma­dei­ral­le.

Val­tion (luon­nol­li­ses­ti) tu­ke­mat hin­nat oli­vat edul­li­sia; 59 mar­kan vii­den päi­vän ris­tei­lys­tä Nor­jan vuo­noi­hin ja 63 mar­kan vii­kos­ta Vä­li­me­rel­lä 150 mar­kan 12-päi­väi­seen ris­tei­lyyn Ita­lias­sa ja 155 mar­kan kah­den vii­kon mat­kaan Lis­sa­bo­niin ja Ma­dei­ral­le. Kun kes­ki­mää­räi­nen viik­ko­palk­ka oli noin 30 Reichs­mar­kia, on help­po ym­mär­tää, mil­lai­sen suo­sion täl­lai­set mat­kat sai­vat.

Hou­ku­tuk­seen liit­tyi tie­tys­ti kouk­ku. Mie­li­pi­teen­muok­kaus­ta ja pro­pa­gan­daa löy­tyi Kdf:n ris­tei­lyil­tä ai­na he­ti pin­taa hie­man raa­put­ta­mal­la. Mat­kan­joh­ta­ja to­teut­ti kak­sois­teh­tä­vään­sä liit­tä­mäl­lä po­liit­ti­sia vies­te­jä päi­vit­täi­siin in­for­maa­tio­ti­lai­suuk­siin­sa. Myös mat­ka­koh­teet oli va­lit­tu huo­lel­la; nii­hin kuu­lui jo­ko ”ys­tä­väl­li­siä” mai­ta, ku­ten Es­pan­ja tai Ita­lia, tai sel­lai­sia kuin Li­bya ja Ma­rok­ko, jot­ka ei­vät kol­hi­neet Sak­san ku­vaa ar­ja­lai­ses­ta ylem­myy­des­tä. Lai­van kes­kus­ra­dio­kin oli val­jas­tet­tu lä­het­tä­mään isän­maal­lis­ta musiik­kia tai puo­lu­een joh­to­hah­mo­jen pu­hei­ta. Nii­tä var­ten, jot­ka vas­tus­ti­vat täl­lais­ta pii­lo­vies­tin­tää, oli kul­la­kin ris­tei­lyl­lä mu­ka­na pie­ni ryh­mä si­vii­lia­sui­sia Ges­ta­pon mie­hiä ra­por­toi­mas­sa täl­lai­sis­ta ”rik­ko­muk­sis­ta”.

Hei­dän ei oli­si tar­vin­nut ol­la huo­lis­saan. Lu­kuun ot­ta­mat­ta jo­ka­vuo­tis­ta huol­ta sak­sa­lai­sel­le työ­väes­töl­le tar­koi­tet­tu­jen ris­tei­ly­jen kes­ki­luok­kais­tu­mi­ses­ta KDF oli hui­kea me­nes­tys. Ky­syn­tä ylit­ti no­peas­ti tar­jon­nan, ja Gust­lof­fin si­sa­ra­lus, Ro­bert Ley otet­tiin käyt­töön vuon­na 1939 hie­man en­nen kuin so­dan pil­vet vyö­ryi­vät Eu­roo­pan yl­le.

Ku­nin­kaal­li­sen lai­vas­ton hä­vit­tä­jä ta­ka­va­ri­koi Wil­helm Gust­lof­fin ly­hy­tai­kai­ses­ti vuo­den 1939 elo­kuus­sa sen ol­les­sa pa­luu­mat­kal­la Nor­jan vuo­nois­ta; tä­mä oli merk­ki ki­ris­ty­vis­tä jän­nit­teis­tä. Se osoi­tet­tiin muu­ta­ma päi­vä myö­hem­min sai­raa­la­lai­va­käyt­töön ja si­joi­tet­tiin sa­ta­maan. Sen päi­vät ris­tei­ly­aluk­se­na oli­vat ohi. Kdf:n omien ti­las­to­jen mu­kaan sil­lä oli ris­teil­lyt yli 75 000 mat­kus­ta­jaa, yk­si kym­me­ne­so­sa jär­jes­tön ko­ko jä­sen­mää­räs­tä. Sak­san kan­saa oli mi­tä il­mei­sem­min ko­sis­kel­tu me­nes­tyk­sel­lä.

In­dokt­ri­noi­tua lo­mai­lua

Joh­toa­ja­tus Kdf:n toi­min­nan ta­ka­na – maal­la tai me­rel­lä – ei tie­ten­kään ol­lut pyy­tee­tön. Se oli ty­lyn po­liit­ti­nen. Pait­si to­ta­li­taa­ris­ta ha­lua

”Marxis­mi vain pu­huu sii­tä, mut­ta kan­sal­lis­so­sia­lis­mi to­teut­taa työ­läi­sen har­taim­man toi­veen: huo­let­to­man lo­man, jol­la le­ko­tel­la sy­dä­men kyl­lyy­des­tä.”

so­lut­tau­tua yk­si­lön elämän jo­kai­sel­le alu­eel­le ja hal­li­ta si­tä, Kdf:n tar­joa­mat edut oli­vat myös kar­kea yri­tys ka­las­tel­la työ­väes­tön us­kol­li­suut­ta ja hei­ken­tää hei­dän pe­rin­teis­tä lo­jaa­li­suut­taan so­sia­lis­mil­le. Pro­pa­gan­da­ju­lis­te vuo­del­ta 1938 tii­vis­tää tä­män lä­hes­ty­mis­ta­van. Ku­van esit­tää lip­pa­lak­ki­sia työ­läi­siä ren­tou­tu­mas­sa au­rin­gon­pais­tees­sa Gust­lof­fin kan­nel­la, ja sen al­la on ot­sik­ko: ”Marxis­mi vain pu­huu sii­tä, mut­ta kan­sal­lis­so­sia­lis­mi to­teut­taa jo­kai­sen työ­läi­sen har­taim­man toi­veen: huo­let­to­man vuo­si­lo­man, jol­la le­ko­tel­la sy­dä­men kyl­lyy­des­tä.”

Tä­män li­säk­si lo­mien ta­ka­na oli myös tär­keä ta­lou­del­li­nen pe­rus­te – tuo­tan­non te­hos­ta­mi­nen kas­vat­ta­mal­la tyy­ty­väis­tä ja en­nen kaik­kea mo­ti­voi­tu­nut­ta työ­voi­maa. ”Em­me lä­he­tä työn­te­ki­jöi­täm­me ris­tei­ly­lo­mil­le tai ra­ken­na heil­le val­ta­via ran­ta­lo­ma­kes­kuk­sia vain nii­den it­sen­sä vuok­si”, eräs­sä KDF­ra­por­tis­sa to­det­tiin. ”Teem­me sen vain yl­lä­pi­tääk­sem­me ja vah­vis­taak­sem­me yk­si­lön työ­po­ten­ti­aa­lia ja pääs­tääk­sem­me hä­net pa­laa­maan työ­pai­kal­leen työ­tar­mo el­py­nee­nä.”

Hitlerin asen­ne Kdf:ään oli vie­lä­kin kyy­ni­sem­pi. Ku­ten hän te­ki sel­väk­si yh­del­le mi­nis­te­ril­leen vuon­na 1934, tär­keä mo­tii­vi oh­jel­man ta­ka­na oli var­mis­taa, et­tä sak­sa­lai­set työn­te­ki­jät oli­vat myö­tä­mie­li­siä, mi­li­ta­ri­soi­tu­ja, val­mii­ta mi­hin hy­vän­sä – jo­pa so­taan. ”Var­mis­tat­han”, hän sa­noi, ”et­tä ih­mis­ten her­mot pi­tä­vät, sil­lä voim­me har­joit­taa po­li­tiik­kaa vain lu­ja­her­mois­ten ih­mis­ten kans­sa.” ”Po­li­tii­kan har­joit­ta­mi­nen” oli yk­si Hitlerin lem­pieu­fe­mis­meis­ta.

Wil­helm Gust­loff ei kos­kaan ol­lut pelk­kä ris­tei­ly­alus mui­den jou­kos­sa; se oli ai­na sym­bo­li. Eh­kä sel­keim­min sen upo­tus 1945 – sa­ma­na päi­vä­nä, jol­loin Hit­ler oli nous­sut val­taan 12 vuot­ta aiem­min – oli erit­täin sym­bo­li­nen ta­pah­tu­ma, kuin ko­ko Sak­san pian nie­le­vän tu­hon pie­nois­ku­va. Vaik­ka se oli uh­ri­mää­räl­tään mo­der­nin his­to­rian suu­rin me­ri­ka­ta­stro­fi, sen 9 000 uh­ria tus­kin huo­mat­tiin toi­sen maa­il­man­so­dan vii­meis­ten kuu­kausien teu­ras­tuk­ses­sa.

Mut­ta sii­hen liit­tyy myös toi­sen­lais­ta, sy­väl­li­sem­pää sym­bo­lis­mia. Kes­kit­tyes­säm­me nat­sien vai­no­jen ja kan­san­mur­hien suu­reen ker­to­muk­seen unoh­dam­me, et­tä Wil­helm Gust­loff oli ko­ko­nai­sel­le su­ku­pol­vel­le sak­sa­lai­sia sym­bo­li kirk­kaas­ta tu­le­vai­suu­des­ta, jo­ta kol­mas val­ta­kun­ta näyt­ti tar­joa­van heil­le – maa­il­mas­ta täyn­nä mah­dol­li­suuk­sia, yh­tei­syyt­tä ja uu­den­ai­kai­suut­ta. Se oli olen­nai­nen osa nat­sien ve­to­voi­maa ja jäl­ki­pol­vil­le tär­keä muis­tu­tus, et­tei nat­si-sak­sa elä­nyt vain uh­kauk­sis­ta.

Ro­ger Moor­house on kir­joit­ta­nut usei­ta teok­sia Sak­san ny­ky­his­to­rias­ta, ku­ten Ber­lin at War( Bod­ley Head, 2010).

AI­HEES­TA LI­SÄÄ KIRJA

E Koh­ta­lo­kas lai­va: MV Wil­helm Gust­lof­fin ta­ri­na, Ro­ger Moor­house (En­dea­vour Press, 2016, e-kirja saa­ta­vil­la Amazo­nin kaut­ta.)

Kaik­ki sa­mas­sa ve­nees­sä Nat­sien mit­ta­van Kdf-oh­jel­man jä­se­niä Wil­helm Gust­lof­fil­la n. 1939: oh­jel­ma tar­jo­si tuet­tu­ja va­paaa­jan­viet­toak­ti­vi­teet­te­ja edis­tääk­seen uut­ta ”kan­san­ko­ko­nai­suut­ta”, Volks­ge­meinschaf­tia.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.