Elä­mää nat­si­val­ta­kun­nas­sa

Kon­rad Ja­rausch esit­tää, mi­ten nat­sien us­ko­muk­set val­ta­si­vat sak­sa­lai­sen yh­teis­kun­nan.

Natsi-Saksa - Elämä kolmannessa valtakunnassa - - Sisältö -

Elä­mä kol­man­nes­sa val­ta­kun­nas­sa he­rät­ti mo­nen­lai­sia tun­tei­ta. Ai­van aluk­si nat­sit tar­jo­si­vat niin puo­lu­een en­sim­mäi­sil­le jä­se­nil­le kuin myö­hem­mil­le tu­lok­kail­le viih­det­tä: pa­raa­te­ja, Hitlerin pa­lo­pu­hei­ta ja Goeb­bel­sin pro­pa­gan­daa. Mal­til­li­sem­pia kan­sa­lai­sia lu­pauk­set kan­sal­li­ses­ta uu­dis­tu­mi­ses­ta ei­vät eri­tyi­sem­min va­kuut­ta­neet; he toi­voi­vat vain voi­van­sa jat­kaa elä­mään­sä. Mut­ta po­liit­ti­nen va­sem­mis­to ja juu­ta­lai­set eli­vät kas­va­vas­sa vä­ki­val­tai­suuk­sien ja van­git­se­mis­ten pe­los­sa.

Nat­si­hal­lin­to väit­ti rat­kai­se­van­sa Sak­saa en­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen rii­van­neet mo­net krii­sit. Ver­sail­le­sin rau­han­so­pi­muk­sen ko­vat eh­dot ja hal­lit­se­ma­ton in­flaa­tio hait­ta­si­vat de­mok­ra­tian juur­tu­mis­ta huo­li­mat­ta Wei­ma­rin ta­sa­val­lan edis­tyk­sel­li­ses­tä pe­rus­tus­lais­ta ja mit­ta­vis­ta pon­nis­tuk­sis­ta hy­vin­voin­nin edis­tä­mi­sek­si. Kun la­ma­kausi vei työ­pai­kan noin kol­ma­so­sal­ta Sak­san työ­voi­mas­ta, kan­sa­lai­set kään­tyi­vät uu­den ra­di­kaa­lin liik­keen puo­leen, jo­ka lu­pa­si pa­laut­taa hy­vät ajat ja kan­sain­vä­li­sen kun­nioi­tuk­sen ja jo­ta joh­ti omin­ta­kei­nen ” füh­rer” lu­pauk­sel­la teh­dä Sak­sas­ta jäl­leen suu­ri. Yhä tyy­ty­mät­tö­mim­mik­si käy­vät kan­sa­lai­set ää­nes­ti­vät hän­tä tai pu­keu­tui­vat Kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­sen työ­väen­puo­lu­een – nat­sien – rus­ke­aan uni­vor­muun.

Suu­ri osa nat­si­liik­keen ve­to­voi­mas­ta pe­rus­tui sen lu­pauk­sel­le voit­taa po­liit­ti­set ja so­si­aa­li­set kui­lut pa­laut­ta­mal­la kan­sal­li­nen yh­te­näi­syys. Tä­mä Volks­ge­meinschaft (” kan­san­ko­ko­nai­suus”) ko­koai­si yh­dek­si on­nel­li­sek­si per­heek­si kaik­ki ar­ja­lais­syn­tyi­set sak­sa­lai­set luok­kaan tai us­kon­toon kat­so­mat­ta. Mo­net na­tio­na­lis­tit ylen­kat­soi­vat puo­lue­kiis­to­ja ja kai­pa­si­vat en­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan juok­su­hau­dois­sa ko­ke­maan­sa yh­te­näi­syy­den tun­net­ta. Niin kau­an kuin nat­sien vaa­ti­muk­set py­syi­vät sie­det­tä­vi­nä, epä­po­liit­ti­set kan­sa­lai­set yk­sin­ker­tai­ses­ti jat­koi­vat jo­ka­päi­väis­tä elä­mään­sä.

Mut­ta yh­tei­söön kuu­lu­mi­nen edel­lyt­ti myös väi­tet­ty­jen vi­hol­lis­ten tor­ju­mis­ta. Vai­no­jen en­sim­mäi­nen koh­de oli po­liit­ti­nen va­sem­mis­to, jo­hon kuu­lui­vat li­be­raa­lit, so­si­aa­li­de­mok­raa­tit ja kom­mu­nis­tit, nat­sien suu­rim­mat kil­pai­li­jat. Vie­lä vi­ha­tum­pia oli­vat juu­ta­lai­set, joi­ta nat­sit syyt­ti­vät kult­tuu­rin­sa tu­hoa­mi­ses­ta mo­der­nis­ti­sel­la de­ka­dens­sil­la. Mui­ta uh­re­ja oli­vat ho­mo­sek­su­aa­lit, ”mus­ta­lai­set” (ro­ma­nit) ja ih­mi­set, joil­la oli fyy­si­siä vam­mo­ja tai op­pi­mis­vai­keuk­sia; hei­tä syy­tet­tiin ar­ja­lai­sen ro­dun rap­peut­ta­mi­ses­ta.

Nat­sien hal­lin­to ve­to­si eri­tyi­ses­ti nuo­riin ylis­tä­mäl­lä hei­tä Sak­san tu­le­vai­suu­den soih­dun­kan­ta­jik­si. Hit­ler-ju­gend (HJ; Hit­ler-nuo­ret) ja sen nais­puo­li­nen vas­ti­ne Bund Deutscher Mä­del (BDM; Sak­san tyt­tö­liit­to) tar­jo­si­vat nuorille ti­lai­suu­den naut­tia jän­nit­tä­vis­tä va­paa-ajan­viet­to­mah­dol­li­suuk­sis­ta ku­ten vael­ta­mi­ses­ta, ret­kei­lys­tä tai pur­je­len­tä­mi­ses­tä. Suu­ria mää­riä 1920-lu­vul­la syn­ty­nei­tä lap­sia liit­tyi näi­hin jär­jes­töi­hin, jot­ka tar­jo­si­vat heil­le it­se­näi­syyt­tä nuo­ri­so­liik­keen mo­ton mu­kai­ses­ti: ”Nuo­ri­son joh­ta­ma nuo­ri­so.” Esi­mer­kik­si Rolf Bulwin, jo­ka oli yl­peä sii­tä, mi­ten ko­meal­ta hän näyt­ti ”tiu­kas­sa uni­vor­mus­saan” oli in­no­kas Hj-joh­ta­ja ja naut­ti ul­ko­pe­leis­tä, jot­ka val­mis­ti­vat poi­kia tu­le­vaan so­taan. Myös Eva Pe­ters ilah­tui ni­mi­tyk­ses­tä Bdm-joh­ta­jak­si; hän tun­si, et­tä hä­net oli kut­sut­tu ”omis­ta­maan elä­män­sä pal­ve­le­maan suur­ta ja yli­voi­mais­ta aja­tus­ta, jo­ta kut­sut­tiin Sak­sak­si”. Joi­ta­kin mal­til­li­sia epäi­li­jöi­tä tie­tys­ti oli myös, mut­ta nuo­ri­son suu­ri enem­mis­tö ot­ti nat­sien pro­jek­tin omak­seen – vaih­toeh­to­ja heil­lä ei to­sin juu­ri ol­lut­kaan, kos­ka kaik­ki nuo­ri­so­jär­jes­töt alis­tet­tiin puo­lu­een hal­lin­taan.

Propaganda voit­taa

Rau­han ai­ka­na Füh­re­riä oli suh­teel­li­sen help­po seu­ra­ta, kos­ka Hit­ler va­kuut­ti ar­vos­te­li­jan­sa­kin yl­lät­tä­väl­lä po­liit­ti­sel­la me­nes­tyk­sel­lään. Työt­tö­myys las­ki dra­maat­ti­ses­ti en­sim­mäi­se­nä vuon­na nat­sien val­taan­nousun jäl­keen jul­kis­ten pro­jek­tien ja sa­las­sa to­teu­te­tun ase­va­rus­te­lun an­sios­ta. Näyt­tä­vät ta­pah­tu­mat, ku­ten Nürn­ber­gin puo­lue­päi­vät, sai­vat jä­se­net tun­te­maan it­sen­sä osak­si vas­tus­ta­ma­ton­ta kan­sal­li­sen uu­dis­ta­mi­sen lii­ket­tä. Vuo­den 1936

olym­pia­lai­set te­ki­vät vai­ku­tuk­sen myös kan­sain­vä­li­siin tark­kai­li­joi­hin, ja Sak­san jouk­kue voit­ti eni­ten mi­ta­lei­ta. Ja sit­ten tu­li­vat sel­lai­set ul­ko­po­liit­ti­set voi­tot kuin Saa­rin pa­laut­ta­mi­nen Sak­sal­le 1935, Itä­val­lan enim­mäk­seen va­paa­eh­toi­nen Ansch­luss (liit­tä­mi­nen) Sak­saan 1938 ja Tšek­kos­lo­va­kian pa­ko­tet­tu ha­jot­ta­mi­nen. Hitlerin karisma te­ki vai­ku­tuk­sen mo­niin nuo­riin ih­mi­siin, ku­ten BDM:N kan­nat­ta­ja Re­na­te Finckh il­mai­si: ”Füh­re­rin an­sios­ta me olem­me jäl­leen jo­ta­kin!”

Mut­ta kaik­kia sak­sa­lai­sia nat­sien propaganda ei lu­mon­nut. Työ­väes­tös­tä mo­net kom­mu­nis­tit ja so­si­aa­li­de­mok­raa­tit pi­ti­vät kiin­ni marxi­lai­ses­ta va­kau­muk­ses­ta, mis­tä hy­väs­tä Ges­ta­po vai­no­si, pa­hoin­pi­te­li ja van­git­si hei­tä. Nii­tä sak­sa­lai­sia, jot­ka oli nyt vi­ral­li­ses­ti luo­ki­tel­tu juu­ta­lai­sik­si, ku­ten Tom Angress, boi­ko­toi­tiin ja ero­tet­tiin vuo­des­ta 1933 al­kaen; kan­sa­lai­soi­keu­ten­sa he me­net­ti­vät Nürn­ber­gin ro­tu­la­kien myö­tä vuon­na 1935; ja 1938 hei­dän liik­kei­tään tu­hot­tiin ja sy­na­go­gia pol­tet­tiin, jot­ta hei­dän oli­si läh­det­tä­vä maas­ta. Tom il­mai­see su­run­sa tor­jun­nas­ta ru­nol­li­ses­ti: ”Em­me tun­ne enää oi­keut­ta, vain sor­toa/mei­dän ko­ti­maam­me ei ra­kas­ta mei­tä enää.” Ja lää­kä­rit mur­ha­si­vat kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa lai­tok­siin si­joi­tet­tu­ja vam­mai­sia eu­ge­nii­kan ni­mis­sä.

Toi­nen maa­il­man­so­ta muut­ti elämän nat­si­dik­ta­tuu­ris­sa, kun hal­lin­non mur­haa­va voi­ma kään­tyi omia tu­ki­joi­taan ja liit­to­lai­si­aan vas­taan. So­dan alus­sa Ur­su­la Mah­len­dor­fin kal­tai­set isän­maa­nys­tä­vät tun­si­vat ” jat­ku­vaa rie­mua”, mut­ta so­dan jäl­ki­puo­lis­kol­la mo­net al­koi­vat ym­mär­tää, et­tä hei­dän oli­si mak­set­ta­va Füh­re­rin unel­mien seu­raa­mi­ses­ta hir­vit­tä­vä hin­ta. Yhä enem­män nuo­ria mie­hiä kaa­tui tais­te­luis­sa, ko­ko­nai­sia ikä­luok­kia tu­hou­tui nais­puo­lis­ten so­dan kan­nat­ta­jien kär­sies­sä liit­tou­tu­nei­den mat­to­pom­mi­tuk­sis­ta, idän kar­ko­tuk­sis­ta ja ete­ne­vien neu­vos­to­so­ti­lai­den rais­kauk­sis­ta.

Po­li­tii­kan ja ro­dun vuok­si uh­riu­tu­neil­le so­ta mer­kit­si jouk­ko­mur­hia po­liit­ti­sis­sa van­ki­lois­sa ja sa­noin­ku­vaa­ma­ton­ta ho­lo­kaus­tia kes­ki­tys- ja tu­hoa­mis­lei­reil­lä. Kuo­le­man­lei­reil­tä sel­viy­tyi ai­van lii­an har­va. Yk­si va­pau­tuk­sen ko­ke­neis­ta oli kir­jai­li­ja Ruth Krü­ger, jo­ka muis­te­li: ”Erää­nä päi­vä­nä he sit­ten tu­li­vat, ”Amik­set”, ame­rik­ka­lai­set... Pit­kä pai­na­jai­nen [oli] äk­kiä ohi.”

Wehr­mach­tin murs­ka­tap­pio, kau­pun­kien tu­hot, so­ta­van­git, nais­ten sel­viy­ty­mis­kamp­pai­lu – ko­ko lo­pu­ton kär­si­mys – lo­pul­ta sai useim­mat sak­sa­lai­set etään­ty­mään kan­sal­lis­so­sia­lis­mis­ta. Kun toi­mit­ta­ja Lo­re Walb lu­ki so­dan­ai­kai­set päi­vä­kir­jan­sa uu­del­leen vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min ” koh­da­tak­seen oman myö­tä­vai­ku­tuk­sen­sa”, hän jär­kyt­tyi tus­kal­li­ses­ta oi­val­luk­ses­ta, et­tä hän oli pal­vel­lut pa­huu­den asi­aa.

Kaik­ki ei­vät osoit­ta­neet täl­lais­ta ka­tu­mus­ta, mut­ta useim­mat Wei­ma­rin ta­sa­val­lan hen­kiin­jää­neis­tä ot­ti­vat vä­hi­tel­len etäi­syyt­tä na­tio­na­lis­ti­siin us­ko­muk­siin­sa. Kar­mi­vat ko­ke­muk­set kol­man­nes­sa val­ta­kun­nas­sa te­ki­vät so­dan­jäl­kei­sis­tä sak­sa­lai­sis­ta ri­pi­tet­ty­jä de­mok­raat­te­ja, omis­tau­tu­nei­ta rau­hal­le, so­si­aa­li­sel­le so­li­daa­ri­suu­del­le ja ih­mi­soi­keuk­sil­le.

Kon­rad H. Ja­rausch on Lurcy Pro­fes­sor of Eu­ro­pean Ci­vi­liza­tion North Ca­ro­li­nan yli­opis­tos­sa. Hän on kir­joit­ta­nut teok­sen: Bro­ken Li­ves: How Or­di­na­ry Ger­mans Ex­pe­rienced the 20th Cen­tu­ry (Prince­ton Uni­ver­si­ty Press, 2018).

So­dan jat­kues­sa mo­net al­koi­vat ym­mär­tää, et­tä hei­dän oli mak­set­ta­va Füh­re­rin unel­mien seu­raa­mi­ses­ta hir­vit­tä­vä hin­ta.

Nuo­ret ty­töt ter­veh­ti­vät puo­li­so­ti­laal­li­sia jouk­ko­ja. Täl­lai­set pa­raa­tit tar­jo­si­vat ta­val­li­sil­le sak­sa­lai­sil­le jän­ni­tys­tä ja yl­pey­den­tun­net­ta an­kei­na la­ma­vuo­si­na.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.