Hitlerin salamurhaaja

Roger Moorhouse kertoo Henning von Tresckowista ja muista, jotka yrittivät tappaa Führerin.

Maaliskuun 13:na 1943 kenraalimajuri Henning von Tresckow, keskustan armeijaryhmän esikuntaupseeri, odotti kiihkeästi Vip-vierasta päämajassaan Smolenskissa LänsiVenäjällä. Hänen vieraansa oli Hitler, joka oli tulossa innostamaan kovia kokeneita armeijoitaan Stalingradin murskatappion jälkeen. Tresckow aikoi tappaa hänet.

Ensimmäiseksi Tresckow ajoi tuona kevätaamuna lentokentälle Hitleriä vastaan. Hän osallistui konferenssiin, jossa hän vaikutti upseeritoverin mukaan kalpealta ja hajamieliseltä. Sen päättyessä hän haki moraalista tukea adjutantiltaan kysymällä: ”Pitäisikö meidän todella tehdä se?” Vastaus oli yksiselitteinen. Tresckow oli kyllä pohtinut Hitlerin turvakoneiston eliminoimista luotettavien sotilaiden voimatoimin, mutta hän valitsi kuitenkin aikapommin, jonka hän toivoi voivansa viedä salaa Hitlerin lentokoneeseen vierailun jälkeen. Juuri ennen Hitlerin lähtöä paluumatkalle hän kääntyi lähtevän seurueen jäsenen puoleen ja kysyi, voisiko tämä viedä pullon brandya yhteiselle ystävälle päämajassa. Hänen ojentamansa esine oli paketoitu muistuttamaan nelikulmaista pulloa. Oikeasti siinä oli kaksi räjähdettä ja brittivalmisteinen ”aikakynäsytytin” – tarpeeksi tuhoamaan Hitlerin koneen.

Hitlerin koneen noustessa sinä iltapäivänä pilvettömälle taivaalle Smolenskin yllä Tresckowilla oli hyvä syy onnitella itseään lähes täydellisestä salamurhasta. Hän tiesi, että koneeseen oli liitetty useita turvatoimia, kuten Hitlerin istuimeen kiinnitetty laskuvarjo. Hän tiesi, että omistajattomien matkatavaroiden ja pakettien kuljettaminen oli ankarasti kiellettyä, ja ennen kutakin lähtöä tehtiin koelentoja.

Hänen onnistui kaikesta tästä huolimatta keplotella viritetty ja toimintavalmis pommi Hitlerin koneeseen, ja hän oli varma, että se räjähtäisi riittävällä voimalla tappamaan matkustajat. Hän odotti henkeä pidättäen tietoa väistämättömästä ”onnettomuudesta”. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Sytytin oli ilmeisesti viallinen, eikä räjähdystä tullut. Tresckow kauhistui aluksi paitsi itsensä, myös kokonaisen laajan salaliiton paljastumisesta. Mutta onnistuttuaan hakemaan pomminsa ja vaihtamaan sen aitoon brandypulloon hän jatkoi suunnitelmien laatimista.

”Hänet pitää ampua alas.”

Tresckowin motiivit ylipäällikön surmaamiseksi olivat yksinkertaiset. Hän oli harras nationalisti ja natsien ohjelman varhainen ihailija, mutta hän oli pian huomannut Hitlerin perustavanlaatuisen nihilismin ja halveksunnan vallitsevia normeja kohtaan. Joten jo vuonna 1939, nähdessään Saksan ylpeän sotilasperinteen korruptoituvan, hän piti maanpetosta ainoana keinona välttää kansallinen katastrofi. Hän uskoutui kollegalle: ”Hitler on pyörivä dervissi, hänet pitää ampua alas.”

Kun hyvin harvan saksalaisen silmät olivat vuonna 1941 edes alkaneet avautua natsihallinnon todellisille kauhuille, Tresckow suunnitteli jo ensimmäistä murhayritystään. Hänestä oli vastenmielistä nähdä Saksan armeijan tulevan vedetyksi SS:N ja natsipuolueen laittomiin kansanmurhiin operaatio Barbarossassa. Saksan kunnia, hän katsoi, uhrattiin Hitlerin suuruudenhulluuden alttarilla.

Sellaiset mielipiteet eivät todellisuudessa olleet kovin yleisiä Saksan sotilasvoimissa. Vaikka Wehrmacht (Saksan armeija toisessa maailmansodassa) ei suinkaan ollut yksimielisen natsimyönteinen, se piti auktoriteettia ja kuuliaisuutta arvossa siinä missä kaikki armeijat – ja menestyi erinomaisesti. Niin kauan kuin Hitlerin nähtiin olevan voitolla, orastavan vastarinnan mahdollisuudet olivat heikot. Enemmistölle Hitlerin vastustaminen ei koskaan mennyt kohotettua kulmakarvaa tai

Hänen oli onnistunut keplotella viritetty ja toimintavalmis pommi Hitlerin lentokoneeseen.

tukahdutettua kirousta pitemmälle. Hänen murhaamisensa oli useimmille yksinkertaisesti käsittämätön ajatus.

Tresckowin keinot herättää kollegoidensa kiinnostus vastarintaan olivat kuitenkin yllättävän tehokkaita. Usein vakuuttavimmin toimi hänen kykynsä nähdä laajempi kuva. Kun esimerkiksi Amerikka liittyi sotaan, Tresckow ymmärsi sen olevan lopun alkua. Hän kommentoi surullisesti: ”Kunpa voisin näyttää Saksan kansalle filmin nimeltä Saksa sodan loputtua. Ehkä he silloin ymmärtäisivät kauhulla, mitä kohti me olemme menossa.”

Toisella kertaa hän kommentoi uskomattomalla tarkkanäköisyydellä Hitlerin hallinnon pitkäaikaisvaikutuksia. Hän uskoi kollegalle ennustuksensa: ” Tämä tulee vaikuttamaan satoja vuosia, eikä syy tule olemaan vain Hitlerin, vaan sinun ja minun, sinun vaimosi ja minun vaimoni, sinun lastesi ja minun lasteni, tuon katua ylittävän naisen ja tuon palloa potkivan lapsen.”

Keskustan armeijaryhmän esikuntaupseerina hän pystyi helposti kokoamaan sekä samanmielisiä upseereita että todisteita natsien rikoksista. Hänen piirinsä kasvoi hitaasti, mutta aikanaan siihen kuului Saksan vastarintaliikkeen pääkronikoitsija Fabian von Schlabrendorff ja murhayrityksen tekijä Rudolf-christoph von Gersdorff. Muut salaliittolaiset pitivät häntä tyynenä ja itsevarmana: ”epätavallisen vahvana persoonana”, eräs kirjoitti, ” jossa yhdistyivät sotilaallinen kyvykkyys ja poikkeuksellinen poliittinen henki”. Ennen kaikkea Tresckowilla oli taivuttelun lahja. Hän ei koskaan läksyttänyt tai esiintynyt tekopyhästi, vaan pystyi, kuten eräs liittolainen muisteli, ”selkeän varmasti vakuuttamaan kuulijansa mielipiteestään ja innoittamaan heitä sisäisellä tyyneydellään ja uskollaan tehtäväänsä”.

Tresckow innoitti näin toverinsa ällistyttävän rohkeisiin tekoihin. Vain viikko hänen oman epäonnistuneen yrityksensä jälkeen Smolenskissa hän lähetti tiedustelu-upseerinsa Rudolf-christoph von Gersdorffin Berliiniin salamurhaajaksi. Gersdorffia oli pyydetty toimimaan Hitlerin oppaana kaapattujen neuvostoaseiden näyttelyssä Berliinin Zeughausissa. Hän aseistautui samalla räjähteellä, jota Tresckow oli käyttänyt muutama päivä aiemmin, ja liitti siihen kymmenen minuutin sytyttimen.

Syy ei tule olemaan vain Hitlerin, vaan myös sinun ja minun, sinun vaimosi ja minun vaimoni.

Hän suunnitteli näin toimivansa maailman ensimmäisenä itsemurhapommittajana. Mutta kun näyttelyn aika tuli, Hitler oli ajatuksissaan ja sivuutti kohteet pysähtymättä antamatta Gersdorffille aikaa kohtalokkaaseen tekoon. Yrityksen valuttua tyhjiin Gersdorffin oli sännättävä käymälään purkamaan itsensä.

Viesti maailmalle

Tresckow oli tehnyt kaksi yritystä seitsemässä päivässä, mutta hän joutui odottamaan kahdeksan kuukautta, ennen kuin hän sai uuden tilaisuuden yrittää tappaa yhä tiiviimmin eristäytyvä Hitler. Kun se koitti, yrityksestä tuli miltei farssi. Joulukuussa tarvittiin upseeria esittelemään uutta univormua itärintamalle, ja Tresckowilla oli malliksi juuri oikea mies. Axel von dem Bussche oli palkittu sotilas arvostetusta rykmentistä, ja hän oli alkanut epäillä vahvasti asiaa, jonka puolesta hän taisteli. Otettuaan yhteyttä vastarintaliikkeeseen hän sai räjähteitä, ja häntä ehdotettiin esittelyn ”malliksi”. Mutta yrityksestä oli luovuttava vain muutama päivä ennen iskua, kun RAF:N ilmaisku tuhosi uusien univormujen varaston. Bussche palasi rintamalle.

Tresckowin viimeinen yritys tuli keväällä 1944, kun häntä lähestyi Eberhard von Breitenbuch, sotamarsalkan adjutantti, joka oli kutsuttu konferenssiin Hitlerin luona Berchtesgadenissa ja joka halusi yrittää murhaa. Hänet varustettiin Tresckowin avulla räjähteillä, mutta hän päättikin käyttää pistoolia. Mutta päivän koittaessa ja vieraiden virratessa konferenssisaliin, Breitenbuchia estettiin osallistumasta, koska Hitler ei ilmeisesti halunnut avustajien olevan läsnä sinä päivänä.

Kaikkien ponnistusten jälkeen Tresckowin osuus murhakuvioissa hiipui. Hänet ylennettiin uuteen asemaan pois luomansa vastarintasolun läheltä, eikä hän pystynyt enää vaikuttamaan tapahtumiin. Vaikka hän oli hyvin perillä vastarintaliikkeen käynnissä olevista ponnistuksista, joiden terävimpänä kärkenä oli nyt Claus von Stauffenberg, hän näyttää tunteneen, että tilaisuus saada aikaan todellista muutosta oli jo sivuutettu ja Hitlerin murhalla olisi enää lähinnä symboliarvoa. Kuten hän uskoi kollegalle: ”Murhaa on yritettävä kaikin keinoin... Tärkeää ei enää ole vallankaappauksen käytännön tarkoitus, vaan todistaa maailmalle ja historiankirjoille, että vastarintaliikkeen miehet uskalsivat ottaa ratkaisevan askeleen. Tämän tavoitteen rinnalla muu on merkityksetöntä.”

Kun Stauffenberg käynnisti nyt kuuluisan yritykseensä 20. heinäkuuta 1944, ja epäonnistui, Tresckow tiesi, että hänen

päivänsä olivat luetut. Välimatkastaan uuden salaliiton keskipisteeseen huolimatta hän tiesi, että hänet liitettäisiin siihen aikanaan ja hänen aiempi roolinsa paljastuisi. Hän reagoi tunnusomaisella tyyneydellään ja lausahti adjutantilleen sanat, joista tulisi hänen muistokirjoituksensa: ”Nyt he hyökkäävät kaikki kimppuumme ja peittävät meidät solvauksilla. Mutta olen yhtä vakuuttunut kuin aina, että me olemme tehneet oikein. Uskon, että Hitler ei ole vain Saksan, vaan koko maailman arkkivihollinen. Seison muutaman tunnin kuluttua Luojani edessä ja vastaan sekä teoistani että asioista, jotka jätin tekemättä. Uskon voivani hyvällä omatunnolla seistä kaiken taistelussa Hitleriä vastaan tekemäni takana.” Sitten hän pyysi kuljettajaa viemään hänet rintamalle Puolan keskiosassa, ja marssi ei-kenenkään maalle. Sinne päästyään hän esitti joutuvansa laukaustenvaihtoon vihollisen kanssa, piti käsikranaattia päätään vasten ja laukaisi sen.

Claus von Stauffenbergistä tuli ehkä arvattavasti Saksan vastarinnan kasvot. Pääsihän hän lähimmäs Hitlerin tappamista. Hän oli tarmokas ja dynaaminen moraalisen voiman mies. Hän luultavasti ajoi vastarintaliikkeen sen veriseen

loppuun edellisten yritysten jäätyä tuloksettomiksi. Ilman häntä heinäkuun 20. päivän iskua tuskin olisi tehty.

Mutta Saksan sotilaiden vastarinnan alkuperäinen liikkeellepaneva voima oli Henning von Tresckow. Vaikka hän oli saman konservatiivisen kansallisen ympäristön tuote, joka oli synnyttänyt Hitlerin, hän näki äärimmäisen selvästi natsien hallinnon rikollisen luonteen. Kun Stauffenberg esimerkiksi vuonna 1938 yhä paheksui vastarintaa, Tresckow puhui jo Hitlerin poistamisen puolesta, tarvittaessa vaikka väkivalloin. Hän jatkoi tarjoamalla runsaan lähteen periaatteellista ja kiihkeää natsisminvastaisuutta ja teki esikuntansa päämajasta sotilaallisen vastarinnan vilkkaan solun. Ja vaikka hänen ei ollut mahdollista päästä lähelle kohdettaan, kuten Stauffenbergin myöhemmin, hän organisoi useita yrityksiä murhata Hitler.

Jälkeenpäin arvioiden Tresckow ansaitsee enemmän kuin suhteellisen tuntemattomuuden, johon hänet on tuomittu. Hän oli yksi Saksan vastarinnan voimakkaimmista käynnistäjistä; hän rohkaisi, suostutteli ja houkutteli, ja hänestä tuli yksi Hitlerin sinnikkäimmistä ja päättäväisimmistä vastustajista. On vaikea kuvitella, että vastarintaliike olisi ilman hänen käytännöllistä ja psykologista valmisteluaan toiminut, kuten se toimi, tai päässyt niin lähelle tavoitettaan.

Roger Moorhouse on kirjoittanut useita teoksia modernin Saksan historiasta, kuten Berlin at War (Bodley Head, 2010).

Uskon, että Hitler ei ole vain Saksan, vaan koko maailman arkkivihollinen.

Taustavalokuvassa on Hitler vuonna 1944 Berliinin Zeughausissa, jossa hän oli tietämättään välttänyt hiuksenhienosti murhayrityksen vain muutama kuukausi aiemmin.

Hitler lentokoneensa edessä. Tresckowin onnistui vuonna 1943 ohittaa natsijohtajan turvatoimet ja viedä hänen koneeseensa brandypulloksi naamioitu pommi. Se ei räjähtänyt.

München 1939: Pian tämän valokuvan ottamisen jälkeen Georg Elserin pommi räjähti puhujakorokkeen lähellä – mutta Hitler oli lähtenyt salista vain muutama minuutti aiemmin.