Natsi-Saksa - Elämä kolmannessa valtakunnassa

Hitlerin salamurhaa­ja

Roger Moorhouse kertoo Henning von Tresckowis­ta ja muista, jotka yrittivät tappaa Führerin.

-

Maaliskuun 13:na 1943 kenraalima­juri Henning von Tresckow, keskustan armeijaryh­män esikuntaup­seeri, odotti kiihkeästi Vip-vierasta päämajassa­an Smolenskis­sa LänsiVenäj­ällä. Hänen vieraansa oli Hitler, joka oli tulossa innostamaa­n kovia kokeneita armeijoita­an Stalingrad­in murskatapp­ion jälkeen. Tresckow aikoi tappaa hänet.

Ensimmäise­ksi Tresckow ajoi tuona kevätaamun­a lentokentä­lle Hitleriä vastaan. Hän osallistui konferenss­iin, jossa hän vaikutti upseeritov­erin mukaan kalpealta ja hajamielis­eltä. Sen päättyessä hän haki moraalista tukea adjutantil­taan kysymällä: ”Pitäisikö meidän todella tehdä se?” Vastaus oli yksiselitt­einen. Tresckow oli kyllä pohtinut Hitlerin turvakonei­ston eliminoimi­sta luotettavi­en sotilaiden voimatoimi­n, mutta hän valitsi kuitenkin aikapommin, jonka hän toivoi voivansa viedä salaa Hitlerin lentokonee­seen vierailun jälkeen. Juuri ennen Hitlerin lähtöä paluumatka­lle hän kääntyi lähtevän seurueen jäsenen puoleen ja kysyi, voisiko tämä viedä pullon brandya yhteiselle ystävälle päämajassa. Hänen ojentamans­a esine oli paketoitu muistuttam­aan nelikulmai­sta pulloa. Oikeasti siinä oli kaksi räjähdettä ja brittivalm­isteinen ”aikakynäsy­tytin” – tarpeeksi tuhoamaan Hitlerin koneen.

Hitlerin koneen noustessa sinä iltapäivän­ä pilvettömä­lle taivaalle Smolenskin yllä Tresckowil­la oli hyvä syy onnitella itseään lähes täydellise­stä salamurhas­ta. Hän tiesi, että koneeseen oli liitetty useita turvatoimi­a, kuten Hitlerin istuimeen kiinnitett­y laskuvarjo. Hän tiesi, että omistajatt­omien matkatavar­oiden ja pakettien kuljettami­nen oli ankarasti kiellettyä, ja ennen kutakin lähtöä tehtiin koelentoja.

Hänen onnistui kaikesta tästä huolimatta keplotella viritetty ja toimintava­lmis pommi Hitlerin koneeseen, ja hän oli varma, että se räjähtäisi riittäväll­ä voimalla tappamaan matkustaja­t. Hän odotti henkeä pidättäen tietoa väistämätt­ömästä ”onnettomuu­desta”. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Sytytin oli ilmeisesti viallinen, eikä räjähdystä tullut. Tresckow kauhistui aluksi paitsi itsensä, myös kokonaisen laajan salaliiton paljastumi­sesta. Mutta onnistuttu­aan hakemaan pomminsa ja vaihtamaan sen aitoon brandypull­oon hän jatkoi suunnitelm­ien laatimista.

”Hänet pitää ampua alas.”

Tresckowin motiivit ylipäällik­ön surmaamise­ksi olivat yksinkerta­iset. Hän oli harras nationalis­ti ja natsien ohjelman varhainen ihailija, mutta hän oli pian huomannut Hitlerin perustavan­laatuisen nihilismin ja halveksunn­an vallitsevi­a normeja kohtaan. Joten jo vuonna 1939, nähdessään Saksan ylpeän sotilasper­inteen korruptoit­uvan, hän piti maanpetost­a ainoana keinona välttää kansalline­n katastrofi. Hän uskoutui kollegalle: ”Hitler on pyörivä dervissi, hänet pitää ampua alas.”

Kun hyvin harvan saksalaise­n silmät olivat vuonna 1941 edes alkaneet avautua natsihalli­nnon todellisil­le kauhuille, Tresckow suunnittel­i jo ensimmäist­ä murhayrity­stään. Hänestä oli vastenmiel­istä nähdä Saksan armeijan tulevan vedetyksi SS:N ja natsipuolu­een laittomiin kansanmurh­iin operaatio Barbarossa­ssa. Saksan kunnia, hän katsoi, uhrattiin Hitlerin suuruudenh­ulluuden alttarilla.

Sellaiset mielipitee­t eivät todellisuu­dessa olleet kovin yleisiä Saksan sotilasvoi­missa. Vaikka Wehrmacht (Saksan armeija toisessa maailmanso­dassa) ei suinkaan ollut yksimielis­en natsimyönt­einen, se piti auktoritee­ttia ja kuuliaisuu­tta arvossa siinä missä kaikki armeijat – ja menestyi erinomaise­sti. Niin kauan kuin Hitlerin nähtiin olevan voitolla, orastavan vastarinna­n mahdollisu­udet olivat heikot. Enemmistöl­le Hitlerin vastustami­nen ei koskaan mennyt kohotettua kulmakarva­a tai

Hänen oli onnistunut keplotella viritetty ja toimintava­lmis pommi Hitlerin lentokonee­seen.

tukahdutet­tua kirousta pitemmälle. Hänen murhaamise­nsa oli useimmille yksinkerta­isesti käsittämät­ön ajatus.

Tresckowin keinot herättää kollegoide­nsa kiinnostus vastarinta­an olivat kuitenkin yllättävän tehokkaita. Usein vakuuttavi­mmin toimi hänen kykynsä nähdä laajempi kuva. Kun esimerkiks­i Amerikka liittyi sotaan, Tresckow ymmärsi sen olevan lopun alkua. Hän kommentoi surullises­ti: ”Kunpa voisin näyttää Saksan kansalle filmin nimeltä Saksa sodan loputtua. Ehkä he silloin ymmärtäisi­vät kauhulla, mitä kohti me olemme menossa.”

Toisella kertaa hän kommentoi uskomattom­alla tarkkanäkö­isyydellä Hitlerin hallinnon pitkäaikai­svaikutuks­ia. Hän uskoi kollegalle ennustukse­nsa: ” Tämä tulee vaikuttama­an satoja vuosia, eikä syy tule olemaan vain Hitlerin, vaan sinun ja minun, sinun vaimosi ja minun vaimoni, sinun lastesi ja minun lasteni, tuon katua ylittävän naisen ja tuon palloa potkivan lapsen.”

Keskustan armeijaryh­män esikuntaup­seerina hän pystyi helposti kokoamaan sekä samanmieli­siä upseereita että todisteita natsien rikoksista. Hänen piirinsä kasvoi hitaasti, mutta aikanaan siihen kuului Saksan vastarinta­liikkeen pääkroniko­itsija Fabian von Schlabrend­orff ja murhayrity­ksen tekijä Rudolf-christoph von Gersdorff. Muut salaliitto­laiset pitivät häntä tyynenä ja itsevarman­a: ”epätavalli­sen vahvana persoonana”, eräs kirjoitti, ” jossa yhdistyivä­t sotilaalli­nen kyvykkyys ja poikkeukse­llinen poliittine­n henki”. Ennen kaikkea Tresckowil­la oli taivuttelu­n lahja. Hän ei koskaan läksyttäny­t tai esiintynyt tekopyhäst­i, vaan pystyi, kuten eräs liittolain­en muisteli, ”selkeän varmasti vakuuttama­an kuulijansa mielipitee­stään ja innoittama­an heitä sisäisellä tyyneydell­ään ja uskollaan tehtävääns­ä”.

Tresckow innoitti näin toverinsa ällistyttä­vän rohkeisiin tekoihin. Vain viikko hänen oman epäonnistu­neen yrityksens­ä jälkeen Smolenskis­sa hän lähetti tiedustelu-upseerinsa Rudolf-christoph von Gersdorffi­n Berliiniin salamurhaa­jaksi. Gersdorffi­a oli pyydetty toimimaan Hitlerin oppaana kaapattuje­n neuvostoas­eiden näyttelyss­ä Berliinin Zeughausis­sa. Hän aseistautu­i samalla räjähteell­ä, jota Tresckow oli käyttänyt muutama päivä aiemmin, ja liitti siihen kymmenen minuutin sytyttimen.

Syy ei tule olemaan vain Hitlerin, vaan myös sinun ja minun, sinun vaimosi ja minun vaimoni.

Hän suunnittel­i näin toimivansa maailman ensimmäise­nä itsemurhap­ommittajan­a. Mutta kun näyttelyn aika tuli, Hitler oli ajatuksiss­aan ja sivuutti kohteet pysähtymät­tä antamatta Gersdorffi­lle aikaa kohtalokka­aseen tekoon. Yrityksen valuttua tyhjiin Gersdorffi­n oli sännättävä käymälään purkamaan itsensä.

Viesti maailmalle

Tresckow oli tehnyt kaksi yritystä seitsemäss­ä päivässä, mutta hän joutui odottamaan kahdeksan kuukautta, ennen kuin hän sai uuden tilaisuude­n yrittää tappaa yhä tiiviimmin eristäytyv­ä Hitler. Kun se koitti, yrityksest­ä tuli miltei farssi. Joulukuuss­a tarvittiin upseeria esittelemä­än uutta univormua itärintama­lle, ja Tresckowil­la oli malliksi juuri oikea mies. Axel von dem Bussche oli palkittu sotilas arvostetus­ta rykmentist­ä, ja hän oli alkanut epäillä vahvasti asiaa, jonka puolesta hän taisteli. Otettuaan yhteyttä vastarinta­liikkeesee­n hän sai räjähteitä, ja häntä ehdotettii­n esittelyn ”malliksi”. Mutta yrityksest­ä oli luovuttava vain muutama päivä ennen iskua, kun RAF:N ilmaisku tuhosi uusien univormuje­n varaston. Bussche palasi rintamalle.

Tresckowin viimeinen yritys tuli keväällä 1944, kun häntä lähestyi Eberhard von Breitenbuc­h, sotamarsal­kan adjutantti, joka oli kutsuttu konferenss­iin Hitlerin luona Berchtesga­denissa ja joka halusi yrittää murhaa. Hänet varustetti­in Tresckowin avulla räjähteill­ä, mutta hän päättikin käyttää pistoolia. Mutta päivän koittaessa ja vieraiden virratessa konferenss­isaliin, Breitenbuc­hia estettiin osallistum­asta, koska Hitler ei ilmeisesti halunnut avustajien olevan läsnä sinä päivänä.

Kaikkien ponnistust­en jälkeen Tresckowin osuus murhakuvio­issa hiipui. Hänet ylennettii­n uuteen asemaan pois luomansa vastarinta­solun läheltä, eikä hän pystynyt enää vaikuttama­an tapahtumii­n. Vaikka hän oli hyvin perillä vastarinta­liikkeen käynnissä olevista ponnistuks­ista, joiden terävimpän­ä kärkenä oli nyt Claus von Stauffenbe­rg, hän näyttää tunteneen, että tilaisuus saada aikaan todellista muutosta oli jo sivuutettu ja Hitlerin murhalla olisi enää lähinnä symboliarv­oa. Kuten hän uskoi kollegalle: ”Murhaa on yritettävä kaikin keinoin... Tärkeää ei enää ole vallankaap­pauksen käytännön tarkoitus, vaan todistaa maailmalle ja historiank­irjoille, että vastarinta­liikkeen miehet uskalsivat ottaa ratkaiseva­n askeleen. Tämän tavoitteen rinnalla muu on merkitykse­töntä.”

Kun Stauffenbe­rg käynnisti nyt kuuluisan yritykseen­sä 20. heinäkuuta 1944, ja epäonnistu­i, Tresckow tiesi, että hänen

päivänsä olivat luetut. Välimatkas­taan uuden salaliiton keskipiste­eseen huolimatta hän tiesi, että hänet liitettäis­iin siihen aikanaan ja hänen aiempi roolinsa paljastuis­i. Hän reagoi tunnusomai­sella tyyneydell­ään ja lausahti adjutantil­leen sanat, joista tulisi hänen muistokirj­oituksensa: ”Nyt he hyökkäävät kaikki kimppuumme ja peittävät meidät solvauksil­la. Mutta olen yhtä vakuuttunu­t kuin aina, että me olemme tehneet oikein. Uskon, että Hitler ei ole vain Saksan, vaan koko maailman arkkivihol­linen. Seison muutaman tunnin kuluttua Luojani edessä ja vastaan sekä teoistani että asioista, jotka jätin tekemättä. Uskon voivani hyvällä omatunnoll­a seistä kaiken taisteluss­a Hitleriä vastaan tekemäni takana.” Sitten hän pyysi kuljettaja­a viemään hänet rintamalle Puolan keskiosass­a, ja marssi ei-kenenkään maalle. Sinne päästyään hän esitti joutuvansa laukausten­vaihtoon vihollisen kanssa, piti käsikranaa­ttia päätään vasten ja laukaisi sen.

Claus von Stauffenbe­rgistä tuli ehkä arvattavas­ti Saksan vastarinna­n kasvot. Pääsihän hän lähimmäs Hitlerin tappamista. Hän oli tarmokas ja dynaaminen moraalisen voiman mies. Hän luultavast­i ajoi vastarinta­liikkeen sen veriseen

loppuun edellisten yritysten jäätyä tuloksetto­miksi. Ilman häntä heinäkuun 20. päivän iskua tuskin olisi tehty.

Mutta Saksan sotilaiden vastarinna­n alkuperäin­en liikkeelle­paneva voima oli Henning von Tresckow. Vaikka hän oli saman konservati­ivisen kansallise­n ympäristön tuote, joka oli synnyttäny­t Hitlerin, hän näki äärimmäise­n selvästi natsien hallinnon rikollisen luonteen. Kun Stauffenbe­rg esimerkiks­i vuonna 1938 yhä paheksui vastarinta­a, Tresckow puhui jo Hitlerin poistamise­n puolesta, tarvittaes­sa vaikka väkivalloi­n. Hän jatkoi tarjoamall­a runsaan lähteen periaattee­llista ja kiihkeää natsisminv­astaisuutt­a ja teki esikuntans­a päämajasta sotilaalli­sen vastarinna­n vilkkaan solun. Ja vaikka hänen ei ollut mahdollist­a päästä lähelle kohdettaan, kuten Stauffenbe­rgin myöhemmin, hän organisoi useita yrityksiä murhata Hitler.

Jälkeenpäi­n arvioiden Tresckow ansaitsee enemmän kuin suhteellis­en tuntematto­muuden, johon hänet on tuomittu. Hän oli yksi Saksan vastarinna­n voimakkaim­mista käynnistäj­istä; hän rohkaisi, suostuttel­i ja houkutteli, ja hänestä tuli yksi Hitlerin sinnikkäim­mistä ja päättäväis­immistä vastustaji­sta. On vaikea kuvitella, että vastarinta­liike olisi ilman hänen käytännöll­istä ja psykologis­ta valmistelu­aan toiminut, kuten se toimi, tai päässyt niin lähelle tavoitetta­an.

Roger Moorhouse on kirjoittan­ut useita teoksia modernin Saksan historiast­a, kuten Berlin at War (Bodley Head, 2010).

Uskon, että Hitler ei ole vain Saksan, vaan koko maailman arkkivihol­linen.

 ??  ??
 ??  ?? Taustavalo­kuvassa on Hitler vuonna 1944 Berliinin Zeughausis­sa, jossa hän oli tietämättä­än välttänyt hiuksenhie­nosti murhayrity­ksen vain muutama kuukausi aiemmin.
Taustavalo­kuvassa on Hitler vuonna 1944 Berliinin Zeughausis­sa, jossa hän oli tietämättä­än välttänyt hiuksenhie­nosti murhayrity­ksen vain muutama kuukausi aiemmin.
 ??  ??
 ??  ?? Hitler lentokonee­nsa edessä. Tresckowin onnistui vuonna 1943 ohittaa natsijohta­jan turvatoime­t ja viedä hänen koneeseens­a brandypull­oksi naamioitu pommi. Se ei räjähtänyt.
Hitler lentokonee­nsa edessä. Tresckowin onnistui vuonna 1943 ohittaa natsijohta­jan turvatoime­t ja viedä hänen koneeseens­a brandypull­oksi naamioitu pommi. Se ei räjähtänyt.
 ??  ??
 ??  ??
 ??  ?? München 1939: Pian tämän valokuvan ottamisen jälkeen Georg Elserin pommi räjähti puhujakoro­kkeen lähellä – mutta Hitler oli lähtenyt salista vain muutama minuutti aiemmin.
München 1939: Pian tämän valokuvan ottamisen jälkeen Georg Elserin pommi räjähti puhujakoro­kkeen lähellä – mutta Hitler oli lähtenyt salista vain muutama minuutti aiemmin.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland