Mielipide

Richard J. Evans tutkii jatkuvaa kiinnostusta kolmanteen valtakuntaan.

Hitlerin omatekoinen ” kolmas valtakunta” on lähes vuosisata romahduksensa jälkeen kaikkea muuta kuin haihtunut kollektiivisesta muististamme; siitä on tullut keskeisempi kuin koskaan aikaisemmin. Olemme viime vuosina nähneet radikaalien äärioikeistolaisten populististen liikkeiden nousun useissa maissa, ja ainakin joissakin niistä ne ovat saaneet kylliksi tukea muodostaakseen vakavan haasteen demokratialle.

Vahvat miehet, kuten Unkarin Viktor Orban tai Turkin Recep Tayyip Erdogan , Venäjän Vladimir Putin tai Puolan Jaroslav Kaczynski, ovat erittäin suosittuja äänestäjien keskuudessa, ja he ovat käyttäneet suosiotaan lehdistön vapauden kaventamiseen, hyökkäyksiin tuomioistuinten riippumattomuutta vastaan, poliittisen opposition murtamiseen ja itsevaltaisten hallitusten perustamiseen, jotka eivät suvaitse arvostelua ja vastustavat kaikkia yrityksiä erottaa ne.

Tällaiset kaikkia ilmaisunvapautta, liberaaleja instituutioita ja lain järjestystä kannattavia koskevat muutokset ovat olleet herättämässä uutta kiinnostusta natsi-saksan nousuun ja kukoistukseen 1930-luvulla. Jotkut ovat tunnistanet yhtäläisyyksiä sen ajan ja tämän hetken välillä. Demokratia on uhattuna, ja joissakin paikoissa sitä on horjutettu, ei yhtäkkisillä sotilasvallankaappauksilla tai vallankumouksellisen katuväkivallan ryöpsähdyksillä, vaan valitsijoiden itsensä kautta.

Väite demokraattisesta tuesta oli tärkeä tunnusomainen piirre sotien välisen ajan Euroopan fasistisille liikkeille ja fasistisille diktatuureille, ja nykyään näemme sen jälleen käytössä. Vielä hälyttävämpää on joidenkin eurooppalaisten ja muiden populistihallitusten taipumus rohkaista vihaa kansanryhmiä, etnisiä vähemmistöjä ja maahanmuuttajia kohtaan.

Voimmeko oppia jotakin katsomalla Hitlerin ja natsien historiaan tuorein silmin? Onko sillä ajalla ja nykyhetkellä jotakin yhteistä? Meidän on oltava varovaisia, ennen kuin teemme johtopäätöksen, että historia toistaa itseään. Hitlerillä oli toki kannatusta, mutta meidän on muistettava, ettei hän koskaan voittanut enemmän kuin 37,4 prosenttia äänistä vapaissa vaaleissa, ja hänen tukensa äänestäjien keskuudessa putosi merkittävästi viimeisissä vapaissa vaaleissa marraskuussa 1932. Natsit olivat ehkä suurin puolue, mutta toisin kuin nykypäivän poliittiset voimatekijät, he eivät nousseet valtaan äänestäjien enemmistön tuella. Hitler tarvitsi häikäilemätöntä joukkoväkivaltaa kaduilla edetäkseen koalitiohallituksen hänelle suomasta muodollisen valtionkanslerin virasta diktaattoriksi. Sadattuhannet iskujoukkojen miehet riehuivat ympäri Saksaa helmikuusta 1933 alkaen, heittivät vasta avatuille keskitysleireille jopa 200 000 natsien vastustajaa, hakkasivat heitä ja murhasivat satoja, ehkä tuhansiakin heistä. Hitlerin iskusotilaiden väkivalta oli mielivaltaista, silmitöntä, hallitsematonta; se ilmaisi heidän äärimmäistä vihaansa sosialisteja, kommunisteja ja ennen kaikkea juutalaisia kohtaan. Vain vähemmistön tukemat natsit tarvitsivat väkivaltaa pelotellakseen kaikki alistumaan. Nykypäivän menestyksekkäimmät populistit voivat perustaa diktaattorihallituksia äänestäjiensä enemmistön tuella. Sillä, mitä tapahtui, kun natsit perustivat yhden puolueen diktatuurinsa, on ehkä enemmän merkitystä nykypäivän autoritäärisille hallinnoille. Kun oikeusvaltio tuhoutuu, kun lehdistöstä ja oikeuslaitoksesta tulee pelkkiä hallituksen työkaluja, massiivinen korruptio ja vääristynyt oikeudenkäyttö seuraavat väistämättä. Kolmannesta valtakunnasta tuli kleptokratia natsijohtajien rikastuttaessa itseään julkeasti muiden kustannuksella. Vielä paljon vakavampaa oli, että he olivat vastuussa jopa 200 000 psyykkisesti sairaan ja vammautuneen ihmisen murhista, ja aloittivat kansanmurhakampanjan, joka surmasi 6 miljoonaa eurooppalaista juutalaista. Kun demokratia hiljennetään, kuka tietää, mitkä sen lopulliset seuraukset ovat?

Richard J Evans kirjoittaa... jatkuvasta kiinnostuksesta natsi-saksaan

Richard J. Evans on kirjoittanut: The Coming of the Third Reich (Penguin, 2004), The Third Reich in History ja Memory (Abacus, 2016), sekä muita teoksia natsismista.