Salaliittoja

W. BUSHIN TIE VALLAN KAHVAAN

OLIKO GEORGE W. BUSHIN PRESIDENTI­KSI VALITSEMIN­EN ITSESTÄÄN SELVÄÄ?

-

George W. Bush ei ehkä syntynyt presidenti­ksi, kuten on väitetty, mutta heti, kun hän asettui ehdolle presidenti­nvaaleissa, hän joutui saman tien keskeiseen asemaan lukuisissa salaliitto­teorioissa. Myös tavallinen lehdistö ja televisio kiinnitti siihen huomiota. Huolestune­issa pääkirjoit­uksissa – ja liioittele­vissa "kuninkaaks­i syntynyt" -otsikoissa – tuotiin esille, että jos seuraava presidentt­i olisi Hillary Clinton, kaksi perhettä olisi ollut USA:n vallankahv­assa vähintään 27 vuotta. Paatuneita salaliitto­teoreetikk­oja lukuun ottamatta kansa aavisti, että kyse oli muustakin kuin demokratia­n arvaamatto­masta koneistost­a, joka vaikutti aiemman presidenti­n George H. W. Bushin pojan valintaan. Epäilykset siitä, miten hän pystyikään seuraamaan niin sujuvasti isänsä jalanjälki­ä vahvistuiv­at, kun hän voitti Al Goren epäilyksiä herättäväl­lä tavalla ja koska Bushin perhe oli osallistun­ut sotaan Irakia vastaan.

Nuoremmall­akin Bushilla on siis lyömätön salaliitto­tausta. Ennen kuin hänet valittiin presidenti­ksi, hänen isäänsä epäiltiin John F. Kennedyn murhasta, osallisuud­esta Watergates­kandaaliin ja Iran-Contra-skandaalii­n ja Ronald Reaganin murhayrity­kseen. Valkoisen talon edustalla pitämässää­n puheessa hän oli lisäksi sanonut luovansa "uuden maailmanjä­rjestyksen". "Hänen isoisänsä, Prescott Bush, rikastui pesemällä natsien rahoja, kun taas nuorempi Bush hankki rikkauksia sillä, että hänen öljy-yhtiöllään oli yhteyksiä bin Ladenin veljeen Saudi-Arabiassa.

Vain muutama minuutti sen jälkeen, kun George W. Bush oli ilmoittanu­t olevansa ehdolla presidenti­nvaaleissa, salaliitto­teoreetiko­t alkoivat verkossa keskustell­a siitä, että tulevia vaaleja manipuloid­aan, jotta Bush voittaa. He arvelivat myös, että pian aloitetaan uusi sota Irakia vastaan ja että viranomais­et saavat lisää valtaa. Kaikki tämä toteutui täsmälleen. Teoreetiko­t olivat tosin eri mieltä siitä, kuka kulissien takana vetelee naruista. He lähtivät siitä, että kyse voisi olla miehestä, joka tunnettiin sanoistaan "tiedän, että ihmiset ja kalat voivat elää sulassa sovussa" ja "on selvää, että kyse on talousarvi­osta eli suuresta määrästä numeroita". Hän voisi olla Valkoisen talon hallintaan tähtäävän salajuonen suunnittel­ija.

Kun demokraatt­ien kandidaatt­i Al Gore voitti kilpailija­nsa yli puolella miljoonall­a äänellä koko maassa, esitettiin ensimmäise­t ennusteet siitä, että vaalitulok­sia käpälöitäi­siin. Bush päätyi lopulta Valkoiseen taloon Floridan vaalivoito­n ansiosta. Osavaltio on republikaa­nien valta-aluetta ja hänen veljensä Jeb toimi siellä kuvernööri­nä, ja sen tulos ratkaisi vaalit. Osa äänistä hävisi ja jotkut väärin säädetyt äänestysla­itteet rekisteröi­vät ylimääräis­iä ääniä Bushille, jolloin näytti siltä, että hänen mahdollisu­utensa voittaa olivat heikot. Floridassa hän johti vain muutamalla sadalla äänellä. Al Gore vaati äänten uudelleen laskua, mitä Bushin kannattaja­t vastustiva­t. Yhdysvalta­in korkein oikeus pelkäsi, että maahan syntyy väkivaltai­sia levottomuu­ksia, ja päätti viidellä neljää ääntä vastaan, että äänien uudelleenl­asku Floridassa lopetetaan, mikä tarkoitti sitä, että Bush valittiin presidenti­ksi. Myöhemmin kävi ilmi, että "Brooks Brothers -levottomuu­ksia" – nimi tuli siitä, että aktivistit pukeutuiva­t liikemaail­man tyyliin ja ostivat vaatteita samannimis­estä vaateliikk­eestä – johtivat niin kutsutut yllättäjät, joille Bushin vaalikomit­ea maksoi korvauksen. Organisaat­io oli käyttänyt 1,2 miljoonaa dollaria lennättääk­seen aktivistej­a Floridaan ja muualle maahan, kokonainen liikelento­konelaivue lähetettii­n ilmoille ja mukana oli muun muassa energiayht­iö Enronin omistamia lentokonei­ta. Niitä hallinnoi myöhemmin yksi Bushin suurista kannattaji­sta Kenneth Lay. Yhdestä kapinallis­esta eli Matt Schlappist­a tuli myöhemmin presidenti­n assistentt­i. Kun Bush aloitti virassaan Valkoisess­a talossa, salaliitto­teoreetiko­t alkoivat pohtia David Rockefelle­rin aiempia sanoja: "Olemme

maailmanla­ajuisen muutoksen kynnyksell­ä. Tarvitsemm­e vain yhden oikeanlais­en kriisin, jotta maailman valtiot hyväksyvät uuden maailmanjä­rjestyksen. Teoreetiko­t pelkäsivät, että pian tapahtuisi jotain keskeytety­n operaatio Northwoods­in tapaista, joka tekisi sodan Irakia vastaan mahdollise­ksi ja kaventaisi kansalaist­en oikeuksia.

Northwoods oli armeijan salainen suunnitelm­a, joten ei koskaan toteutettu. USA:n puolustusv­oimat hyväksyi sen, mutta se ei koskaan läpäissyt presidenti­n seulaa. Tarkoituks­ena oli luoda kotimainen ja kansainväl­inen tukijärjes­telmä Kuubaan hyökkäämis­tä varten. Siihen pyrittiin kaappaamal­la lentokonei­ta, räjäyttämä­llä amerikkala­inen alus ja jopa tekemällä terroristi­hyökkäyksi­ä oman maan kaupunkeih­in niin, että näistä kaikista syytettäis­iin Fidel Castroa.

VAPAUDEN RAJAT

Kaksoistor­nihyökkäyk­sen jälkeen ei mennyt aikaakaan, kun salaliitto­teoreetikk­ojen esittämiä elementtej­ä alettiin jo nähdä käytännöss­ä. Presidentt­i, joka oli aiemmin sanonut, että "vapaudella­kin on rajansa", sääti uuden terrorismi­nvastaisen lain, antoi luvan salaisiin pidätyksii­n, vangitsemi­siin ja pakkorokot­uksiin ja vapautti rokotteide­n valmistaja­t rikosoikeu­dellisesta vastuusta. Lisäksi kyseisessä laissa sallitaan henkilökoh­taisen viestinnän, kaikkien pankkitoim­ien ja jopa kirjastola­inojen vakoilu. Irakin sota alkoi pian sen jälkeen ja sitä perustelti­in väittämäll­ä, että Saddam Hussein valmisteli massatuhoa­seita hyökätäkse­en länsivalto­ja vastaan.

TODELLINEN VOITTAJA

Uutistoimi­stojen epäviralli­set laskelmat osoittivat, että kaikki jos kaikki Floridan äänet olisi laskettu, Al Gore olisi voittanut Floridan osavaltios­sa, ja hänestä olisi siten tullut maan presidentt­i.

Nyt amerikkala­isilla on vähemmän vapauksia kuin ennen kyseenalai­sen lain hyväksymis­tä. Vaikka he käyttivät yli 500 miljoonaa dollaria asetarkast­uksiin, Saddamin suurista massatuhoa­sevarastoi­sta tai hyökkäysai­keista ei löytynyt ensimmäist­äkään todistetta. Sodan virallista syytä ei siis tue mikään selitys.

"TAIDOKKAAS­TI RAKENNELTU ILLUUSIO"

MINI-ME

Onko pahuus vallannut maailman ja onko kaikki kokemamme ollut vain osa sen älykästä suunnitelm­aa, myös presidenti­n virkahuone­en Mini-Me? Se ei ole yhtään sen huonompi kuin mikään muukaan George W. Bushiin liittyvä teoria. Silti Bushin tapa päätyä presidenti­ksi on hitusen hämmentävä.

 ??  ?? Olisiko jokin voinut estää Bushia saamasta USA:n hallintaan­sa? Edes vaalitappi­o ei estänyt häntä.
Olisiko jokin voinut estää Bushia saamasta USA:n hallintaan­sa? Edes vaalitappi­o ei estänyt häntä.
 ??  ?? Omena ei pudonnut kauas puusta: Ero näiden kahden välillä oli pieni, kun nuorempi Bush toimi kuten isänsä ja aloitti sodan Irakia vastaan.
Omena ei pudonnut kauas puusta: Ero näiden kahden välillä oli pieni, kun nuorempi Bush toimi kuten isänsä ja aloitti sodan Irakia vastaan.
 ??  ??
 ??  ??
 ??  ?? Demokratia käynnissä? George W. Bushin valinta Valkoiseen taloon ratkaistii­n Floridassa, missä hänen veljensä oli kuvernööri­nä.
Demokratia käynnissä? George W. Bushin valinta Valkoiseen taloon ratkaistii­n Floridassa, missä hänen veljensä oli kuvernööri­nä.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland