1. Jou­lu­kuu­ta – Jou­lu on taas...

Taianomainen Joulu - - Sisältö -

On taas jou­lun ai­ka, mut­ta mis­tä sa­na jou­lu oi­keas­taan juon­taa juu­ren­sa? Mui­nais­nor­jak­si ai­ka­jak­soa mar­ras­kuun lo­pus­ta tam­mi­kuun puo­li­vä­liin kut­sut­tiin sa­nal­la ”ylir”. An­glo­sak­sien ni­mi­tys tal­vi­kuu­kausil­le oli giu­li, ja suo­men jou­lu on puo­les­taan pe­räi­sin mui­nais­ruot­sin kes­ki­tal­ven juh­la­kaut­ta tar­koit­ta­vas­ta sa­nas­ta. Englan­nis­sa 13. jou­lu­kuu­ta ja 6. tam­mi­kuu­ta vä­lis­tä ajan­jak­soa kut­sut­tiin ai­koi­naan ni­mel­lä ”yule­ti­de”, ja sa­na on yhä joi­den­kin käy­tös­sä. Kuu­los­te­le­pa sa­no­jen soin­tua. Voi­si­vat­ko­han ne kaik­ki ol­la sa­maa al­ku­pe­rää?

Kut­sut­tiin­pa tuo­ta vuo­den­ai­kaa mik­si ta­han­sa, sil­loin juh­lit­tiin, juo­tiin pal­jon, syö­tiin hy­vää ruo­kaa ja uh­rat­tiin niin ali­sil­le kuin yli­sil­le­kin voi­mil­le. Uh­raa­mi­nen tar­koit­ti uh­ri­lah­jo­jen an­ta­mis­ta ja mui­nais­nor­jan uh­ria tar­koit­ta­va sa­na oli ”jól”. Sa­na saat­taa ol­la vii­kin­ke­jä edel­tä­väl­tä ajal­ta. Vuo­den tär­kein­tä juh­laa tar­koit­ta­va sa­na on niin van­haa pe­rua, et­tä em­me edes tie­dä, mis­tä se on al­ku­jaan pe­räi­sin. Jou­lu-sa­nan men­nei­syys jää siis ar­voi­tuk­sek­si.

Mat­koil­laan itään, län­teen ja ete­lään vii­kin­git kuu­li­vat Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen isäs­tään Ju­ma­las­ta. Poh­joi­seen saa­pui myös lä­he­tys­saar­naa­jia, jot­ka ha­lusi­vat kään­nyt­tää Poh­jo­lan asuk­kai­ta uu­teen us­koon. Mo­ni an­toi­kin kas­taa it­sen­sä uu­teen us­koon, ja Raa­ma­tun ta­ri­nat se­koit­tui­vat ker­to­muk­siin Odi­nis­ta, To­ris­ta ja Frei­jas­ta. Aa­sa­nus­kon pe­rin­tei­siä riit­te­jä nou­da­tet­tiin sil­ti yhä suu­res­sa osas­sa Svean­maa­ta. Adam Bre­men ker­too, mil­lais­ta oli elä­mä Svean­maan Van­has­sa Upp­sa­las­sa:

”Jo­ka yh­dek­säs päi­vä on yh­dek­sän­nen päi­vän uh­ri­juh­la, jo­hon osal­lis­tuu ih­mi­siä kaik­kial­ta Svean­maal­ta. Sil­loin uh­ra­taan kai­kis­ta la­jeis­ta yh­dek­sän uros­ta – myös ih­mis­tä – ja ruu­miit ri­pus­te­taan temp­pe­lin vie­res­sä ole­vaan py­hään leh­toon. Uh­ris­ta ei saa jää­dä uu­pu­maan mi­tään, ja kaik­ki – niin ku­nin­kaat kuin kan­sa­kin – lä­het­tä­vät uh­ri­lah­jo­ja py­hät­töön. Kris­ti­nus­koon kään­ty­nei­den oli luo­vut­ta­va osal­lis­tu­mas­ta uh­ri­juh­laan, mi­kä oli kur­jem­paa kuin mi­kään muu ran­gais­tus.”

– Adam Bre­me­ni­läi­nen (1050–noin 1080)

Kes­ki­tal­ven uh­ri­juh­laa vie­tet­tiin tam­mi­kuun puo­li­vä­lis­sä, mut­ta myö­hem­min sen ajan­koh­ta siir­ret­tiin, ja juh­laa alet­tiin viet­tää 25. jou­lu­kuu­ta sa­maan ai­kaan, kun muu­al­la Eu­roo­pas­sa juh­lit­tiin Kris­tus­mes­sua. Juh­la siir­tyi mel­kein kol­me viik­koa ai­kai­sem­mak­si, ja niin­pä uh­ri­toi­mi­tus muut­tui se­kin vie­lä pi­dem­mäk­si. Eu­roo­pan ete­läi­sem­mis­sä osis­sa kan­sa oli jo mo­nen vuo­si­sa­dan ajan viet­tä­nyt Kris­tuk­sen syn­ty­mä­juh­laa.

Pi­däm­me kiin­ni juh­lan van­has­ta ni­mes­tä eh­kä sik­si, et­tä em­me ole kos­kaan luo­pu­neet van­has­ta us­kon­nos­tam­me täy­sin? Us­kom­me eh­kä yhä yli­luon­nol­li­seen? Jou­lun­ai­kaan on ai­na liit­ty­nyt mo­nia tär­kei­tä pe­rin­tei­tä. Juh­la on ai­ko­jen ku­lues­sa muut­tu­nut mys­tis­ten pi­mei­den voi­mien juh­las­ta va­lon, lau­lun ja tai­an­omai­sen odo­tuk­sen juh­lak­si.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.