En­sim­mäi­nen li­peä­ka­la

Taianomainen Joulu - - Sisältö -

ipeä­ka­lan his­to­rias­ta ker­ro­taan mo­nen­lai­sia ta­ri­noi­ta, mut­ta var­maa on ai­na­kin se, et­tä se syn­tyi Poh­jois-nor­jas­sa. Erään ta­ri­nan mu­kaan sii­nä kä­vi näin: Erääs­sä pie­nes­sä vuo­nos­sa Lo­foot­tien lä­hel­lä asui per­he, jo­ka oli iät ja ajat elä­nyt ka­las­tuk­ses­ta ja maan­vil­je­lyk­ses­tä. Elä­mä oli ko­vaa, mut­ta turs­kaa nousi lä­pi tal­ven, ja kun pak­ka­nen väis­tyi ja tu­li ke­vät, per­he siir­tyi mai­hin ja kyl­vi vil­jaa. Ka­la ri­pus­tet­tiin kui­va­maan, ja poh­joi­sen kyl­mät ja kirk­kaat tal­viyöt ta­ka­si­vat ko­ko maan par­haat ka­lan­kui­va­tuso­lo­suh­teet. Kun yöt pi­te­ni­vät ja al­koi ol­la va­loi­saa, ka­la oli kui­vu­nut ja se siir­ret­tiin si­säl­le. Sen jäl­keen ka­la va­ras­toi­tiin ve­ne­va­jaan syk­syyn as­ti. Ve­ne­va­ja nousi yl­vää­nä si­leäl­tä lu­men peit­tä­mäl­tä vuo­ren­rin­teel­tä. Se on per­heen aar­re­ait­ta, kos­ka hei­dän ei tar­vin­nut mak­saa turs­kas­ta, kos­ka nyt he pys­tyi­vät mak­sa­maan kui­va­ka­lal­la.

LTu­li syk­sy ja ta­pah­tui ka­ma­lia. Ta­ka­na oli mo­nia iha­nia ke­sä­päi­viä ja vain vä­hän sa­det­ta, jo­ten pel­loil­la ei kas­va­nut juu­ri mi­tään. On­nek­si per­heel­lä oli kui­ten­kin kui­va­ka­laa, jo­ka säi­lyi­si syk­syn pi­mei­siin ai­koi­hin saak­ka niin kuin oli käy­nyt mo­ne­na ai­em­pa­na­kin vuon­na. Erää­nä päi­vä­nä maal­le vyö­ryi uh­kaa­va syys­sää: myrs­ky­si, sa­la­moi ja uk­kos­ti. Kes­kel­lä yö­tä sa­la­ma is­ki ve­ne­va­ras­toon, ja vain muu­ta­mas­sa se­kun­nis­sa se syt­tyi kuin ju­han­nus­kok­ko. Ve­ne­va­ja pa­loi no­peas­ti po­rok­si ja kui­va­ka­lat jäi­vät tuh­kan al­le.

Sit­ten al­koi sa­taa.

Myrs­ky kes­ti usei­ta päi­viä, ja per­he ei voi­nut muu­ta kuin is­tua si­säl­lä, seu­ra­ta ti­lan­net­ta ja odot­taa. Ku­lui kol­me päi­vää ja kol­me yö­tä en­nen kuin he pää­si­vät tar­kis­ta­maan, mi­ten pal­jon ra­haa he oli­vat me­net­tä­neet. Tuh­kas­ta ja ve­des­tä oli tul­lut li­pe­ää, mut­ta he yrit­ti­vät pes­tä ka­lo­ja, jot­ta voi­si­vat edes it­se syö­dä ne, et­tei hei­dän tar­vit­si­si näh­dä näl­kää. He nos­ti­vat ka­lat suu­reen as­ti­aan, jos­sa oli vet­tä. Kun he sit­ten tar­kis­ti­vat, oli­si­ko ka­la enää syö­tä­vää, he yl­lät­tyi­vät val­lan. Ka­la oli pa­rem­paa ja me­he­väm­pää kuin kos­kaan.

Sii­tä päi­väs­tä läh­tien he pa­ni­vat osan ka­las­ta li­pe­ään jo­ka syk­sy, ja niin li­peä­ka­la pää­si kun­nia­pai­kal­le jou­lu­pöy­tään suu­res­sa osas­sa Nor­jan vuo­ris­toa­luet­ta.

Ny­kyi­sin li­peä­ka­lan val­mis­tuk­seen käy­te­tään kris­tal­li­soo­daa ja kalk­kia, mut­ta ai­koi­naan käy­tet­tiin koi­vun­tuh­kan keit­to­vet­tä.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.