9. Jou­lu­kuu­ta – An­nan­päi­vä

Taianomainen Joulu - - Sisältö -

An­nan­päi­vä­nä muis­tel­laan neit­syt Ma­rian äi­tiä. An­na syn­tyi Bet­le­he­mis­sä ja oli 20-vuo­tias al­kaes­saan odot­taa Ma­ri­aa. An­nan­päi­vä­nä pes­tään vaat­teet, jot­ta niis­tä tu­lee jou­luk­si val­koi­set. Rii­musau­vas­sa on tä­män päi­vän koh­dal­le ris­ti tai puo­li­kas ris­ti, ok­sa, kan­nu tai nai­sen pää.

Näi­nä päi­vi­nä on usein muu­ta­ma hie­man lau­hem­pi ja kos­team­pi päi­vä. Se on oi­va lei­von­ta­päi­vä. En­nen ku­vi­tel­tiin, et­tä lau­han il­man ai­heut­ti se, et­tä kai­kil­la oli uu­nis­sa tu­li, kos­ka lei­poi­vat sil­loin jou­lu­kak­ku­ja. An­nan­päi­vä on jo­ka ta­pauk­ses­sa siis suu­ri lei­von­ta­päi­vä. Tuo­na päi­vä­nä on kui­ten­kin pal­jon muu­ta­kin teh­tä­vää niin keit­tiös­sä kuin met­säs­sä­kin. Sil­loin pan­naan kui­va­ka­lat li­koa­maan ve­teen, jot­ta niis­tä saa­daan jou­luk­si li­peä­ka­laa. Jos se ei vie­lä rii­tä as­ka­reik­si, voi läh­teä met­sään, kos­ka täs­tä päi­väs­tä ai­na 21. jou­lu­kuu­ta as­ti teh­dään polt­to­pui­ta jou­luk­si. Näi­nä päi­vi­nä kaa­de­tuis­ta puis­ta saa eri­tyi­sen hy­viä polt­to­pui­ta.

Jou­luo­luen pa­noa

Vii­kin­geil­lä oli lu­pa pan­na olut­ta jo­ka ker­ta, kun au­rin­ko kään­tyi, ku­ten heil­lä oli ta­pa­na sa­noa. Se tar­koit­ti tal­vi­päi­vän­sei­saus­ta, ke­sä­päi­vän­sei­saus­ta, ke­vät­päi­vän­sei­saus­ta ja syys­päi­vän­sei­saus­ta. Jo tu­hat vuot­ta oli ol­lut voi­mas­sa la­ki, jon­ka mu­kaan ju­mal­ten kun­niak­si oli pan­ta­va olut­ta, ja jos ei nou­dat­ta­nut la­kia ju­ma­lil­le juo­mi­ses­ta, saat­toi saa­da sak­koa. Jos ei pan­nut olut­ta kol­me­na vuon­na pe­räk­käin, saat­toi me­net­tää ko­ko omai­suu­ten­sa. Mut­ta jos luu­lit, et­tä kes­kia­jal­la vaan hei­tet­tiin sa­maan sam­mioon mal­taat ja hu­ma­lat ja an­net­tiin oluen käy­dä, olet täy­sin vää­räs­sä. Ky­se oli tär­keäs­tä ja suo­ras­taan maa­gi­ses­ta tai­dos­ta.

Ai­na 1400-lu­vul­ta eteen­päin jo­kai­sel­la, jo­ka omis­ti maa­ta ja tai vil­je­li vuok­ra­maa­ta, oli vel­vol­li­suus kas­vat­taa hu­ma­laa. Ku­nin­gas Kris­tof­fe­rin maan­lais­sa kir­joi­te­taan hu­ma­las­ta näin:

Huil­ken bon­de el­ler land­bo [som] ey hauir humb­la gaardh meth XL [40] humb­la stan­gom som humb­le wæxer wid­her, bö­ter III öra swensca hwart aar … (Sch­ly­ter 1869). ("Jo­kai­ses­sa ta­los­sa pi­tää ol­la hu­ma­lis­to, ja is­tut­ta­koon ta­lon­poi­ka jo­ka vuo­si hy­viä juu­ria nel­jän­kym­me­nen sa­lon va­ral­le, kun­nes näi­tä tu­lee kak­si­sa­taa ko­ko­nai­seen ta­loon.")

Sa­kot oli mak­set­ta­va hu­ma­la­na. Vas­taa­va mää­räys oli voi­mas­sa myös niin kut­su­tus­sa Väx­jön sään­nös­sä. Kal­ma­rin re­ses­sis­sä (so­pi­muk­ses­sa) vuo­del­ta 1483 vaa­ti­mus­ta nos­tet­tiin 200:aan kas­viin vil­je­li­jää koh­den.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.