10. Jou­lu­kuu­ta – Pi­ha­tont­tu

Taianomainen Joulu - - Sisältö -

Hei, tont­tu-ukot hyp­pi­kää, nyt on rie­mu raik­ka­hin ai­ka! Hei, tont­tu-ukot hyp­pi­kää, nyt on rie­mu raik­ka­hin ai­ka!

Jo­kai­ses­sa ta­los­sa on oma suo­je­li­jan­sa, erään­lai­nen suo­je­lusen­ke­li. Se on pie­ni uk­ke­li, jol­la on par­ta, har­mah­ta­vat vaat­teet ja pää­sään pu­nai­nen mys­sy. Hän­tä voi­si kut­sua vaik­ka­pa ton­tuk­si? Eri ai­koi­na hei­tä on kut­sut­tu eri ni­mil­lä. Hän­tä on kut­sut­tu tont­tu-ukok­si, pi­ha­ton­tuk­si tai tal­li­ton­tuk­si, ja ku­ten ni­mi­kin ker­too, tont­tu viih­tyy ta­lon pi­ha­pii­ris­sä.

Van­ha tont­tu-uk­ko on su­kua maa­hi­sil­le, ja asu­nut pi­ha­pii­ris­sä ai­na sii­tä läh­tien, kun ti­laa alet­tiin rai­va­ta sa­to­ja vuo­sia sit­ten. Hän on hy­vis­sä vä­leis­sä ti­lan eläin­ten kans­sa ja eri­tyi­ses­ti hän pi­tää he­vo­sis­ta.

Tont­tu-uk­ko pi­tää puu­ros­ta ja olues­ta, ja si­tä hä­nel­le tar­joil­laan jo­ka tors­tai vuo­den ym­pä­ri tai muu­ten ei hy­vää seu­raa. Sil­loin hän ai­heut­taa se­ka­sot­kua ja häm­min­kiä pi­has­sa tai lii­te­ris­sä ja voi jo­pa va­hin­goit­taa eläi­miä.

Ny­kyi­sin pu­hu­taan ihan vain ton­tuis­ta. Ne voi­vat ol­la jos­kus il­ke­ää vä­keä, ja pi­tää­kin ol­la va­ruil­laan, kos­ka ton­tut voi­vat kos­taa mo­nel­la ta­voin, jos nii­tä ei kun­nioi­te­ta ja pi­de­tä ar­vos­sa.

Yleen­sä ton­tut py­syt­te­le­vät pii­los­sa, mut­ta nii­den läs­nä­olon voi ais­tia, ja kun kat­se­lee oi­kein tark­kaan, saat­taa näh­dä vi­lauk­sen mys­sys­tä.

Kun vii­kin­git luo­pui­vat en­ti­ses­tä us­kos­taan ja kään­tyi­vät kris­ti­nus­koon, tont­tu ei suin­kaan hy­pän­nyt kyy­dis­tä. Vaik­ka ei enää ol­lut­kaan sal­lit­tua vie­dä tors­tai­sin puu­roa ton­tul­le, teem­me jou­lu­na yhä niin, kun nau­tim­me per­heen ja su­vun kes­ken rii­si­puu­roa ka­ne­lin ja so­ke­rin ke­ra.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.