Arvikan pihatonttu
Ammoinsina aikoina kaikki tiesivät, että suurilla maatiloilla oli ikioma pihatonttu. Niin myös suurella Arvikan tilalla. Kaikki tiesivät, että tilalla oli tonttu, vaikka kukaan ei ollut koskaan nähnyt sitä. Tonttu oli huolehtinut tilan väen viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista, ja hän suojeli ihmisiä epäonnelta ja vaikeilta ajoilta. Sen vuoksi sitä myös palveltiin hyvin.
Ullakolle oli aina valmiiksi sijattu vuode, jossa kenenkään muun ei sallittu nukkua. Jos joku uskalias kuitenkin teki niin, se oli hänelle suureksi häpeäksi. Joka torstai miesväki pysytteli poissa askareistaan, koska oli vapaa- ja juhlapäivä. Muuten tonttu saattoi karata ja se olisi ollut suuri vahinko koko tilalle.
Kun tonttu valvoi tilaa, vieraisille tuli eräs vanha tuttu, joka ei uskonut tonttujen olemassaoloon. Hän ei ollut koskaan uskonut moisiin hömpötyksiin. Mies yöpyi talossa. Illan tullen talon tyttö opasti hänet vintille, jossa hänen oli määrä yöpyä. Siellä oli useita sänkyjä ja tyttö kertoi hänelle, mikä sängyistä oli varattu talon tontulle ja että muista sängyistä mies saisi valita mieleisensä. Mies ei kuitenkaan pelännyt asettua makuulle juuri tontun sänkyyn, sillä tonttuja ei ollut muualla kuin tyhmien ihmisten päässä. Hän halusi osoittaa kaikille, että hän nukkuisi aivan yhtä hyvin tässä kuin missä tahansa muussa sängyssä. Hän sanoi sen talon tytölle selvin sanoin ennen kuin lähetti tämän pois, ja asettui sitten makuulle sänkyyn, joka oli ollut tontulle varattu niin kauan kuin kukaan muistaa.
Mies ehti tuskin nukahtaa, kun sängyn oikea omistaja saapui paikalle. Varovasti kuin äiti, joka nostaa nukkuvaa lastaan ja laskee sen kehtoon, nosti tonttu miehen pois sängystä ja laski penkille. Mies, joka ei yleensä säikähtänyt aivan vähästä, meni takaisin sänkyyn nukkumaan. Mutta eipä aikaakaan, kun hänet kannettiin jälleen pois sängystä tällä kertaa vähän vähemmän hellävaraisesti.
Vielä kerran hän uskaltautui siirtymään sänkyyn, mutta samassa tonttu tarttui häneen ja heitti hänet pois sängystä penkille sellaisella voimalla ja vimmalla, että mies sai kiittää onneaan, että ehti väistyä toiseen sänkyyn. Siinä hän sai nukkua kaikessa rauhassa.
”Mies ehti tuskin nukahtaa, kun sängyn oikea omistaja saapui paikalle”
Tuon tapahtuman jälkeen kukaan vieras ei epäillyt tontun olemassaoloa. Nyt tonttu on kuitenkin jättänyt Årvikin taakseen jo aikaa sitten aivan kuten monesta muustakin paikasta. Tarina kertoo, että suutari piti huolen siitä, että hän lähti sieltä. Sama mies kuului niihin, joiden mielestä tonttuja eikä mitään muitakaan ylimaallisia olentoja ole olemassakaan. Kun torstai-ilta saapui, miesväki jätti askareensa, mutta suutari jatkoi työn tekoa yksin, vaikka häntä pyydettiin lopettamaan. Häntä muistutettiin siitä, mitä voisi tapahtua, jos hän ei lepäisi ja rauhoittuisi torstai-iltaisin.
Pian hän kuuluikin koputusta talon seinään, mutta itsevarma suutari kuvitteli, että se oli joku kyläläisistä, joka halusi pelotella häntä, koska hän teki töitä. Pian hän kuuli voimakkaampaa pauketta ulkoseinästä, mutta hän luuli yhä, että kyläläiset siellä paukuttavat. Hän tarttui vasaraan ja iski tuvan seinään niin että kumisi. ”Kuulehan”, hän huusi: ”Minua ei niin vain pelotella.” Se kuului taatusti ulos asti. Seinät ja katto tärisivät ja koko rakennus oli sortua. Suutari jatkoi työtään mutta sen jälkeen hän sai tehdä sitä kaikessa rauhassa.