Odinin sotajoukot kellonsoittajan tilalla

”Pimeänä aikana ei pidä koskaan jättää mitään ulos tai muuten ei tiedä, mistä sen löytää seuraavan kerran”

Odinin sotajoukot kulkevat taivaankannella sekä päivisin että öisin, mutta useimmiten kuitenkin iltaisin ja varsinkin jouluna. Sotajoukot koostuvat miehistä ja naisisista ja juopoista, pettureista ja huijareista. He ovat ihmisiä, jotka eivät saa koskaan levätä, koska he eivät olleet riittävän hyviä päästäkseen taivaaseen eivätkä riittävän pahoja joutuakseen helvettiin. He ratsastavat pitkin maata ja vesiä sekä ilmojakin kookkailla hevosilla, joilla on helisevät suitset ja raskaat varusteet. Niiden tulon kuulee jo kaukaa, paljon ennen kuin heidät voi nähdä. Edestäpäin he näyttävät suurilta ja uljailta, mutta takaapäin ontoilta ja reiällisiltä kuin vanhat haapapuut.

Ensimmäisenä ratsastaa Jolnar kahdeksanjalkaisella hevosellaan Sleipnerillä. Hän ajaa takaa metsänneitoa aivan kuin riistaa. Metsänneito on metsän hallitsija, jonka alamaisia metsäneläimet ovat. Mustien hevosten silmät leiskuvat pimeydessä ja kun ne lähestyvät, on laskeuduttava alas ja tehtävä ristinmerkki, jotta ne eivät kaappaa mukaansa kuoleman valtakuntaan. Kun ne lopulta ovat menneet ohi, niiden perään syljetään. Sen lisäksi kaikkien talojen seinään ja ovien yläpuolelle tehdään risti. Pimeänä aikana ei pidä koskaan jättää mitään ulos tai muuten ei tiedä, mistä sen löytää seuraavan kerran. Kuuntelepa, niin kerron vanhan tarinan siitä, miten Odinin sotajoukot kaappasivat mukaansa tielleen osuneita ihmisiä.

Smoolannissa eräällä kellonsoittajan tilalla asui rikas vanha mies, jolla oli kaksi poikaa, joista kumpikin perisi hänet. Eräänä iltana Odinin sotajoukot veivät nuoremman pojan. Häntä ei kuulunut takaisin eikä kukaan nähnyt häntä tai kuullut hänestä eikä sotajoukoista, vaikka oli kulunut jo kahdeksan päivää. Sitten Odinin sotajoukot palasivat ja kulkivat pihan ohi. Takimmaisena ratsasti tuo kadonnut nuorempi poika ruskealla hevosella. Hän onnistui ohjaamaan hevosensa hieman sivuun muista päästäkseen puhumaan veljensä kanssa, joka seisoi ovenpielessä seuraamassa tapahtumaa. Kellonsoittajan poika kertoi, että sotajoukot saapuisivat kolmena peräkkäisenä torstaiiltana ennen joulua ja että veljen pitäisi seurata, milloin he saapuvat. Isoveljen pitäisi

heittää pikkuveljen ja hänen hevosensa päälle rautaa, jotta pikkuveli pelastuisi. Kellonsoittajan poika lähti heti tämän kerrottuaan, koska etenevät joukot vetivät hänet mukaansa.

Tuli torstai ja niin tulivat myös Odinin sotajoukot. Kellonsoittajan poika ratsasti jälleen viimeisenä ruskealla hevosella. Hän kaarsi lähelle talon oviaukkoa, missä hänen veljensä seisoi, mutta velipä ei tehnytkään mitään pelastaakseen veljensä. Niin sotajoukot jatkoivat matkaansa. Kolmas torstai-ilta saapui niin, että tanner tömisi. Takimmaisena nähtiin jälleen kellonsoittajan poika, joka etsi katsellaan veljeään. Olisiko veli valmiina linkkuveitsen kanssa? Nuorempi veli lähestyi ovenpieltä, mutta vanhempi veli kovetti sydämensä ja katsoi kylmästi veljeään, joka oli joutunut vieraiden villin joukon valtaan. Mutta teräksenkylmä katse ei riitä pelastamaan ketään, ja kun nuorempi veli näki katseen, hän ratsasti hevosellaan niin lähelle ovea, että hevonen astui rappuselle. Silloin hän kuiskasi, että tulipa tilan väki miten rikkaaksi tahansa, niin viisasta siitä ei tulisi koskaan. Sitten hän ratsasti pois ja siellä hän varmaan vieläkin ratsastaa, koska häntä ei ole sen koommin nähty.

Isoveli peri koko omaisuuden, ja sen jälkeen kellonsoittajan tilalla on asunut rikasta väkeä, mutta omaisuuttaan he eivät ole osanneet hoitaa. Portaassa näkyy yhä ura, johon hevonen astui kaviollaan. Poika oli paha ja hevonen raskas, ja siitä jäi ikuinen arpi kiveen.

Vapaasti mukailtuna M.B. Landstadin mukaan