Tieteellinen opas onnellisuuteen
Kuinka nujertaa kaamosmasennus
Monien ihmisten mieliala synkkenee pimeään vuodenaikaan. Päivät ovat lyhyitä ja sää surkea. Noin 10–30 prosenttia suomalaisista kärsii kaamosoireilusta, mutta noin yhdellä prosentilla väestöstä oireilu syvenee kaamosmasennukseksi, joka toistuu joka vuosi ja on pahimmillaan talvikuukausina. Tuoreen tutkimuksen mukaan masennuksesta kärsivän tilaan voi vaikuttaa muukin kuin pelkkä auringonvalon puute.
Kaamosmasennuksesta kärsivät nukkuvat usein tavallista enemmän tai sitten heillä on univaikeuksia. He voivat olla väsyneitä, ahdistuneita tai äreitä ja kärsiä mielialanvaihteluista. Kaamosmasennus voi heikentää myös immuunijärjestelmää.
”Kaamosma-sennuksesta kärsivien toimintakyky vaihtelee suuresti”, sanoo tohtori Natasha Bijlani, Roehamptonin Priorin sairaalan konsultoiva psykiatri. ”Yksi avaintekijä, joka erottaa kaamosmasennuksen muista masennustyypeistä, on kuitenkin yhteys valonpuutteeseen: kaamosmasennuksesta kärsivät reagoivat yleensä myönteisesti kirkasvalohoitoon.”
Kehomme säätelee vuorokausirytmiä auringonvalon avulla – tavallista 24 tunnin mieliala-, uni-, ruokahaluja energiatasosykliä. Auringonvalon oletetaan stimuloivan aivojen hypotalamuksessa sijaitsevaa aluetta, jota kutsutaan suprakiasmaattiseksi tumakkeeksi (SCN). Tohtori Bijlani kuvaa sitä ”aivojen tahdistimeksi, joka säätelee uni-valverytmiä.”
Perinteisesti ajatellaan, että kun silmät
Uusi tutkimus osoittaa, että valonpuute talvella selittää kaamosmasennuksen vain
osittain.
havaitsevat päivänvaloa, verkkokalvon solut lähettävät signaalin SCN:ään, joka sitten välittää viestin aivojen käpyrauhaseen. Käpyrauhasta nimitetään joskus ”kolmanneksi silmäksi”, koska se tuottaa vähemmän melatoniinia, kun altistumme valolle. Yöllä, tai kun kirkasta auringonvaloa ei ole, prosessi on päinvastainen ja kehomme tuottaa enemmän melatoniinia, minkä takia olemme unisia ja hitaita. Prosessin on uskottu liittyvän kaamosmasennuksesta kärsivien oireisiin. Se selittäisi myös, miksi valohoito – kaamosmasennuksesta kärsivien altistaminen kirkasvalolampun valolle – voi osoittautua tehokkaaksi hoitokeinoksi monille.
Kaamosma-sennuksesta kärsivien serotoniiniarvot voivat olla talvella alhaisia. Se on yhdistetty kasvaneeseen ruokahaluun ja lisääntyneeseen syömiseen. Itse asiassa vuonna 2014 Psychiatry Research -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että 27 prosenttia kaamosmasentuneista syöpötteli talvella.
LISÄVALOA KAAMOSMASENNUKSEEN
Uusi tutkimus osoittaa, että valonpuute talvella selittää kaamosmasennuksen vain osittain. Tutkijat ovat todenneet, että Pohjois-Norjassa – missä auringonvaloa on vain muutama tunti päivässä usean talvikuukauden ajan – kaamosmasennus ei ole sen yleisempi kuin muissakaan maissa.
Mitä muita tekijöitä siinä voi olla? Tohtori
David Kerr, Oregonin yliopiston psykologian professori, kertoo mahdollisista muista syistä. Kerr ja hänen ryhmänsä tarkkailivat yli 700 henkilön mielialoja eri vuodenaikoina 19 vuoden ajan ja vertasivat sitten vastauksia kyselyajankohtia edeltäneiden viikkojen säätietoihin.
Journal of Affective Disorders -lehdessä vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, ettei säätila yksinään sanellut ihmisten mielialaa. Muut tekijät, kuten sukupuoli ja suvussa ilmennyt masennus, vaikuttivat mielialan muutoksiin selkeämmin
kuin vuodenaikojen vaihtelu.
”Vuodenaikojen vaihtelu vaikutti mielialan vaihteluun, mutta vaikutukset olivat lieviä”, tohtori Kerr selittää. ”Kaamosmasennus on ehdottomasti todellinen vaiva, vakava tila, ja vaikuttaa ihmisiin suuresti. Mutta tutkimuksestamme käy ilmi, että kaamosmasennuksesta selkeästi kärsivien ihmisten lisäksi paljon isommalla ihmisryhmällä on vuodenajoista johtuvia mielialan vaihteluita, jotka eivät ole kliinisesti merkittäviä, mutta silti havaittavia. Niiden vaikutusta keskivertoihmiseen on saatettu yliarvioida. Ihmiset eivät aina tiedä, miksi heillä on vaikeaa. Kun ihmisiä ahdistaa, he liittävät sen säähän, ja toisinaan se pitää paikkansa. Toisinaan taas ei.”
Perintötekijät, ympäristö, sosiaaliset tekijät sekä persoonallisuus on kaikki yhdistetty masennukseen. Ja tutkimukset osoittavat, että ihmisten tapa ajatella ja toimia voidaan myös liittää kaamosmasennukseen. Vermontin yliopiston psykologian professori Kelly Rohan tutkii 177 kaamosmasennuksesta kärsivää ihmistä. Hän vertaa valohoidon ja kuusiviikkoisen kognitiivisen käyttäytymisterapian (CBT) tehokkuutta. Ensimmäiset tulokset osoittavat, että molemmat hoitomuodot helpottivat oireita lyhyellä aikavälillä, mutta CBT:ssä käyneet ihmiset tunsivat itsensä vähemmän masentuneiksi ja heillä oli harvemmin kaamosmasennusjaksoja kaksi vuotta myöhemmin. CBT auttaa ihmisiä muuttamaan ajattelumallejaan ja opettaa heille vaihtoehtoisia ajattelu- ja käyttäytymistapoja. Professori Rohan uskoo, että siitä voisi olla hyötyä ihmisille, jotka kärsivät kaamosmasennuksesta ja joilla on kielteisiä ajattelumalleja tai jotka vetäytyvät omiin oloihinsa talvisin.
”Tulokset näyttävät haastavan oletuksen, että vuorokausirytmi säätelisi kaamosmasennusta”, professori Rohan sanoo. ”Ne tukevat hypoteesia siitä, että asiaan vaikuttavat myös ihmisten ajatukset ja käyttäytyminen. Ihmisille, jotka eivät reagoi valohoitoon, CBT voi siis olla toinen vaihtoehto.”
”Tutkimus viittaa siihen, ettei kaamosmasennukseen vaikuta vain vuorokausivaihtelu tai geeniperimä”, hän lisää. ”Vaikka ne ovatkin hyvin tärkeitä tekijöitä, meidän täytyy huomioida myös käyttäytymisen ja kehittymisen vaikutukset.”
Aiempia tutkimuksia kyseenalaistamalla pyritään löytämään lisää linkkejä kaamosmasennukseen, jotta sitä pystyttäisiin ymmärtämään paremmin ja kehittämään siten parempia hoitokeinoja, jotka auttavat masentuneita ajattelemaan myönteisemmin.