Tieteellinen opas onnellisuuteen
Terapiaa hanasta
Kuvittele tulevaisuus, jossa vedessä olevat aineet määrittelevät terveytemme, käytöksemme ja mielialamme. Se voi kuulostaa lainaukselta Aldous Huxleyn dystopiaromaanista Uljas uusi maailma, mutta ajatus ei ehkä ole kovinkaan kaukaa haettu – tutkijat selvittävät parhaillaan, onko veteen lisättävällä litiumilla ”itsemurhia vähentävä vaikutus”.
Tutkimus juontaa juurensa siitä, että litiumin tiedetään tasaavan mielialaa. Sitä käytetään psykiatriassa kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa. Sen terapeuttiset ominaisuudet havaittiin vuonna 1949, ja sen lasketaan puolittaneen mielenterveysongelmista kärsivien itsemurhariskin. Nyt väitetään kuitenkin, että me kaikki saattaisimme hyötyä litiumista.
Vaikka litiumin toimintaa ei täysin tunneta, useimmat asiantuntijat uskovat sen vahvistavan hermosolujen yhteyksiä mielialan säätelyyn ja käyttäytymiseen erikoistuneilla aivojen alueilla. Litium vähentää maanisuuden, impulsiivisuuden ja masennuksen oireita. Jotkut tutkijat väittävät sen myös parantavan hermovaurioita ja suojaavan alkavalta dementialta. Joten nyt asiantuntijat yrittävät
Vähemmän murhia ja
itsemurhia, uuden tutkimuksen mukaan litiumin lisääminen veteen voisi tehdä meistä paljon
onnellisempia.
kokeilla, olisiko pienestä päivittäisestä litiumannoksesta terveydellistä hyötyä, ei vain masennuksesta kärsiville, vaan koko väestölle. Useimmat meistä altistuvat jo litiumille, koska sitä on luonnostaan hanavedessä. Mutta niilläkin alueilla, joilla sitä on ympäristössä runsaasti, litiumin päivittäissaanti on noin 2 mg, kun hoidollinen päiväannos alkaa 300 mg:sta.
Tuoreessa liettualaistutkimuksessa havaittiin yhteys juomaveden litiumarvojen ja itsemurhalukujen välillä. Yleisestä juomavesijärjestelmästä otettiin näytteitä yhdeksässä kapungissa ympäri maata, ja niitä verrattiin itsemurhatilastoihin. Tutkimusryhmä totesi, että veden korkeammilla litiumarvoilla oli yhteys miesten alempiin itsemurhalukuihin (mutta ei naisten, yllättävää kyllä).
Sama korrelaatio oli havaittu aiemmissa Japanissa, Itävallassa ja Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa. Vuonna 1989 USA:ssa julkaistiin tutkimus, jossa selviteltiin juomavedessä olevan litiumin ja huumeriippuvuuteen liittyvien rikosten, itsemurhien ja pidätysten yhteyttä. Tutkijat tarkastelivat veden litiumarvoja 27:ssä Texasin piirikunnassa. Alueella, jonka litiumarvot olivat korkeimmat, itsemurhaluvut olivat käsittämättömät 40 prosenttia pienemmät kuin alhaisimpien litiumarvojen alueella. Lisäksi niissä piirikunnissa, joissa veden litiumarvot olivat korkeimmat, itsemurhien ja raiskausten määrä oli tilastollisesti merkittävästi vähäisempi.
Vuonna 2009 japanilaisessa tutkimuksessa todettiin, että veden korkeampi litiumpitoisuus korreloi alentuneiden itsemurhalukujen kanssa. Vastaavanlaisia tuloksia saatiin Itävallassa vuonna 2011. Tutkijat ottivat valtakunnallisesti 6 460 litiumnäytettä ja vertasivat niitä itsemurhalukuihin Itävallan 99 piirissä. Tuloksissa ilmeni jälleen käänteinen yhteys:
Veden korkeammat litiumarvot on yhdistetty matalampiin itsemurhalukuihin.
mitä enemmän litiumia vedessä, sitä vähemmän itsemurhia. Tulos oli merkittävä senkin jälkeen, kun tiedot oli suhteutettu sosioekonomisiin tekijöihin. Tutkijat totesivat, että 4–15 prosenttia itsemurhalukujen maantieteellisestä vaihtelusta voitiin katsoa johtuvan paikallisen hanaveden erilaisista litiummääristä.
KYLPYLÄT JA LIMSAT
Tutkimustulosten vanavedessä jotkut ovat ehdottaneet, että litiumia pitäisi lisätä hanaveteen, jotta mielemme pysyisi tasapainossa. Ajatus siitä, että hallitukset peukaloisivat vettä, jakaa kuitenkin mielipiteitä. Professori Allan Young Lontoon Psykiatrisesta instituutista sai tappouhkauksia tutkiessaan luonnossa olevan litiumin vaikutuksia hyvinvointiimme. Eikä kemikaalien lisääminen juomaveteen edes ole mitenkään uutta.
Fluorin lisääminen veteen aloitettin USA:ssa 1940-luvulla hampaiden reikiintymisen ehkäisemiseksi. Nykyään suurin osa yhdysvaltalaisista juo vettä, johon on lisätty fluoria, mutta ISOSSABRITANNIASSA fluoratun veden osuus on vain 10 prosenttia. Englannin terveysvirasto raportoi hiljattain, että fluorialueilla hampaiden reikiintyminen on 28 prosenttia pienempi 5-vuotiailla ja 21 prosenttia 12-vuotiailla.
Havainnot vedessä olevan litiumin parantavista vaikutuksista ovat vielä vanhempia kuin fluorin. Vuosina 1785–1949 Skotlannin Pitkeathly Wellsin litiumpitoiset kylpylät olivat suosittuja terveys- ja ”hermosto-ongelmista” kärsivien keskuudessa, ja Mark Twain ja Theodore Roosevelt kävivät Lithia Springsissä Georgiassa Yhdysvalloissa vesien parantavien voimien takia.
”Lithia-vettä”, litiumsuolapitoista vettä, lisättiin myös moniin suosittuihin juomiin terveysvaikutusten takia. Yksi juomista oli Bib-Label Lithiated Lemon-Lime Soda – myöhemmin nimeltään 7 Up (litium toi ilmeisesti nostetta, ”Up”, kun taas ”7” luultavasti kuvasi sen atomimassaa). 1940-luvulla juomateollisuuden säännösmuutosten takia litium poistettiin kaupallisista juomista, koska sen myrkyllisyydestä oltiin huolissaan. Psykiatrisen yhteisön käyttöön se jäi, kun sen psykoaktiiviset vaikutukset todettiin.
SEURAAVA ASKEL
Ehkä liettualaistutkimus antaa uutta puhtia keskusteluun siitä, pitäisikö litiumia lisätä juomaveteen, kuten fluoria Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä litiumia ei lisätä juomaveteen missään maailmankolkassa väestön terveydentilan parantamiseksi.
Professori Youngin mukaan ”monta tieteellistä estettä” pitää ylittää, ennen kuin sellainen ajatus toteutuu. ”Mutta meidän pitäisi tutkia asiaa”, hän sanoo. ”Korkeampien litiumpitoisuuksien vaikutusta pitää tutkia enemmän. Ellei juomaveteen voida lisätä litiumia, ihmisille voitaisiin antaa paljon pienempiä annoksia ja tutkia niiden vaikutuksia pitemmän aikaa. On hämmästyttävää, ettei sitä jo tutkita laajasti.”
Ei siis näytä kovinkaan todennäköiseltä, että litiumvedestä tulisi yhtä yleistä kuin 50 vuotta sitten. Mutta koska miljoona ihmistä tekee itsemurhan vuosittain, asiaa kannattaa ainakin tutkia.