Retkikunnat etsivät turhaan Franklinia
John Franklinin katoaminen nousi otsikoihin Britannian lehdissä, ja lopulta laivasto päätti käyttää monia miljoonia etsintöihin.
Britannian amiraliteetin toiveet olivat korkealla kapteeni sir John Franklinin lähtiessä kahdella laivalla Lontoosta toukokuussa 1845. Tarkoitus oli löytää tarujen oikotie Aasiaan – Luoteisväylä. Kahden vuoden kuluttua retkikunnasta ei ollut kuulunut mitään, ja Franklinin vaimo lady Jane huolestui.
Amiraliteetin mielestä ei ollut syytä huoleen, mutta lady Janen, parlamentin jäsenten ja brittilehtien vaatimusten yhä kasvaessa viranomaisten oli lopulta toimittava. Keväällä 1848 retkikunta lähti matkaan maateitse seuraten Mackenziejokea Kanadan arktisille rannikoille. Kaksi pelastusretkikuntaa haravoi Pohjois-kanadan vesialueita,
mutta yksikään kolmesta ryhmästä ei löytänyt jälkeäkään Franklinista.
Kadonnut retkikunta kiinnosti kansaa ja Jane Franklinin kohtalosta tehty laulu ”Lady Franklin’s Lament” (valituslaulu) saavutti suuren suosion. Vuonna 1850 peräti 13 alusta purjehti pitkin arktisia vesiä etsinnöissä. Vuosina 1853–1855 yhdysvaltalainen Elisha Kane pääsi retkikuntansa kanssa kauemmaksi pohjoiseen kuin kukaan muu tutkimusmatkailija häntä ennen, mutta hänkään ei löytänyt Franklinia.
Arvoituksen ratkaisi skottilainen lääkäri John Rae vuonna 1854. Hän kuuli paikallisilta inuiteilta, että Franklin ja kaikki tämän miehet olivat kuolleet.