Ensimmäinen helikopteri:
Eri puolilla Eurooppaa kohoaa tuhansia niin sanottuja megaliittihautoja, jotka on pystytetty tonnien painoisista kivistä. Tähän saakka arvoituksellisista monumenteista on tiedetty melko vähän, mutta nyt ruotsalaisarkeologi kertoo, missä ne keksittiin.
Natsit esittelivät uuden laitteen vuonna 1938.
Kun kuuluisa tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus ryhtyi 1100-luvulla kuvailemaan tanskalaisten saavutuksia, häneltä puuttui vastaus yhteen tärkeään kysymykseen. Eri puolilla maata tiedettiin olevan ikivanhoja, valtavista kivenlohkareista kasattuja rakennelmia. Saxo ei tuntenut ketään, joka olisi tiennyt, milloin ne oli tehty tai kuka ne oli rakentanut. Kivimonumentit olivat täysi mysteeri. Saxo totesi siksi ensimmäisen Tanskaa käsittelevän historiateoksen johdannossa:
”Muinaisina aikoina Tanskassa on täytynyt asua jättiläisiä, mikä voidaan nähdä hautakellareissa ja jätintuvissa olevista valtavan suurista kivistä.”
Saxon mukaan vain jättiläiset olivat voineet nostella päälletysten jättimäisiä kiviä, jotka usein saattoivat olla veneen painoisia. Historioitsija ei suinkaan ollut ainoa, jota kivirakennelmat kummastuttivat. Ympäri Eurooppaa Espanjasta Ruot
siin asti oli tuhansia vastaavia vainajien monumentteja, ja ainoa, mikä haudoista tiedettiin, oli se, että ne olivat äärettömän vanhoja.
Aina Saxon ajoista asti tieteilijät ovat yrittäneet keksiä selitystä monumenteille. Nyt ruotsalainen Göteborgin yliopiston arkeologi Bettina Schulz Paulsson on osoittanut, että ensimmäiset niin sanotut megaliittihaudat (kreikaksi megas = suuri, lithos = kivi) rakennettiin LuoteisRanskaan ja että hautaustapa levisi sieltä muualle. Schulz Paulssonin mukaan ei silti tiedetä, kuka haudat rakensi:
”Tiedetään kuitenkin, että rakentajat olivat merenkulkijoita ja että he olivat
myös myös varsin vauraita – muuten heillä ei millään olisi ollut resursseja rakentaa näin mahtavia hautoja.”
Euroopassa on tuhansia kivihautoja
Suurten kivestä tehtyjen hautojen aikakausi alkoi noin 6 500 vuotta sitten. Muutaman sadan vuoden aikana samankaltaisia monumentteja rakennettiin Euroopassa pitkin Välimeren ja Atlantin rannikoita aina Skandinaviaan asti.
Kaikkiaan megaliittihautoja ja muita megaliittirakennelmia, kuten kivikehiä ja niin sanottuja bautakiviä, on laskettu olevan Euroopassa yli 35 000. Yksinomaan Tanskassa on säilynyt yli 2 300 megaliittihautaa. Määrän oletetaan olevan vain 10 prosenttia alkuperäisestä, sillä valtaosa haudoista on tuhoutunut maatalousmaan raivauksessa ja viljelyssä.
Yksi tärkeimmistä tutkimuskysymyksistä on koko ajan ollut se, mistä alkuperäinen idea rakennelmiin on peräisin. Syntyivätkö monumentaalihaudat itsenäisesti eri alueilla vai oliko niillä yhteinen alkuperä? Tähän vastaaminen edellytti megaliittihautojen tarkastelua kokonaisuutena yli maarajojen. Suurin osa tutkijoista oli aiemmin keskittynyt lähinnä kotimaansa hautaustapoihin, joten Bettina Schulz Paulsson joutui luomaan yleiskatsauksen itse ja lisäksi tarkastelemaan aiemmin tehtyjä hautojen radiohiiliajoituksia kriittisesti.
Analysoimalla ja vertaamalla yli 2 400:aa ajoitusta eri puolilla Eurooppaa Schulz Paulsson onnistui osoittamaan joukosta varhaisimmat haudat ja jäljittämään, mitkä niistä rakennettiin ensin. Schulz Paulsson kävi kymmenen vuoden aikana läpi arkeologisia raportteja ja tutkimuksia yhdellätoista eri kielellä. Hänen tutkimuksensa osoittaa, että todennäköisimmin tapa sai alkunsa Luoteisranskassa vuoden 4500 eaa. tienoilla.
Kartoittamalla varhaisimpien rakennelmien sijainnin Schulz Paulsson selvitti, että hautausperinne levisi pääasiassa rannikoita pitkin. Tämä tieto merkitsee, että suurikokoiset kivihaudat ovat hyvin todennäköisesti hautaustraditio, jota levittivät Euroopan varhaiset merenkulkijat.
”Perustaessaan uusia kauppapaikkoja Euroopan rannikoille, he levittivät samalla myös monumenttien rakennustaitoa”, Schulz Paulsson selittää.
Schulz Paulssonin mukaan hautaustapaideat levisivät kivikautisia purjehdusreittejä pitkin. Käsitystä tukee se, että juuri Luoteisranskan megaliitteihin on kaiverrettu kuvia laivoista sekä kaskeloteista ja muista merieläimistä.
Jos Schulz Paulssonin teoria pitää paikkansa, se ei osoita vain sitä, että esihistorialliset merenkävijät purjehtivat merellä pitkiä matkoja kaksituhatta vuotta luultua aiemmin, vaan myös sen, että nykyeurooppalaisten esivanhemmat hallitsivat navigoinnin jo yli 6 000 vuotta sitten ja osasivat rakentaa
aluksia, joilla pystyttiin taittamaan pitkiä matkoja ainakin rannikkovesiä pitkin.
Rajatonta kauppaa
Matkoillaan esihistorialliset merenkävijät ylsivät niinkin kauas pohjoiseen kuin Skandinaviaan ja etelään Sisiliaan. Heidän toimintansa muodosti monimutkaisen ja dynaamisen kauppaverkoston, joka vaurastutti yhteiskuntia ja teki niiden jäsenille mahdolliseksi antaa vainajilleen arvokkaita lahjoja mukaan viimeiselle matkalle tuonpuoleiseen.
Monista kammiohaudoista on löydetty arvokkaita koruja, kuten meripihkasta tai vihreäkivestä tehtyjä kaulakoruja. Vihreäkivi oli Euroopassa kivikaudella arvokkain korukivi, ja sitä käyttivät heimojen johtajat ja muut merkkihenkilöt. Yhdessä esimerkiksi Alpeilta peräisin olevien jadeiittikirveiden (jadeiitti on yksi jaden laji) kanssa löydöt piirtävät kuvan hyvin laajasta ja kattavasta kauppaverkostosta.
”Helmiä tuotiin Andalusiasta ja jadeiittia kirveisiin Luoteisitaliasta”, Bettina Schulz Paulsson selittää.
Hyvin arvokkaita esineitä kuljetettiin merireittejä pitkin Skandinaviaan ja Välimerelle sekä vieläkin kauemmas. Kauppatavaran mukana levisi erityinen hautaustapa. Megaliittihautoja ei nimittäin tavata vain Euroopassa vaan myös esimerkiksi Lähiidässä, missä niitä on nykyisinkin tuhansia erityisesti Syyriassa, Jordaniassa ja Israelissa.
Vaikka kaikki eri puolilla maailmaa sijaitsevat megaliittihaudat eivät ole samannäköisiä, ne on rakennettu niin selvästi samalla periaatteella, että niiden rakentajien on täytynyt jäljitellä toisiaan. Yksi suurista kysymyksistä liittyy monumenttien käyttötarkoitukseen. Sen on täytynyt olla tärkeä, koska varhaiset eurooppalaiset selvästi halusivat uhrata valtavasti resursseja eli työvoimaa ja aikaa
niiden pystyttämiseen.
Sadan tonnin kattokivi
Laskelmien mukaan suurimpien megaliittihautojen rakentamiseen on täytynyt kulua noin 110 000 työtuntia eli suurin piirtein sadan miehen neljän
kuukauden työpanos. Ei olekaan yllättävää, että Saxo Grammaticus piti 1100luvulla isoja rakennelmia jättiläisten tekeminä. Kaakkois-irlannissa sijaitsevassa kuuluisassa Brownshillin dolmeenissa eli kammiohaudassa seinäpaadet kannattelevat kattokiveä, joka asiantuntija-arvioiden mukaan painaa yli sata tonnia. Se on ehdottomasti Euroopan suurin ja varmasti painavin megaliitti.
Varhaisimpiin hautoihin on ilmeisesti haudattu vain yksi tai kaksi henkilöä, minkä jälkeen kammio on suljettu. Myöhemmät ja isommat haudat on selvästi tarkoitettu avattavaksi uusien hautausten niin vaatiessa. Niihin on saatettu haudata parhaimmillaan yli sata vainajaa.
Vaikuttaa selvältä, että haudat rakentaneet esihistorialliset yhteisöt eivät pitäneet monumentteja vain hautoina
vaan niillä oli myös rituaalinen merkitys ja niitä käytettiin palvontapaikkoina.
”Ne olivat ehkä yhteisön perustamismonumentteja tai toimivat yhteisön kulttipaikkana”, Schulz Paulsson selittää.
Aina siitä asti kun kivirakennelmia alettiin tutkia 1700-luvulla, on pohdittu sitä, onko kammiohautoja aiemmin peittänyt maakumpu. Paljaat dolmeenit, joita nykyisin näkee eri puolilla Eurooppaa, ovat monien tutkijoiden mukaan alkuperäisen haudan runkoja. Niitä oletetaan peittäneen maakumpu, josta maa-aines on aikojen saatossa hävinnyt sateen ja tuulen kuluttamana.
On pystytty todistamaan, että monia nyt paljaina seisovia lohkareita on aiemmin peittänyt maakerros, mutta aina todisteet eivät ole kiistattomia. Jo vuonna 1872 brittiläinen arkkitehti James Fergusson kirjoitti julkaisussaan, joka oli yksi ensimmäisistä megaliittimonumenteista tehdyistä yleistutkielmista, että joissakin tapauksissa olisi ollut järkeenkäypää, ettei megaliittihautaa olisi peitetty.
Brittiarkkitehdin mukaan rakentajat käyttivät paljon energiaa useita tonneja painavien, näyttävien rakennelmien tekemiseen. Fergusson otti esimerkiksi Irlannissa sijaitsevan kammiohaudan, jossa kattokivi oli asetettu kolmen tukikiven ohuen kärjen päälle:
”Ihmiset eivät nosta näin isoja kiviä ja laske niitä hienosti tasapainoilemaan toisten kivien kärkien päälle vain piilottaakseen ne sitten katseilta.”
Fergusson huomauttaa, että rakentamiseen valittiin suurimmat mahdolliset kivet, joita voitiin liikutella, juuri ylevän vaikutelman luomiseksi: ”Jos ne olisi piilotettu kummun sisälle, lopputulos ei olisi vaikuttanut meitä eikä aikalaisia.”
Osa nykytytkijoista jakaa Fergussonin käsityksen, mutta kiistaa ei ole ratkaistu.
Rakentajat tähyilivät taivasta
Jo tapa, jolla kuolleiden monumentit pystytettiin, viittaa siihen, että ne olivat paljon muutakin kuin hautoja. Ne kuuluvat maailman vanhimpiin rakennelmiin, joissa on otettu huomioon tähtitiede. Bettina Schulz Paulsson huomauttaa, että eri puolilla Eurooppaa on todisteita siitä, että megaliittihaudat avautuvat itään tai kaakkoon, mistä aurinko nousee.
Arkeologi Gail Higginbottom, joka on erikoistunut megaliittihautojen ja saman aikakauden kivikehien mahdollisiin tähtitieteellisiin merkityksiin, ei usko hetkeäkään, etteivätkö kivikauden rakentajat olisi suunnitelleet monumentteja Auringon ja Kuun liikkeet mielessään.
”Nämä ihmiset halusivat pysyttää valtavat lohkareet erittäin tarkasti suhteessa tunnettuun astronomiaan”, hän sanoo.
Higginbottom muistuttaa muun muassa Irlannissa Dublinin pohjoispuolella sijaitsevasta kuuluisasta Newgrangen megaliittihaudasta, joka on rakennettu niin, että kuunsäteet osuvat siellä tiettyihin paikkoihin. Käytävähaudan suu ja hautakammiot ovat sellaisessa kulmassa horisonttiin, että talvipäivän seisauksena
aurinko paistaa kammioon ja tietyinä ajankohtina myös kuunvalo osuu aivan haudan peräseinään ja valaisee sisäosat.
”Näin käy, kun kuu on pohjoisimmassa asemassaan horisontissa, mikä tapahtuu 18,6 vuoden välein”, hän selittää.
Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että hautakumpuun tunkeutuva kuunvalo symboloisi Maan ja Kuun avioliittoa ja että kivikauden ihmiset olisivat uskoneet sen tekevän maasta hedelmällisen.
Avoimia kysymyksiä on valtavasti
Salaperäiset hautojen rakentajat eivät jättäneet jälkeensä kirjallisia lähteitä. Heidän puumerkkinään toimivat erikoiset kalliopiirrokset. Bettina Schulz Paulsson on tutkinut piirroksia, joita esiintyy Ranskan luoteisosassa Bretagnessa useissa megaliittimonumenteissa. Lohkareisiin on hakattu kivikauden taidetta: muun muassa suorakaiteita, spiraaleja, ympyröitä ja muita arvoituksellisia symboleja.
Asiantuntijat uskovat, että vaikeasti tulkittavat kaiverrukset saattavat kuvastaa uskonnollisia käsityksiä ja sisältää tietoa esimerkiksi Auringon ja Kuun liikkeistä horisontissa tai muusta tähtitieteen ilmiöistä. Symbolien konkreettisia merkityksiä ei osata tulkita.
Esihistoriallisia monumentaalihautoja koskevia avoimia kysymyksiä on yhä roppakaupalla, vaikka aihetta tutkitaan jatkuvasti aktiivisesti. Euroopan kuuluisimmat haudanrakentajat ovat säilyneet siksi suurena arvoituksena.
Yksi asia on kuitenkin selvää. Ihmiset, jotka aikoinaan pystyivät rakentamaan näin mahtavia hautoja, eivät olleet sivistymättömiä villejä. Schulz Paulssonin mukaan kaikki viittaa sen sijaan siihen, että megaliittiajan arkkitehtien, käsityöläisten ja taiteilijoiden ”täytyi olla korkealla kulttuurisella tasolla”.
Megaliittihautojen rakentajat olivat kaukana nuijaa heiluttavista luolamiehistä, jollaisiksi kivikauden ihmiset kuvataan viihteessä. Kyse on hyvin erikoistuneita taitoja omaavista ihmisistä, jotka pystyivät navigoimaan merellä, hallitsemaan laajoja kauppaverkostoja ja lisäksi laskemaan Auringon ja Kuun liikkeitä. Megaliittien pystyttäjät ovat siksi vahva todiste varhaisten eurooppalaisten kekseliäisyydestä ja älykkyydestä – olivatpa he sitten keitä hyvänsä.