Huvin vuoksi:
Piilokamera kuvasi ihmisiä hämmentävissä tilanteissa.
New Yorkin varakkaita piirejä piinasi 1900-luvun alussa lavantauti. Sitten asiaa tutkinut insinööri sai selville, että tautia levitti irlantilainen keittäjätär Mary Mallon, joka sairasti itse lavantautia oireettomana ja vaihtoi työpaikkaa heti, kun edellinen perhe sairastui vaaralliseen ripulitautiin.
George Soperia hermostutti, kun hän asteli varakkaan Bowenin perheen keittiöön New Yorkissa. Soper oli koulutukseltaan insinööri, joka oli erikoistunut tutkimaan lavantaudin leviämistä. Hän oli jo vuosia yrittänyt selvittää, miksi niin moniin varakkaisiin newyorkilaiskoteihin oli iskenyt lavantauti, ja hänen pääepäiltynsä työskenteli Bowenien keittiössä.
Soper oli alkuun epäillyt lavantaudin aiheuttajaksi pilaantuneita simpukoita, kunnes hän oli saanut selville, etteivät läheskään kaikki sairastuneet olleet syöneet niitä. Sitten hän oli alkanut epäillä taudin lähteeksi keittäjä Mary Mallonia.
Irlantilaissyntyinen Mallon oli ollut kahdeksan lavantautiin sairastuneen newyorkilaisperheen palveluksessa taudin iskiessä. Näytti vahvasti siltä, että kuolema seurasi Mallonia, joka vaihtoi aina äkisti työpaikkaa, kun edellinen työnantajaperhe sairastui. Nyt Soper oli viimein löytänyt Mallonin, ja tervehdittyään tätä Bowenien keittiössä hän esitti tälle erikoisen pyynnön: hän halusi saada Mallonilta virtsa, uloste ja verinäytteen.
38vuotias keittäjä reagoi pyyntöön yllättävän rajusti. Hän sieppasi pöydältä teräväpiikkisen paistihaarukan ja yritti pistää sillä Soperia.
”Pakenin pitkää käytävää pitkin ja sitten portista jalkakäytävälle. Minulla oli onnea, että selvisin hyökkäyksestä ehjin nahoin”, Soper kertoi myöhemmin.
Insinööri ei saanut kaipaamiaan todisteita, mutta välikohtaus vahvisti hänen käsitystään siitä, että hän oli päässyt New Yorkin omituisten lavantautitartuntojen aiheuttajan jäljille.
Epäilykset kohdistuivat Malloniin
Mary Mallon oli saapunut Irlannista siirtolaiseksi New Yorkiin vuoden 1884 tie
noilla, ja lukemattomien irlantilaisnaisten tavoin hänkin ansaitsi elantonsa palvelijana. Mallon oli myös kelvollinen kokki, ja ajan mittaan hän yleni piikatytöstä varakkaiden talouksien keittäjäksi.
Vuonna 1901 Mallon palkattiin keittäjäksi Manhattanilla asuvaan perheeseen, ja vain paria viikkoa myöhemmin useat perheenjäsenet sairastuivat lavantautiin. Tauti iski myös muihin palvelijoihin, ja yksi pyykkärinaisista kuoli taudin aiheuttamaan kovaan kuumeeseen ja ripuliin.
Mallonilla itsellään ei ollut lavantaudin oireita, ja hän vaihtoi työpaikkaa monta kertaa – tartuttaen aina hengenvaarallisen taudin isäntäväkeensä. Vuonna 1906 Mallon työskenteli rikkaan pankkiirin Charles Warrenin vuokraamassa talossa Oyster Bayssä Long Islandilla. Pian Mallonin tulon jälkeen Warrenin perhe alkoi potea yskää ja päänsärkyä, ja oireet pahenivat nopeasti korkeaksi kuumeeksi ja vetiseksi ripuliksi – jotka molemmat olivat tyypillisiä lavantaudin oireita.
Warrenien vuokraaman talon omistaja pelkäsi, että tartunta johtui talon vedestä, ja hän otti yhteyttä George Soperiin. Tutkittuaan asiaa Soper saattoi todeta, ettei Warrenien tautitartunta johtunut sen enempää vedestä kuin simpukoistakaan. Sen sijaan hänen epäilyksensä kohdistuivat Mary Malloniin – ei siksi, että tämä olisi ollut huono kokki, vaan siksi, että hän epäili Mallonin kantavan lavantautia aiheuttavaa Salmonella typhi -bakteeria.
Keittäjä uhkaili taas paistihaarukalla
Kun Soperin yritys selvittää Mallonin terveydentilaa lievästi sanottuna epäonnistui, hän otti yhteyttä New Yorkin terveysviranomaisiin ja pyysi heitä puuttumaan asiaan. Pian lääkäri Sara Baker menikin Bowenien kotiin parin poliisin kanssa, mutta Mallon uhkaili virkavaltaa jälleen paistihaarukalla.
Poliisien avulla Baker onnistui kuitenkin taltuttamaan Mallonin ja viemään tämän mukaansa.
”Poliisit kantoivat hänet ambulanssiin, ja minä istuin aivan kirjaimellisesti hänen päällään koko matkan sairaalaan. Oli kuin olisin ollut häkissä raivokkaan leijonan kanssa”, Baker kuvaili matkaa.
Sairaalassa Mallonilta otettiin Soperin kaipaamat näytteet, ja hänen ulosteestaan löytyikin jälkiä Salmonella typhi -bakteerista. Mallon määrättiin saman tien karanteeniin Riverside Hospital -sairaalaan Manhattanin itäpuolella sijaitsevalle pienelle saarelle.
Mallon sieppasi pöydältä paistihaarukan ja yritti pistää sillä Soperia.
Sanomalehdet alkoivat nimittää Mallonia ”lavantauti-maryksi”, mutta tämä todisteli syyttömyyttään sillä, ettei hän itse ollut koskaan potenut lavantautia. Mallon ei hyväksynyt lääkärien kantaa, jonka mukaan hän oli niin sanottu terve taudinkantaja eli henkilö, joka oli itse immuuni jollekin taudille mutta saattoi silti tartuttaa sen muihin.
Tautikierre jatkui
Kolmen karanteenissa vietetyn vuoden uskottiin pehmittäneen Mallonin, ja viranomaiset olivat valmiita vapauttamaan hänet, jos hän lupaisi, ettei koskaan enää työskentelisi keittiössä, jossa hän saattaisi tartuttaa taudin muihin ihmisiin ruuan välityksellä. Mallon suostui ehtoon ja asteli vapauteen helmikuussa 1910.
Vapauduttuaan Mallon ansaitsi elantonsa pyykkärinä, mutta hänen oli vaikeaa löytää vakituista työtä. Parin vuoden kuluttua hän vaihtoi nimekseen Mary Brown voidakseen jälleen työskennellä varakkaiden perheiden keittäjänä.
Mallon palasi nopeasti entisiin tapoihinsa ja vaihtoi työpaikkaa heti, kun joku hänen lähellään sairastui lavantautiin. Vuonna 1915 Mallon ei kuitenkaan ehtinyt livahtaa karkuun, kun 25 potilasta sairastui lavantautiin Sloane Maternity Hospital -naistensairaalassa, jonka keittiössä Mallon tuolloin työskenteli. Nyt Mallon jäi kiinni itse teossa, ja hänet passitettiin takaisin karanteeniin.
Tällä kertaa lavantauti-maryä ei enää päästetty vapaaksi, ja hän vietti elämänsä viimeiset 23 vuotta karanteenissa Riverside Hospitalissa. Hän oli ehtinyt tartuttaa lavantaudin ainakin 51 ihmiseen, joista kolme oli kuollut.