Retki historiaan:
Ranskan hallitsijat olivat vuosisatojen ajan unelmoineet maan halki kulkevasta vesireitistä. 1600-luvulla uuttera veronkantaja teki haaveesta viimein totta.
Ranskan läpi rakennettiin kanava tavarankuljetuksiin.
Ranskan kuninkaaksi vuonna 1661 kruunattu Ludvig XIV halusi valtakautensa alusta asti tehdä Ranskasta antiikin Rooman veroisen suurvallan. Aurinkokuninkaanakin tunnetun hallitsijan kunnianhimoisen tavoitteen toteuttaminen vaati kuitenkin rahaa, ja se taas edellytti vireää kauppaa ja talouskasvua. Tavaroiden kuljetusten vaikeus oli kuitenkin Ranskassa suuri ongelma.
1600-luvulla tuotteita ja raaka-aineita kuljetettiin Ranskan puolelta toiselle lähes yksinomaan laivoilla. Espanjan ja Portugalin ympäri purjehtiminen oli kuitenkin kallista, hidasta ja vaarallistakin, sillä matka Pyreneiden niemimaan ympäri kesti kuukauden, ja matkan varrella vaanivat merirosvot. Siksi kauppiaat eivät halunneet laivata esimerkiksi viljaa, kankaita tai viiniä toiselle puolelle maata, mikä jarrutti kehitystä ja kasvua.
Ratkaisu ongelmaan löytyi kuitenkin pian. Noin vuosi Ludvigin valtaannousun jälkeen veronkantaja ja insinööri Pierrepaul Riquet kirjoitti kuninkaalle ja ehdotti tälle kanavan rakentamista Ranskan halki Atlantilta Välimerelle.
Sulut auttoivat laivoja mäissä
Ajatus kanavasta ei suinkaan ollut uusi. Jo Rooman keisari Augustus oli haaveillut keinotekoisesta vesireitistä, ja vuonna 1516 kuningas Frans I kutsui italialaisen yleisneron Leonardo da Vincin Ranskaan suunnittelemaan kanavaa. Nämä varhaiset suunnitelmat jäivät toteuttamatta, mutta Riquet oli päättänyt rakentaa kanavan. Ludvig IV näki Riquet’n ehdotuksessa tilaisuuden kerätä sekä rahaa että kunniaa ja hyväksyi suunnitelman.
Kanavan piti yhdistää Välimereen aukeava Étang de Thaun laguuni Garonnejokeen, joka virtaa Toulousen kaupungin läpi ja laskee sitten Atlanttiin. Haasteena olivat suuret korkeuserot matkan varrella, mutta Riquet päätti rakentaa kanavaan satakunta sulkua, joilla laivoja voitiin nostaa ja laskea kumpuilevassa maastossa.
Varmistaakseen, että kanavaan riittäisi aina vettä, Riquet rakennutti Bassin de Saint-ferréolin tekojärven. Kun noin 1,5 kilometrin pituinen ja 700 metrin levyinen allas valmistui vuonna 1671, se oli maailman suurin tekojärvi.
Riquet otti tietoisen riskin
Vuonna 1679 kanavan rakentaminen keskeytyi. Riquet halusi kaivaa tunnelin Nissan-lez-ensérunen kylän lähistöllä kohoavien kukkuloiden läpi, mutta kukkulat olivat huokoista hiekkakiveä ja tunneli uhkasi sortua kaivamisen aikana.
Kanavanrakennus oli tuonut Riquet’lle hovissa vastustajia, jotka yrittivät saada koko kanavahankkeen lakkautettua. Kun
Riquet kuuli, että kuninkaan virkamies oli matkalla työmaalle arvioimaan tunnelin kohtaloa, hän teki rohkean ratkaisun: hän käski käyttää ruutia tunnelin louhimiseen, jotta tunneli olisi valmis, kun virkamies saapuisi. Ruutia ei ollut ennen käytetty tunnelin rakentamiseen, mutta se osoittautui tehokkaaksi. Tunneli valmistui kahdeksassa päivässä ja kuningas oli taas tyytyväinen.
Alun perin Canal Royal du Languedoc -nimen saanut kanava vihittiin käyttöön 15. toukokuuta 1681. Se täytti odotukset ja sai kaupan kukoistamaan: esimerkiksi 1850-luvulla kanavaa pitkin kulki vuosittain 111 000 tonnia rahtia ja noin miljoona matkustajaa. Vuosikymmenen lopulla kanavan rinnalle rakennettiin rautatie, ja kanavan merkitys pieneni.
Nykyisin lähinnä matkailukäytössä oleva Canal du Midi tuottaa yhä noin 120 miljoonaa euroa vuodessa.