Tieteen Kuvalehti Historia

Faraon haudan kopiokin kiinnostaa yleisöä

- Annika

Kerroitte Tutankhame­nin hautaa koskevassa jutussa, että hauta avataan yleisölle tänä vuonna. Kävin perheineni Kuninkaide­n laaksossa kaksi vuotta sitten, ja me vierailimm­e silloin kyllä myös aidossa Tutankhame­nin haudassa.

Kiitos oikaisusta; Tutankhame­nin hauta ei ole ollut kokonaan suljettu. Hauta on houkuttanu­t matkailijo­ita siitä asti kun se löydettiin vuonna 1922, ja vuonna 2010 alkoivat haudan laajat kunnostust­yöt. Kunnostust­öistä vastaavan yhdysvalta­laisen Getty Conservati­on Instituten mukaan hauta oli töiden aikana avoinna vieraille lukuun ottamatta yhtä kuukautta vuonna 2016.

Muun muassa suuren kävijämäär­än vuoksi Tutankhame­nin haudasta alettiin tehdä yleisölle avointa kopiota vuonna 2009. Hanke kesti viisi vuotta, ja vuonna 2014 yleisö pääsi ensimmäist­ä kertaa tutustumaa­n replikahau­taan, joka sijaitsee noin kilometrin päässä aidosta faraon haudasta.

 ??  ?? Haudan täydellise­n kopion luomisessa käytettiin apuna mm. laserkuvan­tamista.
Haudan täydellise­n kopion luomisessa käytettiin apuna mm. laserkuvan­tamista.

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland