Tunnuksia on monenlaisia
Vapaamuurarien salaisiin rituaaleihin liittyy mystisiä esineitä ja symboleja. Useimmat viittaavat henkiseen matkaan, jolla veljeskunnan jäsenet ajattelevat olevansa.
edustajat olivat perustaneet osastoja niin Espanjaan, Ranskaan, Saksaan kuin Hollantiinkin.
Kaikkialla vapaamuurarien veljeskunta vetosi yläluokan herrasmiehiin. Satoja vuosia kestäneiden uskonsotien jälkeen he saivat viimein tilaisuuden tavata muita sivistyneitä miehiä rauhassa ja keskinäisen sovinnon vallitessa – uskonnollisista eroavaisuuksista huolimatta.
Vapaamuurari joutui piinapenkkiin
Salaisen veljeskunnan menestys sai Euroopan katoliset kuninkaat rypistämään otsaansa. He pelkäsivät sen olevan Englannin protestanttisen hallinnon jatke. Ensin Hollanti määräsi vapaamuurariuden laittomaksi, ja 28. huhtikuuta 1738 paavi Klemens XII julisti pannaan vapaamuurariloosit. Hän kielsi katolisia ryhtymästä loosien jäseniksi sanoen:
”Ellei tuo väki harjoittaisi pahuutta, sen ei tarvitsisi vihata niin paljon päivänvaloa.” Toisin sanoen: lukittujen ovien takana vapaamuurarit palvoivat saatanaa. Äkkiä oli vaarallista olla vapaamuurari, minkä sveitsiläissyntyinen englantilainen John Coustos sai huomata vuonna 1743, kun hän halusi perustaa vapaamuurariloosin Lissaboniin. Portugalin inkvisitio – katolisen kirkon uskonnollinen tuomioistuin – pidätti Coustosin. Kuulusteluraportti paljastaa, mitä kaikkea Coustos joutui kestämään:
”Hänet asetettiin piinapenkkiin, siteet kiinnitettiin ja minä, notaari, ilmoitin hänelle, että mikäli hän kuolisi toimituksen aikana tai hänen luitaan murtuisi tai hän menettäisi jonkin aisteistaan, virhe olisi hänen omansa, ei tutkijoiden – –. Hän sai osakseen määrätyn kidutuksen, joka kesti enemmän kuin varttitunnin.”
Kidutuksen jälkeen Coustos tuomittiin orjaksi viiden vuoden ajaksi. Englannin lähettiläs kuitenkin riensi hänen avukseen, ja palattuaan Englantiin Coustos julkaisi vuonna 1746 kirjan kärsimyksistään. Kirja lisäsi osaltaan vapaamuurariuden suosiota. Vapaamuurarit saivat 1700- ja 1800-luvuilla kaikkialla läntisessä maailmassa jäsenikseen lukuisia yhteiskunnan kärkinimiä. Britannian
edistyksellisimmän tieteellisen seuran, Royal Societyn, useat jäsenet olivat vapaamuurareita – muun muassa James Watt, ensimmäisen tehokkaasti toimineen höyrykoneen keksijä.
Musiikkinero Wolfgang Amadeus Mozartista tuli vapaamuurari vuonna 1784. Mukana oli myös kirjailijoita, kuten Rudyard Kipling ja Oscar Wilde. Yhdysvalloissa jäseneksi ryhtyi mormoniliikkeen perustaja, Joseph Smith Jr.
Teoria Yhdysvaltain perustamisesta
Vapaamuurariuden salaperäisyys houkutti myös vallanpitäjiä: Britannian kuninkaan Edvard VII:N vihki vapaamuurariksi Tukholmassa vuonna 1868 itse Ruotsin kuningas. Myös brittiläinen sotapäällikkö ja valtiomies Winston Churchill liittyi veljeskuntaan. Merkittävää oli lisäksi, että vapaamuurareihin kuului monia 1700- ja 1800-luvun itsenäisyys- ja demokratialiikkeiden puolestapuhujia, kuten Italian maanisä Giuseppe Garibaldi ja Latinalaisen Amerikan vallankumoussankarit Simón Bolivár ja José de San Martin, mutta myös Benjamin Franklin, yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen laatijoista, sekä George Washington, maan ensimmäinen presidentti. Vapaamuurarien kyky värvätä merkkihenkilöitä riveihinsä antoi pontta monille teorioille veljeskunnan salatuista aikeista. Tällaisia teorioita alkoi kehkeytyä lähes liikkeen alusta lähtien.
Yksi sitkeimmistä uskomuksista liittyy Benjamin Frankliniin, George Washingtoniin ja Yhdysvaltain perustamiseen. Salaliittoteorian mukaan vapaamuurarit perustivat Yhdysvallat luodakseen ”uuden maailmanjärjestyksen”, jonka johdossa he itse olisivat. Yksi ”todisteista” näkyy teoriaan uskovien mukaan yhden dollarin setelissä, johon on painettu teksti novus ordo seclorum – ”uusi aikakausien järjestys” – sekä niin kutsuttu kaikkinäkevä silmä. Myös vapaamuurarit käyttävät symbolia. Epäilyjä kasvatti vielä se, että New Yorkissa sijaitsevan Vapaudenpatsaan suunnitteluun osallistuneet Frédéric Bartholdi ja Alexandre Gustave Eiffel olivat myös vapaamuurareita.
Teorian tukijoiden mielestä vapaamuurarit olivatkin Amerikan vallankumoukseen johtaneiden tärkeimpien tapahtumien takana. Niin sanotuilla Bostonin teekutsuilla 16. joulukuuta 1773 vihaiset kaupunkilaiset vyöryivät satamaan vastustamaan brittiläisen siirto