Upea rautakautinen hauta kuului kelttiläiselle vallasnaiselle
Sveitsistä löytyi kelttinaisen hauta, jossa oli upeita hautalahjoja. Nainen kuului todennäköisesti alueen yläluokkaan.
Koulun laajennustöissä Zürichissä löytyi vuonna 2017 kelttinaisen hauta, jossa oli arvokkaita esineitä. Hautaa kaksi vuotta tutkineet arkeologit ovat luoneet kuvan noin 2 200 vuotta sitten kuolleen naisen elämästä.
Naisen hautalahjojen analyysin perusteella hän kuoli noin 200–250 eaa. Hänen luilleen tehtyjen strontiumin isotooppianalyysien perusteella hän oli paikallinen ja varttui todennäköisesti lähellä Zürichin lähellä virtaavaa Limmatjokea. Nainen oli kuollessaan noin 40-vuotias, eikä hänen luustossaan ollut merkkejä raskaasta fyysisestä työstä. Hänen hampaidensa huono kunto kertoi, että hän oli ilmeisesti nauttinut paljon hunajalla makeutettua ruokaa ja juomaa.
Naiselle hautaan mukaan pantujen korujen ja muiden hautalahjojen perusteella hän oli varakas ja arvostettu.
Zürichistä on tehty paljon keskiaikaisia löytöjä, mutta sieltä on aiemmin löydetty vain yksi rautakautinen hauta. Siinä lepäsi rikas soturi miekkoineen, kilpineen ja keihäineen. Koska miehen luiden analyysit kertoivat myös hänen kuolleen noin 200 eaa. ja hänen hautansa sijaitsi vain 80 metriä nyt löydetyn naisen haudasta, arkeologit leikittelevät ajatuksella, että nuo kaksi ovat ehkä tunteneet toisensa.
Historiantutkijat ovat olleet pitkään siinä käsityksessä, että roomalaiset perustivat Zürichin. Naisen hauta on nyt yksi todiste lisää siitä, että keltit asettuivat alueelle useita satoja vuosia ennen kuin roomalaiset alkoivat asuttaa sitä noin 15 eaa.