Kiinan keisari halusi elää ikuisesti
11 vuotta hallinnut Qin Shi Huangdi toivoi ikuista elämää. Sitä hän ei saanut, mutta hän jätti maailmalle monia lähes ikuisia muistomerkkejä.
KIINAN MUURI
Kiinalaiset kuningaskunnat olivat jo satoja vuosia ennen keisari Qin
Shi Huangdia rakentaneet muureja suojelemaan valtakuntia pohjoisen mongoliheimoilta, jotka tekivät usein ryöstöretkiä kiinalaiskaupunkeihin. Muureja rakennettiin kuitenkin myös
muita kiinalaisvaltioita vastaan. Koko Kiinan keisarina Qin Shi Huangdi antoi purkaa kaikki valtakuntansa sisäiset muurit mutta yhdisti kaikki pohjoispuolen muurit. Näin syntyi Kiinan muuri, joka nykyisten tutkimusten mukaan oli kaikkiaan 21 000 kilometriä pitkä.
LINGQUN KANAVA
Helpottaakseen kauppatavaroiden sekä valtavan armeijansa kuljetuksia Qin Shi Huangdi määräsi rakennettavaksi 36 kilometriä pitkän kanavan, joka yhdisti Xiangjoen ja Lijoen toisiinsa. Sen ansiosta pohjoisen Jangtsen vesistön ja etelän Helmijoen vesistön välille syntyi yhteys, jonka kautta proomut saattoivat kulkea kahdentuhannen kilometrin matkan Pekingistä Hongkongiin.
TERRAKOTTA-ARMEIJA
Qin Shi Huangdi antoi valmistaa hautaansa varten savesta 8 000 luonnollisen kokoista soturia, 130 taisteluvaunua ja niitä vetävät 520 hevosta, 150 ratsusotilasta sekä joukon virkamiehiä ja palvelijoita. Kerrotaan, että keisarin 98 neliökilometrin suuruisen hautamonumentin rakentamiseen ja terrakotta-armeijan muotoiluun, polttamiseen ja maalaamiseen osallistui peräti 700 000 työläistä.