Irlannin hallitsijaluokka oli sisäsiittoista
Useimmissa kulttuureissa läheisten sukulaisten väliset avioliitot ovat tabu. Muinaisessa Irlannissa asia oli toisin.
Dublinin Trinity Collegen arkeologit ja geenitutkijat ovat uudessa tutkimuksessaan todistaneet, että Irlantia hallitsi kivikaudella sisäsiittoinen yläluokka.
Tutkijat päätyivät tähän tulokseen analysoituaan 200 000 tonnia painavasta Newgrangen hautamonumentista löydetyt miehen luut. Hautamonumentti rakennettiin yli 5 000 vuotta sitten.
Geenianalyysin tulos yllätti tutkijat täysin. ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”, kertoo tohtori Lara Cassidy, joka johti tutkimustyötä.
”Saamme äidiltämme ja isältämme kahta erilaista perimäainesta. Tällä yksilöllä isältä ja äidiltä saatu perimäaines on samanlaista mikä on selvä merkki lähisukulaisten lisääntymisestä keskenään”, Lara Cassidy selittää.
Tutkijat arvelevat, että Newgrangeen haudatun miehen vanhemmat olivat sisaruksia. Historian aikana tällaisia avioliittoja tiedetään esiintyneen vain yhteiskunnan eliitin keskuudessa, esimerkiksi muinaisen Egyptin hallitsijasuvuissa.
Muista Irlannin kivikautisista haudoista löydettyjen luiden analyysit osoittavat lisäksi, että kyse on todennäköisesti ollut hallitsijasuvusta, joka salli suvun jäsenten avioitua vain keskenään.
Tutkimustulos tukee yllättäen vanhan irlantilaisen 1000-luvulla muistiin merkityn tarun tapahtumia:
Tarussa kerrotaan irlantilaisesta kuninkaasta, joka makaamalla sisarensa kanssa varmisti, että aurinko nousee joka aamu.