Mitä kaikkea Kolumbus vei Amerikkaan?
Kristoffer Kolumbus purjehti Uuteen maailmaan neljä kertaa vuosina 1492–1502. Alun perin hän etsi merireittiä Aasian tuottoisille mausteja silkkimarkkinoille mutta löysikin uuden mantereen – Amerikan.
Ensimmäisellä matkallaan Kolumbuksella oli mukanaan asioita, jotka
i
, t
Yhdysvaltojen 21. kesäkuuta 1788 allekirjoitettu perustuslaki on laadittu englanniksi. 4400 sanan mittaisessa tekstissä ei mainita virallista kieltä, sillä perustuslain laatijat katsoivat ilmeisesti sen rajoittavat yksilönvapautta.
Jo Britanniaa vastaan käydyn itsenäistymissodan (1775–83) aikana siirtokunnissa puhuttiin yli 20:tä eri kieltä. Yhdysvaltojen ensimmäinen lakiasäätävä
eitsemäs jaarli James enell johti Britannian väen rynnäkköä Krimin 53–1856). Hänen prikaatint käyttivät univormunsa alla ä pysyäkseen lämpimänä alvessa. Vaatekappaleesta isa, kun tieto Cardiganin rikaatin hullunrohkeasta stä Balaklavan taistelussa 4 levisi julkisuuteen. Jaarli ratsusotilastaan yrittivät käyksellään Venäjän tykisvihollisen sijaintia koskeeellisten tietojen ja kehnon nnän vuoksi rynnäkkö päättastrofiin. Cardigan johti uoraan vihollisen ankaraan inkä seurauksena 118 li ja 127 haavoittui.
Epäonnistumisesta huolimatta britit ihailivat sotilaiden rohkeutta, ja Cardigan palasi kotimaahansa juhlittuna sankarina, joka pääsi jopa tapaamaan kuningatar Viktoriaa. Kauppiaat näkivät juhlitun Cardiganin ja hänen sankariupseeriensa napitettavissa villaliiveissä oivan markkinaraon ja alkoivat myydä niitä nimellä ”cardigan”. Nykyään cardiganilla tarkoitetaan yleensä hihallista villatakkia.
ja sen yhteydessä mittaristo, josta Hitler saattoi tarkkailla koneen nopeutta ja korkeutta. Ruuan valmistu ja alkoholin nauttiminen koneessa oli kielletty, mutta siellä tarjoiltiin valmiita aterioita, jotka Führer nautti posliiniastioilta hakaristein koristelluilla hope silla aterimilla. Hitlerin istuin oli kuin nojatuoli, joka oli vahvistettu luodinkestävällä metallilla. Siinä oli lisäksi sisäänrakennettu laskuvarjo sekä heittomekanismi hätätilanteita varten. Hitlerin Fw 200 sai nimen
sillä se oli hänen kolmas lento koneensa. ”Führer-lentue” kasvoi 13:een koneeseen, jotka kuljettivat muitakin johtavia natseja. Sodan sytyt tyä koneisiin asennettiin kolme konekivääriä ja hätäluukku, josta matkustajat saattoivat hypätä laskuvarjoilla.