”Tämä maa sijoitti sinut gettoon...”

Vuonna 1962 Yhdysvallat valmistautui viettämään orjuuden lakkauttamisen1 satavuotisjuhlaa. Rotuerottelu eli silti maassa yhä vahvana. Kirjailija James Baldwin kirjoitti 15-vuotiaalle veljenpojalleen, että myös valkoiset elivät vanhan valheiden verkon vankina.

Olen aloittanut tämän kirjeen viidesti ja repinyt sen viidesti. Näen koko ajan edessäni kasvosi – jotka ovat myös isäsi, minun veljeni, kasvot.

Olet kuin hän: sitkeä, synkkä, haavoittuvainen ja mieleltäsi ailahtelevainen. Voit usein vaikuttaa myös riidanhaluiselta, mikä tosin johtuu siitä, ettet halua ihmisten pitävän sinua pehmeänä.

Siinä suhteessa muistutat ehkä isoisääsi2. Hän on jo kuollut, eikä hän koskaan nähnyt sinua. Hänellä oli kamala elämä, ja hän oli tuhoon tuomittu jo ennen kuolemaansa. Hän nimittäin uskoi syvällä sisimmässään sen, mitä valkoiset hänestä sanoivat.

Tämä sinun on ymmärrettävä: Ainoa, mikä voi tuhota sinut, on uskoa olevasi se, mitä valkoiset kutsuvat sanalla nigger.

Kerron tämän sinulle, koska rakastan sinua. Toivon, ettet koskaan unohda sitä.

Viattomat3 ja hyvää tarkoittavat ihmiset, maanmiehesi, ovat pitäneet huolen siitä, että olet syntynyt olosuhteisiin, jotka eivät juurikaan poikkea kirjailija Charles Dickensin kuvailemista olosuhteista Lontoossa yli sata vuotta sitten.

Tämä viaton ja hyvää tarkoittava maa sijoitti sinut gettoon siinä tarkoituksessa, että häviäisit olemattomiin. Salli minun selittää, mitä tarkkaan ottaen tarkoitan, sillä siinä on koko asian ydin ja siinä ovat sen konfliktin juuret, johon olen ajautunut suhteessa maahani4.

Se, missä synnyit, ja se, millainen tulevaisuus sinulla on odotettavissa, perustuu siihen, että olet musta – siihen, eikä mihinkään muuhun.

Kunnianhimosi ja pyrkimystesi rajat oli vakiinnutettu jo syntyessäsi. Synnyit yhteiskuntaan, joka brutaalin selvästi ja kaikin mahdollisin tavoin sai sinut alusta asti ymmärtämään, että olet arvoton.

Sinulta ei odoteta pyrkimystä erinomaisuuteen, vaan sen sijaan sinun odotetaan tyytyvän keskinkertaisuuteen.

Muut ovat aina kertoneet sinulle, minne saat mennä, mitä saat tehdä – ja millä tavalla – kenen kanssa saat asua ja kenen kanssa voit mennä naimisiin5. Tiedän, että maanmiehesi eivät ole tästä samaa mieltä kanssani. ”Liioittelet”, he sanovat. He eivät tunne Harlemia6, mutta minä tunnen. Ja niin tunnet sinäkin.

Älä usko ketään, edes minua, vaan luota vain omiin kokemuksiisi. Muista, mistä tulet. Kun muistat sen, ei ole mitään rajoja sille, minne voit mennä. Kaikki elämäsi yksityiskohdat ja tunnusmerkit on täysin harkitusti rakennettu saamaan sinut uskomaan, mitä valkoiset sinusta sanovat.

Koeta muistaa, että se, mitä he sanovat tai mitä he tekevät sinua vastaan, ei ole todiste sinun alemmuudestasi vaan heidän epäinhimillisyydestään ja pelostaan.

”Älä usko ketään, edes minua.”

Yritä ymmärtää, rakas James, se todellisuus, joka on sanojen hyväksyminen ja integraatio taustalla. Sinulla ei ole mitään syytä yrittää olla kuin valkoiset, eikä hei

dän häpeämättömälle olettamukselleen siitä, että heidän on hyväksyttävä sinut, ole mitään perusteita.

Kauhistuttavaa on, kuomaseni, että sinun täytyy hyväksyä heidät. Ja tarkoitan sitä vakavissani. Sinun on hyväksyttävä heidät ja tehtävä se rakkaudella.

Noilla ihmisillä ei nimittäin ole mitään muuta toivoa. He eivät ymmärrä sitä historiaa, jonka vankeja he ovat, eivätkä he voi olla vapaita, ennen kuin he ymmärtävät.

Heidän on monien vuosien ajan ja monesta syystä täytynyt uskoa, että mustaihoiset ovat valkoihoisia alempiarvoisia. Monet heistä tietävät, ettei asia ole niin, mutta kuten tulet huomaamaan, ihmisten on usein hyvin vaikeaa toimia paremman tietonsa mukaan. Toimiminen nimittäin tarkoittaa sitoutumista, ja sitoutuminen voi olla vaarallista.

Tässä tapauksessa tuo vaara useimpien valkoisten amerikkalaisten kohdalla on identiteetin menetys. Yritä kuvitella, millaista olisi, jos eräänä aamuna heräisit ja havaitsisit, että aurinko paistaisi ja kaikki tähdet loistaisivat [samaan aikaan] kirkkaina taivaalla. Pelästyisit, sillä se olisi vastoin luonnon lakeja. Kaikki muutokset maailmassa ovat pelottavia, sillä ne haastavat käsityksemme todellisuudesta.

Mustat ovat muodostaneet valkoisten maailmassa kiintotähden, järkähtämättömän pylvään, ja kun he jättävät paikkansa, se järisyttää perusteellisesti taivasta ja maata.

Älä pelkää. Kirjoitin, että sinut yritetään häivyttää olemattomiin ghetossa – tarkoitan häivyttämisellä sitä, ettet koskaan voisi astua niiden rajojen ulkopuolelle, jotka valkoiset ovat sinulle asettaneet.

Sinä olet monien muiden lailla taistellut tätä vastaan, ja siksi ne ihmiset, jotka uskoivat olevansa turvassa lukitsemalla sinut sisään, menettävät nyt otteensa todellisuudesta.

Siinä on sanan integraatio todellinen merkitys: meidän on pakotettava [valkoiset] veljemme näkemään itsensä sellaisina kuin he ovat ja tehtävä se rakkaudella. Meidän on saatava heidät olemaan pakenematta todellisuutta ja sen sijaan saatava heidät aloittamaan sen muuttaminen.

Sillä tämä maa on kotisi, ystäväni. Älä anna antaa ajaa itseäsi sieltä pois. Me teemme Amerikasta sellaisen kuin sen pitäisi olla.7

T