Highclere Castlesta tehtiin sotilassairaala
Abbeyä saman nimisessä sarjassa hoidettiin ensimmäisen maailmansodan haavoittuneita. Se mullisti hetkeksi sosiaaliset konventiot sekä isäntäväen ja palveluskunnan elämän.
Haavoittuneiden sotilaiden silmät rävähtivät ammolleen, kun he syyskuussa 1914 näkivät paikan, jossa viettäisivät seuraavat kuukaudet. Mutkitteleva soratie vei upeaan Highclere Castleen Hampshiressä – todellisuuden Downton Abbeyyn. Kartano renessanssityylisine torneineen kohosi jättimäisenä hahmona kumpuilevan maaston keskellä, ja nyt sotilaat saisivat toipua haavoistaan sen ylellisissä puitteissa.
Vain muutamia viikkoja aiemmin miehet olivat olleet länsirintaman kaoottisessa juoksuhautojen labyrintissä, josta heidät oli lopulta viety pois paareilla raaja katkenneena tai ampumahaavan saaneena. Onnekseen nämä miehet pääsivät kotiin Britteinsaarille, jossa monet aateliskartanot olivat luvanneet sotaministeriölle avata ovensa haavoittuneille sotilaille kansallisen hädän hetkellä. Highclere Castlen elämänmenoa ohjailivat 1900-luvun alussa tavat ja käytännöt, jotka eivät olleet muuttuneet vuosisatoihin. Kartanossa hyöri suuri joukko henkilökuntaa palvelemassa isäntäväkeä, joka nautiskeli teetä hienostuneesti moitteettomiin asuihin pukeutuneena. Nyt jopa kreivitär Almina, Carnarvonin 5. jaarlin vaimo, oli ottamassa vastaan tavallisia sotilaita Highcleren pääovella.
Sota oli mullistanut hetkeksi sosiaaliset normit, ja ylhäisörouva saatteli henkilökohtaisesti haavoittuneet hallien ja käytävien kautta näiden huoneisiin. Sitten miehille tarjoiltiin kartanon
panimossa valmistettua olutta, jota he saattoivat siemailla nauttien näköalasta kartanon upeaan puistoon. ”Siellä tunsi olevansa kuin seikkailulla, vammojen vakavuudesta riippumatta”, kirjoitti potilaana ollut Basil Jones -niminen sotilas kiitollisena.
Herrasväki huolehti haavoittuneista
Carnarvonit olivat maksaneet itse Highclere Castlen muokkaamisen oikeaksi sairaalaksi haavoittuneille sotilaille, ei ainoastaan toipilaskodiksi. Toisin kuin monissa muissa Englannin kartanoissa Carnarvonin kreivitär palkkasi kirurgin, paikallisen lääkärin ja 30 sairaanhoitajaa tarjoamaan kartanon uusille asukkaille huipputason hoitoa.
”Almina oli elementissään alkaessaan perustaa sairaalaa”, yksi kreivittären ystävättäristä kirjoitti miehelleen. Lady Carnarvon ei ehtinyt enää järjestää teekutsuja tai hienoja illallisia seurapiireille, sillä sairaala vei kaiken hänen aikansa. Hän kierteli mielellään sotilaiden joukossa, kirurgi Robert Jonesin mukaan ”valvomassa miesten psyykkistä ja fyysistä tilaa”.
Kreivitär vaati myös aviomiestään ja tytärtään vierailemaan potilaiden luona. Suojattua ja etuoikeutettua elämää viettänyt tytär Evelyn kiersi joka päivä yksityisopettajansa seurassa viettämänsä koulupäivän jälkeen äitinsä kanssa tervehtimässä sotilaita, joiden vammat puhuivat omaa kieltään elämän karuudesta Highcleren suojaisien seinien ulkopuolella.
Palvelijoiden rooli muuttui
Myös Highcleren palveluskunnan arki mullistui. Henkilökunta oli tottunut suuriin vierasmääriin, mutta kartanon muuttaminen sairaalaksi tarkoitti sitä, että kamarineidot joutuivat nyt jakamaan huoneensa, jotta sairaanhoitajille saatiin tilaa. Myös työmäärä lisääntyi, sillä sotilaiden läsnäolo vastasi 50 pitkäaikaisen vieraan oleskelua talossa.
Lisäksi palvelijoiden työtehtävät muuttuivat, ja tavallisesta poiketen esimerkiksi palvelustytöt pääsivät nyt hienoon kirjastoon, jonka kreivitär Almina oli antanut haavoittuneiden sotilaiden käyttöön. Naispuoliset palvelijat eivät yleensä tarjoilleet vieraille, mutta Highcleren miespalvelijoiden ollessa sodassa naiset huolehtivat myös potilaista, jotka olivat riittävän terveitä pystyäkseen istumaan pystyssä ylellisen kirjaston pehmeillä nojatuoleilla. Monille palvelustytöille oli uutta olla tekemisissä isäntäväen ja vieraiden kanssa, mutta poikkeusolosuhteista huolimatta henkilökunnan tuli muistaa asemansa ja
käyttäytyä kunnioittavasti myös sotilaita kohtaan, sillä nämä olivat talon vieraita arvostaan riippumatta. Muutaman kuukauden kuluttua Highcleren luksussairaalasta oli tullut kuitenkin niin suosittu, että sinne alettiin ottaa pääasiassa haavoittuneita upseereita.
Yksi heistä oli majuri Oliver Hopkinson, joka lähetti myöhemmin kreivittärelle kiitoskirjeen rintamalta: ”Tietäisittepä, miten erilaista oli viimeksi matkustaa Ranskaan, kun tiesin, että jos haavoittuisin jälleen, minulla olisi hyvä mahdollisuus päästä taas Teidän hyvään hoivaanne.”
Paluu tavalliseen arkeen
Highcleren palvelusväki huolehti verisistä vuodevaatteista, ylimääräisestä pyykistä ja tarjoiluista huoneisiin ja ruokasaliin viiden kuukauden ajan, kunnes palvelijat olivat lopulta niin uupuneita, että kreivitär sulki sairaalan tammikuun lopulla 1915 kuudeksi viikoksi suodakseen henkilökunnalle hengähdystauon. Tauon jälkeen Highclere avasi jälleen ovensa haavoittuneille joulukuuhun
1915 asti. Sitten Almina siirsi sairaalan vuokratiloihin Lontooseen, jossa pääkaupungin osaava lääkärikunta oli aina lähellä auttamassa potilaita. Highclere oli yhtäkkiä tyhjä, sillä myös kreivitär oleskeli nyt pääosin Lontoossa.
Kun ensimmäinen maailmansota päättyi vuoden 1918 lopulla, elämä kartanossa Hampshiressä palautui vähitellen entisille urilleen. Palvelusväki kiillotti jälleen posliineja ja palveli isäntäväkeä. Vaikka kokemus oli muuttanut kreivitär Alminaa, joka oli saanut välähdyksen muustakin elämästä kuin hienoista vaatteista ja päivällisistä, dekadentti yläluokan elämä jatkui edelleen.
Kun Evelyn-tytär täytti 18 vuotta kesällä 1919, hänen oli aika astua seurapiireihin, ja kartanossa järjestettiin sen kunniaksi suuret tanssiaiset. Myös Highclere palasi jälleen aktiiviseen seuraelämään, ja pian kaikki oli kuten ennenkin.