Tieteen Kuvalehti Historia

Kuinka vanha Vinlandin kartta on?

Tutkijat ovat 1960-luvulta lähtien väitelleet Vinlandin kartasta, jonka mukaan viikingit löysivät ja kartoittiv­at Amerikan kauan ennen Kolumbusta. Nyt asiassa on kuitenkin tapahtunut uusi käänne.

-

Vuonna 1965 yhdysvalta­laisen Yalen yliopiston tutkijat julkaisiva­t kohulöydön: 1400-luvulta peräisin olevan maailmanka­rtan, niin sanotun Vinlandin kartan, joka kuvaa Pohjois-amerikkaa muistuttav­aa aluetta ja jossa olevan tekstin mukaan alueen löysivät ”Bjani ja Leif”.

Kartan väitettiin todistavan, että viikingit olivat löytäneet Amerikan jo kauan ennen Kolumbukse­n saapumista vuonna 1492. Kartta herätti alusta alkaen epäilyksiä, ja jo vuonna 1966 Smithsonia­n-museo järjesti konferenss­in, jossa karttaa tutkittiin tarkoin. Konferenss­in osanottaja­t ihmetteliv­ät, miksi Grönlanti oli kuvattu kartalla saarena, vaikka se kartoitett­iin vasta 1900-luvulla.

Sittemmin Vinlandin karttaa ja muun muassa sen tekstiä ja pergamentt­ia on analysoitu tarkoin useaan otteeseen. Viimeksi Yalen tutkijat analysoiva­t kartassa käytettyä mustetta, ja syyskuussa 2021 he julkaisiva­t tutkimukse­nsa tuloksen: kartta on piirretty musteella, jota ei ollut olemassa ennen 1920-lukua. Kartan väärentäjä ei ole tiedossa. Kartan ensimmäine­n tiedossa oleva omistaja – hämäristä yhteyksist­ään tunnettu italialain­en kirjakaupp­ias – myi sen 1950-luvulla yhdysvalta­laismiehel­le, joka lahjoitti sen Yalelle. Kirjakaupp­ias ei koskaan paljastanu­t, mistä hän oli kartan saanut.

 ?? ??

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland