Jukatan oli 54 vuotta etninen sotakenttä
Mayakapinalliset olivat lähellä valloittaa valkoisten hallinnassa olleet Jukatanin suurkaupungit. Mayojen sisäiset kahnaukset sekä valkoisten päätös pyytää Meksikolta apua saivat kuitenkin sotaonnen kääntymään.
Eräs agaavekasvi, espanjaksi henequen, viihtyi nimittäin erinomaisesti Jukatanin maaperässä, ja sen kuidut sopivat oivasti köydenvalmistukseen. Agaavenkuidusta tuli niin merkittävä vientituote, että kasvia alettiin kutsua nimellä ”Jukatanin vihreä kulta”.
Valkoiset agaavenviljelijät rikastuivat, ja provinssin pääkaupunki Mérida sai raitiovaunut ja katujen sähkövalaistuksen jopa ennen kuin Meksikon pääkaupunki México.
Mayat eivät iloinneet vihreästä kullasta, sillä uuden perustuslain maanomistusoikeutta koskevien säädösten nojalla monet mayat menettivät oikeuden esivanhempiensa maihin. Useimmat joutuivat sen seurauksena päivätyöläiseksi tai velkaorjiksi valkoisten plantaaseille.
Lopulta mayat nousivat kapinaan. Ironista kyllä, he olivat saaneet taistelussa käyttämänsä aseet kreoleilta. Muutama vuosi aiemmin valkoiset olivat nimittäin ajautuneet sotimaan keskenään Jukatanin tulevaisuudesta. Kreolit olivat jakaneet aseita myös mayatyöläisilleen, mutta lopulta mayat käänsivätkin valkoisilta saamansa aseet näitä itseään vastaan.
Biologista sodankäyntiä
Kumpikin osapuoli syyllistyi ylilyönteihin ja verilöylyihin; esimerkiksi kreolit olivat juuri ennen Manuel Ayn teloitusta polttaneet Tepichin kylän ja surmanneet monia sen asukkaita. Hallituksen virallinen sanomalehti kirjoitti:
”Tepichiä ei enää ole. Tämä opetus oli välttämätön intiaanien kurissapitämiseksi.”
Myös kapinajohtajia vangittiin, kuten päällikkö Alejandro Tzab, jonka sanoja siteerattiin samassa lehdessä. Hänen mukaansa Tixkokobossa intiaaneja oli ”ruoskittu niin ankarasti, että heidän verestään oli muodostunut järvi”.
Kapinalliset eivät myöskään tunteneet sääliä valkoisia kohtaan. Eräällä maatilalla Tihosucon kaupungin lähellä he uhrasivat maanomistajan pojan tämän perheen silmien edessä.
”He avasivat hänen rintakehänsä yhdellä viillolla kuin mayapäällikkö uhrirituaalissa, repivät irti sydämen ja joivat hänen vertaan”, kirjoitti aikalaishistorioitsija Eligio Ancona.
Mayat osoittautuivat loistaviksi sissisotureiksi, jotka osasivat myös biologisen sodankäynnin. He myrkyttivät kaivoja pudottamalla niihin koleratautisten vaatteita ja kastoivat ohdakepiikkejä mätäneviin eläinten ruhoihin niin, että kreolit saivat tartunnan astuessaan piikkien päälle.
Lisäksi mayat kaivoivat vaikeakulkuiseen maastoon ansoja, joihin oli piilotettu teroitettuja puuseipäitä.
Kesällä 1849 eli vuosi kastien sodan puhkeamisen jälkeen mayat olivat saaneet hallintaansa suurimman osan Jukatanin niemimaata, joka vastaa kooltaan hieman yli puolta Suomen pinta-alasta. Provinssin pääkaupunki Mérida valmistautui evakuoimaan valkoisen väestön.
Britannia antoi apua mayoille
Mayojen sotamenestys johtui siitä, että suurten kaupunkien ulkopuolella heitä oli enemmän kuin vihollisiaan, mutta myös tulenarasta sopimuksesta Hondojoen eteläpuolella sijaitsevan naapurinsa Brittiläisen Hondurasin (nyk. Belize) kanssa, jossa uutiset sodasta huolestuttivat.
”On syytä pelätä, että Jukatanin alkuasukkaat, jotka ovat jo kotvan aikaa syyllistyneet laittomuuksiin, ylittävät joen ja häiritsevät brittiläisten kauppiaiden toimintaa rajojemme sisällä”, alueen korkein virkamies kirjoitti Britannian parlamentille.
Britit päättivät epävirallisesti tukea mayoja aseilla ja ammuksilla – ilmeisesti siinä pelossa, että mayat päättäisivät muuten hyökätä myös brittien alueelle.
Juonittelu paljastui kuitenkin pian, kun Meksikon laivasto teki syyskuussa 1849 ratsian Brittiläisen Hondurasin lipun alla purjehtivaan Four Sisters -laivaan. Sen lastiruumassa oli ruutitynnyreitä ja asiakirjoja, joista selvisi, että ruuti oli menossa kapinallisille. Meksikon hallituksen protesteista huolimatta asetoimitukset kuitenkin jatkuivat.
Mayavaltio sinnitteli 52 vuotta
Kapinaliikkeen voima ei kuitenkaan lo pulta kantanut pitkälle. Loppukesäst 1849 kapinalliset piirittivät osavaltio pääkaupunkia Méridaa, kun he yhtäkkiä luovuttivat – luultavasti siksi, että heillä ei ollut riittävästi varusteita pitkään piiritykseen.
Méridan valkoiset saattoivat huokaista helpotuksesta, ja Meksikon armeija aloitti vastahyökkäyksen. Mayojen perääntyessä kapinajohtajat Jacinto Pat ja Cecilio Chí surmattiin.
Perääntyvät kapinalliset perustivat riippumattoman mayavaltion Chan Santa Cruzin ympärille karulle alangolle Kaakkois-jukataniin, jossa he sinnittelivät puoli vuosisataa brittien asetoimitusten avulla.
Brittien yhä kasvavat sijoitukset Meksikon kaivosteollisuuteen ja rautateihin saivat heidät kuitenkin harkitsemaan uudelleen mayakapinallisille antamaansa tukea. Vuonna 1893 britit solmivat Meksikon kanssa sopimuksen, joka lopetti lopullisesti asetoimitukset mayoille. Meksikon armeija hyödynsi tilannetta ja hyökkäsi mayavaltioon.
Ratkaiseva taistelu käytiin toukokuussa 1901 eli 54 vuotta kastien sodan alkamisesta, kun meksikolaiskenraali Ignacio Bravo valtasi kapinallisten pääkaupungin seitsemän kuukautta kestäneen sotaretken päätteeksi. Hän sähkötti lyhyesti osavaltion kuvernöörille:
”Arvoisa kuvernööri: on kunniani ilmoittaa teille, että olen miehittänyt tämän plazan.”
Vaikka kastien sota päättyi tuolloin, monen mielestä kapina jatkuu yhä. Nykyään esimerkiksi zapatistikapinalliset Meksikon Chiapasin osavaltiossa kertovat avoimesti samastumisestaan Jukatanin kapinamenneisyyteen. Monet kastien sotaan johtaneet olosuhteet eivät ole juurikaan muuttuneet alueella. ■