Merivirta säilytti guanon

Chinchasaarilla on merivirran ansiosta rikas linnusto, ja saarten ilmaston vuoksi sade ei koskaan huuhdo guanoa pois.

Saksalainen luonnontieteilijä, vapaaherra Friedrich Wilhelm Heinrich Alexander von Humboldt (1769–1859) teki pitkän tutkimusmatkan EteläAmerikkaan vuosina 1799–1804.

Hän muun muassa kuvasi ja luetteloi suuren joukon eläin- ja kasvilajeja ja osoitti, että venezuelalaisen Orinocojoen ja Amazonjoen välillä on yhteys. Hänen nimensä jäi myös elämään Tyynenmeren rannikon merivirtaan. Humboldtineli Perunvirta, millä nimellä se nykyisin tunnetaan, tuo Antarktikselta kylmää vettä Etelä-amerikan rannikkoa pitkin kohti pohjoista.

Päiväntasaajalla se kääntyy länteen, jolloin vesi alkaa hitaasti lämmetä. Merivirta luo ihanteelliset olosuhteet monipuolisille kalakannoille. Alueella onkin yksi maailman rikkaimmista ekosysteemeistä, ja sieltä on peräisin 18–20 prosenttia maailman kalansaaliista. Koska ravintoa on tarjolla runsaasti, rannikon saarilla asuu myös miljoonien merilintujen yhdyskuntia.

Muualla sade huuhtoo lintujen jätökset saarilta. Kylmän merivirran ansiosta Chinchasaarten alueella muodostuu kuitenkin vain ani harvoin pilviä, ja nekin satavat vasta sisämaassa törmättyään Andeihin. Perun edustan saarilla ei siis sada koskaan, ja siksi guanoa on kertynyt vuosisatojen kuluessa – ja kerääntyy yhä.

Humboldt kävi Chinchasaarilla vuonna 1802 ja kiinnitti huomiota perulaisten käyttämään sanaan guano, joka pohjautui inkojen kielen lintujen jätöksiä tarkoittaneeseen sanaan. Tutkittuaan Humboldtin ottamia näytteitä brittiläinen kemisti sir Humphry Davy kirjoitti vuonna 1813 guanosta: ”Koostumuksen perusteella se vaikuttaa olevan erittäin voimakas lannoite.”